Miksi 70 euroa per viikko ei riitä enää mihinkään?
Aikoinaan neljävuotta sitten kun tein sopimuksen eduvalvojan kanssa sovimme että edunvalvoja maksaa 70 euroa kerran viikossa (kahdessa erässä, niin että maanataina saan 40 eiroa ja torstaina 30 euroa). Aluksi sillä pystyi ostamaan hyvin perus elintarvikkeet, sekä taloustavaroita ja kosmetiikkaa. Nyt neljänvuoden jälkeen summa riittää ihan ruokamenoihin, mutta taloustarvikkeita ja kosmetiikkaa en pysty ostamaan. Pitäisikö minun pyytää edunvalvojaa korottamaan viikko summan 100 euroon vai jatkaa vielä loppu 6 vuotta tuolla 70 eurolla? Entä jos edunvalvoja ei suostu? Ainakin viimeksi kun puhuin edunvalvojani kamssa, tämä oli puottamassa viikkosummaa 60 euroon, sillä ruuan hintaa on laskettu. En tiedä mitä teen. Sen kuitenkin tiedän että seuraavalla kauppareissulla täytyy miettiä ostanko ruokaa viikonlopuksi vai ostanko vessapaperia ja olen syömättä koko viikonlopun. Syömistäkin olen vähentänyt niin että aamupala myslin lisäksi syön kerran päivässä noin 300 gramman lämpimän aterian ja kaksipalaa ruisleipää.
Kommentit (218)
Anteeksi että kysyn ap, mutta oletko aiemmin yrittänyt etsiä tältä palstalta tekijää Munsalan kansallispuvulle?
Mitäpä jos menisit vaikka diakonin luokse juttelemaan. Asut siis jyväskylässä, joku siellä asuva voisi laittaa seurakunnan avustavan tahon puhelinnumeron. Saisit heidän avulla vaikka aluksi niitä haarukoita ja ehkä myös yhteyden edunvalvojaasi.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi että kysyn ap, mutta oletko aiemmin yrittänyt etsiä tältä palstalta tekijää Munsalan kansallispuvulle?
En ja kuinka niin? Ja mikä sekin on?
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97, 98 ja 122 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sä jaksat noilla ruuilla? Kyllä pitäs olla varaa syödä enemmän! Paljonko rahaa menee matkakorttiin, puhelimeen, muihin päivittäistavaroihin?
Prepaidliittymä nielee sen 60-75 euroa kuussa, joskus enemmänkin. Matkakorttiin taas menee noin 120-150 euroa per kuu.
mitä?? mulla on ollut aina prepaid-liittymä ja siihen menee max 30 euroa kuussa. lataan usein vaan kympin satseja mut nytkin dna prepaidilta saa 30 päiväksi rajattomat puhelut, viestit JA netin 25 eurolla. ja etkö saa kiinteää matkakorttia yksittäisten matkojen sijaan, tulisi varmaan halvemmaksi?
Saan 40 euroa maanantaina ja 30 euroa torstaina. Siitä on vaikeaa ladata esim näitä rajattomia puhepaketteja (26e = 30 pv) tai kiinteää matkakorttia (51e = 30 pv). Itsekkin lataan prepaidia 10e satseissa, mutta joudun jo muutenkin juoksevien adioiden takia soittamaan palvelunumeroihin sekä työpaikoille (työttömän perus arkea). Lisäksi hoidan kaikki päivittäiset nettiasiat puhelimella niin kauan kuin tämä 5v puhelin pelittää (en omista tietokonetta), mikä sekin haukkaa osan saldosta. Lisäksi on syötävä edes jotakin, ei ole mahdollisuutta odottaa ja säästää nälissään niitä rahoja. Kaikki olisi paljon helpompaa ja halvempaa jos saisin kuukauden rahat kertasummana kuun alussa ja sitten saisin siitä pudjetoida rahat kuukauden tarpeisiin.
Ap
Ei sitä varmaan olis kerran kuussa vaikee säästää sitä rahaa siten että tililläs on vaik se 50€ bussikorttiin tai ladata sitä kk-pakettia puhelimeen! Näistä viesteistäs kyllä näkee että haluat vaan valittaa, eikä sulla ole aikomustakaan mitään asialle tehdä! Valittaisit edes sille edunvalvojalle, joka voi asialle jotain ehkä tehdäkin. Sille sähköpostin kirjoittelu ei mitään maksa. ;)
mitä sä oikein haluat, kun mikään parannusehdotus ei kelpaa ja mihinkään et muka voi vaikuttaa kun aivan kaikelle on joku este? otsalle taputtelua ja toteamista että kyllä on tosiaan rankkaa kun byrokratiasta johtuen et voi mitenkään saada edunvalvojan nimeä, sihteerin numeroa, tilintarkasteluoikeutta, halvempaa liittymää, rahaa ostaa yhtä haarukkaa tai yhtään mitään?
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos menisit vaikka diakonin luokse juttelemaan. Asut siis jyväskylässä, joku siellä asuva voisi laittaa seurakunnan avustavan tahon puhelinnumeron. Saisit heidän avulla vaikka aluksi niitä haarukoita ja ehkä myös yhteyden edunvalvojaasi.
En usko että sekään auttaa tämän edunvalvonta asian kanssa, kun sosiaalityön puoleltakaan eivät ole pystyneet auttamaan. Mutta kiitos. Aterimia voi ehkä saada, mutta onko se oikein jos jossain on joku jolla on asiat minua huonommin. Ne aterimet olisi tältä pois, eikä se ole nyt pääpointti.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97, 98 ja 122 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Vierailija kirjoitti:
mitä sä oikein haluat, kun mikään parannusehdotus ei kelpaa ja mihinkään et muka voi vaikuttaa kun aivan kaikelle on joku este? otsalle taputtelua ja toteamista että kyllä on tosiaan rankkaa kun byrokratiasta johtuen et voi mitenkään saada edunvalvojan nimeä, sihteerin numeroa, tilintarkasteluoikeutta, halvempaa liittymää, rahaa ostaa yhtä haarukkaa tai yhtään mitään?
Mutta on siitä sentään apua että saan purkaa ajatuksiani ja edes jutella jonkun kanssa.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97, 98 ja 122 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Xxxxxxxxxx kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sä jaksat noilla ruuilla? Kyllä pitäs olla varaa syödä enemmän! Paljonko rahaa menee matkakorttiin, puhelimeen, muihin päivittäistavaroihin?
Prepaidliittymä nielee sen 60-75 euroa kuussa, joskus enemmänkin. Matkakorttiin taas menee noin 120-150 euroa per kuu.
mitä?? mulla on ollut aina prepaid-liittymä ja siihen menee max 30 euroa kuussa. lataan usein vaan kympin satseja mut nytkin dna prepaidilta saa 30 päiväksi rajattomat puhelut, viestit JA netin 25 eurolla. ja etkö saa kiinteää matkakorttia yksittäisten matkojen sijaan, tulisi varmaan halvemmaksi?
Saan 40 euroa maanantaina ja 30 euroa torstaina. Siitä on vaikeaa ladata esim näitä rajattomia puhepaketteja (26e = 30 pv) tai kiinteää matkakorttia (51e = 30 pv). Itsekkin lataan prepaidia 10e satseissa, mutta joudun jo muutenkin juoksevien adioiden takia soittamaan palvelunumeroihin sekä työpaikoille (työttömän perus arkea). Lisäksi hoidan kaikki päivittäiset nettiasiat puhelimella niin kauan kuin tämä 5v puhelin pelittää (en omista tietokonetta), mikä sekin haukkaa osan saldosta. Lisäksi on syötävä edes jotakin, ei ole mahdollisuutta odottaa ja säästää nälissään niitä rahoja. Kaikki olisi paljon helpompaa ja halvempaa jos saisin kuukauden rahat kertasummana kuun alussa ja sitten saisin siitä pudjetoida rahat kuukauden tarpeisiin.
Ap
Ei sitä varmaan olis kerran kuussa vaikee säästää sitä rahaa siten että tililläs on vaik se 50€ bussikorttiin tai ladata sitä kk-pakettia puhelimeen! Näistä viesteistäs kyllä näkee että haluat vaan valittaa, eikä sulla ole aikomustakaan mitään asialle tehdä! Valittaisit edes sille edunvalvojalle, joka voi asialle jotain ehkä tehdäkin. Sille sähköpostin kirjoittelu ei mitään maksa. ;)
En halua valittaa vaan keskustella, sen sijaan että vain pyörittelison niitä päässä. Ja onhan täällä ollut paljon apua, vaikka moni ehdotus onkin ollut sellainen jota jo olen itse yrittänyt kokeilla mutta täysin tuloksestta.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97, 98 ja 122 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, vastaas nyt kysymykseeni eduvalvojan nimestä. Muuten todistat olevasi pelkkä trollaaja.
No kun se edunvavolvoja on minulle pelkkä edunvanvalvoja. Se ei taida paljoa auttaa. En ole kutsunut tätä muulla nimellä, vaikka joku oikea nimi edunvalvojallanikin on. En vain ole tullut sitä nimeä koskaan käyttäneeksi. Ompa umpikuja, mutta omapa on vikani. Olen pahoillani.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97, 98 ja 122 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Soita siihen yleisen edunvalvonnan palvelunumeroon ja kerro kuka olet ja kysy, kuka on oma edunvalvojasi. Kyllä ne sen sinulle kertoo. Voit kysyä myös sitä sihteeriä, olen ihan varma, että sellainen on vanhan tilalle sinullekin nimetty. Voit kysyä, olisiko mahdollista saada puhua sihteerin kanssa ja jos ei onnistu, laitat nimen/nimet saatuasi sähköpostia. Ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)oikeus.fi.
Kiitos, täytyy yrittää.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97, 98 ja 122 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Hassua kun itse sairastan masennusta ja sain opintolainan korkoineen anteeksi. Enkä ole ikinä ollut edunvalvonnassa saati käyttänyt rahojani huolimattomasti.
Miksi suurin osa v...lee ap:lle?
Ilosta?
Paremmuuden tunnosta?
Voimasta sanoa heikommalle, miten hänen TÄYTYY ehdottoasti elää???!!!!
Vierailija kirjoitti:
Ap on sama kun " jo kolme päivää kodin vankina" ketjussa.
linkkiä?
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo nyt liian vähän aikuiselle ihmiselle. Onko se edunvalvoja ihan tässä maailmassa? Mihin loput tulosi menevät, säästöön vai edunvalvojan omaan käyttöön?
Ei kannata kysyä kun AP ei selvästi halua sitä selvittää. Häntä neuvottiin jo selvittämään se , että hänellä on oikeus nähdä edunvalvontatilin tilitapahtumat ja että mihin raha häviää ja olisiko hänellä varaa saada enemmän. Hänen vastaus oli ''en mää ny viiitti ruveta soittelemaan joka puolelle''.
Ei ihan taida tajuta, että jos haluaa nostaa sitä elintasoaan, niin kyllä sen on pakko soitella ja selvitellä mihin hittoon ne rahat menevät ettei saa rahaa muuhun ja joutuu kituuttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten ei muka voi pärjätä tuolla summalla?? Meitä asuu taloudessa 2 ja toinen on vielä teinityttö. Ja meillä riittää ruokaan, hygieniatarvikkeisiin, pesuaineisiin, vessaapaperiin ym 250€/kk helposti. Ok, teini syö yhden aterian koulussa, mutta muuten kotona.
Saan maanataisin 40 euroa ja torstaisin 30 euroa. Tästä summasta muumuassa ostan ruokaan, lataan matkakorttia ja lataan puhelimen saldoa. Ilman matkakorttia ja puhelinta taas en voi olla, jäisin aivan yksin neljän seinän vankilaan.
Ap
Siihen puhelimen saldoon ja matkakorttiinhan se menee se raha jos niitä joka viikko joutuu lataamaan. Sovi edunvalvojan kanssa että joka kuukausi otetaan kuukausikortti ja puhelinliittymä muutetaan jatkuvaksi liittymäksi kuukausimaksulla.
Kun edunvalvontasihteeri jäi eläkkeelle, näidenadioiden sopiminen ei oikein tahdo onnistua. Ne pitäisi sopia uuden edunvalvonta sihteerin kautta. Jos vain tietäison kuka se on ja mihin nimeroon pitäisk soittaa. Rdunvalvojalla on yhä sama puhelinnumero, mutta entisen edunvalvontasihteerin numero ei ole enää käytössä.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97, 98 ja 122 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Ap jos oikeasti olet sen verran järjissäsi että pystyt tänne kirjoittelemaan sivukaupalla, niin tajuat varmasti ettei tuon edunvalvojan uuden sihteerin numeron etsiminen ole mahdoton tehtävä. Sain viesteistäsi sellaisen kuvan, että kyse on ennemmin jostain henkisestä esteestä, jonka takia et asiaa halua selvittää.
Jos tämä juttu on oikeasti totta, niin ap selvitä asiat nyt itsesi takia!
Kyseessä on joko sinnikäs provo jolla elämässään muuta tekemistä, mikä on surullista tai oikeasti todennäköisesti henkilö, jolla ei ole kaikki henkisesti kunnossa ja on sen takia alentunut täysin avuttomaksi henkilöksi, joka ei kykene toimimaan aikuisen tasolla. Mitä tahansa me täällä sanotaan ei tule muuttamaan hänen tilannetta. koska aina löytyy selitys ja syy miksi ei voi tehdä sitä ja tätä.
Minäkin epäilen provoksi. Täällä tuotiin esille että hänellä on katseluoikeus omaan edunvalvontatiliinsä ja tapahtumiin , mutta ei suostu selvittämään sitä.
Siis näkisi suoraan rahallisen tilanteensa ja että miksi hänelle ei anneta rahaa esim vaatteisiin yms mihin hänellä on oikeus, tai että käyttääkö edunvalvoja hänen tiliään väärin.
Mutta ei! AP keksii aina syyn kiertää. Provo tämän on pakko olla.
Meillä 2aikuista ja 2lasta, jopa ruuat saadaan tälle porukalle 70e/viikko!!!!
Perus, onneksi on edunvalvontaa, että edes pakolliset menot tulevat hoidettua, vuokra, vesi, sähkö, lääkkeet. Sitten voisi juoda vähemmän alkoholia, lopettaa tupakoinnin tai edes vähentää...
Tässähän on kyse elämänhallinnnan ongelmasta. Näköalattomuudesta ja ihan viitseliäisyyden puutteesta. Mikään raha ei riitä, mitkään ratkaisut ei kelpaa. Säästäisi 100e kuukaudessa jos ostaisi kuukauden bussikortin, mutta ei. Työttömällä olisi aikaa ajaa bussilla kauemmas vaikka lidliin, mutta niin kätevää käydä kalliissa lähi k-kaupassa. Hyvä vaan se edunvalvoja kerta virastonumerot on niin kalliita ja sihteerin numeroa ei löydy. Jostain syystä ne klyhimmät tuhlaa rahansa ihan uskomattomalla tavalla. Jos tulot on 900/kk siitä menee vuokra, vakuutus, velat ja ulosotto, ruokaraha niin eo rahaa varmaan jää paljoa tuhlattavaksi enää
Tuolla rahalla voi elää joskus viikon, mutta jatkuvasti 70 viikoksi on todella vähän. Ruokaan varmaan riittää, mutta puhelin, vaatteet, bussiliput, kampaaja. Tosiasiassa raha on niin pieni, ettei se riitä kaikkeen tarpeelliseenkaan. Käsi sydämelle, kuka pystyy elämään tuolla rahalla jatkuvasti. Meitä on kaksi henkeä. Meillä menee keskimäärin 100 euroa viikossa ruokakauppaan. Siinä on kaikki juhlapyhät mukana. Arjen voi syödä sitä nakkisoppaa mutta jouluna jotakin muuta. Joskus on päästävä menemäänkin johonkin. En tarkoita ulkomaanmatkoja, vaan esim. Jonkun sukulaisen luo kylään.