Lue keskustelun säännöt.
Sitä jää paljosta paitsi kun ei omia lapsia saa
06.06.2018 |
toisaalta taas tuttujen lasten kautta saa vain ne parhaat puolet.
Kommentit (46)
Tiedän naisen joka oli sitä mieltä että
elämä on niin täyttä ilman lapsia. Oli ihanaa reissata, oli rahaa jne..
Sitten hän tuli 45 vuotiaana raskaaksi vahongossa ja piti lapsen koska abortti ei ollut vaihtoehto. Koko raskauden ajan valitti kuinka elämästä mitä luultavammin tulee paskaa.
Kun lapsi syntyi, oli ystäväni täysin myyty. Koko ihmisen persoona muuttui ja hän kertoo vahingon olevan elämänsä paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin..
Ei saa kokea neuvolan uteluita, synnytystä, kropan pilaantumista, korvatulehduskierrettä, itkuja, vaippasirkusta, allergioita, kauppareissuja Prismaan, ruuhkassa päiväkotiin ehtimisen tuskaa, ikuista rahanmenoa, jatkuvaa kerjäämistä äitisaanksmätota, niitä pentujen keskeyttämiä puheluita, pyykkisirkusta, ruuanlaittoa, siivousta, läksyjä, koulujuttuja, tapaamisia..
Sen sijaan joudun töistä lähdettyäni hyppäämään autoon, jonka ostin uutena käteisellä, koska minulla ei mene rahaa kuin omaan itseeni. Ajan sitten (kurjuuksissani, tietty, perheellisen mielestä) kotiini, jonka olen jo maksanut. Pääsen hiljaiseen kotiin: Kukaan ei huuda, vaadi. Voin lähteä lenkille nyt, jos siltä tuntuu, tai ehkä teen ruokaa, teen mitä huvittaa. Kun mieheni tulee kotiin töistä, saan hänestä juttuseuraa ja energiaa. Saan ja jaksan seksiä vaikka joka päivä. Joka päivä on omaa aikaa niin paljon, kun sielu sietää ottaa. Saatan huvikseni ostaa osakkeita rahalla, joka ei ole mennyt esimerkiksi lasten lääkärilaskuihin. Eläkeajan hoitoni alkaa olla jo turvattu. Ainoa, josta huolehdin, on mieheni, joka huolehtii minusta takaisin. Kukaan ei vaan ota, ota ja vaadi meiltä. Perjantaina lähdemme neljäksi viikoksi toiselle puolelle maapalloa lomailemaan. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Ihanaa, rentouttavaa aikaa, kahden.
Hmm.. jään kyllä paljosta paitsi lapsettomana. En kyllä keksi yhtään asiaa, jota haluaisin.
Se juuri, ettei olisi noin itsekeskeinen ja materialistinen ;)
Vanhemmuus olisi ollut hienoa kokea.
Lapset ovat valloittavia, varsinkin pieninä - heistä on seuraa aikuisina ja lapsenlapset, isovanhemmuuden roolikin....
Olisi sukupolvien jatkuvuutta, tarkoitusta.
t: lapseton itsekin
Maailmassa on valtavan paljon itsekeskeisiä ja materialistisia ihmisiä, joillain on lapsia ja joillain ei. Lapsen saanti ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, ei edes ihmistä joka pitää lapsista, paitsi omistaan. Sen huomaan päivittäin työssäni jossa äiti- ja isäpuolet kohtelee lapsipuoliaan kuin roskaa. Ihan normaalit ihmiset sinänsä. Ja luulevat varmaan olevan vielä hyviäkin vanhempia ja ihmisiä.
Ei tietenkään - mutta vastasin viestiin, jossa kehuttiin kuinka materia on hienompaa kuin oma lapsi...
Ja lapsen saannissa, minulla ei niitä tule olemaan, olisi kiehtonut myös se, että itsensä voisi tavallaan unohtaa ja keskittyä täpöllä toisen hyvinvontiin, siis kokemus tällaisesta. Lapsettomana sinkkuna on vain minä ja minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.
Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?
Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.
Ongelma vaan on se, että aika moni lapseton on sitä tahtomattaan, esim. jonkun sairauden vuoksi tai siksi, ettei löytänyt kumppania.
Lisääntyminen on biologinenkin tarve.
No sitten pitää löytää joku hedelmällinen keino käsitellä asiaa. Ei se varmaan ole se, että voivottelee että jää paljosta paitsi. Jos ihmisellä kuolee läheinen, niin ei se voi loppuelämää miettiä että jäi paljosta paitsi. Pitää rakentaa elämää ja uusia ihmissuhteita. Näin vapaaehtoisesti lapsettomana olen siitä onnekas, että olen rakentanut odotukseni ja tulevaisuudensuunnitelmat ihan muille asioille kuin perheelle; silmissäni ei siinnä vain ja ainoastaan kuvitelma itsestäni äitinä, vaan monia muita mahdollisuuksia. Jos pistät munat henkisesti yhteen koriin ja se kori tuhoutuu, on psyyke aika kovilla. En tarkoita, etteikö lapsista saisi haaveilla mutta olisi varmaan hyvä miettiä myös vaihtoehtoisia unelmia ja haaveita, omaa pärjäämistä. Se kasvattaa henkistä resilienssiä kummasti.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän naisen joka oli sitä mieltä että
elämä on niin täyttä ilman lapsia. Oli ihanaa reissata, oli rahaa jne..Sitten hän tuli 45 vuotiaana raskaaksi vahongossa ja piti lapsen koska abortti ei ollut vaihtoehto. Koko raskauden ajan valitti kuinka elämästä mitä luultavammin tulee paskaa.
Kun lapsi syntyi, oli ystäväni täysin myyty. Koko ihmisen persoona muuttui ja hän kertoo vahingon olevan elämänsä paras.
Olen aika varma, että tuo koskee liki kaikkia - koska ihminen on rakennettu lisääntymään ja vanhemmuus täyttää ihmisen henkisiäkin tarpeita.
Siksi lapsettomuus onkin niin raskasta.
Tiedän:( Me ollaan kolme vuotta yritetty lasta mutta ainostaan käteen jäänyt lapsettomuushoitoihin 10 000 euron maksut ja 2 lapsen keskiraskauden keskenmeno. Taas odotellaan hoitoon pääsyä ja katsellaan vierestä kun muut puskee toista tai kolmattaan lähes yrittämättä. Eristytty ollaan porukoista jo ajat sitten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.
Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?
Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.
Ongelma vaan on se, että aika moni lapseton on sitä tahtomattaan, esim. jonkun sairauden vuoksi tai siksi, ettei löytänyt kumppania.
Lisääntyminen on biologinenkin tarve.
No sitten pitää löytää joku hedelmällinen keino käsitellä asiaa. Ei se varmaan ole se, että voivottelee että jää paljosta paitsi. Jos ihmisellä kuolee läheinen, niin ei se voi loppuelämää miettiä että jäi paljosta paitsi. Pitää rakentaa elämää ja uusia ihmissuhteita. Näin vapaaehtoisesti lapsettomana olen siitä onnekas, että olen rakentanut odotukseni ja tulevaisuudensuunnitelmat ihan muille asioille kuin perheelle; silmissäni ei siinnä vain ja ainoastaan kuvitelma itsestäni äitinä, vaan monia muita mahdollisuuksia. Jos pistät munat henkisesti yhteen koriin ja se kori tuhoutuu, on psyyke aika kovilla. En tarkoita, etteikö lapsista saisi haaveilla mutta olisi varmaan hyvä miettiä myös vaihtoehtoisia unelmia ja haaveita, omaa pärjäämistä. Se kasvattaa henkistä resilienssiä kummasti.
Ei lapsettomaksi jäämistä voi käsitellä pois, se on ikuinen trauma ja menetys. Toki ikä parantaa, koska vanha ihminen ei lapsia enää jaksaisi hoitaakaan, mutta toisaalta jää paitsi myös isovanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän:( Me ollaan kolme vuotta yritetty lasta mutta ainostaan käteen jäänyt lapsettomuushoitoihin 10 000 euron maksut ja 2 lapsen keskiraskauden keskenmeno. Taas odotellaan hoitoon pääsyä ja katsellaan vierestä kun muut puskee toista tai kolmattaan lähes yrittämättä. Eristytty ollaan porukoista jo ajat sitten...
Onko adoptio mahdotonta kohdallanne? Kiinastakin tulee terveitä ja reippaita pikkutyttöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin jää. Mutta minkäs tekee, kun miestä ja lapsia ei nyt kuitenkaan ole siunaantunut. Ehkä sitten jotkut laitostyypit hoitelevat minua vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.
Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?
Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.
Ongelma vaan on se, että aika moni lapseton on sitä tahtomattaan, esim. jonkun sairauden vuoksi tai siksi, ettei löytänyt kumppania.
Lisääntyminen on biologinenkin tarve.
No sitten pitää löytää joku hedelmällinen keino käsitellä asiaa. Ei se varmaan ole se, että voivottelee että jää paljosta paitsi. Jos ihmisellä kuolee läheinen, niin ei se voi loppuelämää miettiä että jäi paljosta paitsi. Pitää rakentaa elämää ja uusia ihmissuhteita. Näin vapaaehtoisesti lapsettomana olen siitä onnekas, että olen rakentanut odotukseni ja tulevaisuudensuunnitelmat ihan muille asioille kuin perheelle; silmissäni ei siinnä vain ja ainoastaan kuvitelma itsestäni äitinä, vaan monia muita mahdollisuuksia. Jos pistät munat henkisesti yhteen koriin ja se kori tuhoutuu, on psyyke aika kovilla. En tarkoita, etteikö lapsista saisi haaveilla mutta olisi varmaan hyvä miettiä myös vaihtoehtoisia unelmia ja haaveita, omaa pärjäämistä. Se kasvattaa henkistä resilienssiä kummasti.
Ei lapsettomaksi jäämistä voi käsitellä pois, se on ikuinen trauma ja menetys. Toki ikä parantaa, koska vanha ihminen ei lapsia enää jaksaisi hoitaakaan, mutta toisaalta jää paitsi myös isovanhemmuudesta.
No kyllä sitä voi käsitellä, ihmiset käsittelee paljon pahempiakin traumoja. Ala jollekin mummottomalle lapselle sijaismummoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän naisen joka oli sitä mieltä että
elämä on niin täyttä ilman lapsia. Oli ihanaa reissata, oli rahaa jne..Sitten hän tuli 45 vuotiaana raskaaksi vahongossa ja piti lapsen koska abortti ei ollut vaihtoehto. Koko raskauden ajan valitti kuinka elämästä mitä luultavammin tulee paskaa.
Kun lapsi syntyi, oli ystäväni täysin myyty. Koko ihmisen persoona muuttui ja hän kertoo vahingon olevan elämänsä paras.
Olen aika varma, että tuo koskee liki kaikkia - koska ihminen on rakennettu lisääntymään ja vanhemmuus täyttää ihmisen henkisiäkin tarpeita.
Siksi lapsettomuus onkin niin raskasta.
Tukholman syndrooma. Psyyken on helpompi käsitellä panttivankitilannetta rakastumalla ja antautumalla kaappaajalleen. Mitä muita vaihtoehtoja on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.
Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?
Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.
Ongelma vaan on se, että aika moni lapseton on sitä tahtomattaan, esim. jonkun sairauden vuoksi tai siksi, ettei löytänyt kumppania.
Lisääntyminen on biologinenkin tarve.
No sitten pitää löytää joku hedelmällinen keino käsitellä asiaa. Ei se varmaan ole se, että voivottelee että jää paljosta paitsi. Jos ihmisellä kuolee läheinen, niin ei se voi loppuelämää miettiä että jäi paljosta paitsi. Pitää rakentaa elämää ja uusia ihmissuhteita. Näin vapaaehtoisesti lapsettomana olen siitä onnekas, että olen rakentanut odotukseni ja tulevaisuudensuunnitelmat ihan muille asioille kuin perheelle; silmissäni ei siinnä vain ja ainoastaan kuvitelma itsestäni äitinä, vaan monia muita mahdollisuuksia. Jos pistät munat henkisesti yhteen koriin ja se kori tuhoutuu, on psyyke aika kovilla. En tarkoita, etteikö lapsista saisi haaveilla mutta olisi varmaan hyvä miettiä myös vaihtoehtoisia unelmia ja haaveita, omaa pärjäämistä. Se kasvattaa henkistä resilienssiä kummasti.
Ei lapsettomaksi jäämistä voi käsitellä pois, se on ikuinen trauma ja menetys. Toki ikä parantaa, koska vanha ihminen ei lapsia enää jaksaisi hoitaakaan, mutta toisaalta jää paitsi myös isovanhemmuudesta.
Olen lapseton eikä se ole minulle trauma. Joten voi käsitellä, paitsi jos on omissa tunteissaan mässyttelevä ja vellova eikä edes yritä koska tykkää olla uhri. Vastuu itsestä on tärkeintä, loppujen lopuksi olemme täällä kaikki yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jää myös paljosta murheesta paitsi,kun ei tarvitse murehtia lapsien elämässä tapahtuvia surullisia asioita.
Jää myös paljosta murheesta paitsi,kun ei tarvitse kärsiä siitä pettävasta ,valehtelevasta puolisosta ja riidellä monista asioista erotessa,,,kun ei mene avio-tai avoliittoon.
Siis älä tee lapsia ja seurustele vain sen aikaa,kun rakkaus kestää,,n 1000pv.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei pyöritä hevostallia.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei purjehdi työkseen.
Siitä jää paljosta paitsi, jos ei osta viinitilaa.
Me jäämme paljosta paitsi ja aikuisina ihmisinä valitsemme ne asiat, joista haluamme jäädä paitsi. Ymmärrämme pettymyksen ja katumuksen mahdollisuuden ja otamme sen. Ihan me kaikki. Koska kukaan ei vaan varmuuden vuoksi käännä elämäänsä ympäri tehdäkseen jotain peruuttamatonta mitä ei halua, koska saattaisi sen tekemättä jättämistä katua. Kenenkään mielestä ei ole järkevää yrittää tuputtaa ja voivotella noita yllämainittuja asioita, koska niiden jälkeen mainitsemani jutut ovat meille itsestäänselvyyksiä - paitsi lasten kohdalla. Miksi?
Olen monesti miettinyt päätyykö vanhemmiksi keskimääräisesti enemmän huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka ei oikein tiedä mitä tekevät ja sitten hankkivat lapsen ja ihastuvat asiaan. Sitten luulevat että lapsettomat on yhtä reikäpäitä kuin he itse? En tiedä, mutta kovasti outoa on.
Ongelma vaan on se, että aika moni lapseton on sitä tahtomattaan, esim. jonkun sairauden vuoksi tai siksi, ettei löytänyt kumppania.
Lisääntyminen on biologinenkin tarve.
No sitten pitää löytää joku hedelmällinen keino käsitellä asiaa. Ei se varmaan ole se, että voivottelee että jää paljosta paitsi. Jos ihmisellä kuolee läheinen, niin ei se voi loppuelämää miettiä että jäi paljosta paitsi. Pitää rakentaa elämää ja uusia ihmissuhteita. Näin vapaaehtoisesti lapsettomana olen siitä onnekas, että olen rakentanut odotukseni ja tulevaisuudensuunnitelmat ihan muille asioille kuin perheelle; silmissäni ei siinnä vain ja ainoastaan kuvitelma itsestäni äitinä, vaan monia muita mahdollisuuksia. Jos pistät munat henkisesti yhteen koriin ja se kori tuhoutuu, on psyyke aika kovilla. En tarkoita, etteikö lapsista saisi haaveilla mutta olisi varmaan hyvä miettiä myös vaihtoehtoisia unelmia ja haaveita, omaa pärjäämistä. Se kasvattaa henkistä resilienssiä kummasti.
Ei lapsettomaksi jäämistä voi käsitellä pois, se on ikuinen trauma ja menetys. Toki ikä parantaa, koska vanha ihminen ei lapsia enää jaksaisi hoitaakaan, mutta toisaalta jää paitsi myös isovanhemmuudesta.
Onnea sulle vaan uskomuksesi kanssa, uskon että siitä tulee sinulle itseään toteuttava ennustus ja tosiaan: kärsit ensin oikein huolella ja ilman avun toivoa lapsettomuudesta, ja sitten vielä lastenlapsettomuudesta päälle.
Itse uskon toisin, uskon että ihan kaikesta menetyksestä voi toipua, ja elää hyvää elämää. Itse olen selvinnyt ei itse valitusta lapsettomuudesta hyvin, asia ei tuota minulle enää mitään surua. Itse asiassa 40 ikävuotta ohitettuani olen ollut vain tyytyväinen ettei minulla ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsen aina tarvitse olla " itse tehty." Voi olla muutenkin äiti ja tuntea pienet kädet kaulallaan ja kuulla sanan " äiti".
Sijaisäiti
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen aina tarvitse olla " itse tehty." Voi olla muutenkin äiti ja tuntea pienet kädet kaulallaan ja kuulla sanan " äiti".
Sijaisäiti
Kiitos sinulle! Olisi hienoa jos kaltaisiasi olisi enemmän, en ymmärrä itsekkyyttä tehdä oma lapsi itselle, kun on paljon rakkautta kaipaavia muutenkin. Sijaisvanhemmuus on vieläpä kohtalaisen helppo byrokraattisesti prosessina, jos joku nyt alkaa itkeä että ei saisi kuitenkaan adoptoitua. Jopa sinkku voi olla sijaisvanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän:( Me ollaan kolme vuotta yritetty lasta mutta ainostaan käteen jäänyt lapsettomuushoitoihin 10 000 euron maksut ja 2 lapsen keskiraskauden keskenmeno. Taas odotellaan hoitoon pääsyä ja katsellaan vierestä kun muut puskee toista tai kolmattaan lähes yrittämättä. Eristytty ollaan porukoista jo ajat sitten...
Onko adoptio mahdotonta kohdallanne? Kiinastakin tulee terveitä ja reippaita pikkutyttöjä.
Ollaan sen verta nuorehkoja vielä että ensin kokeillaan nämä ja käänetään kaikki kivet. Sn jälkeen adoptiojonoon..--> jonot ovat pitkiä ja harvemmin terveitä lapsia tarjolla.....
Tuota, että jäisi jostain paitsi kun on lapsia, en ymmärrä, mistä silloin jää paitsi?
Niin. Sitä jää paitsi kaikesta p-skasta, k-sesta, kuolasta, rä'ästä, oksennuksista, huudoista, p*skahoromutsikirkumisista ja muusta turhasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen aina tarvitse olla " itse tehty." Voi olla muutenkin äiti ja tuntea pienet kädet kaulallaan ja kuulla sanan " äiti".
Sijaisäiti
Ei otsikossa viitatakaan biologisiin lapsiin. Totta kai adoptoidut ja sijaislapset voivat olla yhtä lailla omia, mutta kaikki eivät niitäkään saa.
Tarve on turhan vahva sana, koska ilmankin voi elää ja ihan tyytyväisenä. Vietti siihen kyllä selvästi suurella enemmistöllä ihmisistä on.
Mutta kyllä tahattomasti lapsetonkin voi valita itse, miten lapsettomuuteensa suhtautuu. Itse olen tällainen: ajattelin aina että haluaisin 2 lasta, mutta ei löytynyt kumppania ja jäin ilman lapsia, nyt jo ikää 43. En minä koe elämääni mitenkään surkeaksi, koska valitsen keskittyä elämässäni siihen mitä minulla on, enkä siihen mitä minulta puuttuu.
Lapseton tietysti menettää kokemusmaailmastaan monia asioita, mutta niin toisaalta menettää lapsia tekeväkin. Jokainen valinta minkä tekee, vie aikaa ja mahdollisuuksia joltain muulta minkä olisi voinut valita, eikä kenenkään elinikä riitä kaiken kokemiseen. Turha sitä on surkuttelemaan jäädä.