Lue keskustelun säännöt.
Voiko ruuhkavuodet viedä järjen?
01.06.2018 |
Tuntuu, että ole hajoamassa atomeiksi ruuhkavuosiin. Meillä on kolme lasta: kaksi alaluokilla ja kolmas päikyssä. Ja silti tuntuu, että olen ihan piipussa ja lähestulkoon psykoosissa arjen takia.
Me molemmat vanhemmat ollaan vaativassa asiantuntijatyössä ja vaikka emme virallisesti päivystä, niin joudumme käytännössä olemaan koko ajan puhelimen päässä myös iltaisin ja viikonloppuisin -olemmehan nykypäivän mittapuulla vain onnekkaita, että meillä on vakityö. Miehellä tällä hetkellä reissutyö. Ei näitä itse valita..
Joka viikko on jotain aikataulumuutosta päikyssä ja koulussa. Muista tuoda vitonen, sukset, uimakamppeet, tyhjä maitotölkki, myyjäisiin kakkuja, vanhoja lehtiä, kyselyä.
Lisäksi näitä vasuja, vanhempainvartteja, leopseja, hammaslääkäreitä, neuvoloita, puheopetuksia, valinnaisinfoa, kouluun tutustumista, iltapalaa, kynttiläpolkua, äitienpäiväaamiaista jne. Jotka kaikki pitää mystisesti sijoittaa keskelle työpäivää, työpaikalle 40 min matka..
Sitten on harrastuksiin kuskaamista ja kaikki viikonloput täyttyy harrastusten esityksistä, konserteista, kilpailuista, testeistä, telkkariesiintymisistä jne. Mihin katosi harrastukset, joissa vain harrastetaan kerran viikossa?! Esiintymisasu milloin mitäkin ja hiukset tietyllä tavalla.
Taloyhtiön talkoot ja asukaskokoukset, ikääntyvien vanhempien asioiden hoito ja auttaminen, ystävien hätätilanteissa keksiminen..
Jatkuva pyykkivuori, kodin sotkut, vaatekaappien läpikäynnit, anopin pitkät vierailut, auton hajoaminen ja korjaus, pankkiasioiden hoidot, loma-aikojen hoidot, sukulaisten sekoamiset, loputtomat lasten kavereiden synttärit, omien lasten synttärit, anopin pyöreät juhlat, miehen serkkujen häät, ristiäiset, mummon hautajaiset toisella puolella Suomea...
Ruoka pitää laittaa, kauppaan ehtiä. Muistamiset sinne ja tänne.
Pitäisi liikkuviin, en pääse lenkille kuin ehkä kerran 2kk.
Miten te selviätte? Minä en selviä enää. Itken iltaisin enkä enää tajua mistään mitään. Onko kuolema ainoa portti ulos?
Kommentit (27)
Voi, varsinkin jos mies on osoittautunut laiskaksi madoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkoista siivouksia, jos se on taloudellisesti mahdollista. Jätä tekemättä kaikki ei-pakolliset ja ala pikkuhiljaa vähentää lasten harrastuksia. Lapset saavat päättää, mistä luopuvat. Ota lapset mukaan kotitöihin. Harkitse työpaikan vaihtamista, jos mahdollista. Tilaa ruuat joko kotiinkuljetuksella tai nouda kauppakassit kotimatkalla, kun joku on kerännyt ne valmiiksi. Yritä helpottaa pakollisia asioista ja jätä ei-pakolliset hoitamatta.
Hyviä vinkkejä, kiitos! Jotain olisi pakko tehdä, mutta tuntuu että karuselli pyörii niin lujaa että roikun vain mukana. Kävin juuri suihkussa niin että jaksoin vain istuen pestä hiukset, senkin saippualla kun en jaksanut kurottaa shampoota. Ja itkin. Ja pyyhkeeksi kelpasi yöpaita.
Lisää tuohon oma ja puolisosi äiti. Toisella jo vuosia sairastettu Alzheimer ja toinen toipuu aivoinfarktista. Auttakaa minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä itke...itse tilasit!
Oi kuinka vitsikästä!
Ap: tee jotain, on niitä äitejä lähtenyt väsymyksen myötä ennenkin.
Ja ikää heillä molemmilla n. 60. Meillä 30. Olisipa mummo joka joskus voisi auttaa edes hetken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen, tämä on todella hengästyttävää rallia. Taidat olla luonteeltasikin tunnollinen, kuten olen itsekin. Itse käyn kuntosalilla ja saan silloin arvokasta omaa aikaa. Yritä sinäkin nipistää itsellesi joku hetki silloin tällöin. Muuten et jaksa. Monesti tuntuu, että nykymenon vaatimukset ovat aivan kohtuuttomat.
Ota avioero. Karu ratkaisu, mutta itse pelästyin kun sain joka toisen viikon vapaaksi tuosta helvetistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi toivottaa kuin voimia ja jaksamista tuohon rumbaan. Me tehtiin tietoisesti vain yksi lapsi, tuosta syystä. Ollaan molemmat isoista perheistä joissa elämä oli yhtä kiirettä ja huomion kerjäämistä vanhemmilta jotka painoi 24/7 eteenpäin.
Ai ei itse valita??? Miten niin ei valita? Minä olen valinnut lapsettomuuden, duunini ja ruuhkattomuuden!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan ja kyllä tää ajoittain melkoista paskaa on. Kadehdin vapaaehtoisesti lapsettomia ja välillä ihmettelen miksi kukaan lähtee tähän projektiin ihan vapaaehtoisesti. Hullu tunne kun poiskaan ei noita lapsia kuitenkaan antaisi mutta jos nyt saisi palata 10v taaksepäin, en tiedä tekisinkö heitä. Kaipaan hiljaisuutta ja yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ai ei itse valita??? Miten niin ei valita? Minä olen valinnut lapsettomuuden, duunini ja ruuhkattomuuden!
Ja hengaat vauva-palstalla? 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1) Pysähdy, 2)Priorisoi. Karsi kaikki mikä ei ole aivan välttämätöntä tai tuota iloa. 3)Tee lista ja aikataulu välttämättömistä ja iloa tuottavista. Jos taloudellisesti mahdollista, hanki ulkopuolista apua kaikkeen.
Sitä se on, elämä. Ole kiitollinen että elämänne on tuota arkea eikä sitä varjosta mikään vakava sairaus tai kuolema. Kun senkin helvetin on kokenut, osaa arvostaa noita ruuhkavuosia askareineen ihan eri tavalla. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä kun rakkaat ovat hengissä eikä kukaan ole sairaalassa.
Aika moni varmasti suuttuu tästä, mutta nykyihmiset ovat tottuneet liian hyvään. Sitten kun se suru tulee kunniavieraaksi (kuten Jenni laulaa), hävettää että on kiukutellut päiväkodin äitienpäivän kahveista.
Fakta on se, että tuo elämänvaihe on ohitse ennen kuin huomaatkaan. Nauti siitä nyt, kaipaat tuota aikaa myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ei itse valita??? Miten niin ei valita? Minä olen valinnut lapsettomuuden, duunini ja ruuhkattomuuden!
Ja hengaat vauva-palstalla? 😉
Tämä on aihe vapaa. Kuten voit itsekin nähdä, niin suurin osa keskusteluista ei liity vauvoihin tai lapsiin ja saan ihan vapaasti kommentoida mihin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ai ei itse valita??? Miten niin ei valita? Minä olen valinnut lapsettomuuden, duunini ja ruuhkattomuuden!
Verrattain lyhyessä ajassa perheiden arki on muuttunut kovin. 80-l meno ja äitien vaatimukset oli ihan toista luokkaa kuin nykyisin. Samoin työkulttuurissa on tapahtunut suuri muutos, jota kukaan ei osannut ennustaa ja epävarmuus on hallitseva olotila työmarkkinoilla. Mutta sinä toki olet ymmärtänyt tämän kaiken suuressa tietoisuudessasi ja tehnyt valinnat sen mukaan, trolli-peikko. Mars nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ei itse valita??? Miten niin ei valita? Minä olen valinnut lapsettomuuden, duunini ja ruuhkattomuuden!
Ja hengaat vauva-palstalla? 😉
Tämä on aihe vapaa. Kuten voit itsekin nähdä, niin suurin osa keskusteluista ei liity vauvoihin tai lapsiin ja saan ihan vapaasti kommentoida mihin vaan.
Juu, mutta aihe koskee perheellisten haasteita. Minusta on vain outoa, että joku elämästään nautiskeleva vela viettää perjantai-iltaansa av:lla. Joten..
Vierailija kirjoitti:
Sitä se on, elämä. Ole kiitollinen että elämänne on tuota arkea eikä sitä varjosta mikään vakava sairaus tai kuolema. Kun senkin helvetin on kokenut, osaa arvostaa noita ruuhkavuosia askareineen ihan eri tavalla. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä kun rakkaat ovat hengissä eikä kukaan ole sairaalassa.
Aika moni varmasti suuttuu tästä, mutta nykyihmiset ovat tottuneet liian hyvään. Sitten kun se suru tulee kunniavieraaksi (kuten Jenni laulaa), hävettää että on kiukutellut päiväkodin äitienpäivän kahveista.Fakta on se, että tuo elämänvaihe on ohitse ennen kuin huomaatkaan. Nauti siitä nyt, kaipaat tuota aikaa myöhemmin.
Meillä on yksi syöpä sairastettu ja silti sama sirkus ahdistaa. En näe yhteyttä näiden välillä, ei se syöpäjakso ja kuolemanpelko millään tavalla kytkeydy mielessäni normaaliin arkeen. Mutta tämä vain oma kokemukseni asiasta. Se syöpäjakso tuntuu lähinnä hyvin kaukaiselta, absurdilta unelta. Vaikkei siitä kauaakaan ole. Kyllä se arki tulee syöpäkotiinkin.
Being there, doing that. Lasten lukumäärä ja ikähaarukkakin sama.
Meidän pelastus on mun vapaa työaika ja toisaalta miehen vuorotyö. Saadaan omia hetkiä aamupäivisin kun mies menossa iltavuoroon, aamuvuoroviikolla taas mun vuoro tehdä pidempää päivää kun mies hakee tarhalaisen ja ottaa vastaan koululaiset.
Yrittäkää etsiä näitä henkireikiä, työtä pitäisi ehkä keventää jommalta kummalta.