Siili- ja oravaemot kärsivät nestehukasta – ”Pitäisi julistaa eläinten hätätila”
Pälkäneläinen eläinsuojeluneuvoja Hanna al-Saedi haluaa esittää avunpyynnön eläinten puolesta. Kuiva ja kuuma toukokuu koettelee kaikenlaisia eläimiä.
– Tämä ei ole leikin asia. Pitäisi julistaa eläinten hätätila, al-Saedi sanoo.
Esimerkiksi siili- ja oravaemot ovat kovilla.
– Kun eläin kuivuu, se jää kyhjöttämään ja nyhjöttämään jonnekin tai sitten se vain pyörii ympyrää, al-Saedi sanoo.
Al-Saedi harmittelee, että keväästä tuli näin kuiva juuri nyt, kun siilikantaa oli saatu hieman elpymään.
Myös Facebookin Oulun siiliapu -yhteisössä on havaittu siilien nestehukka. Yhteisöä ylläpitävä Tiina Mansikka kertoo, että heille on tullut muutamia kyselyjä janoisista siileistä Oulun seudulta.
– Voit olla avuksi luonnonvaraisille siileille ja muille eläimille laittamalle pihoille matalia astioita, joissa on puhdasta juomavettä. Autetaan yhdessä, Oulun siiliapu kirjoittaa julkaisussaan.
Puhdas vesi kelpaa kaikenlaisille eläimille
Eläinten auttaminen olisi aika helppoa. Al-Saedin neuvot ovat yksinkertaiset: Puhdasta vettä laakeissa astioissa sekä näkyville paikoille että puskien juurille. Vesi kannattaa vaihtaa vähintään päivittäin, mieluummin aamuin illoin.
Al-Saedi itse pitää vettä esimerkiksi vadeissa. Niistä vesi kelpaa monenlaisille eläimille, muun muassa eri linnuille.
– Linnut tykkäävät laskeutua siihen reunalle. Ne käyvät peseytymässä ja juomassa. Sitä on tosi kiva seurailla, al-Saedi sanoo.
Isoon astiaan kannattaa laittaa apulauta tai -keppi, jotta oravat tai muut pääsevät tarvittaessa myös pois astiasta. Siilille parempi on toki matala lautanen.
– Esimerkiksi savinen kukkaruukun alunen on hyvä. Siili saattaa mennä siihen uimaan, käydä viilentämässä masuaan. Saattaa nähdä tosi mahtavia luonnonnäytelmiä, kun sen pienen vaivan näkee, al-Saedi sanoo.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Linnun salmonella ei ihmiseen tartu, onhan tuokin syy olla auttamatta..ollaan nii saakelin hygieenisiä että voihyvää päivää !!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otattehan te vastuun myös siitä, että juomapaikoilla on pian myös rottia (helppoja saaliita metsästämässä) ja erilaista likaa ulosteesta lähtien? Vai tosissanneko te oletatte, että juomakupille tulee vain kivoja oravia ja siilejä.
Ei ne rotat veden perässä tule, eivätkä edes siilien ruoan! Harvoin tulevat edes lintujen ruoan perässä. Ja nythän ei siis syötetä ketään vaan juotetaan. Siilin kuppi kannattaa sijoittaa niin ettei koirat pääse niistä juomaan. Meillä on koirat ja siilit samalla pienellä pihalla eikä ikinä ole mitään tarttunut. Siilit on hauskoja ja niitä ei edes päivisin näe, öisin mönkivät pihan puskissa.
Orava syö pikkulintuja, rottaa kiinnostavat linnunjäänteet siinä vesikupin luona. Missä ihmeen onnelassa te elätte, jos rotat ei muka hyödy muista?
Ja oikeasti: oravat on tuuheahäntäisiä rottia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Linnun salmonella ei ihmiseen tartu, onhan tuokin syy olla auttamatta..ollaan nii saakelin hygieenisiä että voihyvää päivää !!!
Oikeasti? Miksi sitten Evira on kieltänyt tuomasta maahan salmonellan saastuttamaa kananlihaa? Kana on lintu.
Vierailija kirjoitti:
Onko meidän vaikea hyväksyä sitä, että luonnossa ei ihminen voikaan päättää siitä, mitä tapahtuu? Ei oe mitään järkeä keinotekoisesti pitää eläimiä hengissä, jos samaan aikaan kohkataan, että avohakkuut pitää lopettaa. Ei pidä puuttua luonnon kiertokulkuun!
Ei kaikessa toiminnassa tarvitse järkeä ollakaan.
Minä pidän pihallani pomppivista oravista ja tuhisevista siileistä -siksi vein niille marjapuskien luokse vettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Linnun salmonella ei ihmiseen tartu, onhan tuokin syy olla auttamatta..ollaan nii saakelin hygieenisiä että voihyvää päivää !!!
Oikeasti? Miksi sitten Evira on kieltänyt tuomasta maahan salmonellan saastuttamaa kananlihaa? Kana on lintu.
Koska nämä ituhipit on täysin luonnosta vieraantuneita. Tässäkin ketjussa ensin vaaditaan täydellistä hygieenisyyttää jos haluaa laittaa vesikupin ulos (kuka sitäkin muka valvoo? Kyllä kait mulla saa olla vaikka kuralöllökuppeja ulkona, jos sellaisia haluan pitää?).
Sitten he kieltävät sen, että siili on elävä fossiili joka on pärjännyt tällä pallolla miljoonia vuosia ilman ihmistä. Sitten tulee paha mieli, kun joku mainitsee, että luonnossa heikot kuolee pois ja vahvat selviytyy, mikä on 100% faktatieto, mutta herkkä ituhippi pistää kädet korvilleen ja silmät kiinni, eikä halua kuulla totuutta siitä miten julma luonto oikeasti on, sekään ei ole heidän mielestään totta että ihminen ON heikko, kauhu ja paniikki valtaa jos antibiootit lakkaa toimimasta, kun taas siilit sukupolvi toisensa jälkeen on eläneet 15 miljoonaa vuotta ilman antibiootteja = ihmislaji ON heikko koska luonnonlait eivät enää poista heikkoa ainesta lisääntymästä.
Nyt sitten pistetään kädet korville ja silmät kiinni, koska sinä väitit että niistä ihanista ja pöwwöisistä luonnoneläimistä saattaa tarttua tauteja ihmisiin. Eipä ne taudit varmaankaan ituhippiä haittaa, koska ainahan voi syödä antibioottikuurin ja tulla taas terveeksi.
Ituhippien kanssa on turha yrittää keskustella järkevästi, koska ituhippiys on uskonto muiden joukossa, se ei perustu faktatietoon vaan "lähimmäisen rakkauteen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Linnun salmonella ei ihmiseen tartu, onhan tuokin syy olla auttamatta..ollaan nii saakelin hygieenisiä että voihyvää päivää !!!
Oikeasti? Miksi sitten Evira on kieltänyt tuomasta maahan salmonellan saastuttamaa kananlihaa? Kana on lintu.
Taitaapi olla eri asiasta kysymys,brolereis on aina salmonellan riski, aina täytyy käsitellä huolellisesti ja eri välineillä ja leikkuulaudalla
talviruokinnan yhteydessä tästä oli maininta ..ja tiedoks ei siitä linnun kupista tarvitse itse juoda jos pelkää sairastuvansa..kädet voi aina pestä jos nii kovasti roiskuu..miks tästäKIN pitää tehdä näin vaikeaa!!

Ituhippien kanssa on turha yrittää keskustella järkevästi, koska ituhippiys on uskonto muiden joukossa, se ei perust
u faktatietoon vaan "lähimmäisen rakkauteen".
Ota lääkkees ja ryömi koloos..jos eläinten auttaminen ottaa noin koville, sulta ei oo kukaan pyytäny mitään
Mun koira juo aina mieluummin ojasta seisovaa vettä, kuin puhdasta vettä omasta kupistaan. Nyt on koira ollut 10 vuotta terveenä, ei ole mitään allergioita ja vatsa toimii normaalisti. Juo kesäisin ojasta vettä päivittäin, välillä ruosteojasta, välillä haisevasta ojasta.
Älkää viitsikö paapoa luonnoneläimiä, eivät varmasti kuole siihen jos vettä ei vaihda kahdesti päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Linnun salmonella ei ihmiseen tartu, onhan tuokin syy olla auttamatta..ollaan nii saakelin hygieenisiä että voihyvää päivää !!!
Oikeasti? Miksi sitten Evira on kieltänyt tuomasta maahan salmonellan saastuttamaa kananlihaa? Kana on lintu.
Koska nämä ituhipit on täysin luonnosta vieraantuneita. Tässäkin ketjussa ensin vaaditaan täydellistä hygieenisyyttää jos haluaa laittaa vesikupin ulos (kuka sitäkin muka valvoo? Kyllä kait mulla saa olla vaikka kuralöllökuppeja ulkona, jos sellaisia haluan pitää?).
Sitten he kieltävät sen, että siili on elävä fossiili joka on pärjännyt tällä pallolla miljoonia vuosia ilman ihmistä. Sitten tulee paha mieli, kun joku mainitsee, että luonnossa heikot kuolee pois ja vahvat selviytyy, mikä on 100% faktatieto, mutta herkkä ituhippi pistää kädet korvilleen ja silmät kiinni, eikä halua kuulla totuutta siitä miten julma luonto oikeasti on, sekään ei ole heidän mielestään totta että ihminen ON heikko, kauhu ja paniikki valtaa jos antibiootit lakkaa toimimasta, kun taas siilit sukupolvi toisensa jälkeen on eläneet 15 miljoonaa vuotta ilman antibiootteja = ihmislaji ON heikko koska luonnonlait eivät enää poista heikkoa ainesta lisääntymästä.
Nyt sitten pistetään kädet korville ja silmät kiinni, koska sinä väitit että niistä ihanista ja pöwwöisistä luonnoneläimistä saattaa tarttua tauteja ihmisiin. Eipä ne taudit varmaankaan ituhippiä haittaa, koska ainahan voi syödä antibioottikuurin ja tulla taas terveeksi.
Ituhippien kanssa on turha yrittää keskustella järkevästi, koska ituhippiys on uskonto muiden joukossa, se ei perust
u faktatietoon vaan "lähimmäisen rakkauteen".Ota lääkkees ja ryömi koloos..jos eläinten auttaminen ottaa noin koville, sulta ei oo kukaan pyytäny mitään
Ei se ota koville. Mulla on ulkona vesikuppi eläimille, siihen vaihdan vettä kun siltä tuntuu ja jos muistan. Niin yksinkertaista. Jos se on ituhippien mielestä väärin autettu, niin voivat vaikka itkeä itsensä uneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Linnun salmonella ei ihmiseen tartu, onhan tuokin syy olla auttamatta..ollaan nii saakelin hygieenisiä että voihyvää päivää !!!
Oikeasti? Miksi sitten Evira on kieltänyt tuomasta maahan salmonellan saastuttamaa kananlihaa? Kana on lintu.
Taitaapi olla eri asiasta kysymys,brolereis on aina salmonellan riski, aina täytyy käsitellä huolellisesti ja eri välineillä ja leikkuulaudalla
talviruokinnan yhteydessä tästä oli maininta ..ja tiedoks ei siitä linnun kupista tarvitse itse juoda jos pelkää sairastuvansa..kädet voi aina pestä jos nii kovasti roiskuu..miks tästäKIN pitää tehdä näin vaikeaa!!
Tuossa edellä väittiin, että linnun salmonella ei tartu ihmisiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Ookko kumihanskoista kuullu? Semmoset käteen jos tarvitsee astioita käsitellä. Ja kauden jälkeen astiat roskiin. Eli ei kannata perintöposliineilta juottaa vaan jostain sellaisesta astiasta, jonka voi heittää pois. Kuppien täyttö käy kätevästi vaikka kastelukannusta tai vesiletkusta, niin ei tarvitse kuppeihin koskea ollenkaan. Ja kun täyttää sen verran yli, että vettä valuu reunoista yli, niin se vesi puhdistuu siinä ihan riittävästi.
Siinä oikea luonnonystävä :D Kumihanskoja vaan, siilien kupille omat, linnunpöntölle omat, lemmikkien kupeille omat, vessan pesuun omat ja tiskaamisen omat. Vai tarkoititko kenties kertakäyttöhanskoja?
Tarkkasilmäisenä lukijana ja lukemasi ymmärtävänä kaiketi teit havainnon kohdista "jos tarvitsee astioita käsitellä" sekä "kastelukannusta tai vesiletkusta, niin ei tarvitse kuppeihin koskea ollenkaan". Muussa tapauksessa vedän älykkyydestäsi omat johtopäätöökseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää käsitellä vettä, jossa on linnun ulosteita. Mikä ratkaisuksi hygieniaan. Esim kampylobakteeri ja salmonella.
Linnun salmonella ei ihmiseen tartu, onhan tuokin syy olla auttamatta..ollaan nii saakelin hygieenisiä että voihyvää päivää !!!
Oikeasti? Miksi sitten Evira on kieltänyt tuomasta maahan salmonellan saastuttamaa kananlihaa? Kana on lintu.
Taitaapi olla eri asiasta kysymys,brolereis on aina salmonellan riski, aina täytyy käsitellä huolellisesti ja eri välineillä ja leikkuulaudalla
talviruokinnan yhteydessä tästä oli maininta ..ja tiedoks ei siitä linnun kupista tarvitse itse juoda jos pelkää sairastuvansa..kädet voi aina pestä jos nii kovasti roiskuu..miks tästäKIN pitää tehdä näin vaikeaa!!Tuossa edellä väittiin, että linnun salmonella ei tartu ihmisiin!
Kyllä muuten tarttuu. Ja tämä on sitten fakta.
Ohis; Siilithän ovat viimeiset muutaman miljoonaa vuotta säilyneet täysin muuttumattomina ennen kaikkea koska ne ovat piikkiensä avulla pystyneet suojautumaan pedoilta. Autoja vastaan niillä ei ole suojaa.
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/elintarvike…
"Salmonellat kuuluvat suolistobakteereihin, jotka voivat lisääntyä sekä hapellisissa että hapettomissa olosuhteissa. Salmonellat säilyvät hengissä myös suoliston ulkopuolella. Nisäkkäät, linnut ja matelijat voivat toimia oireettomina salmonellabakteerin kantajina, ja salmonella leviää niiden ulosteista ympäristöön. Tuotantoeläimet voivat saada tartunnan saastuneen rehun tai juomaveden välityksellä. Salmonellatyyppejä on olemassa yli 2 000, ja ne kaikki voivat aiheuttaa tautia ihmiselle. Salmonella Typhi ja Salmonella Paratyphi aiheuttavat vakavia yleisinfektioita: lavantautia ja pikkulavantautia. Muut salmonellat aiheuttavat kuumeisen ripulin, salmonelloosin. Suurin osa tartunnoista (noin 80 %) on peräisin ulkomailta."
Tämän ketjun myötä taidan käydä kaatamassa kaikissa ulkona olevista kupeista ja astioita vedet pois, ettei vain joku eläinpolo juo seisonutta saastunutta vettä niistä :(
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun myötä taidan käydä kaatamassa kaikissa ulkona olevista kupeista ja astioita vedet pois, ettei vain joku eläinpolo juo seisonutta saastunutta vettä niistä :(
Sama kävi just mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Ohis; Siilithän ovat viimeiset muutaman miljoonaa vuotta säilyneet täysin muuttumattomina ennen kaikkea koska ne ovat piikkiensä avulla pystyneet suojautumaan pedoilta. Autoja vastaan niillä ei ole suojaa.
Voi olla, tosin myös siilin lähin elossa oleva sukulainen päästäinen on selvinnyt siiliäkin kauemmin muuttumattomana, eikä sillä ole piikkejäkään suojanaan.
Ihmisten auttamishalut meni siinä sitten.