Eron partaalla. Liian erilaiset sosiaaliset elämäntavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas näitä ketjuja, joissa ihmiset yrittävät vilpittömästi kommentoida mutta ap ei vaivaudu enää vastaamaan edes hänelle esitettyihin kysymyksiin. Taisi olla trolli alun alkaenkin.

Aloittaja tässä, nöyrin anteeksipyyntöni nyt kun en ollut heti täällä vastailemassa. Keskustelua ei meinannut millään löytyä enää kun seuraavaksi koneelle pääsin. Ja miten tällainen aihe voi edes olla mikään trolli?

Kiitos kaikille vastanneille, on näemmä sekä tullut eroja että selvitty yhdessä vastaavista jutuista. On tosiaan hyvin totta että keskustelun kautta tämäkin asia lähtisi purkautumaan, mutta pelkään sitä tilannetta ja kaikkea sitä mihin se voi johtaa. En siis pelkää miestäni mitenkään, hänelle voi kyllä puhua mistä tahansa, mutta mulla on niin syvään juurtunut se ajatustapa että tuollainen sosiaalinen kyläilijä elää "oikein" ja tällainen itsekseen viihtyvä kotihiiri "väärin". Ja että jos jommankumman tulee muuttua, se on se kotihiiri jonka pitää opetella sosiaalisemmaksi. Asiahan ei näin ole, mutta koko maailma ihmisineen painostaa kuitenkin tällaiseen. 

Minulle kyllä sopisi oikein hyvin se että mies menee ja kyläilee, ja itse jäisin useimmiten kotiin touhuamaan omiani. Pelkään että tämä alkaa ajaa meitä erilleen pikkuhiljaa, kun minusta tulee se tuttavapiirin kummajainen.

 

Helpoin tapa löytää vanhat ketjut on mennä selaimen sivuhistoriaan. Täällä on liikaa ketjuja selattavaksi sivu kerrallaan.

Mulla on myös sama. Mies haluaa olla kavereidensa kanssa ja minä en edes pidä niistä kavereista ja muutenkin viihdyn yksin tai kaksin. Mies haluaa olla menossa ja minä tykkäisin viettää kotona aikaa yhdessä, laittaa hyvää ruokaa ja jutella jne.

Tähän asti olemme tehneet niin, että mies menee kavereidensa luokse tai tapaa muualla ja kotiin ei kutsuta juurikaan ketään, koska työpäivän jälkeen minun pakko saada olla rauhassa. Miehen lapset on toki tervetulleita, tosin ei sekään tunnu kivalta, jos olen pyjama päällä ja papiljotit päässä ja sitten joku miehen lapsista soittaa että olisi tulossa käymään JUST NYT.

Mulle riittää että tapaan silloin tällöin kavereita, ei todellakaan tarvitse joka päivä nähdä tai puhua edes puhelimessa. En vaan ole laumasielu. Mutta ota asia puheeksi, tuo on aika iso juttu kuitenkin jos mietit että joutuisit koko loppuelämäsi kärsimään tuosta.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä aika iso deal breaker.

Eksän kanssa oli sama. Ja tosiaan erottiinkin..

Onneks löyty introvertti

Sama homma mulla. En jaksais enää kyläluutia.

Vierailija kirjoitti:

Onko kohtalotovereita, elääkö joku sosiaalisesti todella erilaisen ihmisen kanssa?

Mieheni on seuraihminen, ja haluaisi että aina mentäisiin kylään tai kutsuttaisiin kavereita meille. Mä taas en jaksa sitä, kaipaan rauhaa, hiljaisuutta ja ihan sitä että oltaisiin kaksin ja nautittaisiin toisistamme, nyt kun vielä voidaan (perheenlisäystä kumpikin haluaa ja mieluusti aika pian). Mä en jaksa istua joka ainoa ilta töiden jälkeen kahvipöydässä kun joku joka me nähtiin viimeksi 2-3 päivää sitten on siinä taas, ja samaa smalltalkia ja kakanjauhantaa ja löpinää taas koko ilta. Mä haluaisin lukea kirjoja, tai katsoa miehen kanssa elokuvia tai mennä luontoretkille tai tehdä yhdessä jotain, mitä vain. Mutta aina pitää olla muita ihmisiä, aina pitää olla seuraa, aina pitää olla porukkaa ja pälätystä. Olen aivan loppu.

Itse olen melko introvertti luonteeltani mutta rakastan kuitenkin ystäviäni ja viihdyn ihmisten kanssa. Mutta joka päivä. Joka ainoa päivä. Ei, ei, ei. Elämä tuntuu menevän aivan hukkaan ja kaikki jää tekemättä. Mulla on nytkin yli 30 kirjan lukujono, ja haluaisin kuunnella musiikkia ja piirtää, ja ylipäätään viettää ihanaa hiljaiseloa miehen kanssa.

Tästä ei ole vielä ollut riitoja, koska en ole ilmaissut selkeästi kantaani. Mies on pari kertaa kysynyt, miksi noin myrtsi naama, kun taas kerran töiden jälkeen vaihdetaan vaatteet ja lähdetään tuttavien luo istumaan koko illaksi. Mut on pian pakko sanoa jotain. Tää stressaa mua 10x enemmän kuin työ.

Niin ja otsikon "eron partaalla" kuulostaa aika dramaattiselta kun ei oo riideltykään, mutta mulle tää tuntuu olevan aika kriittinen kysymys. En aavistanut lainkaan että yhteisasuminen tois tällasen tilanteen eteen. Mies kyllä tiesi että olen hissukka joka viihtyy omissa oloissaan, mutta nyt se ei tunnu muistavan sitä.

Ai niin ja olemme aikeissa kesälomalla heinäkuun loppupuolella lähteä kaupunkilomalle jonnekin Keski-Eurooppaan. Oli ihanaa suunnitella ja pohtia mikä olis kohde ja mitä kaikkea siellä tehtäisiin. Nyt kuulin että mies on innostanut kahta muuta tuttavapariskuntaa että lähettäis isolla porukalla! EI! Miksi???????

Mä en jaksa koko ajan ihmisiä.... pelkään että ens jouluna olen taas yksin.

Mä jätin tapailun erään muuten ihanan miehen kanssa juuri siksi että olimme sosiaaliselta kanssakäymisen määrältä liian erilaiset. Hän toki muutenkin halusi olla koko ajan menossa ja teossa, mutta esim. romanttisella kaupunkilomalla kävimme hotellin baarissa yksillä. Meidän yhteinen keskustelumme tyssäsi siihen että mies alkoi bondailemaan jonkun työporukan kanssa, ja kiinnostuneena kyselemään heidän töistään ja koulutuksistaan. Siinä menikin sitten pari tuntia, ja lopulta lähdin yksin huoneeseen koska en jaksanut enää, kun minua ei koulujutut tai työjutut kiinnostaneet, kun tarkoitus oli viettää yhdessä se aika. Mie tuli sitten aamuyöstä enemmänkin kuin sen  yhden nauttineena, herätti minut, ja harmitteli kun olin lähtenyt niin aikaisin pois, kun heillä oli siellä niin mukavaa. Seuraava päivvä menikin sitten nukkuessa kolmeen asti, ja heti piti päästä ulos "katselemaan ihmisiä". 

 Lopulta paljastui että näillä lukuisilla reissuillaan sinne tänne saattoi olla muitakin vaikuttimia kuin pelkkä reissaamisen ihanuus. Ulkomuodostaan huolimatta hän paljastui muutamassa kuukaudessa joka hameenperään vilkuilijaksi. Ei sillä että olisi oikeasti tehnyt jotain sopimatonta, mutta kuka ihan oikeasti jaksaa joka puolelle flirttiä viljelevää pään pyörittelijä-kyttääjää.

En minä ainakaan.

Nykyinen mieheni on samaa maata kuin minäkin. Jos reissaamme, teemme sen yhdessä, ja koko reissaamisen idea on se että päästään YHDESSÄ johonkin paikkaan. Ihmisvilinässä emme viihdy kumpikaan, ja vaikka kavereita molemmilla onkin, ei heidän kanssaan vietetä kaikkea töiltä liikenevää aikaa, vaan tykätään olla myös kahdestaan.

Yksinviihtyvällä on täysin samat oikeudet voida henkisesti hyvin ja nauttia elämästä kuin laumasieluillakin. Älä anna muiden elää elämääsi puolestasi. Muuten rakkaus väistämättä loppuu.

On se kumma kun tehdään ongelmia asioista joista ei ole edes puhuttu sanallakaan puolison kanssa, ja heti ollaan eron partaalla. Palstaa lukiessa en ihmettele yhtään että Suomessa niin monet eroaa, parisuhteen perustaidot on aivan onnettomalla tasolla.

AP, vakaasti ja vakavasti nyt asia esille, etenkin ennen sitä perheenlisäystä. Minä olin todella pitkään samanlaisessa liitossa, mies menevä ja minä vetäytyvämpi. Ensin sinnittelin mukana, viimeisinä vuosina vietettiin vapaa-aika erillään. Ja se oli lopun alkua.

Nyt olen yksin, mutta saan itse päättää ohejlmastani, ketä tulee kotiini ja milloin, ja olla vaikka viikonlopun yksin kotona jos siltä tuntuu. Välillä jos kaipaan entistä elämää, ei tarvitse kuin miettiä niitä loputtoman pitkiä kyläreissuja ja moittivaa ilmettä, jos menin ajoissa nukkumaan...

Meille tuli tuon takia ero. 17 vuotta oltiin naimisissa.

Minä olen se, joka haluaa olla ystävien kanssa, käydä teatterissa, elokuvissa, konserteissa, ystävien kanssa lenkillä, syömässä, talkoohommissa, eri harrastuksissa. Tykkään myös kutsua ystäviä kylään. Mies halusi maata sohvalla ja katsoa urheilua.

Nyt on hyvä. Kukaan ei ole naama väärällään, vaikka painelen pitkin maita ja mantuja.

Sitten kun ja jos saatte lapsia. Ei kertakaikkiaan voi viettää noin sosiaalista elämää. Vauvan pitää saada nukkua ja olla rauhassa, eli häntä ei voi raahata koko ajan mukana. Lisäksi lapset tuo mukanaan enempi kotitöitä, pitää käydä kaupassa, laittaa ruokaa, siivota...Voisi käydä niin että pyörität arkea yksin...Toisaalta ehkä tämä on miehelläsi välivaihe elämässä, ootte varmaan aika nuoria. Ehkä hän tasaantuu ja alkaa viihtymään kotona paremmin vain oman perheen seurassa.

Siis miten ihmiset nykyisin päätyy saman katon alle asumaan, kun toisiinsa ei ole lainkaan tutustuttu eikä mistään ole keskusteltu? Mitä ihmettä seurustelulla ja ties millä tapailulla tekee, jos silloin ei tutustuta siihen toiseen ihmiseen ja selvitetä ollaanko sitä yhtään samalla aaltopituudella? Miten h*lvetissä voi edes tulla yllätyksenä, että se supersosiaalinen naistennaurattaja ei ole jatkossakaan sohvannurkassa nyhjöttävä kotihiiri?

Miksi pitää pariutua vaikka väkisin kun mitään yhteistä ei toisen kanssa ole? Miksi kukaan aikuinen ihminen toivoo ja kuvittelee, että se toinen muuttuu mieleiseksi? Sen sijaan voi muuttaa itseään. Ja jos ei itse voi/pysty/halua muuttua täysin toisenlaiseksi, niin miksi se toinenkaan pystyisi tai edes haluaisi muuttua? 

Kaiken sosiaalisen elämän ei täydy olla yhteistä. Vaikka mies haluaa nähdä kavereitaan kokoajan, se ei tarkoita että sinunkin täytyy. Parisuhteessa tehdään kompromisseja. Ihmeellistä on lähinnä se, että et ole sanonut asiasta miehellesi mitään.

Eilen mieheni oli kovin sosiaalisella tuulella ja minä en. Mies lähti koko päiväksi kavereiden kanssa menoihin, itse istuin koko illan sohvalla ja katsoin telkkaria. Win-win.

Onko homokin

Huonoa tuossa on se, että tilanne on mennyt noin pitkälle etkä ole asiasta saanut sanottua. Itsekkin olen introvertti ja viihdyn parhaiten yksin. Ystäviä on, muttei minulla ole mitään tarvetta hengailla niiden kanssa kokoajan. Tapasin mieheni opiskeluaikana ja hän vaikutti tosi sosiaaliselta ja aktiiviselta ja osallistui kaikkeen mahdolliseen. Alusta lähtien oli selvää, etten pidä yhdestäkään hänen kaveristaan (viettivät kosteaa ja iloista opiskelijaelämää) ja että viihdyn kotona. Mitenkään en hänen menojaan rajoittanut, mutten todellakaan niihin osallistunut. Hänen kaverinsa suorastaan pelkäävät minua, sillä olen myös ikävän suorasanainen ja varmaan he säälivät miestäni. Näin mentiin opiskeluaika. Valmistumisen jälkeen muutettiin kukin omalle taholleen ja kaveripiirit hajosi. Nyt eletään molemmat rauhallisesti kotona. Kummallakin on muutamia kavereita, joiden kanssa ollaan enemmän tekemisissä. Muuten sosiaalinen elämä keskittyy lasten ja heidän harrastusten ympärille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas näitä ketjuja, joissa ihmiset yrittävät vilpittömästi kommentoida mutta ap ei vaivaudu enää vastaamaan edes hänelle esitettyihin kysymyksiin. Taisi olla trolli alun alkaenkin.

Aloittaja tässä, nöyrin anteeksipyyntöni nyt kun en ollut heti täällä vastailemassa. Keskustelua ei meinannut millään löytyä enää kun seuraavaksi koneelle pääsin. Ja miten tällainen aihe voi edes olla mikään trolli?

Kiitos kaikille vastanneille, on näemmä sekä tullut eroja että selvitty yhdessä vastaavista jutuista. On tosiaan hyvin totta että keskustelun kautta tämäkin asia lähtisi purkautumaan, mutta pelkään sitä tilannetta ja kaikkea sitä mihin se voi johtaa. En siis pelkää miestäni mitenkään, hänelle voi kyllä puhua mistä tahansa, mutta mulla on niin syvään juurtunut se ajatustapa että tuollainen sosiaalinen kyläilijä elää "oikein" ja tällainen itsekseen viihtyvä kotihiiri "väärin". Ja että jos jommankumman tulee muuttua, se on se kotihiiri jonka pitää opetella sosiaalisemmaksi. Asiahan ei näin ole, mutta koko maailma ihmisineen painostaa kuitenkin tällaiseen. 

Minulle kyllä sopisi oikein hyvin se että mies menee ja kyläilee, ja itse jäisin useimmiten kotiin touhuamaan omiani. Pelkään että tämä alkaa ajaa meitä erilleen pikkuhiljaa, kun minusta tulee se tuttavapiirin kummajainen.

 

No voisitko nyt vastata, että kuinka pitkään seurustelitte ennen yhteen muuttamista?

No eka askel olisi puhua asiasta rakentavasti miehesi kanssa. Älä kerää ja patoa pahaa mieltä kauempaa, koska silloin on tapana sanoa asioita ei-niin-kivasti ja rakentavasti.

Panosta siihen että korostat ettei kumpikaan ole väärässä ja on kysymys vain erilaisuudesta. Vältä syyttämästä millään tavalla miestä. (Erityisesti voit korostaa että arvostat miehesi sosiaalisuutta jne.) Kerro mitä itse haluaisit ja miksi.

Mies on ilmeisen paljon sosiaalisempi. Ei sun tarvitse joka kerta lähteä ystävien luokse hänen kanssaan. Anna välillä mennä itsekseen. Lähde itse mukan vähän harvemmin. Mies voi sitten tulla myös vähän vastaan asiassa ja panostaa siihen että teette ja olette enemmän vain kahdestaan. Kyllä tuo asia on mahdollista ratkaista, toisen kunnioitus ja erilaisuuden ymmärtäminen tärkeä avain. Ja siitä lomasta. Kerro pikimmiten että haluaisit lähteä kahdestaan. Rehellinen ja avoin keskustelu toinen tärkeä avain onnistumiseen.

Nyt olet antanut tämän jutun kasvaa aivan liian isoksi. Jos tätä on jatkunut vaikkapa monta vuotta, niin mies tuntee itsensä tyhmäksi ja samalla petetyksi useamman vuoden ajalta, kun et ole kertonut, ettet halua niihin tapaamisiin mennä. Omat tunteet pitää kommunikoida aina selkeästi.

Tuo on naisilta aivan käsittämätöntä, että ollaan jo eroamassa eikä miehellä ole hajuakaan, että mistä se ero johtui, kunnes nainen erottuaan ehkä uskaltaa kertoa syyn.

No mä taas kysyn, että MIKSI ihmeessä noin erilaisten ihmisten kannattaisi olla yhdessä? Ihan turhaa riidellä loppuelämä tuollaisesta asiasta, joka on tosi perustavanlaatuinen, arjessakin koko ajan läsnä, ja jossa kumpikaan ei ole enempää oikeassa kuin toinen.

Älkää nyt ihmeessä tehkö lapsia ainakaan. Miehesi haluaa kutsua heti koko kylän katsomaan vauvaa, kun sinä naama norsunvitulla väniset kuinka haluat tutustua ensin rauhassa vauvaan ihan vaan perheen kesken... jne jne.

Eroa, ja etsi kaltaisesi kumppani, ja annan miehesi jatkaa sosiaalista elämäänsä haluamallaan tavalla ilman sinun rajoittamistasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas näitä ketjuja, joissa ihmiset yrittävät vilpittömästi kommentoida mutta ap ei vaivaudu enää vastaamaan edes hänelle esitettyihin kysymyksiin. Taisi olla trolli alun alkaenkin.

Aloittaja tässä, nöyrin anteeksipyyntöni nyt kun en ollut heti täällä vastailemassa. Keskustelua ei meinannut millään löytyä enää kun seuraavaksi koneelle pääsin. Ja miten tällainen aihe voi edes olla mikään trolli?

Kiitos kaikille vastanneille, on näemmä sekä tullut eroja että selvitty yhdessä vastaavista jutuista. On tosiaan hyvin totta että keskustelun kautta tämäkin asia lähtisi purkautumaan, mutta pelkään sitä tilannetta ja kaikkea sitä mihin se voi johtaa. En siis pelkää miestäni mitenkään, hänelle voi kyllä puhua mistä tahansa, mutta mulla on niin syvään juurtunut se ajatustapa että tuollainen sosiaalinen kyläilijä elää "oikein" ja tällainen itsekseen viihtyvä kotihiiri "väärin". Ja että jos jommankumman tulee muuttua, se on se kotihiiri jonka pitää opetella sosiaalisemmaksi. Asiahan ei näin ole, mutta koko maailma ihmisineen painostaa kuitenkin tällaiseen. 

Minulle kyllä sopisi oikein hyvin se että mies menee ja kyläilee, ja itse jäisin useimmiten kotiin touhuamaan omiani. Pelkään että tämä alkaa ajaa meitä erilleen pikkuhiljaa, kun minusta tulee se tuttavapiirin kummajainen.

 

Hei, olen kaltaisesi ja löysin kirjastosta Sophia Demlingin kirjoittaman Rakastunut introvertti. Tässä on paljon asiaa ja käytännön pohdintaa, lue se niin löydät helpommin oikeat sanat kertomaan tunteistasi. Helpotti ainakin minua. Tein eropäätöksen tosin. 

Tarvitseeko teidän tehdä kaikki yhdessä? Näkisin tässä ongelman vasta sitten, jos mies ei oiekasti ikinä tahtoisi olla kotona sinun kanssasi tai muuten tehdä jotain vain sinun kanssasi. Muuten voitte kukin tahoillanne tehdä mitä huvittaa, kyllhään te kuitenkin näette kun asutte yhdessä. Oma näkökantani on, että suhde jossa kaikki täytyy tehdä yhdessä ei ole terve. Varsinkin jos pari selvästi nauttii erilaisista asioista. Kerro nyt edes miehellesi ettet tykkää jatkuvista vierailusta.

Itsekin olen introvertti ja mies ei. Kuormitun välillä tosi paljon siitä, kun itse kaipaisin lepoa työpäivän jälkeen ja mies vastaavasti haluaa purkaa kaikki työasiansa minulle heti kun tulen kotiin. Olen monesti sanonut että tarvitsen siinä vaiheessa hengähdystauon ja että voidaan jutella illemmalla rauhassa, kun lapset nukkuvat. Silti tämä asia unohtuu häneltä lähes joka päivä. Voi olla että ekstrovertin voi olla vaikea ymmärtää millaiseen ylikuormitustilaan introvertti menee, jos ei saa välillä olla rauhassa ilman hälyä ja virikkeitä.