Miksi jotkut täys ääliö-hapannaamat hakeutuvat kassatyöskentelyyn?
Ei voi kuin ihmetellä. Jonon päästä todistin kun kassaneiti alkoi pitelemään nenäänsä suurieleisesti ja kailottamaan suureen ääneen kuinka pahasti haisee hänen nenäänsä, kun asiakas asetti kukan hihnalla.
Asiakas nolona. Sanattomaksi vetää ja tekisi mieli laittaa kaupan nimi tähän että tietäisivät millaisia hölmöjä heillä palvelee asiakkaita.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tokihan kassaneiti saattaa olla allerginen, mutta siitäkin huolimatta hän olisi voinut hoitaa homman vähän tahdikkaammin. Esimerkiksi pyytämällä asiakasta laittamaan kukan kärryihin siksi aikaa, kun piippailee muut ostokset?
No vähintään. Pascat ollu tuo eukko allerginen, sillä oikein odotti että asiakas on kohdalla ja halusi huomionhakuisesti nolata asiakkaan teatraalisesti suureen ääneen -- käsittämätön typerys.
Ja jos olikin allerginen, niin miksi hakeutuu töihin liikkeeseen, jossa joutuu kukkia ja varmasti muutakin tuoksuvaa käsittelemään.
Totta. Käsittämätön tilanne ja asiakastilanteeseen suhtautuminen. Joskus oli asiakaspalvelijoille sellainen "aurinkoisen palvelun kurssi" muistaakseni 80-90 luvulla, ihmiset sai töistä vapaan jos osallistui siihen. Ja se oli kyllä hyvä kurssi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ollut hapannaama silloin kun kassatyön aloitin-nyt kylläkin saatan olla. Mut on kovettaneet ne kiukuttelut , kirosanat, inttämiset ja huutamiset, joita kuulen asiakkailta. Miten ihmeessä voi olla niin että täysin fiksu ja tavallinen ihminen muuttuu kaupan ovesta sisään astuessaan lapsenomaiseksi kiukuttelijaksi?
Olen luonteeltani positiivinen ja yleensäkin hymyilen. Mutta juuri sinun edessäsi saattoi olla se asiakas, joka haukkui sinut lyttyyn koska jugurtti oli loppu ( jolle en voi mitään, mutta kassallehan siitä voi huutaa), ja se ei varsinaisesti ole mieltäkohottavaa. Silloin saatan ollakin hapannaaman näköinen.
Mä sanon aina hymyillen, että voivoi kun se on niin suosittu tuote. Eli kehun. Harva pystyy jatkamaan kettuilua kehun jälkeen. ;)
Joo joo, mutta sä oletkin fiksu ;)
Tuo alussa kuvattu kassa ei tosiaankaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Rahan vuoksi ne duunissa on, tuskin kutsumusammatti on.
Jep. Rahan vuoksi. Mutta kyllä mä tykkään asiakaspalvelustakin. Useimmat ihmiset (asiakkaat siis) ovat kivoja, ja jutellaan mukavia. Kusipäitä on ehkä 1 tuhannesta, ja sen jälkeen saatan olla hetken vähän mieli maassa, älkää ottako sitä henkilökohtaisesti. Kun muina päivinä hymyilen ja juttelen teille rennosti.
Epäammattimaista kassalta arvostella tuotetta, jota on juuri rahastamassa. Sanookohan se aina yöök! kun joku yrittää maksaa paketin marinoituja broilerin fileitä tai shampoota, mistä hän itse ei tykkää. Minä antaisin palautetta kauppiaalle tuollaisesta.
Muistan yhden tapauksen kans kun eräs työkaveri kertoi että oli aivan raastavan raskaan työpäivän jälkeen mennyt kauppaan (hakenut muksun pk:sta) ja napannut yhden saunakaljan niin lähikaupan kassa oli kaikkien aikana sanonut "mitä jos jättäisit tällä kertaa tuon kaljan pois kun sulla on tuo lapsikin tuossa". Kaveri oli räjähtänyt totaalisesti. Oli nimittäin ollut eka saunakalja kahteen vuoteen, eipä sillä että se kassalle kuuluisi. Tällä kertaa.
Eli kyllä kaikkea ihmisille sattuu ja palvelu voi tosissaan välillä olla omituista.
Vierailija kirjoitti:
Usein ihmettelen samaa ja enemmänkin. Hakeutuvatko hapannaamat ensisijaisesti tasan tarkkaan kassatyöhön? Miksi esimiehet palkkaavat hapannaamoja, eikö muita hakijoita ole? Vai hakevatko normaalit ihmiset kassatyöhön - ja kassatyön vuoksi heistä sitten tulee hapannaamoja? Meneekö kassatyössä normaali ihminen pilalle pysyvästä (eli pysyy hapannaamana hautaan asti) vai paraneeko ihminen sitten kun lopettaa kassatyöt? Jne. Ei voi ymmärtää.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä sinne hakee ihan normaaleja ihmisiä. Olen työskennellyt kassalla nyt 4 vuotta opiskelujen ohessa ja välivuoden aikana, ja voin sanoa että siinä työssä kyynistyy n. vuodessa ja usko ihmisten hyvyyteen lakkaa. Voin myös sanoa että olen huomannut lomien aikana, että palaan "normaaliksi itsekseni" suurin piirtein kahden viikon jälkeen, eli pystyn taas kunnioittamaan muita ihmisiä ja olemaan heille ystävällinen. Töihin palattuani taannun kuitenkin päivässä, eli veikkaan että kun vihdoin valmistun ja pääsen jonnekin muualle töihin, palaudun kyllä omaksi itsekseni.
Vierailija kirjoitti:
Epäammattimaista kassalta arvostella tuotetta, jota on juuri rahastamassa. Sanookohan se aina yöök! kun joku yrittää maksaa paketin marinoituja broilerin fileitä tai shampoota, mistä hän itse ei tykkää. Minä antaisin palautetta kauppiaalle tuollaisesta.
Jos mun kohdalla olisi tehnyt noin olisin sanonut : " Jaa no jätänkin tuotteen sitten ostamatta tähän, koska teidän tuotteet kerta haisee niin pahalta että myyjäkin noutuu oikein nenäänsä pitelemään!"
Harmittaa kun en puolustanut sitä kilttiä ja ujoa asiakasta.
Vierailija kirjoitti:
Epäammattimaista kassalta arvostella tuotetta, jota on juuri rahastamassa. Sanookohan se aina yöök! kun joku yrittää maksaa paketin marinoituja broilerin fileitä tai shampoota, mistä hän itse ei tykkää. Minä antaisin palautetta kauppiaalle tuollaisesta.
Se kassa oli tyhmä. En ennusta pitkää uraa kassan takana. Siellä pitää hallita tilannetaju eikä asiakkaan aikana ajatella ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahan vuoksi ne duunissa on, tuskin kutsumusammatti on.
Maksaako kauppiaat nykyään asiakkaille vettuilusta? Nyrpistelystä ja asiattomasta kuittailuista? Monoa tollaisille ja äkkiä. Valittakaa huonosta palvelusta. Jos hermot ei kestä ihmisiä niin kassan takana ei ole oikea paikka sellaselle.
Kuules kun ne kauppiaat ei muutenkaan maksa paljon pskaakaan. Alkaisi työn arvostus nousta jos nousisi palkkakin. Se nyt vaan -valitettavasti- on tällä hetkellä niin surkea, että ei kauheasti huvita asiakkaiden veetuilua hymy naamalla kuunnella. Kun palkka on saatu hilattua reilusti ylöspäin, voidaan ottaa seuraavaksi tarkastelun alle vuorot ja sopimukset. Nollasopparit pois, ja työntekijöille sellaiset tunnit että niillä saa elätettyä perheensä. Ainiin, ja siitä lauantaista myös tuplapalkka, koska se on kompensaatio siitä, että joutuu olemaan töissä silloin kun kaikki muut ovat vapaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ihmettelen samaa ja enemmänkin. Hakeutuvatko hapannaamat ensisijaisesti tasan tarkkaan kassatyöhön? Miksi esimiehet palkkaavat hapannaamoja, eikö muita hakijoita ole? Vai hakevatko normaalit ihmiset kassatyöhön - ja kassatyön vuoksi heistä sitten tulee hapannaamoja? Meneekö kassatyössä normaali ihminen pilalle pysyvästä (eli pysyy hapannaamana hautaan asti) vai paraneeko ihminen sitten kun lopettaa kassatyöt? Jne. Ei voi ymmärtää.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä sinne hakee ihan normaaleja ihmisiä. Olen työskennellyt kassalla nyt 4 vuotta opiskelujen ohessa ja välivuoden aikana, ja voin sanoa että siinä työssä kyynistyy n. vuodessa ja usko ihmisten hyvyyteen lakkaa. Voin myös sanoa että olen huomannut lomien aikana, että palaan "normaaliksi itsekseni" suurin piirtein kahden viikon jälkeen, eli pystyn taas kunnioittamaan muita ihmisiä ja olemaan heille ystävällinen. Töihin palattuani taannun kuitenkin päivässä, eli veikkaan että kun vihdoin valmistun ja pääsen jonnekin muualle töihin, palaudun kyllä omaksi itsekseni.
Voih. Kassatyöllä on samanlainen vaikutus ihmisiin kuin tällä vauvakeskustelupalstalla. Ainakin minä alan inhota ihan kaikkia ihmisiä kun luen tätä palstaa liikaa (eli yli 15 minuuttia). Mutta kunhan lähden tietokoneen ääreltä ulos auringonpaisteeseen niin muistan että "ai niin, luojan kiitos on olemassa myös jotain hyvää".

Joo, kassatyöntekijät normalisoituu töiden jälkeen.
Ne on ne hoitajat (lähihoitajat, sairaanhoitajat,...) jotka on ihan pysyvästi kyynisiä sairaita p*skoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ihmettelen samaa ja enemmänkin. Hakeutuvatko hapannaamat ensisijaisesti tasan tarkkaan kassatyöhön? Miksi esimiehet palkkaavat hapannaamoja, eikö muita hakijoita ole? Vai hakevatko normaalit ihmiset kassatyöhön - ja kassatyön vuoksi heistä sitten tulee hapannaamoja? Meneekö kassatyössä normaali ihminen pilalle pysyvästä (eli pysyy hapannaamana hautaan asti) vai paraneeko ihminen sitten kun lopettaa kassatyöt? Jne. Ei voi ymmärtää.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä sinne hakee ihan normaaleja ihmisiä. Olen työskennellyt kassalla nyt 4 vuotta opiskelujen ohessa ja välivuoden aikana, ja voin sanoa että siinä työssä kyynistyy n. vuodessa ja usko ihmisten hyvyyteen lakkaa. Voin myös sanoa että olen huomannut lomien aikana, että palaan "normaaliksi itsekseni" suurin piirtein kahden viikon jälkeen, eli pystyn taas kunnioittamaan muita ihmisiä ja olemaan heille ystävällinen. Töihin palattuani taannun kuitenkin päivässä, eli veikkaan että kun vihdoin valmistun ja pääsen jonnekin muualle töihin, palaudun kyllä omaksi itsekseni.
Tuota minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Miksi pitää vetää vuosi toisensa jälkeen päänsä asiakaspalveluun kassalle jos jo vuodessa on selkeästi kyynistynyt koko hommaan ja työ vaikuttaa omaan persoonaan vahvasti niin että jopa usko ihmisiin horjuu. Se on selkeä merkki ettei missään nimessä sovi alalle. Menee vaikka siivoamaan...
Itse tein jonkun 4-5 vuotta ruokakaupoissa töitä. Sain paljon kehuja ja yritin olla mukava kaikille. Mutta ne muutamat asiakkaat, jotka olivat päättäneet tulla joka päivä sinne kauppaan valittamaan samoista asioista ja purkamaan omaa ahdistusta minuun eivät ehkä tiedä, että minulla oli tapa tehdä "inhimillisiä" erehdyksiä tälläisien ihmisien ostoksille. Esim oltermanni juusto saattoi vahingossa näkyä kuitilla 2-3 krt jne.
Ei muuttunut hapannaamaa, koska kostin ihan suoraan sellaisille ihmisille. Olenko ylpeä? En välttämättä. Muutama hapannaamaa olen kyllä joutunut asiakkaana itsekin haukkumaan. Kassa ei tervehdi, ei sano edes hintaa, ei mitään. Robotinkin kanssa tulisi paremmin juttuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahan vuoksi ne duunissa on, tuskin kutsumusammatti on.
Maksaako kauppiaat nykyään asiakkaille vettuilusta? Nyrpistelystä ja asiattomasta kuittailuista? Monoa tollaisille ja äkkiä. Valittakaa huonosta palvelusta. Jos hermot ei kestä ihmisiä niin kassan takana ei ole oikea paikka sellaselle.
Kuules kun ne kauppiaat ei muutenkaan maksa paljon pskaakaan. Alkaisi työn arvostus nousta jos nousisi palkkakin. Se nyt vaan -valitettavasti- on tällä hetkellä niin surkea, että ei kauheasti huvita asiakkaiden veetuilua hymy naamalla kuunnella. Kun palkka on saatu hilattua reilusti ylöspäin, voidaan ottaa seuraavaksi tarkastelun alle vuorot ja sopimukset. Nollasopparit pois, ja työntekijöille sellaiset tunnit että niillä saa elätettyä perheensä. Ainiin, ja siitä lauantaista myös tuplapalkka, koska se on kompensaatio siitä, että joutuu olemaan töissä silloin kun kaikki muut ovat vapaana.
Hyvästä palvelusta asiakkaat ovat valmiita maksamaan. Hapannaamoille ei penniäkään vaan monoa persuuksille sukkelaan liiketoimintaa torpedoimasta.
kaupunginkomeinkassa kirjoitti:
........ minulla oli tapa tehdä "inhimillisiä" erehdyksiä tälläisien ihmisien ostoksille. Esim oltermanni juusto saattoi vahingossa näkyä kuitilla 2-3 krt jne.
Ei muuttunut hapannaamaa, koska kostin ihan suoraan sellaisille ihmisille.
Ei ristus.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kuin ihmetellä. Jonon päästä todistin kun kassaneiti alkoi pitelemään nenäänsä suurieleisesti ja kailottamaan suureen ääneen kuinka pahasti haisee hänen nenäänsä, kun asiakas asetti kukan hihnalla.
Asiakas nolona. Sanattomaksi vetää ja tekisi mieli laittaa kaupan nimi tähän että tietäisivät millaisia hölmöjä heillä palvelee asiakkaita.
Ootko se jonka lapsen heiluvaa hammasta ei huomioitu Lidlissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ihmettelen samaa ja enemmänkin. Hakeutuvatko hapannaamat ensisijaisesti tasan tarkkaan kassatyöhön? Miksi esimiehet palkkaavat hapannaamoja, eikö muita hakijoita ole? Vai hakevatko normaalit ihmiset kassatyöhön - ja kassatyön vuoksi heistä sitten tulee hapannaamoja? Meneekö kassatyössä normaali ihminen pilalle pysyvästä (eli pysyy hapannaamana hautaan asti) vai paraneeko ihminen sitten kun lopettaa kassatyöt? Jne. Ei voi ymmärtää.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä sinne hakee ihan normaaleja ihmisiä. Olen työskennellyt kassalla nyt 4 vuotta opiskelujen ohessa ja välivuoden aikana, ja voin sanoa että siinä työssä kyynistyy n. vuodessa ja usko ihmisten hyvyyteen lakkaa. Voin myös sanoa että olen huomannut lomien aikana, että palaan "normaaliksi itsekseni" suurin piirtein kahden viikon jälkeen, eli pystyn taas kunnioittamaan muita ihmisiä ja olemaan heille ystävällinen. Töihin palattuani taannun kuitenkin päivässä, eli veikkaan että kun vihdoin valmistun ja pääsen jonnekin muualle töihin, palaudun kyllä omaksi itsekseni.
Tuota minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Miksi pitää vetää vuosi toisensa jälkeen päänsä asiakaspalveluun kassalle jos jo vuodessa on selkeästi kyynistynyt koko hommaan ja työ vaikuttaa omaan persoonaan vahvasti niin että jopa usko ihmisiin horjuu. Se on selkeä merkki ettei missään nimessä sovi alalle. Menee vaikka siivoamaan...
En ole tuo ketä lainasit, mutta... herran tähden sentään jos en saisi tehdä töitä jotka muuttavat minut kyyniseksi ihmisvihaajaksi. Enhän minä saisi tehdä yhtikäs mitään töitä!
Olettehan kuulleet että aktiivimalli ei erottele hapan- ja hymynaamoja toisistaan. Hapannaaman on otettava se työ vastaan vaikka ei miellyttäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kuin ihmetellä. Jonon päästä todistin kun kassaneiti alkoi pitelemään nenäänsä suurieleisesti ja kailottamaan suureen ääneen kuinka pahasti haisee hänen nenäänsä, kun asiakas asetti kukan hihnalla.
Asiakas nolona. Sanattomaksi vetää ja tekisi mieli laittaa kaupan nimi tähän että tietäisivät millaisia hölmöjä heillä palvelee asiakkaita.Ootko se jonka lapsen heiluvaa hammasta ei huomioitu Lidlissä?
En ole. Osaat varmaan lukea millaisesta tapauksesta tässä on kysymys. Lue uudelleen aloitus.
Nyt ajatuksen kanssa keskittyen. Huomaat : ei sanaakaan Lidlistä tai mistään heiluvasta hampaasta.
Oletkos sinä puolestasi se joka näkee salattuja ja piilotettuja merkityksiä ihan selkeissä aloituksissa?