En ymmärrä tyttäreni liikunnannumeroa
On ollut joka kerta, kun on numerotodistuksen saanut, 8. Tyttö on liikunnallinen ja lahjakas monessa lajissa (voitti mm. yleisurheilussa kultaa!) Ja on sitten muissa lajeissa suunnilleen muiden luokkansa tyttöjen tasolla, paria lajia lukuunottamatta. Osallistuu aina tunneille, ja valitsi liikunnan valinnaiseksi. Opettaja oli antanut tänään suullisen arvioinnin todistuksesta niille, jotka halusivat, ja nämä näkivät siis myös todistuksensa etukäteen. Numero oli taas 8, ja tyttö kysyi, miksi. Opettaja selitti, että jos "katsoo kokonaisuutena hänen liikunnallisia kykyjään, ei se riitä 9 asti." Tyttö kertoi minulle myös, että viimevuonna eräs tyttö oli osallistunut vain parille sisäliikuntatunnille, mutta oli siitä huolimatta saanut 9, kuten tytön muutkin luokan tytöt. Mikä logiikka opettajalla oikein tässä on? Tyttöä selvästi harmitti, sillä oli yrittänyt kovasti nostaa liikannumeroaan ja yrittänyt osallistua mahdollisimman aktiivisesti. Miksi opettaja antoi tytölle huonomman numeron, kuin muille? Tyttö on kuudennella.
Kommentit (111)
Omalta kouluajalta muistan muutamankin tähtiatleetin jotka kiersivät kisoista kisoihin omissa lajeissaan. Hyviä numeroita niille liikasta sateli, mutta muutamalla oli jonkinlainen asennevamma. Osattiin asiat "liian hyvin", eikä sitten tuotu sitä osaamista ja intoa liikkatunneille mukana, vaan keskityttiin lähinnä siihen omaan erityisalaan. Se sitten heijastui numeroihin pudottavalla tavalla. Eikä tuokaan ollut edes tietoista snobbailua, säästelivät vaan paukkuja siihen mikä sujui jo muutenkin.
Kannustaa?! Nostaako muiden kannustaminen myös englannin tai kuvaamataidon numeroa?
Vierailija kirjoitti:
Onko tyttäresi suomalainen? Pakko kysyä kun aina on myös ''sen'' mahdollisuus.. (vaikka tod.näköisesti ei olisi tässä tapauksessa)
Supisuomalainen, molemmat vanhemmat ja isovanhemmat syntyperäisiä suomalaisia.
Ap
Olin itse nuorempana kilpaurheilija mutta jostain syystä kuitenkin liikuntatunnit koulussa tuntuivat ahdistavilta.
Merkittävästi ylipainoinen kaverini (/muutama) saivat aina parempia numeroita osaamatta kuitenkaan urheilla suoraansanoen nuolemalla opettajan p*****ä. (joku tästä loukkaantuu mutta antaa mennä)
Ei kiinnostanut liikunnannumero onneksi.
Meillä hyviä numeroita sai vain ne bimboimmat tytöt jotka oli laihoja ja joilla oli söpösteleviä muodikkaita liikuntavaatteita. Muut sai tyytyä geneeriseen kasiin.
Vähän erikoiselta kuulostaa. Eihän kasi huono numero ole, mutta ottaisin opettajaan yhteyttä ja kysyisin vielä perustelut. Liikuntanumeroon vaikuttaa liikunnallisuuden lisäksi asenne ja ryhmässä toiminen, avuliaisuus, aktiivisuus, muiden huomioiminen, reilu henki jne. Jos lapsesi diivailee liikuntatunnilla tai pyöräyttelee silmiään, niin jo sellainen saattaa vaikuttaa. Oli niin tai ei, niin jatkoa varten lapsen olisi hyvä kuitenkin saada tietää jos opettaja olisi kaivannut enemmän aktiivisuutta välineiden pois kantamisessa tai vähemmän nurisemista tai jotain tällaista.
Mutta on noissa liikuntanumeroissa kyllä oikeastikin epäoikeudenmukaisuutta ja pärstäkerrointa. Meillä sai sm-tasolla erästä lajia harrastava tyttö liikunnasta kympin, vaikka oli alle puolet liikuntatunneista paikalla. Omassa lajissaan oli tietysti huippu ja muissa lajeissa samaa tasoa kuin muut.
Kymppi oli meistä väärin, koska kukaan muu ei saanut.
Sinänsä lapsellesi ei ole nyt liikuntanumerolla merkitystä jos nyt ala-aste loppuu ja yläkouluun mentäessä liikunnanopettaja vaihtuu -näinkö? Uudessa koulussa sitten uuden opettajan kanssa puhtaalta pöydältä.
Kysy opettajalta, se on ainoa tapa saada selville asia. Kyllä opettajalla pitää olla perusteet numeroille.
Ja itse olen opettaja, ja tiedän huippulahjakkaita oppilaita urheilussa, joilla on huono liikuntanumero. Näillä on yleensä erittäin huono asenne opettajaa kohtaan. Kieltäytyvät tekemästä liikuntatunnilla käskettyjä asioita vetoamalla valmentajan ohjeisiin, saattavat olla luokkakavereille oikeasti tosi ilkeitä, suoranaisesti kiusaavat liikunnassa heikompia (tutkitusti menestys liikunnassa määrittelee vahvimmin kiusaaja/kiusattu-asetelmaa) ja arvostavat vain toisia menestyjiä ja tiettyjä lajeja. Joten kysy. Toki näin Wilman aikakaudella opettajan olisi helppo myös itse kertoa.
Kannattaa kysyä opettajalta itseltään. Me emme voi tietää, mitä opettajan päässä liikkuu, voimme vain heittää arvauksia.
Voi olla, että opettajalla on asennevamma. Silloin voi lohduttautua sillä, ettei alakoulun liikunnannumerolla ole mitään väliä myöhemmin elämässä. Tai sitten voi olla, että opettajalla on oikeasti hyvät perustelut sille, miksi antoi kasin.
Onhan lapsellasi ollut aina liikuntavarusteet mukana? Jotkut opettajat alentavat numeroa siksi, jos liikuntavaatteet ovat usein unohtuneet kotiin. Tuo kertoo kuulemma negatiivisesta asenteesta liikuntaa kohtaan (vaikkakin minun kokemusteni mukaan monet niistä, jotka unohtelivat usein, eivät olleet yhtään vähemmän motivoituneempia kuin muutkaan).
Harrastuneisuuden ei käsittääkseni pitäisi saada vaikuttaa numeroon kuin sillä tavalla, että se näkyy esim. lahjakkuutena varsinaisilla oppitunneilla. Arvosanan pitäisi muodostua suhteessa opetuksen tavoitteisiin, ei siihen harrastaako oppilas jotakin vapaa-ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannustaa?! Nostaako muiden kannustaminen myös englannin tai kuvaamataidon numeroa?
Kannustus kuuluu hyvään urheilijahenkeen :). Tiimihenkeä ja miten ollaan hyviä voittajia ja hyviä häviäjiä jne.
Ja kyllä lapsemme opettaja huomioi muidenkin aine- ja käytösnumeroon sellaista, että auttaa muita.
Meillä oli koulussa joitain aikoja sitten niin, että ne, jotka saivat hyviä numeroita muistakin aineista, saivat niitä myös taitoaineista, mm. liikunta ja kuvis, vaikka eivät noissa aineissa pärjänneetkään erityisen hyvin. Tuo oli älyttömän raivostuttavaa ja epäoikeudenmukaista.
O/5
Porvoossa 8 on normaali numero.
Kriteereitä voi olla joka lähtöön. Minun liikuntaa harrastamaton poikani sai yläasteella liikunnasta ysin, koska juoksi juoksulenkit mahdollisimman nopeasti, koska ei välittänyt olla muiden seurassa. Toinen syy on voinut olla se, ettei hän on totellut opettajaa eikä ole puhunut mitään ylimääräistä.
Liikuntaa urheiluseurassa harrastunut poika sai huonommat numerot, vaikka oli sosiaalinen - ehkä juuri sen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Kriteereitä voi olla joka lähtöön. Minun liikuntaa harrastamaton poikani sai yläasteella liikunnasta ysin, koska juoksi juoksulenkit mahdollisimman nopeasti, koska ei välittänyt olla muiden seurassa. Toinen syy on voinut olla se, ettei hän on totellut opettajaa eikä ole puhunut mitään ylimääräistä.
Liikuntaa urheiluseurassa harrastunut poika sai huonommat numerot, vaikka oli sosiaalinen - ehkä juuri sen vuoksi.
Tuossa piti lukea, että oli totellut opettajaa...
Hei!
Valitettavasti numeroita annetaan pärstäkertoimella tms. Oma tyttäreni sai aikanaan kutosella kasin liikuntanumeroksi. Kysyin perusteluita opelta ja ne olivat ihan diipadaapaa ’ettei ollut yleisurheilukilpailuja tänä vuonna, joissa hän hyvä’. Tyttäreni on monipuolinen ja lahjakas sekä innokas liikkuja. Silloin hän pääsi urheilupainotteiselle yläasteelle, jossa liikunnanopettajan antama nro 10. Samoin hän kävi liikuntapainotteisen lukion, jossa myös liikunta-arvosana 10. Molempiin kouluihin valittiin vain huippuliikkujia. Hän urheilee maajoukkueessa ja on lajinsa huippuja. Tuosta kasista on vuosia ja ai että äitiä kirvelee vieläkin opettajan epäoikeudenmukaisuus. Vieläkin pistää vihaksi. Lohduta siis tytärtäsi, ettei ’vika’ hänessä vaan opettajassa, valitettavasti osa kansankynttilöistä epäoikeudenmukaisia ja lannistavat lapsia ja nuoria. Minulla runsaasti kokemusta kolmen tyttären äitinä tästä.
Minäkin ihmettelin tyttäreni liikuntanumeroa yläkouluun siirryttyään. Kutosella numero oli 10, seiskalla 8. Osallistui samalla tavalla kaikkeen, on liikunnallisesti lahjakas. Luulen, että opettaja oli sekoittanut kaverukset keskenään.. Tytölläni oli sairauspoissaolomerkintä tunnilta, jossa oli ollut ja josta kaverinsa oli ollut poissa sairauden takia. Laitoin viestiä opettajalle, mutta merkintä on siellä edelleen..
Aika moni valehtelee numeronsa kavereille. Olen lukuisia kertoja kuullut, kun kasin saanut oppilas on kirkkain silmin kertonut kavereilleen saaneensa ysin tai kympin. T. Yläkoulun ope
Lähetin viestiä, keskustelu meni näin:
Minä: "Hei! Lapseni sai jälleen liikunnannumeroksi 8, vaikka *selittää miksi se ei ole oikeutettua*, miksi näin?
Opettaja: Koin, että yleisesti lapsesi liikunnan taso ei ollut riittävä 9 saamiseen.
Minä: Mutta miksi? Mitä hänen pitäisi tehdä paremmin?
Opettaja: Se numero nyt on 8, eikä siihen voi vaikuttaa. Siitä on turha keskustella.
*Lisää turhaa jankkausta asiasta, kunnes luovutin*
Että näin... No, kannatti yrittää.
Ap
Minä joka osallistuin kaikkeen, ihan ok kaikessa. MUTTA opettaja vihasi minua jo valmiiksi, kiitos siskoni toilailut. Opettaja keksi minulle lempinimiä ym ja numeroksi pärähti 7. Luokan tosi-urheilija joka ei kuitenkaan osallistunut lähes mihinkään muuhun kuin siihen omaan lajiin niin sai 10. Pärstäkerroin 😁
Kuulostaa ihan omalta ysärilapsuudeltani.
Olin liikunnallisesti lahjakas (omasta ja äidin mielestä ;) ), mutta en ikinä saanut peruskoulussa ysiä. Olin jopa edustamassa koulua mm. useissa juoksukilpailuissa, sillä juoksin ikäluokastani nopeiten. Olin myös ihan ylivoimaisesti nopein hiihtäjä kaikilla matkoilla. Silti numero oli aina kasi.
Luulen, että yksi syy oli se, etten harrastanut kilpaa mitään. Meidän luokalla ysin saivat ne, jotka harrastivat useita kertoja viikossa yleisurheilua, suunnistusta ja koripalloa ja mitä lie. Minun aikani meni klassisen musiikin harrastuksen parissa, joten eipä jäänyt aikaa (eikä kyllä kiinnostustakaan) notkua urkkakentillä. En tiedä oliko opella "asennevamma", kun ei voinut taiteelliselle tytölle hyvää numeroa antaa. Vai halusiko enemmän sympatiseerata niitä, joihin itse samastui.
Lukiossa sainkin sitten kympin, kun ope huomasi, että mulla pysyy kyllä mailat golfista tennikseen kädessä ja juoksin edelleen nopeiten. Onneksi sain myöhemmin kympin, sillä oli kyllä iso merkitys itsetunnolleni! Edelleenkin juoksen viikoittain ja osallistun omaksi iloksi kilpailuihin. Tekisi mieli hieroa omaa alle 4 tunnin maratonjuoksua vasten vanhan liikkaopen kasvoja! ;) "in your face"