Kummalle lasten huoltajuus tässä tapauksessa?

Otat sen kannan että sinä olet lähivanhempi. Siitä lähdetään. Lastenvalvojalla esität asian myös näin. Kun uskot itse siihen, että taistelet lapsistasi viimeiseen asti, niin se varmuus näkyy ja välittyy sinusta miehelle. Etkä lainkaan provosoidu, et missään vaiheessa.

Näin vastaavassa tilanteessa meillä mies ei lähtenyt oikeusteitse riitelemään lapsia itselleen. Oli vain kokeillut kepillä jäätä, saisiko sillä tavalla lasten kautta minuun otteen, ja samalla keploteltua ettei olisi maksanut lainkaan elatusmaksuja. Kun muistat tämän, ja että häntä ei aja lasten paras, vaan raha ja vallankäyttö, se motivoi sinua pitämään lastesi puolta ja taistelemaan heistä.

Ei voi 12 vuotta täyttänyt päättää kenelle huoltajuus menee. Huoltajuus määrätään ihan muualla. Asuinpaikkaan tuon ikäinen voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi 12 vuotta täyttänyt päättää kenelle huoltajuus menee. Huoltajuus määrätään ihan muualla. Asuinpaikkaan tuon ikäinen voi vaikuttaa.

Onko täällä muka joku näin väittänyt???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin miestä ei ole lasten asiat kiinnostanut ja huolehtiessaan lapsista hän menee siitä mistä aita on matalin. Olen aina järjestänyt omat työni/opintoni sen mukaan, että hoidan lääkäriajat, terapiat yms... Mies on aivan pihalla lasten asioista! Olen hankkinut lapsille vaatteet, tarvikkeet yms. Viime vuosina myös kotityöt ovat enenevissä määrin kaatunut minun hoidettavikseni. Olemme sopineet erilaisia tapoja kotitöiden jakamiseksi, mutta aina on vähitellen palattu takaisin vanhaan.

Nyt kun minulla on alkanut mitta täyttymään eikä keskustelukaan johda mihinkään, olen ottanut eron puheeksi. Sehän ei miehelle sovi vaan hän haluaa pitää kaiken avioliittomme aikana hankitun omaisuuden ja lapset! Avioehtoa ei ole, mutta viivan alle tuskin jää mitään jos omaisuuden jako menee riitelyksi.

Olen kuitenkin enemmän huolissani lasten huoltaajuuden määräytymisestä. Mies on vakituisessa ja hyväpalkkaisessa työssä. Itse olen töissä osa-aikaisesti ja opiskelen eli taloudellisesti heikommassa asemassa kuin mies. Mies todennäköisesti jäisi asumaan nykyiseen kotiimme. En myöskään innostu vuoroviikkoasumisesta , koska mies ei kuitenkaan hoitaisi lasten asioita ja minun pitäisi järjestää ne aina omalle viikolle. Miehen työ vaatii myös jonkin verran työmatkoja eikä viikko-viikko-systeemi istuisi siihen, vaan viikkoja jouduttaisiin vaihtelemaan. Miehen tuntien, hän ilmoittaisi noista muutoksista aivan viime tipassa.

Eli miten tarkalleen ottaen lähihuoltajuus menee? Sille, joka on hoitanut lapsia ja heidän asioitaan ensisijaisesti vai se, joka tarjoaa lapsille vanhan kodin ja paremmat tulot?

Mä totesin erossa, että mä en suostu miehen kanssa yhteishuoltajuuteen, saati vuoroviikkoasumiseen, oikeastaan juuri noista samoista syistä mitä ap sinäkin luettelit. Mä olin aina hoitanut lasten asiat, ja joustanut kaikessa. Mies ihan ok isä, mutta ei tod. tasavertainen vanhempi.

Mä sanoin tämän miehelle, ja sanoin, että olen valmis kumpaan tahansa rooliin. Eli siihen, että mä olen yksinhuoltaja, lähivanhempi jahoidan kaikki asiat itse, tai että olen tapaajavanhempi, ja ainoastaan nautin lasteni seurasta vailla vastuuta käytännön asioista.

Arvannette kumman roolin mies valitsi? Ja maksaa siis myös hyvät elarit, olemme hyvissä väleissä ja lapset saavat tavata isäänsä niin paljon kuin molemmat osapuolet haluavat, ovat aina saaneet.

Näin tilanne ei vituta kumpaakaan. Tai ainakaan minua. 

Tämäpä oli lohdullinen viesti! Juuri näin meilläkin. Meillä tosin mies saattaisi valita lähivanhemmuudeen, koska ei ymmärrä miten paljon meidän lapsilla on asioita ja mihin kaikkeen sitä rahaa menee. Olemme oikeasti riidelleet joskus siitä, että riittääkö lapselle yhdet kengät alkusyksystä loppukevääseen saakka.

ap

Meillä mies ei ollut missään vaiheessa viettänyt kauheasti aikaa lapsen kanssa. Oli ollut paljon töissä, työmatkoilla ja harrastuksissa. Kun oli kotona, halusi olla rauhassa työhuoneessaan ja ettei häntä häiritä.

Eron tullen hän yhtäkkiä ilmoittikin, että haluaa viikko-viikko järjestelyn. Olin kuullut kokemuksia tästä, ja liittyen myös omiin kokemuksiini lapsena, olin itse sitä mieltä että lapsella pitää olla yksi varsinainen koti. Olin valmis asumaan lähellä, että lapsi voi viettää aikaa isänsä kanssa helposti vaikka ylimääräistäkin, jos niin kävisi.

Olin todella hämmentynyt miksi mies halusi yhtäkkiä noin paljon ottaa vastuuta. Kunnes joku huomautti, että hän varmaan ajattelee ettei sitten joutuisi maksamaan elatusmaksuja.

En sitten antanut periksi ja viikkojärjestelyä ei tullut. Ilmoitin ykskantaan että se ei ole vaihtoehto. Jotain sen ja joka toinen viikonloppu väliltä voidaan sopia.

Käytäntö on vuosien myötä osoittanut, että mies on ollut lapsen kanssa itse asiassa vähemmän kuin alun perin sovimme. Ylimääräisiä yhteisiä juttuja hän on lapselle keksinyt ehkä muutaman kerran vuodessa, vaikka asuu lapsen koulun vieressä. Kesällä ei ole vielä kertaakaan viettänyt lapsen kanssa kokonaista viikkoa, koska hänen omat menot on mennyt edelle, ja kesällähän kaikkia festareita ja mökkijuhlia on aika paljon, minne ei lasta voi ottaa.

Työmatkojen takia on välillä ollut kuukausi ettei ole nähnyt lasta.

Arvelisin että miehellä oli itsellä niin suuri raivo päällä erosta, että lapsi olisi hänelle ollut jotenkin voitto minusta, ei hän tainnut ajatella sitä ihan loppuun asti.

Plus varmasti luotti siihen, että kun olen ollut aina joustava, hän voi peruutella ja vaihdella viikkojaan niin kuin omiin menoihinsa kulloinkin sopii.

Nytkin joskus on pitänyt lapsen mennä suoraan koulusta normaalisti isälleen, ja kun olen sopinut itselleni siihen jonkun menon, lapsi soittaakin minulle, että isä ei olekaan kotona. Kun soitan miehelle, hän onkin tyttöystävällään ja on "unohtanut ilmoittaa".

Valitettavasti voin vain osan aikaa luottaa siihen, että onko lapsi jonain päivänä menossa isälleen, vai peruuttaako mies taas. Mutta koska olen rakentanut arkeni ja elämäni niin, etten oleta kauheasti mitään ns lapsivapaita, se ei ole kaaos vaan menee harmituksella, kun joudun perumaan jotain harrastusmenoja.

Joka tapauksessa olin perheessä se joka aina joustaa, joten en perheessäkään koskaan voinut harrastaa mitään säännöllistä, joten ei mitään eroa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies ei ollut missään vaiheessa viettänyt kauheasti aikaa lapsen kanssa. Oli ollut paljon töissä, työmatkoilla ja harrastuksissa. Kun oli kotona, halusi olla rauhassa työhuoneessaan ja ettei häntä häiritä.

Eron tullen hän yhtäkkiä ilmoittikin, että haluaa viikko-viikko järjestelyn. Olin kuullut kokemuksia tästä, ja liittyen myös omiin kokemuksiini lapsena, olin itse sitä mieltä että lapsella pitää olla yksi varsinainen koti. Olin valmis asumaan lähellä, että lapsi voi viettää aikaa isänsä kanssa helposti vaikka ylimääräistäkin, jos niin kävisi.

Olin todella hämmentynyt miksi mies halusi yhtäkkiä noin paljon ottaa vastuuta. Kunnes joku huomautti, että hän varmaan ajattelee ettei sitten joutuisi maksamaan elatusmaksuja.

En sitten antanut periksi ja viikkojärjestelyä ei tullut. Ilmoitin ykskantaan että se ei ole vaihtoehto. Jotain sen ja joka toinen viikonloppu väliltä voidaan sopia.

Käytäntö on vuosien myötä osoittanut, että mies on ollut lapsen kanssa itse asiassa vähemmän kuin alun perin sovimme. Ylimääräisiä yhteisiä juttuja hän on lapselle keksinyt ehkä muutaman kerran vuodessa, vaikka asuu lapsen koulun vieressä. Kesällä ei ole vielä kertaakaan viettänyt lapsen kanssa kokonaista viikkoa, koska hänen omat menot on mennyt edelle, ja kesällähän kaikkia festareita ja mökkijuhlia on aika paljon, minne ei lasta voi ottaa.

Työmatkojen takia on välillä ollut kuukausi ettei ole nähnyt lasta.

Arvelisin että miehellä oli itsellä niin suuri raivo päällä erosta, että lapsi olisi hänelle ollut jotenkin voitto minusta, ei hän tainnut ajatella sitä ihan loppuun asti.

Plus varmasti luotti siihen, että kun olen ollut aina joustava, hän voi peruutella ja vaihdella viikkojaan niin kuin omiin menoihinsa kulloinkin sopii.

Nytkin joskus on pitänyt lapsen mennä suoraan koulusta normaalisti isälleen, ja kun olen sopinut itselleni siihen jonkun menon, lapsi soittaakin minulle, että isä ei olekaan kotona. Kun soitan miehelle, hän onkin tyttöystävällään ja on "unohtanut ilmoittaa".

Valitettavasti voin vain osan aikaa luottaa siihen, että onko lapsi jonain päivänä menossa isälleen, vai peruuttaako mies taas. Mutta koska olen rakentanut arkeni ja elämäni niin, etten oleta kauheasti mitään ns lapsivapaita, se ei ole kaaos vaan menee harmituksella, kun joudun perumaan jotain harrastusmenoja.

Joka tapauksessa olin perheessä se joka aina joustaa, joten en perheessäkään koskaan voinut harrastaa mitään säännöllistä, joten ei mitään eroa.

Onpa inhottavaa, että mies kohtelee omaa lastaan noin! Millainen sirkus teillä olisi ollut, jos olisitte päätyneet vuoroviikkosysteemin?

Suostuisin ap vuoroasumiseen, mutta niin, että mies maksaa sitten elareita. Tämä korvauksena siitä ylimääräisestä työstä, jonka joudut ja olet joutunut tekemään.

Lastenvalvoja tosin sanoo, että lääkärit ym. asiat kuuluvat sen hoidettavaksi, kenen luona lapsi kulloinkin on. Mikäli eksä ei osuuttansa hoida, on mahdollista miettiä huoltajuusasioita uudestaan. Ja paperille ylös milloin vaihtopäivät ym. ovat, mies ei voi näitä yksipuolisesti vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies ei ollut missään vaiheessa viettänyt kauheasti aikaa lapsen kanssa. Oli ollut paljon töissä, työmatkoilla ja harrastuksissa. Kun oli kotona, halusi olla rauhassa työhuoneessaan ja ettei häntä häiritä.

Eron tullen hän yhtäkkiä ilmoittikin, että haluaa viikko-viikko järjestelyn. Olin kuullut kokemuksia tästä, ja liittyen myös omiin kokemuksiini lapsena, olin itse sitä mieltä että lapsella pitää olla yksi varsinainen koti. Olin valmis asumaan lähellä, että lapsi voi viettää aikaa isänsä kanssa helposti vaikka ylimääräistäkin, jos niin kävisi.

Olin todella hämmentynyt miksi mies halusi yhtäkkiä noin paljon ottaa vastuuta. Kunnes joku huomautti, että hän varmaan ajattelee ettei sitten joutuisi maksamaan elatusmaksuja.

En sitten antanut periksi ja viikkojärjestelyä ei tullut. Ilmoitin ykskantaan että se ei ole vaihtoehto. Jotain sen ja joka toinen viikonloppu väliltä voidaan sopia.

Käytäntö on vuosien myötä osoittanut, että mies on ollut lapsen kanssa itse asiassa vähemmän kuin alun perin sovimme. Ylimääräisiä yhteisiä juttuja hän on lapselle keksinyt ehkä muutaman kerran vuodessa, vaikka asuu lapsen koulun vieressä. Kesällä ei ole vielä kertaakaan viettänyt lapsen kanssa kokonaista viikkoa, koska hänen omat menot on mennyt edelle, ja kesällähän kaikkia festareita ja mökkijuhlia on aika paljon, minne ei lasta voi ottaa.

Työmatkojen takia on välillä ollut kuukausi ettei ole nähnyt lasta.

Arvelisin että miehellä oli itsellä niin suuri raivo päällä erosta, että lapsi olisi hänelle ollut jotenkin voitto minusta, ei hän tainnut ajatella sitä ihan loppuun asti.

Plus varmasti luotti siihen, että kun olen ollut aina joustava, hän voi peruutella ja vaihdella viikkojaan niin kuin omiin menoihinsa kulloinkin sopii.

Nytkin joskus on pitänyt lapsen mennä suoraan koulusta normaalisti isälleen, ja kun olen sopinut itselleni siihen jonkun menon, lapsi soittaakin minulle, että isä ei olekaan kotona. Kun soitan miehelle, hän onkin tyttöystävällään ja on "unohtanut ilmoittaa".

Valitettavasti voin vain osan aikaa luottaa siihen, että onko lapsi jonain päivänä menossa isälleen, vai peruuttaako mies taas. Mutta koska olen rakentanut arkeni ja elämäni niin, etten oleta kauheasti mitään ns lapsivapaita, se ei ole kaaos vaan menee harmituksella, kun joudun perumaan jotain harrastusmenoja.

Joka tapauksessa olin perheessä se joka aina joustaa, joten en perheessäkään koskaan voinut harrastaa mitään säännöllistä, joten ei mitään eroa.

Onpa inhottavaa, että mies kohtelee omaa lastaan noin! Millainen sirkus teillä olisi ollut, jos olisitte päätyneet vuoroviikkosysteemin?

Juuri näin. Tunsin miestä sen verran että juuri tästä syystä ei tullut mieleenkään suostua vuoroviikkosysteemiin. Olin ihan valmis pyytään sukulaisilta lainaa ja ottamaan lakimiehen, jos mies olisi halunnut viedä asian käräjille.

Lapsen elämä olisi ollut ihan sekaisin ja hän olisi ollut ihan heittopussi.

Vierailija kirjoitti:

Suostuisin ap vuoroasumiseen, mutta niin, että mies maksaa sitten elareita. Tämä korvauksena siitä ylimääräisestä työstä, jonka joudut ja olet joutunut tekemään.

Lastenvalvoja tosin sanoo, että lääkärit ym. asiat kuuluvat sen hoidettavaksi, kenen luona lapsi kulloinkin on. Mikäli eksä ei osuuttansa hoida, on mahdollista miettiä huoltajuusasioita uudestaan. Ja paperille ylös milloin vaihtopäivät ym. ovat, mies ei voi näitä yksipuolisesti vaihtaa.

Ehdottomasti aion vaatia, että kaikki kirjallisena! Miehellä tuntuu aina olevan oma näkemyksensä suullisesti kerrotuista asioista.

En halua vuoroviikkosysteemiä, koska asioiden jakaminen ei tähänkään mennessä ole onnistunut. En edes suunnittelisi eroa, jos asioiden hoito menisi sujuvasti puoliksi!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi 12 vuotta täyttänyt päättää kenelle huoltajuus menee. Huoltajuus määrätään ihan muualla. Asuinpaikkaan tuon ikäinen voi vaikuttaa.

Onko täällä muka joku näin väittänyt???

On