Sitä jää paljosta paitsi kun ei omia lapsia saa

Minä ainakin olen tosi tyytyväinen elämääni. Olen vapaaehtoisesti lapseton. En ole koskaan katunut valintaani ja olen nyt 54. Kaipaan introverttina paljon omaa rauhaa vaativan työn ohella. En yksinkertaisesti jaksaisi perhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin olen tosi tyytyväinen elämääni. Olen vapaaehtoisesti lapseton. En ole koskaan katunut valintaani ja olen nyt 54. Kaipaan introverttina paljon omaa rauhaa vaativan työn ohella. En yksinkertaisesti jaksaisi perhe-elämää.

Täällä toinen samanlainen 38v.

Se onkin eri asia jos/kun se on oma valinta, mutta kun olisi halunnut lapsia eikä saa, se ihan eri asia.

Eihän elämässä ole mitään parempaa kuin oma lapsi, hän menee kaiken edelle.

Itse miehenä kävin eilen uimahallissa ja siellä oli joku todella nuoren näköinen vauva, selkeästi alle vuoden vanha, jotenkin iski vähän sellainen vauvakuume kun ei voi olla katsomatta. Haluaisi pidellä sylissä.

Vierailija kirjoitti:

Se onkin eri asia jos/kun se on oma valinta, mutta kun olisi halunnut lapsia eikä saa, se ihan eri asia.

Tämä juuri - osa ei saa, vaikka haluaisi. Ja sitten on niitä huonoja vanhempiakin, jotka kohteleat lapsiaan kaltoin. Tasan ei mene onnen lahjat.

Yhteiskunta rakentuu ydinperheille, joten lapseton jää myös ulkopuoliseksi monesta asiasta.

Niin..

Ei saa kokea neuvolan uteluita, synnytystä, kropan pilaantumista, korvatulehduskierrettä, itkuja, vaippasirkusta, allergioita, kauppareissuja Prismaan, ruuhkassa päiväkotiin ehtimisen tuskaa, ikuista rahanmenoa, jatkuvaa kerjäämistä äitisaanksmätota, niitä pentujen keskeyttämiä puheluita, pyykkisirkusta, ruuanlaittoa, siivousta, läksyjä, koulujuttuja, tapaamisia..

Sen sijaan joudun töistä lähdettyäni hyppäämään autoon, jonka ostin uutena käteisellä, koska minulla ei mene rahaa kuin omaan itseeni. Ajan sitten (kurjuuksissani, tietty, perheellisen mielestä) kotiini, jonka olen jo maksanut. Pääsen hiljaiseen kotiin: Kukaan ei huuda, vaadi. Voin lähteä lenkille nyt, jos siltä tuntuu, tai ehkä teen ruokaa, teen mitä huvittaa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, saan hänestä juttuseuraa ja energiaa. Saan ja jaksan seksiä vaikka joka päivä. Joka päivä on omaa aikaa niin paljon, kun sielu sietää ottaa.  Saatan huvikseni ostaa osakkeita rahalla, joka ei ole mennyt esimerkiksi lasten lääkärilaskuihin. Eläkeajan hoitoni alkaa olla jo turvattu. Ainoa, josta huolehdin, on mieheni, joka huolehtii minusta takaisin. Kukaan ei vaan ota, ota ja vaadi meiltä. Perjantaina lähdemme neljäksi viikoksi toiselle puolelle maapalloa lomailemaan. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Ihanaa, rentouttavaa aikaa, kahden.

Hmm.. jään kyllä paljosta paitsi lapsettomana. En kyllä keksi yhtään asiaa, jota haluaisin.

Vierailija kirjoitti:

Niin..

Ei saa kokea neuvolan uteluita, synnytystä, kropan pilaantumista, korvatulehduskierrettä, itkuja, vaippasirkusta, allergioita, kauppareissuja Prismaan, ruuhkassa päiväkotiin ehtimisen tuskaa, ikuista rahanmenoa, jatkuvaa kerjäämistä äitisaanksmätota, niitä pentujen keskeyttämiä puheluita, pyykkisirkusta, ruuanlaittoa, siivousta, läksyjä, koulujuttuja, tapaamisia..

Sen sijaan joudun töistä lähdettyäni hyppäämään autoon, jonka ostin uutena käteisellä, koska minulla ei mene rahaa kuin omaan itseeni. Ajan sitten (kurjuuksissani, tietty, perheellisen mielestä) kotiini, jonka olen jo maksanut. Pääsen hiljaiseen kotiin: Kukaan ei huuda, vaadi. Voin lähteä lenkille nyt, jos siltä tuntuu, tai ehkä teen ruokaa, teen mitä huvittaa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, saan hänestä juttuseuraa ja energiaa. Saan ja jaksan seksiä vaikka joka päivä. Joka päivä on omaa aikaa niin paljon, kun sielu sietää ottaa.  Saatan huvikseni ostaa osakkeita rahalla, joka ei ole mennyt esimerkiksi lasten lääkärilaskuihin. Eläkeajan hoitoni alkaa olla jo turvattu. Ainoa, josta huolehdin, on mieheni, joka huolehtii minusta takaisin. Kukaan ei vaan ota, ota ja vaadi meiltä. Perjantaina lähdemme neljäksi viikoksi toiselle puolelle maapalloa lomailemaan. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Ihanaa, rentouttavaa aikaa, kahden.

Hmm.. jään kyllä paljosta paitsi lapsettomana. En kyllä keksi yhtään asiaa, jota haluaisin.

Mulla on kaks lasta (10 ja 12) ja olen jäänyt paitsi kaikista noista. Pitäisikö vielä kokeilla tehdä kolmas, jos pääsisi sairastelemaan ja kroppa muuttuisi jotenkin?

8 jatkaa: toki pyykkään ja siivoan, mutta sitä tein jo ennen lapsia. Etkö sinä?

Vierailija kirjoitti:

Niin..

Ei saa kokea neuvolan uteluita, synnytystä, kropan pilaantumista, korvatulehduskierrettä, itkuja, vaippasirkusta, allergioita, kauppareissuja Prismaan, ruuhkassa päiväkotiin ehtimisen tuskaa, ikuista rahanmenoa, jatkuvaa kerjäämistä äitisaanksmätota, niitä pentujen keskeyttämiä puheluita, pyykkisirkusta, ruuanlaittoa, siivousta, läksyjä, koulujuttuja, tapaamisia..

Sen sijaan joudun töistä lähdettyäni hyppäämään autoon, jonka ostin uutena käteisellä, koska minulla ei mene rahaa kuin omaan itseeni. Ajan sitten (kurjuuksissani, tietty, perheellisen mielestä) kotiini, jonka olen jo maksanut. Pääsen hiljaiseen kotiin: Kukaan ei huuda, vaadi. Voin lähteä lenkille nyt, jos siltä tuntuu, tai ehkä teen ruokaa, teen mitä huvittaa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, saan hänestä juttuseuraa ja energiaa. Saan ja jaksan seksiä vaikka joka päivä. Joka päivä on omaa aikaa niin paljon, kun sielu sietää ottaa.  Saatan huvikseni ostaa osakkeita rahalla, joka ei ole mennyt esimerkiksi lasten lääkärilaskuihin. Eläkeajan hoitoni alkaa olla jo turvattu. Ainoa, josta huolehdin, on mieheni, joka huolehtii minusta takaisin. Kukaan ei vaan ota, ota ja vaadi meiltä. Perjantaina lähdemme neljäksi viikoksi toiselle puolelle maapalloa lomailemaan. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Ihanaa, rentouttavaa aikaa, kahden.

Hmm.. jään kyllä paljosta paitsi lapsettomana. En kyllä keksi yhtään asiaa, jota haluaisin.

Se juuri, ettei olisi noin itsekeskeinen ja materialistinen ;)

Vanhemmuus olisi ollut hienoa kokea.

Lapset ovat valloittavia, varsinkin pieninä  - heistä on seuraa aikuisina ja lapsenlapset, isovanhemmuuden roolikin....

Olisi sukupolvien jatkuvuutta, tarkoitusta.

t: lapseton itsekin

Paljosta jää tosiaan paitsi jos ei omia lapsia! On ollut ainoastaan ihanaa kasvattaa kaksi lasta aikuiseksi. Mikään ei voita sitä tunnetta kun saa lapsen kädet kaulan ympärille ja kuulee Rakas ÄITI <3  Mikään ei myöskään kasvata ihmistä niin paljon kuin oma lapsi! Kyllä olisi elämä todella köyhää ilman lapsia, olen tosi kiitollinen kun olen niitä saanut. Ja nykyään kun ovat jo aikuisia, olemme parhaita ystäviä keskenämme. Ehdottomasti kaikki lasten kanssa jää plussan puolelle vaikka totta kai on ollut huonojakin päiviä, ne pyyhkäistyy nopeasti mielestä pois.  Olen Onnellinen Äiti :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin..

Ei saa kokea neuvolan uteluita, synnytystä, kropan pilaantumista, korvatulehduskierrettä, itkuja, vaippasirkusta, allergioita, kauppareissuja Prismaan, ruuhkassa päiväkotiin ehtimisen tuskaa, ikuista rahanmenoa, jatkuvaa kerjäämistä äitisaanksmätota, niitä pentujen keskeyttämiä puheluita, pyykkisirkusta, ruuanlaittoa, siivousta, läksyjä, koulujuttuja, tapaamisia..

Sen sijaan joudun töistä lähdettyäni hyppäämään autoon, jonka ostin uutena käteisellä, koska minulla ei mene rahaa kuin omaan itseeni. Ajan sitten (kurjuuksissani, tietty, perheellisen mielestä) kotiini, jonka olen jo maksanut. Pääsen hiljaiseen kotiin: Kukaan ei huuda, vaadi. Voin lähteä lenkille nyt, jos siltä tuntuu, tai ehkä teen ruokaa, teen mitä huvittaa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, saan hänestä juttuseuraa ja energiaa. Saan ja jaksan seksiä vaikka joka päivä. Joka päivä on omaa aikaa niin paljon, kun sielu sietää ottaa.  Saatan huvikseni ostaa osakkeita rahalla, joka ei ole mennyt esimerkiksi lasten lääkärilaskuihin. Eläkeajan hoitoni alkaa olla jo turvattu. Ainoa, josta huolehdin, on mieheni, joka huolehtii minusta takaisin. Kukaan ei vaan ota, ota ja vaadi meiltä. Perjantaina lähdemme neljäksi viikoksi toiselle puolelle maapalloa lomailemaan. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Ihanaa, rentouttavaa aikaa, kahden.

Hmm.. jään kyllä paljosta paitsi lapsettomana. En kyllä keksi yhtään asiaa, jota haluaisin.

Mulla on kaks lasta (10 ja 12) ja olen jäänyt paitsi kaikista noista. Pitäisikö vielä kokeilla tehdä kolmas, jos pääsisi sairastelemaan ja kroppa muuttuisi jotenkin?

Ai et ole synnyttänyt lapsiasi, lapsesi eivät itke tai ole käyttäneet vaippoja, ette käy kaupassa, lapsiin ei mene rahaa, lapsesi eivät koskaan kerjää mitään, et auta lapsiasi läksyissä tai osallistu millään tavalla koulujuttuihin tai lapsiin liittyviin tapaamisiin, lapset hankittuasi pyykkäys ja ruuanlaitto ei ole lisääntynyt? Ookei.

Sitä jää niin paljosta pois kun on lapsia.

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.

Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?

Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.

Vierailija kirjoitti:

Eihän elämässä ole mitään parempaa kuin oma lapsi, hän menee kaiken edelle.

Mun korvaan toi kuulostaa todella säälittävältä. Esimerksi parisuhteen ja lasten pitäisi olla samalla linjalla, paljon näkee näitä lapset menee kaiken edelle ja parisuhde voi huonosti. Joko erotaan tai juostaan vieraissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin..

Ei saa kokea neuvolan uteluita, synnytystä, kropan pilaantumista, korvatulehduskierrettä, itkuja, vaippasirkusta, allergioita, kauppareissuja Prismaan, ruuhkassa päiväkotiin ehtimisen tuskaa, ikuista rahanmenoa, jatkuvaa kerjäämistä äitisaanksmätota, niitä pentujen keskeyttämiä puheluita, pyykkisirkusta, ruuanlaittoa, siivousta, läksyjä, koulujuttuja, tapaamisia..

Sen sijaan joudun töistä lähdettyäni hyppäämään autoon, jonka ostin uutena käteisellä, koska minulla ei mene rahaa kuin omaan itseeni. Ajan sitten (kurjuuksissani, tietty, perheellisen mielestä) kotiini, jonka olen jo maksanut. Pääsen hiljaiseen kotiin: Kukaan ei huuda, vaadi. Voin lähteä lenkille nyt, jos siltä tuntuu, tai ehkä teen ruokaa, teen mitä huvittaa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, saan hänestä juttuseuraa ja energiaa. Saan ja jaksan seksiä vaikka joka päivä. Joka päivä on omaa aikaa niin paljon, kun sielu sietää ottaa.  Saatan huvikseni ostaa osakkeita rahalla, joka ei ole mennyt esimerkiksi lasten lääkärilaskuihin. Eläkeajan hoitoni alkaa olla jo turvattu. Ainoa, josta huolehdin, on mieheni, joka huolehtii minusta takaisin. Kukaan ei vaan ota, ota ja vaadi meiltä. Perjantaina lähdemme neljäksi viikoksi toiselle puolelle maapalloa lomailemaan. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Ihanaa, rentouttavaa aikaa, kahden.

Hmm.. jään kyllä paljosta paitsi lapsettomana. En kyllä keksi yhtään asiaa, jota haluaisin.

Se juuri, ettei olisi noin itsekeskeinen ja materialistinen ;)

Vanhemmuus olisi ollut hienoa kokea.

Lapset ovat valloittavia, varsinkin pieninä  - heistä on seuraa aikuisina ja lapsenlapset, isovanhemmuuden roolikin....

Olisi sukupolvien jatkuvuutta, tarkoitusta.

t: lapseton itsekin

Maailmassa on valtavan paljon itsekeskeisiä ja materialistisia ihmisiä, joillain on lapsia ja joillain ei. Lapsen saanti ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, ei edes ihmistä joka pitää lapsista, paitsi omistaan. Sen huomaan päivittäin työssäni jossa äiti- ja isäpuolet kohtelee lapsipuoliaan kuin roskaa. Ihan normaalit ihmiset sinänsä. Ja luulevat varmaan olevan vielä hyviäkin vanhempia ja ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.

Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?

Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.

Mäkään en kulje ympäriinsä kert

Kyllä nyt lapselliset hehkuttavat lapsiaan :)  Useimmiten kuitenkin valittavat "oman ajan puutetta"  eivätkä viitsi edes tarjota lapsille kunnon ruokaa, vaan ostavat eineksiä tai muuta teollista sontaa tekosyynään laiskuus ja välinpitämättömyys lasten terveydestä.  Se "oma aika" on kuitenkin se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.

Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.

Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?

Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.

Ongelma vaan on se, että aika moni lapseton on sitä tahtomattaan, esim. jonkun sairauden vuoksi tai siksi, ettei löytänyt kumppania.

Lisääntyminen on biologinenkin tarve.

Varmaan pitää paikkansa sellaisten ihmisten kohdalla, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät niitä saa. Toisaalta taas vapaaehtoisesti lapsettomat eivät haluakkaan lapsia, eivätkä siten koe jäävänsä mistään paitsi.