Miksi ruotsalaiset ovat paljon iloisempia ja sosiaalisempia kuin suomalaiset?
Kommentit (12)
Muut pohjoismaalaset kuvailee ruotsalaisia ylpeinä ja jopa ylimielisinä. Se sit ilmenee sosiaalisuuden kautta ja tämmösen ”olen onnellinen” -roolin esittämisenä, mutta totuus on; kaikki pohjoimaalaset on juroja kärvistelijöitä.
Ei ole ollut sotaa, joka on vaikuttanut sukupolvi toisensa jälkeen. Mutta tosiaan, ruotsalaiset ovat iloisia ja sosiaalisia siinä määrin, että hävettää suomalaisten puolesta.
Geeniperimä. Suomalaisten geeneistähän löytyy monilta se rähinägeeni, joka ilmenee etenkin kännissä. Alkoholi, siinä toinen syy. Sodat on yksi syy myös. Ainakin omat vanhempani olivat traumatisoituneiden isien lapsia, äitien tilanne ei myöskään kadehdittava. Omaakin lapsuutta leimannut aika ankea ilmapiiri. Kai siinä useampi sukupolvi menee ettei se enää ollenkaan vaikuta.
Pitempi kulttuuri, kuningasvalta. Me olemme metsäläisiä. No helsinki nyt on kaupunki, mutta ihmiset usein kiireisiä ja hymyttömiä.
Ja eivät kuitenkaan yhtä onnellisia. Dilemma.
Koska Ruotsissa on paljon ulkomaalaisia tekemässä heidät onnelaksi.
Mutta jos miettii brittejäkin, niin hekin heittävät hurttia huumoria tuntemattomien kanssa, poskisuutelevat, tervehtivät kohteliaasti.. Meillä suomalaisilla on opittavaa. Mua harmittaa että täällä ei ole tuota lämminhenkistä poskisuudelma-kulttuuria
Koska ruotsalaisia ei alisteta jokaisella kouluasteella jatkuvalla pakkovähemmistökielellä, he ovat paljon iloisempia.
Myöskin esitän geeniperimää syyksi. Eivät ole sydämen sivistykseltään meitä kehittyneempiä, vaan iloisuus ja sosiaalisuus on teeskenneltyä ja laskelmoitua, eli viekkaita ovat.
No eiks homppelit oo perinteisesti just semmosia?
Esittävät! Asun Ruotsissa joten tiedän mistä puhun.
Ainakin ne kuulostaa eloisammilta, koska niiden kieli on melodisempaa ja suomalaisten kieli monotonisempaa.