Lue keskustelun säännöt.
Luottamus mieheen koki ison kolauksen
05.06.2018 |
Mies jäi kiinni viestittelystä lukioaikaiselle tyttöystävälleen, myös muutama tapaaminen oli heillä ollut. Olivat siis tavanneet vuosien jälkeen samoissa juhlissa ja siitä alkanut fb ystävyys. Viestittely oli alkanut ihan harmittomalla kuulumisten vaihdolla, mutta pikku hiljaa mukaan oli alkanut tulla ihastumisen tunteita puolin ja toisin. Viestittelyä ja tapaamisia pidemmälle kumpikaan ei kuulema ollut missään vaiheessa juttua viemässä, molemmilla puoliso ja lapsia. Mutta mistä v*****a tuota sitten ikinä saa tietää ne todelliset motiivit oli miten tämän jutun oli tarkoitus mennä.
Mies tunnusti tapahtuneen vasta kiinni jäätyään, ja kivityksen olen ansainnut tästä hyvästä, mutta viestit tuli siis luettua yhtenä ääri synkkänä hetkenä.
Mies muuttui kotona kylmäksi ja etäiseksi minua kohtaan, kuljetteli puhelinta mukanaan joka paikkaan, hymyili tyhmästi puhelinta katsoessaan jne. perus petturin merkit siis ilmassa. Aloin tietenkin aavistella missä mennään ja sain lopulta lypsettyä että kuulumisten vaihtoa vanhan "naispuolisen tuttavan" kanssa on ollut, mutta eipä ollut valmis paljastamaan tämän "tuttavan" henkilöllisyyttä. Minä en noita satuja purematta niellyt, en keksinyt oikeasti muuta kun lukea lopulta ne hiton viestit kun en saanut miehestä irtoamaan en sitten mitään.. kierteli ja kaarteli, tuli kyllä semmoista satua että!
Selvisi sitten kenen kanssa oli viestaillut, ja se oli ensimmäinen puukon isku, toinen tuli siitä että olivat myös tavanneet muutamia kertoja. Tuli kyllä niin puskista, perus sinisilmäinen urpo, mutta en olisi miehestäni uskonut. Kyllä kaikki mihin olin uskonut ja luottanut romahti siltä istumalta.
Kun tunnustin miehelle lukeneeni viestit, niin olihan tuo äärimmäisen pahoillaan ja pyyteli anteeksi että oli ollut niin idiootti ja blaablaa.. Jankkasi että missään vaiheessa ei ole ollut lähdössä mihinkään, eikä ollut aikomusta alkaa "suhteeseen" tämän naisen kanssa. On kyllä niin pers**stä tää tilanne..
Vuoden alusta ollaan nyt tässä yritetty mahtua saman katon alle. Ollaan yritetty käyttäytyä mahdollusimman normaalisti, ja unohtaa tapahtunut. Helpommin sanottu kun tehty. Läheisyyttä on ollut jonkun verran, ja seksiäkin joitain kertoja, mutta kyllä siinä joku vaan hiertää välissä omalta puolelta.
Jotenkin ei vieläkään osaa käsitellä tätä asiaa, eikä saa oikein mietteitään hallintaan. Erohan se on mielessä ollut, mutta tuntuu toisaalta pahalta tämmöisen takia jättää kaikki ja unohtaa yhteinen tulevaisuus. On siis juuri rakennettu omakotitalo, lapset, vauva.. kaiken piti olla hitto soikoon just hyvin, niin tuntuu niin surulliselta alkaa nyt miettimään eroa.
Onhan nuo tunteet miestä kohtaan muuttuneet, en oikein tiedä mitä tuota kohtaan pitäisi tuntea. Toisaalta sama ihminen kun ennenkin, mutta sitten taas.. tuntuu ettei tunne ollenkaan.
Lähinnä kaipailisin ehkä muiden kokemuksia miten tämmöisen jälkeen eteenpäin, yksin, yhdessä? Tuleeko se ero sitten lopulta kuitenkin kun se luottamus toiseen on mennyt? Miten moni jää suhteisiin niiden lasten takia? Itsestä ainakin tuntuu kaikkein pahimmalta lasten puolesta tämä tilanne, ei se ole niiden vika että isänsä on tuommoinen moraaliton sika..
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo huomiosi oli täysin oikea, että miten moraaliton nainen väijyy varattua miestä? Kun miehen saa saman ymmärtämään, innostus tuota naista kohtaan laskee huimasti.
Aika vastenmielistä syytellä naista tässä moraalittomaksi. Voisiko olla, että hänkin on vain ihminen kenties tunneköyhässä liitossa, janoaa huomiota ja lämpöä ja kun sitä saa entiseltä tuttavaltaan, kehen on aikanaan ollut ihastunut, kokenut kuumia hetkiä ja jakanut jotain hienoa, on ap:n miehen tavoin ajautunut asiassa liian pitkälle, ihastumaan uudelleen jne. ihan vain kun kotona ei tarjota sitä mitä on vailla? Miksi mies on tässä jonkun moraalittoman lutkan väijynnän uhri, ja nainen se paha paha aktiivinen toimija?
Tietenkin ensisijaisesti syytän tapahtuneesta miestäni, mutta voit uskoa että ei ajatukset kovin lämpimiä myöskään tuota toista naista kohtaan ole. Samalla tavalla moraalin puutetta molemmilla, mutta niinkun aiemmin kerroin että tämä nainen näytti olevan kyllä valmis viemään tuota hommaa pidemmällekin kuin mieheni. Viesteistä tämäkin kävi ilmi - ei voi mennä itsestään takuuseen mitä tapahtuu jos joskus tuolla jossain sattuisivat törmäämään..
Ehkä väijyminen on väärä sana, mutta eipä tuo kovin kivalta tunnu tietää että varmasti ei tuottaisi tunnon tuskia toteuttaa aikomaansa tilaisuuden tullen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli töissä miespuolinen kollega, jonka kanssa on ollut hauskoja kahvipöytäjuttuja useamman vuoden ajan. Itsehän olen siis nainen.
Olemme molemmat suhteissa tahoillamme, ja lapsia on myös kummallakin, joten vaikka huomasin että kemiaa oli, en pitänyt pahana sitä että silloin tällöin filosofoimme kaffin äärellä.
Sitten mies pyysi kanssaan leffaan. Ja minä ajattelin että miksipä ei, kunnes hetken tuumittuani tulin siihen tulokseen että missään nimessä ei!
Minult on ensimmäisen lapseni isä vaihtanut lennossa 10 vuotta nuorempaan työkaveriin, ja muistan ikuisesti miten katkeralta se tuntui.
Ehkä se leffa olisi ollut vain leffa, mutta olen kyllä tarpeeksi selvillä miehen kotioloista että tiedän että tilanne siellä on se normaali-hyväkunsuihkussaehtiikäymään-lapsiperhe.
Ei siltä kotielämältä pelasta leffailta jonkun ulkopuolisen kanssa, vaan pitäisi olla aikaa ja rahaa sen oman puolison kanssa hengaamiseen ettei pääsisi unohtumaan että juuri tämä on se mussukka jonka kanssa on aikanaan vaikuttanut mahtavalta ajatukselta perheen perustaminen :(
Enemmän ihmettelen näissä tyypeissä sitä, että he eivät voi järjestää sitä yhteistä leffailtaa puolison kanssa, mutta pystyvät hengailemaan muiden naisten kanssa senkin edestä. Olet ihailtavan jämäkkä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli töissä miespuolinen kollega, jonka kanssa on ollut hauskoja kahvipöytäjuttuja useamman vuoden ajan. Itsehän olen siis nainen.
Olemme molemmat suhteissa tahoillamme, ja lapsia on myös kummallakin, joten vaikka huomasin että kemiaa oli, en pitänyt pahana sitä että silloin tällöin filosofoimme kaffin äärellä.
Sitten mies pyysi kanssaan leffaan. Ja minä ajattelin että miksipä ei, kunnes hetken tuumittuani tulin siihen tulokseen että missään nimessä ei!
Minult on ensimmäisen lapseni isä vaihtanut lennossa 10 vuotta nuorempaan työkaveriin, ja muistan ikuisesti miten katkeralta se tuntui.
Ehkä se leffa olisi ollut vain leffa, mutta olen kyllä tarpeeksi selvillä miehen kotioloista että tiedän että tilanne siellä on se normaali-hyväkunsuihkussaehtiikäymään-lapsiperhe.
Ei siltä kotielämältä pelasta leffailta jonkun ulkopuolisen kanssa, vaan pitäisi olla aikaa ja rahaa sen oman puolison kanssa hengaamiseen ettei pääsisi unohtumaan että juuri tämä on se mussukka jonka kanssa on aikanaan vaikuttanut mahtavalta ajatukselta perheen perustaminen :(
Enemmän ihmettelen näissä tyypeissä sitä, että he eivät voi järjestää sitä yhteistä leffailtaa puolison kanssa, mutta pystyvät hengailemaan muiden naisten kanssa senkin edestä. Olet ihailtavan jämäkkä!
Kiitti. Sinänsä olen sitä mieltä että eihän edes ole mun homma vartioida jonkun toisen parisuhdetta, mutta hemmetti soikoon, ei edes kaffipöytäfilosofointi maistu niin makealta enää kun on tällainen epäilys sen yllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli töissä miespuolinen kollega, jonka kanssa on ollut hauskoja kahvipöytäjuttuja useamman vuoden ajan. Itsehän olen siis nainen.
Olemme molemmat suhteissa tahoillamme, ja lapsia on myös kummallakin, joten vaikka huomasin että kemiaa oli, en pitänyt pahana sitä että silloin tällöin filosofoimme kaffin äärellä.
Sitten mies pyysi kanssaan leffaan. Ja minä ajattelin että miksipä ei, kunnes hetken tuumittuani tulin siihen tulokseen että missään nimessä ei!
Minult on ensimmäisen lapseni isä vaihtanut lennossa 10 vuotta nuorempaan työkaveriin, ja muistan ikuisesti miten katkeralta se tuntui.
Ehkä se leffa olisi ollut vain leffa, mutta olen kyllä tarpeeksi selvillä miehen kotioloista että tiedän että tilanne siellä on se normaali-hyväkunsuihkussaehtiikäymään-lapsiperhe.
Ei siltä kotielämältä pelasta leffailta jonkun ulkopuolisen kanssa, vaan pitäisi olla aikaa ja rahaa sen oman puolison kanssa hengaamiseen ettei pääsisi unohtumaan että juuri tämä on se mussukka jonka kanssa on aikanaan vaikuttanut mahtavalta ajatukselta perheen perustaminen :(
Enemmän ihmettelen näissä tyypeissä sitä, että he eivät voi järjestää sitä yhteistä leffailtaa puolison kanssa, mutta pystyvät hengailemaan muiden naisten kanssa senkin edestä. Olet ihailtavan jämäkkä!
Kiitti. Sinänsä olen sitä mieltä että eihän edes ole mun homma vartioida jonkun toisen parisuhdetta, mutta hemmetti soikoon, ei edes kaffipöytäfilosofointi maistu niin makealta enää kun on tällainen epäilys sen yllä.
Omaa, kallisarvoista elinaikaansa siinä menettää jos sekaantuu varattuun, joten hyvin sä vedät. Ei jokaisen kirppusäkin perässä kannatakaan olla, ja kauhea draama siitä olisi tullut - mikä kostautuu ennen pitkää juuri sille kolmannelle osapuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti miehesi tekee rikosilmoituksen salakatselusta, pettäminen ei ole Suomen lain mukaan rikos, mutta toisen puhelimen viestejä ei saa lukea ilman lupaa. Mitä mieltä olisit siitä, jos joku toinen lukisi kaikki henkilökohtaiset viestisi?
En ole ap. Mä lukisin mun miehen kaikki viestit jos vaan saisin puhelinen auki. Ei ole kiva elää jatkuvassa kalvavassa epäitietoisuudessa. Tiedät, että selkäsi takana hääräillään jotain. Lapsetkin aistivat jotain. Puhelinta kuljetetaan saunaan/suihkuun aina äänettömällä. Mies ei tietysti tunnusta mitään, päinvastoin syyttää vainoharhaiseksi. En ikinä koskisi mieheni puhelimeen ilman painavaa syytä.
Toiseksi mulla ei ole mitään salattavaa. Voin milloin tahansa antaa katsoa puhelimeni viestit. Saa lukea henkklökohtaiset viestini. Niissä ei ole mitään sellaista, mitä puolisoni ei saisi nähdä.
Tuo on sinun mielipiteesi. Ne henkilöt, keiden viestejä luetaan, voivat olla eri mieltä, jos asiasta on luottamuksellisesti kerrottu yksin sinulle. Ystävyyteni katkeaisi, jos selviäisi, että ystäväni antaisi kumppaninsa lukea kaikki lähettämäni viestit.
Tai sitten sinulla ei vaan ole ystäviä.
Jos kusettaisin ja pettäisin puolisoani vetoaisin juuri tuohon, miksi en voisi antaa katsoa puhelintani. Empä usko, että yksikään ystäväni suuttuisi. Viestit ystävien kanssa on lähinnä sopimisia reissuista tai tapaamisista. Tai jotain " mitä kuuluu" Ne henkilökohtaisimmat asiat jaamme kasvotusten. Ihme juttu, että minulla on todella pitkäsikaisia ystäviä, jopa sieltä hiekkalaatikkoajoista.
Enkä ihan noin vaan antaisi lukea viestejä, mutta jos kyseessä on syvä kriisi avioliitossa ja viestien vilkaisu toisi rauhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tunnen itseni niin hyvin, että en kykenisi jatkamaan ap:n tapauksessa enää parisuhdettani, en vaikka jeesuskristus saoisi että en sitten pääse taivaaseen, eikä saaatamakaan ottaisi minua hevlettiin.
Mies tietää tämän, ja kyllä se meidän ero, ja lasten perheen rikkoutuminen tuossa tapauksessa olisi yksistään miehen kontolla. Ja vaikka se saataisiin jotankin ihmeellisesti vyörytettyä minun kontollani, niin siltikin ero tulisi. Ottaisin sitten vain tyynesti vastaan haukut pikkumaisuudestani, anteeksiantamattomuudestani, lasten perheen rikkomisesta ja kaikesta, mutta itseäni vastaan en riko tällaisesa asiassa. Tämä elämäni on myös minun elämäni, ei pelkästään mieheni ja lasteni elämä, ja minullakin on oikeus elää sitä sellaisen ihmisen kanssa johon voin luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen itseni niin hyvin, että en kykenisi jatkamaan ap:n tapauksessa enää parisuhdettani, en vaikka jeesuskristus saoisi että en sitten pääse taivaaseen, eikä saaatamakaan ottaisi minua hevlettiin.
Mies tietää tämän, ja kyllä se meidän ero, ja lasten perheen rikkoutuminen tuossa tapauksessa olisi yksistään miehen kontolla. Ja vaikka se saataisiin jotankin ihmeellisesti vyörytettyä minun kontollani, niin siltikin ero tulisi. Ottaisin sitten vain tyynesti vastaan haukut pikkumaisuudestani, anteeksiantamattomuudestani, lasten perheen rikkomisesta ja kaikesta, mutta itseäni vastaan en riko tällaisesa asiassa. Tämä elämäni on myös minun elämäni, ei pelkästään mieheni ja lasteni elämä, ja minullakin on oikeus elää sitä sellaisen ihmisen kanssa johon voin luottaa.
Ihan samat fiilikset. Sitäpaitsi: kun luottamus menee - se menee. Lässyttää voi maailman tappiin että sen voi rakentaa uudelleen. Ei voi, etenkään jos suhde _perustuu_ luottamukseen. Eikä ole mitään järkeä uhrata turhaan uudelleenrakennukseen vuosia. Sinut on kerran alennettu Plan B:ksi, olet se aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä yksi kokemus ap:lle.Yhdessä oltu parikymmentä vuotta,siitä naimisissa 15v. Lapset 13 ja 15v. Mies aina ollut mielellään menossa,alussa mentiin yhdessä-oli lapsenvahteja hyvin.
Nyt vuosi sitten ukko jäi rysän päältä kiinni.Olin jo pitkään aavistanut valehteluja toisensa perään. En ole mustis tyyppiä ,ja elämäni työni vuoksi on mielenkiintoista,en jaksanut naputtaa.Kaikki oli muuten ok.
Eihän se ensin mitään myöntänyt,kaiken puristin ulos ,parkui lasten nähden,oli katuva jne.
Tätäpä on jatkunut nyt kuukausia,toisena viikkona katuu ja toisena raivoaa kuin hullu.
Alussa uskoin ,että katumus saatta olla aitoa,mutta kun huopaamiset ja soutamiset jatkuu viikon tai päivän välein,tiedän, että parantumaton tyyppi.
Nähty on ,ikinä ei luottamus palaa-lopputuloksen varmaan tiedättekin.
Yritti lapsille näytellä hyvää isää,mut eipä jaksanut tämän kauempaa feikata.
Ovat älykkäitä fiksuja lapsia.Näkevät ihan itse miten isä on rikkonut minun ja lasten elämän ja kodin pirstaleiksi.
Avioehtoa ei ole,elikkä tällä valehtelulla ja pettämisillä mies menettää todella paljon sitä mitä eniten arvostaa-mammonaa.
Rikki on ukko itsekkin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä sattuu ja tapahtuu, usko pois. Olen antanut miehelleni anteeksi pettämisen.
Aikaa siihen meni yli vuosi ennen kuin aloin edes hieman luottaa mieheeni. Tein myös heti selväksi, että luottamusta ei sillä hetkellä ollut tippaakaan ja miehen oli ansaittava luottamus takaisin. Luin kaikki viestit, minulla oli kaikkien tilien salasanat, mitään yllätysmenoa en suvainnut.
Mies oli valmis tekemään töitä suhteemme pelastamiseksi, muuten ei olisi onnistunut. Ja takaraivossa pidin, ja pidän edelleen, ajatusta, että jos ikinä tekee mieli pettää, niin voin aivan hyvin tehdä niin. Vasta sitten puntit on kunnolla tasoissa. Aikaa tuosta on yli 10 vuotta enkä ole ainakaan vielä ryhtynyt tuumasta toimeen. Mutta ei sitä ikinä tiedä.
Et kyllä ole antanut anteeksi pettämistä, vaikka suhteenne jatkuukin.
Tuosta "punttien tasaamisesta". Luuletko tosiaan, että miehesi pettäminen pyhittäisi oman sivusuhteesi? Samalla lailla laitat nykyisen suhteesi vaaraan, oli sitä pettämistä tapahtunut tai ei. Mutta toki on oma asiasi, mitä elämälläsi teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pariterapia.
Outoa, että vieras nainen on mielestäsi vaaniva moraaliton naikkonen. Mies yhtälailla syypää.
Onko varmaa, etteivät menneet sänkyynkin?
Tietysti mies on yhtälailla syypää, ja saanut kyllä kuulla kunniansa erinäisten haukkumasanojen myötä. Tuo moraaliton naikkonen on vielä aika pientä.
Se vasta outoa olisi jos tuosta naisesta pystyisin jotenkin lämpimästi ajattelemaan. Tulethan sitten kertomaan jos itselläsi on joskus vastaava tilanne että millaisia sanoja tekee mieli käyttää siitä toisesta naisesta?
On varmaa.
-ap
Minä kyllä todennäköisesti eroaisin. En muutaman viestin tähden, vaan sen systemaattisen valehtelun ja kieroilun tähden mitä annoit ymmärtää tapahtuneen ennen varsinaista kiinnijääntiä. Minun olisi sen jälkeen mahdotonta uskoa miehen sanaan siitä ettei enempää ole tapahtunut tai että yhteydenpito on lopetettu. Minusta se kertoo kaiken tarpeellisen siitä, miten mies reagoi jos/kun tulevaisuudessakin tulee tehtyä asioita joista on vaikea olla rehellinen. Peittelee, valehtelee ja kiinni jäätyään vähättelee.
Mulla oli töissä miespuolinen kollega, jonka kanssa on ollut hauskoja kahvipöytäjuttuja useamman vuoden ajan. Itsehän olen siis nainen.
Olemme molemmat suhteissa tahoillamme, ja lapsia on myös kummallakin, joten vaikka huomasin että kemiaa oli, en pitänyt pahana sitä että silloin tällöin filosofoimme kaffin äärellä.
Sitten mies pyysi kanssaan leffaan. Ja minä ajattelin että miksipä ei, kunnes hetken tuumittuani tulin siihen tulokseen että missään nimessä ei!
Minult on ensimmäisen lapseni isä vaihtanut lennossa 10 vuotta nuorempaan työkaveriin, ja muistan ikuisesti miten katkeralta se tuntui.
Ehkä se leffa olisi ollut vain leffa, mutta olen kyllä tarpeeksi selvillä miehen kotioloista että tiedän että tilanne siellä on se normaali-hyväkunsuihkussaehtiikäymään-lapsiperhe.
Ei siltä kotielämältä pelasta leffailta jonkun ulkopuolisen kanssa, vaan pitäisi olla aikaa ja rahaa sen oman puolison kanssa hengaamiseen ettei pääsisi unohtumaan että juuri tämä on se mussukka jonka kanssa on aikanaan vaikuttanut mahtavalta ajatukselta perheen perustaminen :(