Lue keskustelun säännöt.
Järkyttävä sairauksien pelko + verikokeissa jotain vikaa
06.06.2018 |
Olen aivan hysteerinen pelosta ja kauhusta. Pelkään sairastuneeni vakavasti. En halua kertoa asiasta yksityiskohtaisemmin, mutta olen ravannut koko kevään verikokeissa ja tutkimuksissa ja jotain vikaa on löytynyt verikokeista ja ultrasta. Sain nyt lähetteen sairaalaan erikoislääkärille. Tämä vaiva voi johtua miljoonasta eri syystä ja olla ihan vaaratontakin, mutta pelkään tietysti niitä kaikkein pahimpia. Olen lukenut netistä tietoa kaikilla osaamillani kielillä ja diagnosoinut kaikki mahdolliset taudit. Menetän kohta järkeni tämän kanssa.
Olen ihan hysteerinen pelosta. Välillä pystyn unohtaa koko asian hetkeksi aikaa, mutta sitten iskee ihan järkyttävä ahdistuskohtaus. Ahdistaa niin paljon, että henki ei kulje ja melkein pyörryttää. Tänään oli hyvin lähellä, etten lähtenyt päivystykseen. Olin varma, että kuolen siihen paikkaan. Ahdistus saa aikaan kaikkia fyysisiä oireita ja sitten alan pakkomielteisesti miettiä jokaista tuntemaani kolotusta. Minulla loppuu kohta nettipankin tiliavaimesta nuo tunnuksetkin, kun kirjaudun jatkuvasti omakantaan tulkitsemaan verikoetuloksia ja vertailemaan niitä johonkin tautiin, josta olen lukenut netistä. Omakannasta ei näe ultraäänikuvia, mutta olen muistikuvieni perustella yrittänyt niitäkin tulkita ja vertailla netistä löytämiini kuviin. Luultavasti muistan väärin, mutta ei sekään ei estä minua.
Nyt lupasin itselleni ja läheisilleni, että en mene enää katsomaan nettiin mitään tietoa. Tänään olen onnistunut pitämään lupaukseni, mutta tulen silti hulluksi tämän ahdistuksen ja pelon kanssa.
Ahdistusta ei helpota, että meillä on lähisuvussa ollut 3 kuolemantapausta puolen vuoden aikana ja heistä kaksi kuoli saman tyyppiseen vaivaan, jota minulla tutkitaan. En ole päässyt niistä täysin yli vielä. Kulunut vuosi on ollut raskas ja yhtä saattohoitoa toisen perään ja läheisen kuolinvuoteella valvomista. Uskon, että tämä vaikuttaa tähän hysteeriseen pelkooni.
Ottaisin mielelläni vastaan kaikkia neuvoja, miten tätä ahdistusta voi helpottaa. Mitä tuollaisessakin tilanteessa voi tehdä, kun iskee ihan kamala paniikki-/ahdistuskohtaus. Ahdistaa sekin jo nyt, saanko tänäkään yönä unta. On ihan kauhea huoli omasta terveydestä.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin vähän ulkoilemassa muiden kanssa ja sekin helpotti oloa. Ajatukset alkaa vaan kiertää kehää, kun on yksin kotona.
Nostan vielä, jos sattuisi löytymään muita munuaisongelmaisia.
Ap.
Kröhöm... mikset kopioi talteen tai ota kuvaa niistä verikoetiedoista nii ei tarvi koko aja kirjautua sinne sivulle? Vai muuttuuko ne tiedot siellä kokoajan?
Ei ole tullut mieleen, eikä se ole suurin ongelmani tässä. Voi olla parempikin, ettei tulosta mitään, niin ei voi koko ajan olla lukemassa papereita.
Itse kärsin vakavasta sairauspelosta eli hypokondriasta, vaikka olen itse alan ammattilainen. Tämän tietää vain mieheni ja lähipiiri, ei laajempi verkosto. Oire on minulla todella paha. Tieto lisää tuskaa ja samalla en oman itseni suhteen ole yhtään objektiivinen ja järkevä. Itse olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä, asia meni lopulta parhain päin, mutta olin paniikinomaisessa tilassa monta viikkoa. Osaan myös etsiä lääketieteellistä tietoa liiankin hyvin ja ymmärrän sitä ja olen ns. sairastanut useamman vakavamman taudin, siis mielessäni. Apua olen saanut jonkun verran mielialalääkityksestä. Stressi ja väsymys tai joku ahdistus iskee oireen pintaan . Oireiden googlaus ja vertaistukipalstat ovat typerintä ja huonointa mitä voi tehdä, sen jälkeen ei tervettä päivää näe. Omalla kohdallani tuo pelko on enemmän masennuksen ja ahdistuksen oire. Onhan monia vakavasti sairaita ihmisiä, jotka suhtautuvat asiaan realistisesti ja tyynesti, eivätkä pelkää etukäteen tai murehdi etukäteen taudin tulevaisuutta tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kovin tutulta sinun kirjoituksesi. Itsellänikin on kokemusta masennuksesta ja ahdistuksesta. Tällä hetkellä on töissäkin ollut stressaava tilanne ja uskon, että kaikki nämä vaikuttaa tähän sairauksien pelkoon.
Minullakin on taipumusta hypokondriaan. Olen pelännyt itselläni vaikka mitä sairautta. Luen niistä netistä ja alan pelätä kaikkia oireitani. Ahdistus jo itsessään aiheuttaa fyysisiä oireita ja kehonsa tarkkailu korostuu. Jotenkin aikaisemmissa peloissani on järki kuitenkin pysynyt jollain tavalla mukana. Nyt pelko tuntuu pahemmalta, koska jotain vikaa on oikeasti löytynyt. Pelkään tietysti kaikkein pahinta vaihtoehtoa. Ei auta ajatella, että koko munuaisvaiva selvisi sattumalta - mitään oireita ei ole ollut. Paitsi sen jälkeen, kun kuulin siitä.
Paljon voimia sinulle ja kiitos kokemuksesi jakamisesta.
Ap.
20, täällä. No just tuo puoltoista vuotta siirrosta. Jaksan jo kävellä aika kivastikin vaikka oonkin hidastunu (oli aika kovat medrolkuurit = heikentää lihaksia). Maailma tuli laitettua pitkälti uusiksi sen sairauden aikana kuten myös ruokavaliot. Se on itseasisssa yllättävän helppoa kun tietää varsin hyvin että joko tapahtuu uutos tai olo on kauhea. Aina mielummin hyvä olo :)
Siirron jälkeen paljon vähemmän rajoituksia.
Duuniin palannu sillai osittain. Oli pientä hommaa jota pystyin jatkamaan, mutta lisäkeikkoja en ole jaksanu ottaa vastaan niinkuin terveenä. En varsinkaan uskoisi jaksavani 8h työpäiviä.
Ehkinkin jo nauraa itseni hassuksi kun annettiin sairaalassab sekä kaliumlistat että fosforilistat samaan ikaan ja kyselinkin ettenkö voi nyt syödä muuta kuin pitsaa ja luoda kokista? No ei se ihan niin menny ja listat muutenkin "yleispätevät".. tsekkaa ihmeessä itsesi kanssa seuraten verikokeista mitkä ruuat sulle oikeasti käy. Alussa tsekkailu on tosi tiheää.
Saatoin odottaa dialyysin alkamisen kanssa hieman kauemmin kuinmitä suositellaan mutta loppupeleissä ei ianakaan ollu tunnetta että liian aikaisin.
Voi myös miettiä sitä dialyysivaihtoehtoa. Sietääkö pysyviä letkuja vatsassa? Vai tykkääkö näyttää suht tavalliselta ilman noita letkuja infektioriskeineen. Toinen vaihtoehto on sitten neulat. Naisilla on usein aika hennot käsivarret ja ohipistäminen laittaa kädet mustiksi. Mutta se on pientä itse valintaa ajatellen: eli kotiin ja oppii pistämään itse (kaikki ovat neulakammoisia, multakin lopulta onnistui vaikka kauhuissani seurasin opetustapahtumia) tai sitten sairaalaan 3 päivää viikossa matkat (?) plus istumiset (4,5h). Ainakin stadissa noi kelataksit aika huonoja.
kannattaa myös huomioida 16v ei-eläkeläisen vammaistuet.
vatsakalvo letkuineen joko ylin tai keskisuurin. Neuloineen sairaalassa alin ja neuloineen kotona kokrkein. Summat muistaakseni 50e/208e/416e, verottomina. Loppuvat tietty kun siirto tulee vaikkei välttämättä ole kovinkaan valmis täyspäiväiseen työelämään. Tosin usein saa järkättyä noita puoleläke järjestelyjä. Tosin useimmiten vasta pompoteltua papereita eestaas hylkimisineen semmoisen 3 kertaa.
Mut jos oot uudellamaalla niin ihmeessä uumuun mukaan. 22e/vuosi ja kaiken maailman tuettuja kivoja tapahtumia, tapaamisia jne. Ja rohkeasti vaan vanhoilta jyriltä kysymään. Siellä on semmoisia jotka ovat taudin kanssa väännelleet enemmän tai vähemmän 50v. Eteenkin ymmärtävät sen olevan hyvin yksilöllinen kaikilta vaiheiltaan. Puhumattakaan siitä että eri tauteja on paljon.
En oo muuten kovinkaan hyvä kirjoittamaan. Mut toivottavasti oli jotenkin ymmärrettävissä. (joiduin ottamaan poiski ku liian pitkä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kovin tutulta sinun kirjoituksesi. Itsellänikin on kokemusta masennuksesta ja ahdistuksesta. Tällä hetkellä on töissäkin ollut stressaava tilanne ja uskon, että kaikki nämä vaikuttaa tähän sairauksien pelkoon.
Minullakin on taipumusta hypokondriaan. Olen pelännyt itselläni vaikka mitä sairautta. Luen niistä netistä ja alan pelätä kaikkia oireitani. Ahdistus jo itsessään aiheuttaa fyysisiä oireita ja kehonsa tarkkailu korostuu. Jotenkin aikaisemmissa peloissani on järki kuitenkin pysynyt jollain tavalla mukana. Nyt pelko tuntuu pahemmalta, koska jotain vikaa on oikeasti löytynyt. Pelkään tietysti kaikkein pahinta vaihtoehtoa. Ei auta ajatella, että koko munuaisvaiva selvisi sattumalta - mitään oireita ei ole ollut. Paitsi sen jälkeen, kun kuulin siitä.
Paljon voimia sinulle ja kiitos kokemuksesi jakamisesta.
Ap.
Sitten pääset varmaan venyttämään pre-vaihe moneksi vuosikymmeneksi kunhan seuraa noita puolmahdottomia ruokaohjeita. Kuten perunoiden kohteleminen ku huhtasientä. Kuori. Keitä. Vedet pois. Pilko ja keitä uudelleen. Voi käyttää öljyjä yms tokassa keitossa.
Suola pois, hienoa pippuria voi käyttää mutta rouheella tulee helposti liikaa fosforilla ja tulee ylös.
Niijoo ja koska ohjeet ovat tiukat, et tule mm välttämättä sietämään mitään ravintolaruokaa (itse oksensin melkein kaikki), niin joutuu tekemään kaikki ruuat itse tai sitten luottokokki joka osaa ohjeet. Jotenkin jännästi mäkkärin ja kotipizzan kävivät edelleen päinsä muttei mikään muu. Tosin jälleen kerran vaihtelee helposti per potilas.
Kiitos sinulle vastauksestasi. Älä yhtään vähättele kirjoitustaitoasi. Oli mukavaa lukea kokemuksistasi. Vaikuttaa, että munuaisvaivojen kanssa voi kuitenkin pärjätä. Munuaisystävällisestä ruokavaliosta lääkäri puhui minullekin, mutta en vielä tarkemmin ole tutustunut siihen. Odotan, mitä munuaispoliklinikalla selviää. Jotain netistä vilkaisin ja vaikutti aika hurjalta ne listat. Olen syönyt tähän asti mielestäni aika terveellisesti. Syön paljon kasviksia ja marjoja yms. Burana laitettiin käyttökieltoon, mutta muuten asiat selviää sitten myöhemmin.
Nyt vielä nämä arvoni ovat vain lievästi koholla. Dialyysi ei varmaan ole lähiaikoina ajankohtaista, mutta kiitos, kun kerroit siitä kokemuksiasi. On varmaan yksilöllistä, milloin siihen joutuu. Kaksi isovanhempaani sairasti munuaisten vajaatoimintaa ja pärjäsi sen kanssa 90-vuotiaiksi. Kumpikaan ei joutunut dialyysiin missään vaiheessa. En ole varma, missä iässä he saivat diagnoosin.
Tuntuu kamalalta ajatella näitä munuaisiani. Olen aina ollut perusterve ja nyt sitten yhtäkkiä selviää, että munuaisissani on jotain vikaa. Olen todella harvoin edes flunssassa enkä ole paljon joutunut lääkärissä käydä. Anemiasta ja päänsäryistä olen kärsinyt nuoresta asti. Jossain luki, että niillä voisi olla jotain tekemistä munuaisten kanssa. Anemiaanikaan ei ole koskaan tutkittu tarkemmin. Olen syönyt rautakuureja jo yläasteella (20 vuotta sitten). Vasta nyt muutama vuosi sitten työterveydessä ensimmäistä kertaa alettiin etsiä syytä siihen. Minulta testattiin keliakia ja vaikka mitä. Meillä naisilla anemia kuulemma useimmiten johtuu kuukautisista.
En asu Uudellamaalla, mutta varmaan täältäkin löytyy jotain ryhmiä. Facebookista löysin munuaisryhmän, mutta en vielä liittynyt siihen. Ajattelin, että parempi ensin odottaa tarkempia tutkimuksia ja diagnooseja.
ap.
Ap täällä.
Tämä ahdistus ei vaan mene ohi. Nuo kamalat ja hysteeriset ahdistus- ja kuolemanpelkokohtaukset vaihtuivat tasaisen ahdistuneeseen olotilaan. En vielä ottanut yhteyttä mihinkään ammattilaiseen. Katson asiaa uudestaan maanantaina. Minusta on tullut jo ihan pakkomielteinen ja neuroottinen näiden ajatusteni kanssa. Miten sinulle vastaaja nro 17 kävi, otitko yhteyttä mihinkään paikkaan?
Olisi myös mukavaa kuulla, miten sinulla vastaaja nro 20 nykyään menee.
Ja jos munuaisviasta kärsivän lapsen vanhempi haluat kertoa, niin miten se munuaisvika tuli ilmi?
Yritin tänään käydä vähän kaupoilla saadakseni muuta ajateltavaa. Siinä kävi niin, että mietin vaan vastaantulevista ihmisistä, että kaikilla muilla on varmaan hyvät munuaiset.
Siellä ultrassa lääkäri sanoi, että munuaiseni ovat voineet olla tällaiset syntymästä saakka tai vaurioituneet vaikka lapsena olleen virtsatietulehduksen takia. Minulla ei ole koskaan diagnosoitu virtsatulehduksia, mutta vessassa ravaaminen on ollut kyllä yksi riesa koko ikäni. Lisäksi meillä on suvussa perinnöllinen munuaistauti, joka on geeneissä. Pelkään nyt sitäkin, vaikka se olisi kyllä tullut ilmi jo syntyessä.
Nyt taas vähän helpotti ahdistusta tänne kirjoittaminen.