Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)

Vierailija kirjoitti:

olisin halunnut että vanhempani olisivat adoptoineet minut kiinasta. olisin halunnut olla kiinalainen, ja suunnittelin kuinka aijon muuntautua kiinalaisen näköiseksi sitten isona. ajattelin että tukan värjääminen mustaksi riittää, ja pohdin että jos laittaa teipit silmiin ja pitää niitä tarpeeksi kauan, niin silmät muuttuvat vinoiksi.

Tämä oli minunkin harras toive. Mielikuvitus vaan ei minulla riittänyt tuohon, että olisin ajatellu muuntautuvani kiinalaiseksi.

Olisin halunnut oman huoneen. Meillä oli vinttikamari ja ullakko, ja monesti suunniteltiin, kuinka ullakosta tehdään toinen huone. Koskaan sitä ei tapahtunut, vaikka jotain lattiaa sinne kai tehtiinkin. Näin paljon unia (vielä aikuisenakin) siitä huoneestani, joka oli valmis ja ihana; vino katto ja ruusuverhot. En tiedä, oliko syynä raha vai vanhempieni saamattomuus, ettei sitä remonttia lapsuusaikanani koskaan tehty. Jaoin huoneen sisarukseni kanssa siihen asti, kun muutin pois kotoa.

Ei tule mieleen omia toiveita (mielikuvituksen puutetta minulla jo silloin?), mutta veli olisi ihan tosissaan toivonut kotitalon tontinrajalle aitaa "banaanipuista". Hieno näky varmaan olisi ollutkin, jos olisi pohjoisen Suomen säitä kestänyt.

Muistan kun kaupassa ollessamme (uskoisin että olin 4-5 vuotias) itkin kun äiti ei suostunut ostamaan mulle jotain pakastevihanneksia (olisiko ollut just keittojuureksia?) en edes muista että minkä takia niitä niin kiihkeästi halusin 😂

Uudet sohvat meidän perheelle.

Tavallaan huvittavaa, mutta samalla aika surullista.

Kasvoin pienituloisessa perheessä ja meillä ei ollut rahaa uusiin sohviin. Isä osti kirpputorilta maailman rumimmat samettisohvat. Meillä oli muutenkin aika nuhjuinen koti ja katraan kuopuksena kuljin aika kamalissa ryysyissä, jotka olin perinyt isommilta sisaruksilta. Jotenkin ajattelin että uudet sohvat tekisi kodistani sellaisen, että köyhyytemme ei olisi niin läpinäkyvää. Tilannetta ei varsinaisesti auttanut, että sukulaiset raahasivat mielenterveysongelmista kärsivälle isälle vanhoja tietokoneita, kun eivät raaskineet viedä kierrätykseen ja tiesivät isäni olevan hamsteri kaiken rojun suhteen.

Nyt aikuisena olen tietenkin tajunnut, että ei köyhyyttämme ja muita ongelmia yhdellä sohvaryhmällä olisi peitetty. Lapsen mieli vain näki sen ratkaisuna kun ei muuta keksinyt.

Myöhemmin teini-iässä tapasimme siskoni kanssa käydä kävelyllä ja ihastella kauniita taloja. Haikeana katselimme jouluvaloja ja muita kivoja juttuja, joihin silloin ei ollut varaa. Taisin haaveilla lottovoitosta, vaikka ymmärsin todennäköisyyden varsin hyvin.

Lapseni haluaisi kokkaavan norsun... Nii sellasen ison joka mahtuis keittöön. Ei tiedossa miksi sellaista haluaisi

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun kaupassa ollessamme (uskoisin että olin 4-5 vuotias) itkin kun äiti ei suostunut ostamaan mulle jotain pakastevihanneksia (olisiko ollut just keittojuureksia?) en edes muista että minkä takia niitä niin kiihkeästi halusin 😂

Minä toivoin lapsena usein karkkipäivänä karkin sijaan pussillisen pakasteherneitä. Puolijäisinä ne sitten söin ja oli hyviä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä halusin ponin. Perustelinkin tämän toiveeni sillä, että meillähän oli 2000 m2 tontti, joten helposti talli olisi mahtunut pihan perälle. Ja lupasin TOTTAKAI hoitaa ponin täysin yksin. Ponitoive eli melkoisen pitkään. Ikää taisi olla 5-9 vuotta.

Tämä ei ole pätkääkään outo. Pikemminkin on vaikeaa löytää tyttölasta (ainakin vielä 70-80 -luvull), joka ei olisi halunnut hevosta/ponia. 

Totta. Tyttären mielestä poni olis mahtunut oikein mainiosti parvekkeelle.

Ja mun mielestä oikein hyvin meidän etuoven vieressä olevaan, n. 80 cm x 120 cm kokoiseen puutarhatyökaluvarastoon :D

Olisin halunnut olla poika. Nykyään olen ihan tyytyväinen siihen että olen nainen, vaikken mitenkään stereotyyppisen naisellinen olekkaan.

Halusin muutamana vuotena oikean panssarivaunun, itkin jouluisin kun en saanut sitä.

Luin usein kirjaa Peppi Pitkätossusta ja olisin halunnut muuttaa omaan kotiin ja kuvittelin tosissani, että pärjäisin joskus 12-vuotiaana ihan hyvin itsenäisesti siellä omassa kodissani, jos vanhemmat vain olisivat lähettäneet lapsilisät minulle joka kuukausi. Ajattelin tosissani tuolloin olevani jo käytännössä aikuinen ja kuvittelin, että kaikki luokkalaiseni olisivat olleet hirveän kateellisia kun heidän mieleensä ei ollut tullut pyytää päästä asumaan omaan asuntoon kun minä olisin asunut yksin ja saanut päättää kaikesta itse. Kuvittelin sitten, että kun pääsen asumaan yksin, niin kutsun luokkakaverini luokseni usein luokseni leikkimään ja yökylään. Tosin minä taisin olla tuossa iässä varmasti yksi harvoista luokallani joka enää leikki.

Tuosta lapsilisästä tuli mieleen, että minä kuvittelin sen olevan jonkun sellaisen rahan, jonka vanhemmat saavat tililleen joka kuukausi antaakseen sen lapselle käytettäväksi karkkeihin ja muuhun kivaan, mutta omat vanhempani olivat tylsiä kun ostivat sillä minulle vain ruokaa, vaatteita ja muuta tylsää.

Olisin halunnut, että vanhempani olisivat tupakoineet. Joidenkin kavereitteni vanhemmat tupakoivat, ja se oli minusta hienoa. Pidin myös tupakan hajusta.

Halusin kovasti tv:ssä mainostettua sinistä Supersoppaa mistä sai voimia, mutta en koskaan saanut kun siinähän mainostettiin jotain aivan muuta jota en vain tajunnut.

Itse halusin lapsena Jallu-lehden Citymarketista. Taisin olla 5v. tai 6v.

Harmi että Jallu- ja Kalle-lehti

lakkautettiin 2015.

Vierailija kirjoitti:

Pikkuisena mietin tahtovani mennä naimisiin sitten joskus myöhemmin. Mutta olin nähnyt televisiossa, kuinka joka kerta juuri vihitty pari suuteli toisiaan, ja ajattelin, että voisin silti mennä naimisiin, kunhan minun ei tarvitsisi suudella sitä miestä!

Pikkupoikana olisin halunnut mennä naimisiin äitini kanssa. Siitä huolimatta, että hän oli isäni kanssa naimisissa (ja on vieläkin).

Loistava ketju! :D

Halusin et isi ostaa mulle kameran ja teen elokuvan. Kysyin kaikki naapureiden lapset näyttelemään ja ne vaa nauro

Tykkäin suuresti aina leikkiä piilosta kavereiden kanssa lapsena. No jos leikimme sisällä harmittelin aina kun kotonamme oli huonosti paikkoja mihin mennä piiloon. 

Siksi aloin unelmoimaan, että perheemme asuisi oikean isossa kartanossa jossa on monta kerrosta. Vain sen takia, että voimme siellä leikkiä piilosta koska sitten ei tulee pulaa paikoista mihin mennä piiloon. 

Vierailija kirjoitti:

Olisin lapsena halunnut asua työmaakontissa. Katselin niitä ihaillen ja mietin miten hienoa olisi olla raksamies, kun saisi oleilla ihanissa konteissa oikein mielin määrin. Olisin saanut oman kontin, sisarukseni omansa, yksi olisi ollut olkkarikontti, yksi sauna jne. Oli tosi tylsää asua tavallisessa rivitalossa jota ei edes voinut siirrellä.

Minusta olisi myös ollut ihanaa saada pesettää, siistiä ja vaatettaa puliukkoja ja sitten antaa perunoita, lihapataa ja maitoa sekä tarjota yösija puhtaissa lakanoissa. Pakko myöntää, että tästä unelmoin joskus edelleenkin.

Halusin isona olla bussikuski, koska bussikorttien leimauksesta jäi mielestäni ihanan näköisiä pieniä erivärisiä pahvinpalasia sellaiseen läpinäkyvään säiliöön. Ajattelin kuinka saisin viedä ne aina päivän päätteksi kotiin ja leikkiä niillä.

Lapsuuden väärinkäsityksiä tosin, mutta halusin töihin kauppaan ja erityisesti kaupan kassalle koska ajattelin, että saadut rahat ovat palkkaa ja ne kassaan kertyneet rahat päivän aikana saa pitää itsellään. 

Halusin olla orpo katulapsi et kaikki säälis mua..