Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Terveet rajat suhteessa toisiin ihmisiin. Onnistuuko niistä kiinni pitäminen kunnolla koskaan, jos taustalla on rajattomuutta?
31.05.2018 |
Lapsuudenperheessäni oli paljon rajatonta käytöstä. Aikuisena olen yrittänyt opetella tunnistamaan ja pitämään kiinni omista rajoistani. Se on silti hankalaa ja olen hyvin epävarma joutuessani ristiriitatilanteisiin. Jälkikäteen tunnen usein syyllisyyttä pidettyäni puoliani ja jään miettimään tilanteita pitkäksi aikaa. Onko jollain sellaista kokemusta, että omista rajoista kiinni pitämiseen olisi ajan myötä tullut lisää varmuutta ja tämä pähkäily jäänyt pois?
Kommentit (59)
On lisääntynyt ajan kanssa. Nuorena pidin kovaa meteliä itsestäni ja mielipiteistäni, mutta välillä tuli lipsuttua. Nyt yli 40 v en ole enää aggressiivinen enkä toisaalta pelkää sanoa mielipidettäni, jonka osaan yleensä myös perustella.
Kävin myös muutama vuosi sitten henkisen kamppailun vaikean ihmisen kanssa, joka ei ollut ensimmäinen mutta sai jäädä viimeiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopetat itsesi ja elämäsi ylipsykologisoinnin, laitat rajat, hymyilet ja sanot itsellesi: "Hyvin tehty."
En pysty tuohon. Olen toki yrittänyt.
Vierailija kirjoitti:
On lisääntynyt ajan kanssa. Nuorena pidin kovaa meteliä itsestäni ja mielipiteistäni, mutta välillä tuli lipsuttua. Nyt yli 40 v en ole enää aggressiivinen enkä toisaalta pelkää sanoa mielipidettäni, jonka osaan yleensä myös perustella.
Kävin myös muutama vuosi sitten henkisen kamppailun vaikean ihmisen kanssa, joka ei ollut ensimmäinen mutta sai jäädä viimeiseksi.
Kuulostaa tosi hyvältä kehitykseltä!
Kertokaa lisää kokemuksistanne ja ajatuksista ne tästä aiheesta.
Mua on sanottu aggressiiviseksi.
Se loukkaa, koska itse vain mielestäni sanon selkeästi kantani ja teen mitä haluan ja jättäydyn pois sellaisesta mihin en halua.
Hyväksyn tämän muiltakin. Mutta tuntuu ärsyttävän monia.
Lapsena sain pitää tiukasti puoliani.
Meidän perhe ei kannustanut tunneilmaisuun ja tarpeet häiritsivät vanhempia. "Eiei", oli tyypillinen vastaus mitä vain olisi halunnut tehdä.
Joten on se tietty tiukkuus omien rajojen näyttämisessä jäänyt päälle.
Oikeastaan hyökkäävä en uskalla olla lainkaan. Mutta puolustaudun kyllä jos mua kohtaan hyökätään tai yritetään rajoittaa tai määräillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua on sanottu aggressiiviseksi.
Se loukkaa, koska itse vain mielestäni sanon selkeästi kantani ja teen mitä haluan ja jättäydyn pois sellaisesta mihin en halua.
Hyväksyn tämän muiltakin. Mutta tuntuu ärsyttävän monia.Lapsena sain pitää tiukasti puoliani.
Meidän perhe ei kannustanut tunneilmaisuun ja tarpeet häiritsivät vanhempia. "Eiei", oli tyypillinen vastaus mitä vain olisi halunnut tehdä.Joten on se tietty tiukkuus omien rajojen näyttämisessä jäänyt päälle.
Oikeastaan hyökkäävä en uskalla olla lainkaan. Mutta puolustaudun kyllä jos mua kohtaan hyökätään tai yritetään rajoittaa tai määräillä.
Minulla on tätä samaa käytöstä aika paljon. Olen välillä miettinyt sitä, että olenko lapsuudenperheeni takia ihmiset turhankin helposti hyökkäävinä? Rahattomuuden omassa lapsuudenperheessä näkyy omasta mielestäni vahvasti siinä, että omat rajat eivät ole aikuisena kovinkaan joustavat. Kun rajoista ei ole aiemmin pystynyt pitämään kiinni, niin aikuisena niitä sitten helposti kokee joutuvansa puolustamaan hartiavoimin, jottei vahingossakaan palaisi takaisin aiempaan tilanteeseen. Tämä suhtautumistapa taas luo ihmissuhteisiin voimakkaita jännitteitä. - Ap
* rajattomuuden. Automaattikorjauksen iloja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on sanottu aggressiiviseksi.
Se loukkaa, koska itse vain mielestäni sanon selkeästi kantani ja teen mitä haluan ja jättäydyn pois sellaisesta mihin en halua.
Hyväksyn tämän muiltakin. Mutta tuntuu ärsyttävän monia.Lapsena sain pitää tiukasti puoliani.
Meidän perhe ei kannustanut tunneilmaisuun ja tarpeet häiritsivät vanhempia. "Eiei", oli tyypillinen vastaus mitä vain olisi halunnut tehdä.Joten on se tietty tiukkuus omien rajojen näyttämisessä jäänyt päälle.
Oikeastaan hyökkäävä en uskalla olla lainkaan. Mutta puolustaudun kyllä jos mua kohtaan hyökätään tai yritetään rajoittaa tai määräillä.Minulla on tätä samaa käytöstä aika paljon. Olen välillä miettinyt sitä, että olenko lapsuudenperheeni takia ihmiset turhankin helposti hyökkäävinä? Rahattomuuden omassa lapsuudenperheessä näkyy omasta mielestäni vahvasti siinä, että omat rajat eivät ole aikuisena kovinkaan joustavat. Kun rajoista ei ole aiemmin pystynyt pitämään kiinni, niin aikuisena niitä sitten helposti kokee joutuvansa puolustamaan hartiavoimin, jottei vahingossakaan palaisi takaisin aiempaan tilanteeseen. Tämä suhtautumistapa taas luo ihmissuhteisiin voimakkaita jännitteitä. - Ap
Mullakin on näin. Juontaa vissiin kans lapsuudenperheestä toi käytösmalli. Äiti jyrä eikä vanhemmat ikinä kunnioittanut rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ollut myös hankala lapsuus, laiminlyöntiä, koulukiusaamista ym. Mulle on tyypillistä sosiaalinen ahdistus ja valtava pelko ja syyllisyys siitä, että olen toiminut jossain sos. tilanteessa väärin. Mua on auttanut se, että mietin ennen toimintaa läpi, mikä on järkevästi ajateltuna kohtuullista ja oikein/perusteltua, sitten toimin niin ja jos itsesyytökset tulevat niin rekisteröin ne, totean, että ne kumpuavat menneisyydestäni, eivät kyseisestä tilanteesta, ja ovat siis "vääriä". Sitten vain odotan, että ne menevät ohi. Tämä ei toimi tietty spontaaneissa tilanteissa, mutta niissä harvoin tulee tehtyä mitään minkä voisi tulkita toista loukkaavaksi.
Hyväksikäyttöyrityksistä mulla ei jostain syystä ole koskaan ollut ongelmaa kieltäytyä joten siinä en osaa auttaa.
Yleisestikin tuo auttaa minua, että tunnistan, että monet negatiiviset tunteet ovat "vääriä" = peräisin menneisyyteni aiheuttamista kielteisistä psyykkisistä malleista, ei nykyhetken tilanteista. Sitten ikään kuin koteloin ne tunteet mielessäni ja jatkan toimintaa normaalisti vaikka hammasta purren ja odotan että ne tunteet menee ohi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on "rajaton käytös"?
Esimerkiksi se, että vaatii toiselta kohtuuttomia tai suostui toistuvasti kohtuuttomiin vaatimuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
* rajattomuuden. Automaattikorjauksen iloja!
😀
Huomautellaanko sulle
että olet tiukka?
Ootko työstänyt hommaa esim. terapiassa?
Mä olen oikeestaan myrtynyt siitä, miten suuri osa elämästä on haaskaantunut ensin vanhempien armoilla ollessa ja myöhemmin vaurioita korjaillessa.
Eikä musta ole korrektia sekään, että arvostelee toista siitä, että sanoitpa nyt tiukasti mielipiteesi. Hymyilläkin pitäisi kuulemma enemmän 🙄.
Kerran menin kampaajalle korjausleikkaukseen. Selitin parhaani mukaan täsmällisesti miten haluan. Kampaaja hymisteli ja näytti oudolta. Kun kysyin, saiko hän kiinni, kuului vastaus että "sanoin sen aggressiivisesti".
Huokaus. Tuli paha mieli. En puhunut enää mitään enkä mennyt uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on "rajaton käytös"?
Esimerkiksi se, että vaatii toiselta kohtuuttomia tai suostui toistuvasti kohtuuttomiin vaatimuksiin.
Myöskin se, ettei kunnioita toista, toisen tilaa, tunteita ja rajoja. Käyttäydytään oman mielen mukaan ja loukataan toista ilman omantunnon häivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut myös hankala lapsuus, laiminlyöntiä, koulukiusaamista ym. Mulle on tyypillistä sosiaalinen ahdistus ja valtava pelko ja syyllisyys siitä, että olen toiminut jossain sos. tilanteessa väärin. Mua on auttanut se, että mietin ennen toimintaa läpi, mikä on järkevästi ajateltuna kohtuullista ja oikein/perusteltua, sitten toimin niin ja jos itsesyytökset tulevat niin rekisteröin ne, totean, että ne kumpuavat menneisyydestäni, eivät kyseisestä tilanteesta, ja ovat siis "vääriä". Sitten vain odotan, että ne menevät ohi. Tämä ei toimi tietty spontaaneissa tilanteissa, mutta niissä harvoin tulee tehtyä mitään minkä voisi tulkita toista loukkaavaksi.
Hyväksikäyttöyrityksistä mulla ei jostain syystä ole koskaan ollut ongelmaa kieltäytyä joten siinä en osaa auttaa.
Yleisestikin tuo auttaa minua, että tunnistan, että monet negatiiviset tunteet ovat "vääriä" = peräisin menneisyyteni aiheuttamista kielteisistä psyykkisistä malleista, ei nykyhetken tilanteista. Sitten ikään kuin koteloin ne tunteet mielessäni ja jatkan toimintaa normaalisti vaikka hammasta purren ja odotan että ne tunteet menee ohi.
Kiitos! Tämä on todella hyvä kommentti. - Ap
Vierailija kirjoitti:
Lopetat itsesi ja elämäsi ylipsykologisoinnin, laitat rajat, hymyilet ja sanot itsellesi: "Hyvin tehty."
Tyypillinen kommentti ihmiseltä, jota ei ole nujerrettu eikä kohdeltu väärin.
Kun ei tajua eikä ole empatiakykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on sanottu aggressiiviseksi.
Se loukkaa, koska itse vain mielestäni sanon selkeästi kantani ja teen mitä haluan ja jättäydyn pois sellaisesta mihin en halua.
Hyväksyn tämän muiltakin. Mutta tuntuu ärsyttävän monia.Lapsena sain pitää tiukasti puoliani.
Meidän perhe ei kannustanut tunneilmaisuun ja tarpeet häiritsivät vanhempia. "Eiei", oli tyypillinen vastaus mitä vain olisi halunnut tehdä.Joten on se tietty tiukkuus omien rajojen näyttämisessä jäänyt päälle.
Oikeastaan hyökkäävä en uskalla olla lainkaan. Mutta puolustaudun kyllä jos mua kohtaan hyökätään tai yritetään rajoittaa tai määräillä.Minulla on tätä samaa käytöstä aika paljon. Olen välillä miettinyt sitä, että olenko lapsuudenperheeni takia ihmiset turhankin helposti hyökkäävinä? Rahattomuuden omassa lapsuudenperheessä näkyy omasta mielestäni vahvasti siinä, että omat rajat eivät ole aikuisena kovinkaan joustavat. Kun rajoista ei ole aiemmin pystynyt pitämään kiinni, niin aikuisena niitä sitten helposti kokee joutuvansa puolustamaan hartiavoimin, jottei vahingossakaan palaisi takaisin aiempaan tilanteeseen. Tämä suhtautumistapa taas luo ihmissuhteisiin voimakkaita jännitteitä. - Ap
Mullakin on näin. Juontaa vissiin kans lapsuudenperheestä toi käytösmalli. Äiti jyrä eikä vanhemmat ikinä kunnioittanut rajoja.
Kannattaa käsitellä lapsuudentraumat. Sieltä omat käytösmallit juontaa, vanhemmilta. Omia toimintatapoja voi muuttaa vain ymmärtämällä niiden juuret ja käytöksen tarkoituksen. Tai se menee niin, että itse muuttuu vähitellen luonnostaan, jos mielenterveys on peruskunnossa. Tämä on sitä mistä puhutaan, itseään voi muuttaa, toista ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut myös hankala lapsuus, laiminlyöntiä, koulukiusaamista ym. Mulle on tyypillistä sosiaalinen ahdistus ja valtava pelko ja syyllisyys siitä, että olen toiminut jossain sos. tilanteessa väärin. Mua on auttanut se, että mietin ennen toimintaa läpi, mikä on järkevästi ajateltuna kohtuullista ja oikein/perusteltua, sitten toimin niin ja jos itsesyytökset tulevat niin rekisteröin ne, totean, että ne kumpuavat menneisyydestäni, eivät kyseisestä tilanteesta, ja ovat siis "vääriä". Sitten vain odotan, että ne menevät ohi. Tämä ei toimi tietty spontaaneissa tilanteissa, mutta niissä harvoin tulee tehtyä mitään minkä voisi tulkita toista loukkaavaksi.
Hyväksikäyttöyrityksistä mulla ei jostain syystä ole koskaan ollut ongelmaa kieltäytyä joten siinä en osaa auttaa.
Yleisestikin tuo auttaa minua, että tunnistan, että monet negatiiviset tunteet ovat "vääriä" = peräisin menneisyyteni aiheuttamista kielteisistä psyykkisistä malleista, ei nykyhetken tilanteista. Sitten ikään kuin koteloin ne tunteet mielessäni ja jatkan toimintaa normaalisti vaikka hammasta purren ja odotan että ne tunteet menee ohi.Kiitos! Tämä on todella hyvä kommentti. - Ap
Kiitos! Tuon ekan jutun pointti oli siis siinä, että kun mä valmiiksi tiedän toimineeni perustellusti ja asiallisesti, niin ne syyllisyyden tunteet ja pelot katoaa nopeammin ja sellaiset kokemukset myös vahvistaa sosiaalista itseluottamusta. Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
* rajattomuuden. Automaattikorjauksen iloja!
😀
Huomautellaanko sulle
että olet tiukka?
Ootko työstänyt hommaa esim. terapiassa?Mä olen oikeestaan myrtynyt siitä, miten suuri osa elämästä on haaskaantunut ensin vanhempien armoilla ollessa ja myöhemmin vaurioita korjaillessa.
Eikä musta ole korrektia sekään, että arvostelee toista siitä, että sanoitpa nyt tiukasti mielipiteesi. Hymyilläkin pitäisi kuulemma enemmän 🙄.Kerran menin kampaajalle korjausleikkaukseen. Selitin parhaani mukaan täsmällisesti miten haluan. Kampaaja hymisteli ja näytti oudolta. Kun kysyin, saiko hän kiinni, kuului vastaus että "sanoin sen aggressiivisesti".
Huokaus. Tuli paha mieli. En puhunut enää mitään enkä mennyt uudelleen.
Olen saanut palautetta, että olen esimerkiksi manipuloiva tai syyllistävä ihminen, jos olen yrittänyt kysyä jostain lapsuuteeni liittyvistä asioista. Ei pitäisi kuulemma miettiä menneitä, vaan mennä reippaasti eteenpäin. Toki siis terapia on siinä auttanut, mutta on aika tukalaa, ettei menneestä pysty käytännössä lainkaan puhumaan siinä mukana olleiden ihmisten kanssa. Nuo syytökset tulevat siis ilmeisesti sen takia, että niiden avulla vaikea aiheen käsitteleminen saataisiin kokonaan vältettyä (tai sitten tämä henkilö heijastelee minuun omia epätoivottuja ominaisuuksiaan). - Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On lisääntynyt ajan kanssa. Nuorena pidin kovaa meteliä itsestäni ja mielipiteistäni, mutta välillä tuli lipsuttua. Nyt yli 40 v en ole enää aggressiivinen enkä toisaalta pelkää sanoa mielipidettäni, jonka osaan yleensä myös perustella.
Kävin myös muutama vuosi sitten henkisen kamppailun vaikean ihmisen kanssa, joka ei ollut ensimmäinen mutta sai jäädä viimeiseksi.Kuulostaa tosi hyvältä kehitykseltä!
Kiitos! Olen itsekin ollut itsestäni yllättynyt.
Alue: Aihe vapaa
Lopetat itsesi ja elämäsi ylipsykologisoinnin, laitat rajat, hymyilet ja sanot itsellesi: "Hyvin tehty."