Tekeekö kukaan enää voileipiä iltapalaksi perheelle
lapsuudessa niin tehtiin ja teen niin kotonani nyt. Lasten kaverit tykkäävät ja sanovat ettei heillä koskaan tehdä.
Ihan keitettyjä kananmunia ja majoneesia.
Salattia, metwurstia ja paprikaa.
Lauantaimakkaraa.
Kommentit (93)
Meillä syödään iltapalaksi voileipiä. Ihan vaan rasvaa, juustoa ja kurkkua/paprikaa päälle. Mutta ei niitä kukaan valmiiksi tee. Jokainen voitelee omansa jne.
Nykyään syödään illalla "smuutieta". Joka on sama kuin limsaa joisi. (Jollet tätä tiennyt, luepa hiukan asiasta.)
Meillä ei syödä koskaan mitään. No joskus vettä ja näkkileipää. Koulunäkkipala jaettuna kolmeen osaan. Eihän me mitään mistään ymmärretä. Maalaisjärkemmekin kadotimme jo aikaa sitten. Ja Ankeaa Pitää Olla Aina.
Onko voileipä siis epäterveellinen tai lihottava iltapala jonkun mielestä?
Meillä leipä erilaisine päällyksineen, lisäksi esim. vähän hedelmää tms. perus aamupala / iltapala /välipala. Päivällinen syödään 19.00 maissa, silti vähän iltapalaakin menee. Hoikkia olemme, nyt vauhdilla venyvä poika vähän mielestäni liiankin. Kolesterolit ja verenpaine ainakin itelläni ok. Ikää 50.
Mitä te sitten syötte / tarjoatte lapsille ilta / aamu yms. -paloiksi?
Just laitoin paahtoleipien väliin maustamatonta tuorejuustoa, salaattia, paprikaa, kinkkua, juustoa ja majoneesia. Olipa hyvää.
En aikoinani tehnyt lapsille valmiita voileipiä. Olisivat vain syöneet ne kaikki yhdeltä istumalta. Söivät maltillisemmin kun joutuivat itse laittamaan iltapalansa.
Sitä kyllä ihmettelen mikä hirveä tarve ihmisillä on päteä tällä palstalla. Jotain vikaa on omassa elämässä kun pitää keskustelupalstalla päästä lyttäämään muiden ihan tavallisiakin elämänvalintoja ja korottamaan itseään muka paremmaksi ihmiseksi. Aika lapsellista on porukka, jos pätemään pitää päästä ruokapöydän antimillakin.
tä, mitä teidän lapset syö aamu, ilta, välipalaksi? Meillä yleensä leipää eri päällysteillä. Ei kylläkään vehnähuttua vaan ruista/täysjyvää. Lisäksi syövät puuroa, jugurttia, mysliä,hedelmiä. Mutta kyllä mukana on aina leipää 2-3 krt/päivässä. Pääruoan yhteydessä ei koskaan syödä leipää ellei nyt ole kasvissosekeitto tms.
Vanhimman pojan kanssa tehdään lämppärit joka ilta. Muut pojat syö kylmänä voileivät.
Vierailija kirjoitti:
Jessuksen pyssyt!
Ettei vaan hilkka-uolevi tukehdu, kun joka toisella on hengenvaarallinen allergia!
Kannattaa tietenkin varmistaa.
En missään tapauksessa pilkkaa tai vähättele todellista allergikkoa, mutta monet nykyajan allergiat ovat aika keksittyjä tyyliin "en tykkää sipulista".
Voileipiä syö lapseni sekä aamulla että illalla.
Joka päivä.
Ruis- tai kauraleipä, päällyksenä juustoa, kurkkua, tomaattia tai vaikka raejuustomunavoita ja paprikaa.
Ei ole suolakurkkua eikä lauantaimakkaraa...
Tähän!! Suomalaiset on ainoita jotka niuhottavat ruuasta tai hajuste-homeallergioistaan joka paikassa ja koko ajan terv. neljännessä maassa expatperheenä asuva
Nyt rupes tekemään mieli lauantamakkaraa ja ranskanleipää! Tuli lapsuus mieleen 70-luvulla. Pitääkin joku päivä ostaa ja kokeilla maistuuko vielä samalta :).
Tämän ketjun lukemisesta tulee nälkä. Menenkin heti tekemään voileivän.
Vierailija kirjoitti:
Allergiat varmistettu vanhemmilta?
Eiköhän ne vanhemmat kerro vakavista allergioista, ennen kuin kylään päästävät.
Vierailija kirjoitti:
Meillä syödään aina voileipää iltapalaksi. Päälle laitetaan vaan margariinia, ei muuta.
Margariinia!?? Vaihtakaa ihmeessä edes luomuvoihin!
Vierailija kirjoitti:
En aikoinani tehnyt lapsille valmiita voileipiä. Olisivat vain syöneet ne kaikki yhdeltä istumalta. Söivät maltillisemmin kun joutuivat itse laittamaan iltapalansa.
Sitä kyllä ihmettelen mikä hirveä tarve ihmisillä on päteä tällä palstalla. Jotain vikaa on omassa elämässä kun pitää keskustelupalstalla päästä lyttäämään muiden ihan tavallisiakin elämänvalintoja ja korottamaan itseään muka paremmaksi ihmiseksi. Aika lapsellista on porukka, jos pätemään pitää päästä ruokapöydän antimillakin.
Viisas kommentti. Kiitos!
Oi muistan kun kaverin himassa syötiin aina iltapalaksi teetä ja voileipiä, kun siellä oli yökylässä. Muuten en juonut teetä koskaan.
Prisman palvelutiskillä pieni ulkomaalaistaustainen pikkupoika pyysi parin sentin verran ( näytti sormilla) lauantaimakksraa. Saatuaan paketin hyppi onnesta ja selitti isälleen: lauantaimakkaraa jee!
Toinen ulkomaalaistaustainen pikkupoika hyppi onnesta, kun isä osti Torino makaronia. Näin ne tarttuu suomalaiset perinneruuat.
Hapankorppuja ja teetä. Jos haluaa niin hedelmiä tai porkkanaa. Näillä mennään. Ja näillä menin itse lapsena.
Iltapala on meilläkin ihan tuntematon käsite. Päivällinen syödään n.klo 19, kun kaikki ovat kotiutuneet.