Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)

Aika paljon on jo tullut sellaisia, mistä itsekin haaveilin, raudat, rillit, kainalosauvat, pyörätuoli, orpous, sairaalaan pääsy jne. Eli huomiota olisi selkeästi kaivattu lisää.

Mutta tätä en ainakaan bongannut vielä keneltäkään muulta: 

Olisin halunnut syödä puruluita. Olin tosi kateellinen koirille, koska niiden hemmetin solmupäisten luiden syöminen näytti niin kivalta ja nautinnolliselta puuhalta. Haaveilin oikein, miten ihanaa sellainen luiden jäystäminen onkaan... Yritin myös joskus alkaa syödä sellaista koiran luuta, mutta eihän se nyt sitten kovin kivaa ollut.

Vierailija kirjoitti:

Unelmoin etunimistä: Ruusu, Timantti, Safiiri jne. Ja olisin halunnut sukunimekseni Joutsenlampi. Näin jälkeenpäin Timantti Joutsenlampi ei kuulosta enää niin hyvältä.

 Minulla oli kirjailijanimiä. En usko, että Ilta Kyynelvirta olisi tuonut suurta uskottavuutta.

Minullakin oli armeijahaave pitkään. Alkoi lapsena sukulaisen innoittamana ja jatkui ihan näihin vuosiin saakka ( olen nuori vieläkin). Asuimme lähellä varuskuntaa ja äitini oli siellä välillä toimistotöissä ja niinpä siellä tuli aika paljon käytyä. Todellisuudessa olin niin ujo ja muutenkin kiusattu, että en mitenkään olisi selvinnyt armeijasta ainakaan henkiselle puolella. Kunto olisi ehkä jotenkin voinut riittää. Tähän liittyy varmaan sekin ajatus, että olen jotenkin aina miettinyt, että haluaisin olla poika ja sen takia myös käydä se armeija niinkuin "poikien kuuluu". Kuulostaa varmaan typerältä. Sen lisäksi haaveilin aina siitä, että minulla menisi armeija hyvin ja pääsisin siellä hyvin porukkaan mukaan. Tässäkin ajatuksena varmaan kaipuu kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kuulua johonkin porukkaan, kun yleensä aina olin ollut se erillinen ilman omaa ryhmää. Todellisuus ei varmaan ole niin ruusuinen ja tiedän minäkin yhden vähän ylipainoisen ja todella kiltin pojan, jota kiusattiin todella paljon armeija-aikana. Hänen kanssaan jutellessa sitä ymmärtää, että olisi ollut varmaan itselle  väärä päätös edes yrittää moista, kun olisi ollut niin minun tuuria saada vielä joku kiusaajistani samaan aikaan palvelukseen.

Siinä mielessä arvostan kyllä niitä, jotka käyvät armeijan, koska itse olin tosi huonossa kunnossa ( kamala ahdistus) juuri silloin, kun olisi armeijaan "pitänyt" mennä. Jos olisin poika en varmaan olisi mitenkään pystynyt menemään sinne vaan siviilipalvelus olisi kutsunut. Tämä kaikki vaan on niin ristiriitaista, koska kuitenkin olen haaveillut armeijasta ja silti myönnän, etten olisi selvinnyt siellä. Välillä toivon, että olisin erilainen ja saanut "paremman" nuoruuden ja olisin itsevarmempi. Sellainen, että olisin pystynyt käymään sen armeijan. Silti en tietenkään väheksy ketään, joka menee siviilipalvelukseen. Itsellä on vaan tämä typerä armeija-ajatus pyörinyt päässä niin pitkään. Se olisi ehkä ollut itselle, joku "riitti" jonka suorittaminen olisi antanut ehkä lisää itseluottamusta tai sitten "tehnyt hulluksi". Nyt jos joku tulisi sanomaan, että huomenna armeijaan niin olisi aika järkytys jo huonon selkäni vuoksi. Ehkä typerää ruikutusta, kun pojat kuitenkin "joutuvat" sinne ja itse olen niin etuoikeutettu, että saan valita. Siinä mielessä kunnia heille :) Ja sori ohis.

Rukoilin ihmettä että vaihtaisin osia lemmikkini kanssa eikä tarvitsisi mennä kouluun. Mua kiusattiin todella rankasti koulussa koko peruskoulun ajan.. Ei toteutunut.

Minäkin muuten haaveilin kainalosauvoista kun nyt muistelen. Kuljin joskus pihalla krokettimailat kainalossa ja leikin että ne oli kainalosauvat. 

Halusin bulimian, kun Salkkareiden Annikallakin oli. Älkää kysykö miksi, aivan sairas ajatus eikä onneksi toteutunut :D Sittemmin toiveeni ovat olleet vähemmän traagisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ehkä 8-vuotias kun ajattelin ihan tosissani että menisin isäni puolesta aamulla töihin. Isä heräsi aina 5:15 jotta ehtisi kuudeksi töihin ja säälin häntä kauheasti. Muistan kun äiti illalla klo 22 aikoihin nalkutti isälle miten isä voisi jeesata meidän lasten nukkumaanmenon ja keittiön siivoamisen kanssa. Isää väsytti ihan hirveästi ja teki puoliunessa mitä äiti pyysi.

Laitoin salaa herätyskellon soimaan viideksi, pistin vaatteet päälle ja kun isä heräsi, niin sanoin että jatkaa unia, menen töihin hänen puolestaan. Tiesin tottakai etten osaa tehdä töissä isän duunia, mutta ajattelin että jos olen paikalla pelkästään, niin ei se voi pomoja haitata, kun on kuitenkin tietty määrä ihmisiä töissä.. :D Isä ei suostunut.

Ja siis, isä aina auttoi kyllä äitiä lasten hoidossa, siivoamisessa ja rakensi talon ja kaikki grillikodat, pihasaunat yms itse. Kuljetti meitä harrastuksiin ja teki kyllä tosi paljon, joten olin vihainen äidille että aina nalkutti isälle.

Omalla tavallaan ymmärrän äitiäsi. Jos teitä lapsia oli monta ja isä keskittyi rakentamiseen, niin siinä palaa hermot kyllä vähemmästäkin koska sitä on siinä vaiheessa melkein kuin yksinhuoltaja. Rakentamisen voi aina järjestellä siten, ettei siihen menisi hirvittävästi aikaa ja vaivaa ja työn voi teetättää ulkopuolisilla, mutta isänne halusi hoitaa sen alusta loppuun itse - ja todennäköisesti siksi, että pääsi pakenemaan perhearkea vasaran varteen. En siis ihmettele, jos äitisi valitti isällesi, hän on todennäköisesti purkanut vain uupumustaan. 

14 alapeukkua - ja samat mammat ovat marisseet täällä siitä, miten mies katoaa vauvavuotena autotalliin. Eikö tuo ole kuitenkin vähän sama juttu? Ensimmäustä kertaa en anna periksi ja suostu taipumaan enemmistön tahtoon. 

Halusin nimetä pikkuveljeni Vilhelmiinaksi :(

Olisin myös halunnut mieluummin isoveljen ja kiukutti kun äiti synnyttikin PIKKUveljen.

Halusin sellaiset steppiraudat kenkiin, että olisi kiva kopistella, kun kävelee.

Häätiaran alakouluikäisenä. Olisin käyttänyt sitä koulussa. :D Luulin, että ne olivat ihan arkipäiväkoruja, koska niitä myytiin Glitterissä eikä missään hääosastolla.

-Halusin saada kutsun Tylypahkaan (olin -varma, että kutsu napsahtaa 11.v synttäreinä, no ei tullut, totaali breakdown).

-Halusin osata liikkua jättimäisillä loikilla (tyyliin puoli kilometriä kerrallaan)

-Lemmikkiporon

-Osata laulaa oopperaa

-Halusin olla kuin witch-lehden noidat ja pystyä muuttumaan halutessani vähemmän kauniista normaali tylleröstä upeaksi noidaksi taikavoimineen. (Olin lapsena sangen ruma koulukiusattu, mutta puberteetin jälkeen toive sikäli toteutui, että minusta isonenäisestä rotannäköisestä lapsesta kasvoi oikeasti aika kaunis yksilö ja nuorempana teinkin paljon mallintöitä)

-Halusin myös asua keskiajalla, koska kuvittelin ajan olleen hyvin romanttista ja ihanaa upeina mekkoineen (viis rutoista ja muista kulkeutaudeista)

En tiedä voiko yläasteikäistä sanoa varsinaisesti lapseksi, mutta eräällä samanikäisellä, mielestäni koulun kauniimmalla oli pieni pömppömaha.. itse olin tosi laiha, ja muistan miettineeni miksi itsellä ei ollut samanlaista. En vieläkään ymmärrä miksi olen näin ajatellut. No nykyään sellainen löytyy tietysti, mutta jostain syystä vihaan sitä eniten koko kehossa. 

Ässävian ja permanentin

Vierailija kirjoitti:

Halusin bulimian, kun Salkkareiden Annikallakin oli. Älkää kysykö miksi, aivan sairas ajatus eikä onneksi toteutunut :D Sittemmin toiveeni ovat olleet vähemmän traagisia.

En oo katsonut Salkkareita ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta mulla on jäänyt sellainen kohtaus mieleen kun tää Annika vetää sängyllään ihan hiton hyvän näkösiä irtokarkkeja :D jotain hienoa siinä oli. Onkohan ohjaajilta menny jotain pieleen...

Vierailija kirjoitti:

Halusin kipsin. Meillä oli kaverin kanssa "murtumakerho" jossa mätkimme itseämme milloin mihinkin ja tallottiin toistemme käsiä. Ihan tervettä :D No ei tullu murtumaa silti.

Nyt repesin:D

Minä toivoin kovasti peitepuikkoa. Olin ehkä 6-vuotias kun itkin vanhemmilleni että haluan peitepuikon. Olin ilmeisesti nähnyt mainoksen sellaisesta, enkä siis tiennyt mitä varten niitä käytetään. Sittemmin olen, ikävä kyllä, tarvinnut peitepuikkoa :D

Kamelifani kirjoitti:

Halusin olla poliisikoira :D ja olin vakaasti sitä mieltä et isän pitää tuodä mulle kameli meidän silloisen tilan navettaa lehmien sekaa ku se oli lomareissuilla kanariansaarilla :D

Minä 5-6vuotta.

Minäkin halusin! 😂 4-5 -vuotiaana leikin paljon koiraleikkejä ja sen ikäisenä oli ihan loogista ajatella että minusta tulee poliisikoira. Eipä sitten tullut, ei ollut poliisikoirakoulutuksia ihmisille :'(

Pienenä suunnittelin hankkivani aikuistuttuani itselleni kodiksi asuntovaunun, koska mielestäni sellainen olisi hirveän kätevää ja kompaktiudessaan söpöä - vähän kuin pysyvä maja, jollaisia tykkäsin kovasti rakennella. Nykyisin olen ihan tyytyväinen perheeni keskivertosuomalaisasunnon neliömäärään ja asuntovaunu pysyvänä asumismuotona tuntuu lähinnä kalustrofobiselta ajatukselta.

219 jatkaa, unohdin mainita varhaislapsuuden outoudet:

-Halusin olla poika nimeltä Kalle Viitonen ja minua myös näin kutsuttavan, tovin myös tässä roolissa jaksoin myös olevinaan elää kyseisenä henkilönä

-Aiheutin pahennusta vanhainkodissa halutessani olla Jeesus jumalanpoika vänkäämällä mummo paroille tämä todella olevani.

-Halusin olla koira ja minulle olisi tullut laittaa kupit lattialle ruokailuun

Olisin halunnut nuorempana vähän enemmän huomiota, joten monesti toivoin että käteni tai jalkani murtuisi ja saisin kipsin :D Sitten monet kyselisivät ja voivottelisivat minua. Tietysti vaikka putoilin puista ja kaatuilin, ei mikään paikka ikinä murtunut. Sisariltani sensijaan meni usein nivelsiteet ja nilkuttivat sitten kepeillä. Kateus! Vähän vanhempana uuden kampauksen ja uusien vaatteiden saannin jälkeen toivoin että olisin myöhästynyt koulusta ja tullut luokkaan niin että kaikki olisivat jo paikallaan ja huomaisivat muutoksen ::D Ärsytti olla ensimmäisenä silti koulussa eikä luokkaankaan menoa voinut oikein himmailla että olisin tullut näin viimeisenä luokkaan.