Jos tietäisit raskaana ollessasi, että sikiö on suurella todennäköisyydellä down syndroomainen, niin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Ehkä siksi, ettei hänkään ansaitsi äitiä, joka ei jaksa häntä. Plus se että lapsen elämä ei todennäköisesti tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista vaan haastetta riittää enemmän kuin vammattomalla lapsella. Elämä voi olla hyvää, mutta helppoa se ei ole.

Nimenomaan, hänelle voisi tulla ihan hyvä elämä. Emme siis voi tietää, olisi abortti sikiön parhaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Ehkä siksi, ettei hänkään ansaitsi äitiä, joka ei jaksa häntä. Plus se että lapsen elämä ei todennäköisesti tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista vaan haastetta riittää enemmän kuin vammattomalla lapsella. Elämä voi olla hyvää, mutta helppoa se ei ole.

Nimenomaan, hänelle voisi tulla ihan hyvä elämä. Emme siis voi tietää, olisi abortti sikiön parhaaksi.

Voi tulla tai olla tulematta. Mutta valmiiksi luovuttaneen äidin lapsena tuskin kukaan haluaa olla. Varsinkin jos tarvitsee extratukea.

Todella outoa, jos näinkin moni pelkän todennäköisyyden perusteella päätyisi aborttiin. Eikö sentään pitäisi mennä lapsivesipunktioon tai istukkabiopsiaan? Eihän niissäkään täysin sataprosenttisen varma tulos ole, mutta lähellä kuitenkin. Toinen asia mitä ihmettelen on tuo joidenkin " tietenkin menisin aborttiin" sanoma on. Eihän se mikään tietenkin ole lukijoille. Itse en missään nimessä abortoisi omaa down- lasta, mutta sehän olisi vaan minun asiani eikä mikään tietenkin.

Keh.vam.hoitaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Ehkä siksi, ettei hänkään ansaitsi äitiä, joka ei jaksa häntä. Plus se että lapsen elämä ei todennäköisesti tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista vaan haastetta riittää enemmän kuin vammattomalla lapsella. Elämä voi olla hyvää, mutta helppoa se ei ole.

Nimenomaan, hänelle voisi tulla ihan hyvä elämä. Emme siis voi tietää, olisi abortti sikiön parhaaksi.

Voi tulla tai olla tulematta. Mutta valmiiksi luovuttaneen äidin lapsena tuskin kukaan haluaa olla. Varsinkin jos tarvitsee extratukea.

Minun äitini ei halunnut syntymääni, mutta olen silti iloinen, että olen olemassa :)

Jos minulla olisi varma tieto, keskeyttäisin raskauden. Vammaisen(ja hänen läheistensä) elämä suomessa on jatkuvaa taistelua järjestelmiä vastaan. Että saisi sen tuen mitä tarvitsee. En halua lapselle sellaista elämää. En halua itselleni sellaista elämää. Toimimaton alkio ulos ja uusi yritys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Ehkä siksi, ettei hänkään ansaitsi äitiä, joka ei jaksa häntä. Plus se että lapsen elämä ei todennäköisesti tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista vaan haastetta riittää enemmän kuin vammattomalla lapsella. Elämä voi olla hyvää, mutta helppoa se ei ole.

Hän ansaitsi elämä vaikkapa jonkun toisen äidin lapsena. Ja kyllä vaan tässä maassa on äitejä ja sellaisiksi haluavia, jotka ottaisivat mielihyvin downvauvan omakseen.

Tekisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin on Hitlerin opit menneet perille

Miksi vertaat tätä hitlerin oppeihin? Eikö ole vaan kaikkien etu, että tiedostaa, jos ei jaksakaan. Tai toisaalta, jos päättää pitää lapsen, niin tietää etukäteen mihin on ryhtymässä?

Minä en vetänyt Hitler-korttia. Mutta yksikään vanhempi ei voi tietää, mihin on ryhtymässä. Jos down-lapsi tuntuu ylivoimaiselta, kannattaa miettiä, mistä muusta mahdollisesti ei selviytyisi - ja onko ylipäätään sopiva vanhemmuuteen.

Onhan edessä aivan erillaiset haasteet erityislapsen kuin ei erityisen kanssa. Minusta on vai realistista miettiä tulevaa. Parempi etukätään kuin jälkikäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Sillä että vammaisen elämä ei ole ihmisen elämää. Koko ikä vaipoissa, todennäköisesti, aina riippuvainen kaikista, mistään ei ymmärrä mitään ja kun vanhemmat ei enää jaksa hoitaa, joutuu laitokseen.

Näin kylmiltään sanoisin, että tekisin. Oma jaksaminen on aika äärirajoilla jo kahden "normaalin", joskin vilkkaan, lapsen kanssa. Toki epäilisin omaa jaksamista jo kolmannen ihan terveenkin lapsen kanssa. Ehkö jos yhteiskunnan tukiverkko olisi paremmin toimiva, niin ajatus ei tuntuisi niin ahdistavalta. Tiedän, että vammaisen lapsen kanssa arki voi olla äärimmäisen rankkaa, eivätkä kaikki siitä selviä. Sellaisesta tilanteesta kärsii koko perhe, vammainen lapsi ehkä eniten.

Voi olla, että tositilanteessa en kuitenkaan pystyisi. Syyllisyyttä potisin varmasti lopun elämäni, vaikka tietäisin, että se olisi kaiken järjen mukaan ollut oikea ratkaisu.

Tämä on mielestäni asia, johon ei yksinkertaisesti ole yhtä oikeaa ratkaisua. Jokaisen on punnittava asia omalla kohdallaan. Abortti on sen verran rankka asia, varsinkin jos raskaus on toivottu, ettei kumpikaan ratkaisu ole toisten arvosteltavissa. Kyse on hyvin henkilökohtaisista asioista, ja jokainen tekee päätöksen omista lähtökohdistaan. Olen kuitenkin rimmäisen kiitollinen siitä, että valintaan on mahdollisuus, sillä kaikilla ei sitä ole.

Synnyttäisin jos olisi tiedossa hyvä adoptioperhe. En tiedä onko Suomessa ollenkaan tällaista mahdollisuutta olemassa että ennen syntymää joku ryhtyisi vammaisen lapsen vanhemmaksi, mutta jos olisi niin näin toimisin. Itsestäni ei olisi niin vaativaan hommaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Sillä että vammaisen elämä ei ole ihmisen elämää. Koko ikä vaipoissa, todennäköisesti, aina riippuvainen kaikista, mistään ei ymmärrä mitään ja kun vanhemmat ei enää jaksa hoitaa, joutuu laitokseen.

Höpö höpö, ei down automaattisesti mihinkään vaippoihin johda. Sitä paitsi laitoksessakin voi olla ihan hyvä elämä. Emme tiedä, miten toinen ihminen kokee asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Sillä että vammaisen elämä ei ole ihmisen elämää. Koko ikä vaipoissa, todennäköisesti, aina riippuvainen kaikista, mistään ei ymmärrä mitään ja kun vanhemmat ei enää jaksa hoitaa, joutuu laitokseen.

Et nyt kuvaa downin elämää. 

Mikäköhän on down henkilöinen itsemurhien luku verrattuna ns. terveisiin? Veikkaan, ettei ainakaan suurempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Ehkä siksi, ettei hänkään ansaitsi äitiä, joka ei jaksa häntä. Plus se että lapsen elämä ei todennäköisesti tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista vaan haastetta riittää enemmän kuin vammattomalla lapsella. Elämä voi olla hyvää, mutta helppoa se ei ole.

Hän ansaitsi elämä vaikkapa jonkun toisen äidin lapsena. Ja kyllä vaan tässä maassa on äitejä ja sellaisiksi haluavia, jotka ottaisivat mielihyvin downvauvan omakseen.

Adoptio on tietysti yksi mahdollisuus, mutta on sekin rankkaa. Odottaa ja synnyttää lapsi, jota ei aio pitää ja sitten miettiä sitä, että pääsikö lapsi hyvään perheeseen ja onko hänellä hyvä elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Ehkä siksi, ettei hänkään ansaitsi äitiä, joka ei jaksa häntä. Plus se että lapsen elämä ei todennäköisesti tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista vaan haastetta riittää enemmän kuin vammattomalla lapsella. Elämä voi olla hyvää, mutta helppoa se ei ole.

Hän ansaitsi elämä vaikkapa jonkun toisen äidin lapsena. Ja kyllä vaan tässä maassa on äitejä ja sellaisiksi haluavia, jotka ottaisivat mielihyvin downvauvan omakseen.

Adoptio on tietysti yksi mahdollisuus, mutta on sekin rankkaa. Odottaa ja synnyttää lapsi, jota ei aio pitää ja sitten miettiä sitä, että pääsikö lapsi hyvään perheeseen ja onko hänellä hyvä elämä.

Kuitenkin paljon parempi kuin lopettaa se elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Sillä että vammaisen elämä ei ole ihmisen elämää. Koko ikä vaipoissa, todennäköisesti, aina riippuvainen kaikista, mistään ei ymmärrä mitään ja kun vanhemmat ei enää jaksa hoitaa, joutuu laitokseen.

Et nyt kuvaa downin elämää. 

Tuota se voi ihan pahimmillaan olla.

Ultrissa kaikki näytti normaalilta, sydämmen rakenteet epäselvät. Sikiön pieni koko. En mennyt istukka biopsiaan, sillä siihen ei kuulemma ollut tarvetta. Poika syntyi eikä itkenyy syntyessään. Näin vain vilauksen hänestä kun kätilö ilmoitti, että viedään happikaappiin antamaan vähän lisä happea. Kun minua parsittiin ala päästä totesin, että eihän sillä kuitenkaan downin syndroomaa ole, sillä minulla oli odotuksen ajan ikävä tunne. Vastaus oli, että lääkäri tulee pian.

Noh lastenlääkäri tuli ja pamautti suoraan: epäillään downin syndroomaa. Pojalla nelisormipoimut käsissä, ns. Sandaalivarpaat ja kasvon piirteet muistuttavat downia. Otetaan kromosomi näytteet. Minä itkin, mieheni itki ja siksi itkin vielä enemmän.

Pari päivää meni sumussa, mutta kun katsoin poikaani, minä rakastin häntä, enemmän kuin mitään muuta. Sairaalassa olo aikana ahmin tietoa downin syndroomasta. Lähtö päivänä pommi pudotettiin. Kromosomi näyte oli negatiivinen :D pojalla oli vain turvonneet kasvot ja muut piirteet voivat esiintyä myös normi ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Sillä että vammaisen elämä ei ole ihmisen elämää. Koko ikä vaipoissa, todennäköisesti, aina riippuvainen kaikista, mistään ei ymmärrä mitään ja kun vanhemmat ei enää jaksa hoitaa, joutuu laitokseen.

Et nyt kuvaa downin elämää. 

Tuota se voi ihan pahimmillaan olla.

Erittäin harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. On parempi sikiölle ja minulle. En jaksaisi vammaista lasta.

Milä perusteella sikiölle parempi?

Sillä että vammaisen elämä ei ole ihmisen elämää. Koko ikä vaipoissa, todennäköisesti, aina riippuvainen kaikista, mistään ei ymmärrä mitään ja kun vanhemmat ei enää jaksa hoitaa, joutuu laitokseen.

Et nyt kuvaa downin elämää. 

Tuota se voi ihan pahimmillaan olla.

Erittäin harvoin.

Ehkä näin, mutta mahdollista kuitenkin ja siksi asiaa kannattaakin miettiä kunnolla läpi, ennen kuin tekee päätöstä suuntaan tai toiseen.