Ottaisitko vastaan tämän työpaikan?
Haen henkilökohtaista avustajaa. Työn aloitus elokuussa 2018, koeaika 4 kk.
Olen kolmekymppinen liikuntarajoitteinen nainen. Vietän itseni näköistä, onnellista ja itsenäistä elämää, teen töitä, opiskelen yliopistossa ja elän avoliitossa. Arkeni toimivuuden turvaamiseksi minulle on myönnetty henkilökohtaista apua 32 tuntia kuukaudessa (keskimäärin 8 tuntia viikossa). Määrittelen itse työajat tarpeen mukaan kolmeksi viikoksi kerrallaan - pääasiallisesti ne ovat iltapäivä- ja ilta-aikoja, 13-23 välillä, mutta muutkin ajat ovat toki joskus mahdollisia.
Työhön kuuluu avustaminen kodin siivoustöissä. Isot siivoustyöt, kuten imurointi, lattianpesu, mattojen tamppaaminen, ikkunoiden pesu, vaatteiden ripustaminen ja silittäminen, roskien vieminen eri lajittelupisteisiin ja muu kodin siivoamisessa avustaminen sujuu sinulta siis ongelmattomasti ja pystyt ottamaan näissä ohjausta vastaan ja toimimaan myös omatoimisesti tämän jälkeen. Vaikka sinulla olisi omat tavat siivouksessa omassa kodissasi, edellytän että avustajanani toimit minun tavallani - oma-aloitteinen työote on kuitenkin plussaa, mutta pystyt ottamaan vastaan ohjausta.
Työsuhteessa lähdetään nimittäin siitä, että asiat tehdään minun toiveideni mukaan ja minun tahdissani. Olen toisinaan, aurinkoisuudestani huolimatta, melkoisen harkitseva pohdiskelija, tiettyjä rutiineja rakastava ihminen, ja minulle tärkeää on esimerkiksi kierrättäminen ja tietyt kulutusvalinnat, joiden kyseenalaistaminen ei tietenkään kuulu tehtävääsi.
Kommentit (62)
Löysin saman ilmoituksen Mol:in sivuilta. Vaikka työtehtävät ovat mitä ovat ja palkka myös, niin eniten ihmettelen ajatteleeko ilmoituksen laatija ollenkaan millaisen kuvan antaa itsestään tuon ilmoituksen perusteella.. Saattaa olla hieman hankalaa löytää avustajaa.
Vierailija kirjoitti:
Työaika 8 h viikossa. Jos neljänä päivänä viikossa niin 2 h/ päivä. Avustajalla menee matka-aikoihin kenties 1-2 h / päivä. Työkohteet kun sijaitsevat milloin missäkin.... ei voi ajatella, että asuisi työnantajan lähellä, jolloin matkoihin ei menisi aikaa.
Eli puolet päivästä menee joka tapauksessa ja palkka 16 € (siitä vielä vähennetään verot ja matkakulut...)
Tai kolmena päivänä esim. 3 h ja kahtena päivänä 2,5 h.
Jos se palkka oli 8,08 €/ h ja viikkotyötunnit 8 niin viikkopalkka on 64,64 € miinus verot (...ja matkakulut).
Ehkäpä henkilökohtaisten avustajien palkkaa olisi syytä nostaa.
Tuo muutama kymppi voi vielä pysäyttää työttömyyskorvaukset. Ehkäpä olisi syytä rakentaa joku toimiva systeemi ...
Se on jännä että jos henkilö suoraan palkkaa itselleen avustajan niin avustajan palkka on surkea alle 10 euroa tunnilta. Mutta sitten taas jos ostaa Kotiapu yritykseltä vastaavaa palvelua niin tuntilaskutus on yli 50€. Yritykseen jäävä ei katetta tuossa summassa on noin puolet.
Onko olemassa mitään ykleisiä sopimuksia ja sääntöjä tms. - jossa määritellään henkilökohtaisen avustajan työnkuva - vai voiko se todella vaihdella niin paljon ja työnantaja voi pyytää mitä hyvänsä????
- ja missä tahdissa on hyväksyttävää teettää töitä ja mitä töitä?
Joissakin ilmoituksissa on vaadittu remonttimiestä, leipuria ja kokkia, it-ammattilaista yms.
Muutoin avustajan työ kiinnostaisi - mutta usein vaatimukset on aika hurjia....
Noin rupuisella palkalla en lähtisi ap:n kaltaisen ankeuttajan orjaksi. Ihan painajainen.
Voisin lähteä jos matkoihin ei menisi tuhottomasti aikaa ja oma elämäntilanne mahdollistaisi. Sivussa etsisin koko ajan tietyst myös muuta hommaa. Jos työaika 2 tuntia päivässä ja matkoihin menee tunti suuntaansa tuo on mahdoton yhtälö.
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa mitään ykleisiä sopimuksia ja sääntöjä tms. - jossa määritellään henkilökohtaisen avustajan työnkuva - vai voiko se todella vaihdella niin paljon ja työnantaja voi pyytää mitä hyvänsä????
- ja missä tahdissa on hyväksyttävää teettää töitä ja mitä töitä?
Joissakin ilmoituksissa on vaadittu remonttimiestä, leipuria ja kokkia, it-ammattilaista yms.
Muutoin avustajan työ kiinnostaisi - mutta usein vaatimukset on aika hurjia....
Ainakin sellainen sääntö on, että avustettavan tulee pystyä itse kertomaan, miten näitä asioita tehdään ja tehdä mahdollisuuksien mukaan mukana. Eli siis jos olet vaikka it-ammattilaisen avustaja, teet niitä asioita, joita hän ei pysty, mutta hänen kanssaan yhdessä, hänen hallitessa ohjelmat. Myös aika erikoisiin harrastuksiin voi saada avustajatunteja ja tietysti silloin täytyy etsiä sellainen avustaja, joka on itsekin kiinnostunut kyseisetä harrastuksesta. Yhtäkkiä puskista ei voi avustajalta alkaa vaatia, että on osattava tämä ja tämä asia.
Vierailija kirjoitti:
Noin rupuisella palkalla en lähtisi ap:n kaltaisen ankeuttajan orjaksi. Ihan painajainen.
Ei näköjään mennyt jakeluun, ettei ap ole kyseinen työnantaja.
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa mitään ykleisiä sopimuksia ja sääntöjä tms. - jossa määritellään henkilökohtaisen avustajan työnkuva - vai voiko se todella vaihdella niin paljon ja työnantaja voi pyytää mitä hyvänsä????
Tietenkään mitä hyvänsä ei voi pyytää, mutta vaihtelu on valtavaa jo pelkästään siksi, että on niin erilaisia avustettavia, jotka tarvitsevat apua täysin eri tavoin. Ei voida pilkuntarkasti määritellä, että se-ja-se kuuluu tai ei kuulu toimenkuvaan.
On esim. aivan eri asia avustaa syvästi liikuntavammaista ja puhevikaista henkilöä kuin vaikkapa sokeaa tai heikkonäköistä (nämä kaksi viimeksimainittuakin eroavat merkittävästi toisistaan) tai lievästi kehitysvammaista jne. Sen takia ne työtuntien määrätkin voivat vaihdella radikaalisti: yksi tarvitsee apua kodin ulkopuolisessa asioinnissa, toinen suunnilleen kaikessa.
On niin monenlaista avustettavaa ja avustajaa.
Näissä töissä on oleellista, että autettavan ja avustajan henkilökemiat toimii. Siinä ollaan ikäänkuin.hiukan liian lähellä toista joten sen on oltava luontevaa.
Mikä on sellane vamma tai sairaua, jossa tarttee 8h viikossa apuja tuollasiin asioihin, mut muute pärjää hyvi, opiskelee ym?
Kirjoitat paljon mukavia adjektiiveja itsestäsi, mutta minä saan sinusta varsin kylmän ja himpun verran neuroottisen kuvan. Otat ehkä vähän liikaakin irti pomon roolistasi.
Tuntuu, että haet oikeesti orjaa ennemmin kuin avustajaa - elävää normaalia ihmistä auttamaan arjessasi.
Kaiken vaatimustesi jälkeen toivot, että avustaja julkisilla paikoilla "tietää paikkansa" ja ymmärtää siis pysyä hiljaa taustalla (kuin varjo).. en tiedä, minusta tuo on outoa...
Puoliso löytyy, mutta hakee avustajaa siivoustöihin. Eikö silloin ole kyse kodinhoitajasta?
En ottaisi vastaan jo sen vuoksi että en pystyisi fyysisesti tuollaiseen työhön. Onnettomuuden seurauksena käteni meni säpäleiksi enkä voi enää koskaan tehdä mitään raskasta työtä. Tosin kuulostaa muutenkin aika ankealta toimenkuvalta, en tiennyt että avustajalle kuuluu noin paljon siivoamista. Työaika myös hankala jos on jaettu joka päivälle ja työmatka olisi pitkä.
Olen ollut viisi kuukautta henkilökohtaisena avustajana. Avustajana onnistuakseen on osattava joitakin kykyjä. Esim. Heitä aivosi hattuhyllylle pipon mukana. Sinun ei tarvitse itse ajatella. Toteutat vain työnantajasi toiveita. Esim. Laitetaan tänään uudet verhot ikkunoihin. Silität ne ja viet likaiset verhot omaan kotiisi pestäväksi.. Viikon kuluttua vaihdetaankin uudet verhot. Tänään imuroidaan, mutta mattoja ei tarvitse viedä ulos. Kun on imuroitu ja pölyt pyyhitty, työnantaja huomaakin, että matot pitääkin viedä ulos. Jos sinulla on oma auto, sinun on kuljetettava työnantajasi milloin mihinkin kauppaan omalla kustannuksella. Tietysti sinut hälyytetään poikkeuksellisesti töihin lauantai-iltana kanniskelemaan remonttitarvikkeita, joka alkaa seuraavalla viikolla. Kokoat huonekalut ja istuvat perunat. Käännät ensin maat. Koska avustaja maksaa jotakin työnantajallekkin, vessapaperia pitää käyttää säästeliäästi tai tuoda mieluimmin omat. Työnantajani aviopuolisolle minun olisi pitänyt olla silmän ruokana, josta sain kuulla, kun olen jo kuusikymppinen. Kun pariskunta humalapäissään tappeli viikonloppuisin, minun olisi pitänyt majoittaa rouva omaan kotiini turvaan. Silloin tuli piste työsuhteeseen. Onko ihme, jos avustajia ei löydy.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sellane vamma tai sairaua, jossa tarttee 8h viikossa apuja tuollasiin asioihin, mut muute pärjää hyvi, opiskelee ym?
No esim. näkövammaisilla avun tarve voi olla joskus melko vähäistä mutta silti olennaista. He voivat pärjätä kotona ihan kivasti, mutta kun mennään asioille, kauppaan, bändien keikoille ja uusiin paikkoihin yleensäkin, tarvitaan opastusta ja "silmiä". Siivoaminen ja kaikki normaalit hommat sujuvat, mutta silti voi olla hyvä, että joku on sanomassa, että muista putsata myös nuo lampunvarjostimet. :) Silloin avustajan työ ei ole erityisen fyysistä jos verrataan tilanteeseen, jossa avustettava on liikuntavammainen, jota täytyy joskus nostella.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat paljon mukavia adjektiiveja itsestäsi, mutta minä saan sinusta varsin kylmän ja himpun verran neuroottisen kuvan. Otat ehkä vähän liikaakin irti pomon roolistasi.
Tuntuu, että haet oikeesti orjaa ennemmin kuin avustajaa - elävää normaalia ihmistä auttamaan arjessasi.
Kaiken vaatimustesi jälkeen toivot, että avustaja julkisilla paikoilla "tietää paikkansa" ja ymmärtää siis pysyä hiljaa taustalla (kuin varjo).. en tiedä, minusta tuo on outoa...
Keskustelun avaaja ei ole tämä työnantaja.