Oltiin tänään perhekerhossa ja tunsin oloni niin ulkopuoliseksi :(

Minäkin tunnen itseni välillä tosi nuoreksi, vaikka olenkin jo 29v... Kyllä sieltä varmasti löytyy samanhenkisiä äitejä, kunhan et luovuta ekan kerran jälkeen. Minä kävin n. ½vuotta, ennen kuin aloin oikeasti jutella muiden kanssa ja pääsin tuosta ulkopuolisuuden tunteesta.

ikää on yli 30.

ja en ymmärrä miten jotkut voivat olla kateellisia kun pukee lapsensa kauniisiin vaatteisiin!!! tulee sellaisia pitkiä halveksuvia katseita kun poika on sävy sävyyn ja vähän paremmissa kuin muut:(

jossain kerhossa lapsen kanssa. Tuntuu, että niissä on aikas sisäpiirijutut. Mutta jos lapsesi viihtyi niin kannattaa mennä uudestaan ja aivan varmasti vähitellen alat itsekkin löytämään juttuseuraa.

tänään ekan kerran yhessä srk:n kerhossa ja oli kyllä vähän ulkopuolinen olo, kun muut selvästi tunsivat toisensa hyvin ja puhuivat omia juttujaan. Onneksi kuitenkin pari äitiä jutteli ihan omatoimisestikin mun kaa ja itsekin yritin vähän aikaansaada jutustelua. Kai sitä pitää jonkun aikaa käydä, että me suomalaiset lämmetään uusille ihmisille.

Tosin olen jo 35 vuotias. Ja lisäisin tuohon vielä sen, että kun kerhoon menemme, lapseni 2v. ja minä tervehdimme kaikkia iloisesti.. niin mitä saamme vastaukseksi.. pitkiä katseita, eikä kukaan vaivaudu tervehtimään!!! Miten ihmeessä lapset oppii kohteliaita käytöatapoja (esim. tervehtiminen) jos vanhemmat ovat tuollaisia mänttejä!! Pitäköön kerhonsa... AAAAARGGGGG

usein tulee olo, että olen jotenkin liian nuori(?) tai koematon niiden joukkoon. Usein ihmeteltävien asioiden yhteydessä todetaan, että minä en voi niistä mitään tietää kun olen niin nuori (35V.!) tai kokematon (4 lasta) mukanani yleensä vain kaksi lasta.

ja jotenkin halveksittavasti :(



ap

Esikolisen kanssa sattui olemaan monta muutakin nuorta äitiä, mutta silti tunsin välillä itseni hyvin ulkopuoliseksi. ehkä osasyynä silloinen masennustila.

Nuoremman kanssa kerhossa käydessäni ei enää ole ollut montaakaan tuttua ja vaikka olen jo 27v, tunnen olevani liian nuori äiti?? Mutta nykyään se ei haittaa vaikkei kukaan sanoisi mulle mitää. Nautin siitä kun saan istuskella ihan ittekseni ja kattella kun muksut leikkii. Mulle ainakin on pääasia että lapset tykkää!!

Sinne vaan mukaan, mitäs sitten jos ei oo kauheesti asiaa. Saapahan olla pari tuntia rauhas kun lapsilla on niin paljon tekemistä ja kotonakin viihtyvät sitten paremmin itekseen kun ovat saaneet puuhailla muiden lasten kanssa. Ottakaa rentoutuksen kannalta:)

elämän normaalia erilaisuutta. Tilanne korjaantuu kun palaavat työelämään ja on pakko vähän avartua.

samallainen tunne tuli mulle vauva-uinnissa! Haluaisin todella käydä ryhmässä mutta ei ole kivaa istua lähestulkoon hiljaa saunassa ja pukuhuoneessa kun muut ' ' kokeneemmat' ' äidit keskustelee.. itse olen kaksikymppinen..

Olin jossain vaiheessa n 2 vuotta kotosalla lasten kanssa, ja mulle henkireikä oli juuri nuo srk:n perhekerhot. Niissä kun tutustui samanikäisten lasten äiteihin. Ei mulla ainakaan vaikeuksia ollut tulla juttuun. Ne jutut nyt yleensä olivat sitä " mites teillä syödään/ nukutaan" -linjaa, mutta kun en oikeastaan muuta odottanutkaan, niin viihdyin vallan mainiosti. ja lapset odottivat aina kovasti kerhopäiviä.



Yksi edellisistä kirjoittajista mainitsi, että lapsen vaatetusta katsellaan arvostellen ja kadehtien, tällaistakaan en huomannut kertaakaan koko tuon kahden vuoden aikana. Tai sitten se johtuu ihan siitä, että minulle nuo asiat eivät ole tärkeitä, joten en ihan oikeasti huomaa, jos joku katselee paheksuen tai kadehtien jotain, mitä jonkun toisen lapsella on.



Uskon siis, että kun ei odota kerhoilta liikoja (sydänystävät saadaan muualta), menee lasten ehdoilla eikä mene mukaan kilpavarusteluun, voi noista kerhoista ihan oikeasti saada päiviinsä piristystä.

yhtä tuttua äitiä ja lasta kerrallaan! Ja muutenkin en jaksa jauhaa tuntemattomien kanssa vain lapsista!!

Ei oikein voi sanoa mitään mihinkään kun keskustelunaiheet pyörivät normaaleissa asioissa ja meillä ei oikeastaan mikään ole normaalia... Ja toisaalta jos joku puhuu esim kitarisaleikkaukseen joutuvasta lapsesta tai viikonloppuna olleesta vatsataudista, mä en oikeasti pysty käsittämään, mikä siinä on niin hirveää. Ihan siksi että meillä nuo on niitä pikkuasioita. Kun meillä normaaliin elämään kuuluu todeta että aha, lapsi on taas teholla. Ehkä sitten kun saan toisen lapsen joka toivottavasti on terve, mullakin rupeaa reaaliteetit olemaan normaalimmalla tasolla... toistaiseksi vaan kun olen niin tottunut siihen että koko ajan on oltava varpaillaan eikä normaalista elämästä voi kuin haaveilla, niin olo on todella ulkopuolinen muussa kuin vertaisseurassa. Valitettavasti vaan kaikki mun tuntemat perheet joissa lapsella on sama sairaus, asuvat kaukana eikä tapaamiset noin vain onnistu. ja ehkä mun lapsellekin tekee hyvää nähdä myös muutakin elämää kuin sairaala ja sairaat lapset.

edes tullut juttelemaan. Mutta kun minä olen se nuori kokematon likka, joka ei tiedä asioista mitään :(



ap

..multa kysyttiin pirullisesti vauvauinnissa, että joko olen muuttanut pois äidin helmoista ja saako tuore isoäiti palautella vauvanhoitokikkoja mieleensä vkonloppuisin.. (omillani olen ollut 5v ja mieheni kyllä huolehtii lapsestaan sitten kun haluan tuulettumaan..)

t. 15

me käymme srk:n, kunnan ja mll:n järjestämissä kerhoissa. Srk:n kerhoissa (olen käynyt kahdessa eri kerhossa) mulle tulee ulkopuolinen olo, vaikka olenkin avoin ja pyrin jutustelemaan muille, silti juttua ei tahdo syntyä. Mutta kunnan ja mll:n kerhoissa sekä leikkipuistoissa olen tutustunut mukaviin äiteihin. Ota selvää, josko paikkakunnallasi muutkin tahot järjestävät perhekerhoja/avoimia päiväkerhoja. Niissä voi olla ihan erilaista porukkaa.



Meidän kerhoissa äidit ovat n. 22-35 v. Suurin osa 3-kymppisiä kuten minä, joitakin parikymppisiäkin on. Meillä nuoret äidit ja 3-kymppiset tulevat ihan hyvin juttuun keskenään.

Miksi ette itse iloisesti sano: Hei, me ollaan täällä ensimmäistä kertaa. Mahtuuko joukkoon?



Ja alatte lörpöttelä iloisesti ja olette kiinnostuneita muiden äitien lapsista (tehoaa aina kuin häkä).



Jos olette ujoja, niin sitten varmaan olette tottuneet ko. tilanteisiin jo aiemminkin. Ei perhekerhot nyt niin ihmeellinen instituutio ole.



Rohkeutta ja heittäytymistä peliin!

Olin 20 vuotias kun esikoisemme syntyi. Neuvolassa hoitaja kysyi olenko kiinnostunut tälläisestä neuvolakerhosta jossa äidit ja lapset kokoontuvat... Kaikki lapset porukassa olivat siis 1kk-3kk ikäisiä siinä vaiheessa kun kerhoa aloiteltiin (uudetkin tervetulleita).

No minä päätin pojun kanssa mennä siinä toivossa että saisi edes joskus jutella muiden äitien kanssa joilla on saman ikäisiä lapsia...



Kieltämättä alkuun minua kohtaan oltiin hiukan sen oloisia että " mitä tuokin pentu mistään tietää" jne... Porukan vanhimmat kun olivat yli 40-vuotiaita naisia. Sinnikkäästi jaksoimme joka viikko käydä ja osallistua keskusteluihin. Nyt lapsemme ovat 3 vuotiaita ja osalla toinen syntynyt ja osalla (kuten meillä) toinen tulossa. Tapaamme joka kuukausi jonkun kotona kahvitellen, leikkien ja jutellen. Yksi vuorollaan kutsuu aina koko porukan koolle. Lapset saavat leikkiä ja kokemuksia vaihdetaan. Eivät kaikki ehkä vieläkään pidä minua vertaisenaan mutta mukavia ovat silti ja leikkareilla ja kaupungilla jutellaan ja tervehditään aina. Luulen että olen käytökselläni ja juttelullani kuitenkin saanut heidät ymmärtämään että nuoretkin äidit voivat olla samanlaisia päteviä ja tasapainoisia perheenäitejä :)



Olen saanut jopa 2 erittäin hyvää ystävää joiden luona käymme koko perheen voimin kylässä ja heidän perheensä meillä. Nähdään ja pidetään yhteyksiä.

Minunkin esikoinen on ns. erityislapsi, kehitysvammainen. Siksi olinkin syvästi masentunut ja tunsin oloni ulkopuoliseksi kerhossa, varsinkin kun muiden taaperot alkoi konttaamaan, kävelemään... ja meillä ei. Tosi lannistunein mielin palasin kotiin useasti. Ja muiden äitien jutut oli tosiaan luokkaa: kriisi meneillään, meidän lapsi on alkanu imee peukaloa. Mitä mä teen!!! Kun omat ongelmat oli aivan toista luokkaa. Ovat toki vieläkin.

Nuorempi onkin sitten ihan terve, " normaali" . Ehkä erityislapsen äitinä olen nykyisin tässäkin asiassa paljon vahvempi, etten välitä vaikkei kukaan sanoisi mitään kahteen tuntiin. Lapsille kerhopäivä on tosi tärkeä.

terv. 13