Lue keskustelun säännöt.
Oletteko yksinäiset ikinä kateellisia perheellisille?
06.06.2018 |
Perheelliset haaveilevat omasta ajasta, ja ovat kateellisia sinkuille joilla on siistit kodit ja aikaa lukea & harrastaa.
Onko tämä nykyään enää toisinpäin? Haaveiletteko sinkut ikinä perheestä? Tunnettoko kateutta tai katkeruutta?
Olen itse todella kateellinen sinkku-kaverille. Olen juuri hänen siistissä kodissaan hoitamassa kissaa. En muista milloin meillä on ollut näin siistiä ja puhdasta, ja rauha. Haluaisin vaan jäädä tänne lukemaan ja katsomaan televisiota.
Olisi lohduttava kuulla, että joku kadehtii meitä farmari-ihmisiä joiden kodit on täynnä lasten maalauksia ja vaatekasoja.
Kommentit (90)
Useamman ihmisen olen kuullut sanovan että lapset on ihania kun ne nukkuu, aika suuren ajan he on kuitenkin hereillä. Mulla oli vähän aikaa räyhäävä mies, hänkin oli ihana kun nukkui. Mut joo, perhejuhlien aikana olen kateellinen perheellisille vaikka tiedän kokemuksesta että aikamoista pönötystä on nekin juhlat ja helpotus kun ovat ohi. Vaihtelu in tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika aikaansa kutakin, pätee minuun, olin onnellinen silloin, kun lapset olivat pieniä, ja isompiakin, olen nyt yksineläessänikin onnelllinen. Mutta pakko tunnustaa, että ei haittaisi, jos mukavan miehen tapaisin, kyllä tämä yksinäisyys itsessään on ihan hanurista.
Joskus nuorempana saatoin olla vähän, mutta mieli on muuttunut. Sen verran moni pitkässä liitossa ollut kaveri valittaa tilaansa. Bonuksena sitten vielä nämä pari kertaa eronneet tapaukset, joilla lapsia useamman kanssa ja monta. Päämäärätöntä ajelehtimista.
Olen. Haluaisin vain oman perheen. ;( Ehkä vielä joskus on minun vuoroni. T. Sinkkumies -83
En. Lapsuuteni ei ole koskaan ollut helppo, enkä ole saanut vanhemmilta sellasita tukea, mitä tarvitsen eniten. Nyt aikuisena kun katsoo tätä maailman menoa ei haluta tehdä lasta ja antaa sen kärstiä samoin kuin itse olen joutunut kärsimään. Aikuisena ongelmat ovat muuttuneet kymmenkertaisiksi, eivätkä hekään osaa edes perus kohteliaisuutta eli muiden huomioon ottamista tasa-arvoisena ihmisenä. Surullista on katsoa kuinka vanhemmat opettaa lapsia jo pienestäpitäen arvostelemaan ja halveksimaan toisia ( tuttuja tai tuntemattomia) eikä vanhemmat puutu asiaan mitenkään tai nauravat vain vieressä. Lapsi syntyy viattomana, mutta kasvaa ympäristön aatteiden ja vanhempien opetuksen seurauksena sellaiseksi kuin se on. Jotkut ihmiset saattavat saada minusta käsityksen että vihaan lapsia, vaikka katson niitä surullisin silmin koska pelkään millainen aikuinen joistakin lapsista kasvaa. Älä sinä opeta lasta elämään sillä, että saavat toiset kateelliseksi ja surulliseksi sinulle/hänelle koska nyt vain sattuu olemaan sulla pahempi mieli kun olet valinnut oman tieis ja joudut kantamaan sen seuraukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsista en ole kateellinen, mutta parisuhteesta ja kumppanista olen. Etenkin jos olen kipeänä, eikä kukaan auta minua.
Lapsista pidän kovasti mutta ei minusta ole äidiksi.
Täytyi oikein miettiä asiaa, että olisinko joskus kadehtinut. Mutta sori en ole. Ehkä joskus sellaisessa tilanteessa, kun raahaa kauppakassia kotiin, niin toivoisi, että olisi se mies kantamassa ne.. muuten en kyllä keksi mitään syytä miksi kadehtisin perhe-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Joskus tuollainen elämäntyyli käy mielessä, mutta kun vierailee lapsiperhetaloudessa, niin lähtiessä on aina helpottunut olo. Sen touhun seuraaminen on todella uuvuttavaa.
Sinkkuna olin kateellinen parisuhteessa oleville. Kauhulla katsoin lapsiperheitä, mietin että en ikinä halua tuollaista. Nytten olen onnellisesti parisuhteessa ja yksi lapsikin löytyy. Tällä hetkellä olen onnellisempi mitä olen koskaan ollut :) Montaa lasta tuskin haluan, toisen voin ehkä vielä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä en mutta joskus harmittaa kun tiedän kuolevani yksin ja samalla sukumme sammuvan.
Olen introvertti,joten en ole kateellinen. Minulla on kokemusta avioliitosta. Ahdisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan silloin olen kade, kun olen esim omilla vanhemmilla, jossa on sisarukseni ja heidän pienet lapset. Otan ilon irti siitä ja lapsien kanssa touhuan kaikkea mitä mieleen juolahtaa monta päivää. Pakahdun rakkaudesta heitä kohtaan. Kun eron hetki päättyy, suren ja tunnen sellaista, että "miksei mulla ole perhettä, tää on mahtavaa". Toki tietysti nään ne parhaat hetket ja oman suvun lapsiin on eri kiintymyssuhde kuin kavereitten/tuntemattomien.
Sitten taas jos olen kylässä kaverillani, jolla on lapsia, nään sen tiuskimisen, väsymyksen, kiukuttelun, kun isä huutaa, äiti huutaa, lapset mekastaa ja riehuu ni tulee sellanen, "luojan kiitos olen yksin". Ja olen onnellinen, kun asun yksin.
Joten en ole kateellinen, mutta tiedostan, että rakkaus niihin pieniin on varmasti sellaista, mitä ei vaan voi ei-äiti-ihminen tajuta. Haluisin silti joo joskus omia lapsia, ehkä.
Asun yksin, lapset ovat perheellisiä aikuisia.
En sääli, enkä kadehdi, lapset kasvaa ja pyykkikasat pysyy tai katoaa, riippuu ihmisestä. Olen yrittänyt elää omaa elämää ja kun kaipasin omaa hetkeä lasten ollessa pieniä järjestin sen, jos nyt seuraa, hakeudun seuraan. Olen viihtynyt, murkkuikää lukuun ottamatta, elämässäni melko hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole. Joskus tuollainen elämäntyyli käy mielessä, mutta kun vierailee lapsiperhetaloudessa, niin lähtiessä on aina helpottunut olo. Sen touhun seuraaminen on todella uuvuttavaa.
Kun hyppää ulkopuolelta lapsiperheeseen, muuttuu koko perheen toiminta, äiti, jos hän on ystäväsi, kiinnittää enemmän huomiota sinuun ja juttelee kanssasi. Isä vetäytyy koloonsa tai myös kiinniittää huomionsa sinuun, lapset yrittävät vielä vajavaisilla taidoillaan ottaa sinuun yhteyttä, kenties riehuvat onnesta kun näkevät sinut tai tekevät outoja juttuja, kaatavat makaronipussin olkkarin lattialle takuuvarma kaikkien aikuisten huomio tai ujostelevat ja marisevat vanhempiensa kimpussa kun sinä olet tullut hämmentämään tilannetta.
Vaikka vieras voi nähdä hirveän kaaoksen ja metelin, suurimmalta osalta lapsiperhe arki on rauhallista, kun sen sellaiseksi oppii järjestämään.
en kovinkaan usein, juhlapyhinä ehkä, tosin tiedän ettei nekään sitä instagram-auvoa oikeasti ole. Arkeen väsyneenä tulee monesti mietittynä että miten ihmeessä sitä jaksaisi jos pitäisi vielä perhettä pyörittää/kumppania jaksaa. Yksin on helpompi jurottaa iltaisin ihan rauhassa..juu, tylsä elämä, tiedetään.
Vierailija kirjoitti:
En ole. Perjantaina lähden kiertämään Aasiaa 6kk.
Apua tämä on asia jota minua ei saisi kyllä ikimaailmassa tekemään, oli lapsia tai ei :D en käsitä miksi reppureissaajat Aasiassa herättävät hilpeyttä.
Lapsia en kaipaa, kumppania kyllä.
Olen kateellinen perheellisten terveydentilasta: yleensä perheelliset ovat terveitä (ja työssäkäyviä). Itse yksinäinen/sinkku pitkälti työkyvyttömyyttä aiheuttavien sairauksien ja vammojen takia. Lapsiakin olisin halunnut, mutta ilman ihmeparantumista ei tule omalta osalta tapahtumaan. M29v
Eivät kai sinkku ja yksinäinen ole synonyymeja? 😂