Suostutteko käyttämään stayuppeja julkisilla paikoilla?
Mieheni on kinunnut minua pistämään stayupit jalkaan kun ollaan menossa ravintolaan, elokuviin tai johonkin muuhun julkiseen paikkaan.
Onhan ne ihan "sexyt" makuuhuone puuhissa, mutta minusta noita käyttävät ulkona vain maksulliset naiset. Kokoajan saisi pelätä että hameen alta vilahtaa pitsinen reunus, en pystyisi nauttimaan tilaisuudesta yhtään. Ehkä elokuviin pakon edessä voisin harkita, siellä kun on pimeää.
Kommentit (39)
Miten lyhyitä hameita käytät? Itse käytän stay-uppeja aina kun käytän hametta. Oletan ettei mun haarani kiinnosta muita kuin miestäni, joten ihan sama minkä verran siellä yläosassa on neulosta.
Suostuisin ja käytänkin, jopa välillä töissä. Kesällä sukkahousut on liian kuumat ja haluan että sääreni näyttävät hyviltä ja stay-up:t korostavat ainakin omien jalkojeni ulkonäköä. Ja pieni sukan reunuksen vilahdus iltapuvun halkiosta saa miehet tosi kuumiksi. Olen iskenyt useamman miehen illaksi kotiin ainoastaan vähän vilauttamalla sukan vartta. Suosittelen vain kokeilemaan rohkeasti.
Eli näyttää olevan yleistä ja normaalia noiden käyttäminen. Itsestä vaan tuntuu vähän hutsulta tai halvalta kun laitan ne jalkaan. Ehkä se on vaan mielikuva jostain elokuvista.
Lupasin jo miehelleni että laitan tänään ne kun menemme teatteriin.
Ps. Olen vielä niin nuori ja juuri vasta muuttanut pois kotoa ettei edes ole ollut mahdollisuutta noita oikein käyttää aiemmin. Vanhempani eivät olisi sallineet stayuppeja missään nimessä, ei vaikka olisi ollut mikä tilanne.
-ap 20v-
Käytän ja usein. Ymmärrän jos on ylipainoinen ja jalat kuin norsulla, niin ei ole kiva näyttää HK:n siniseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani eivät olisi sallineet stayuppeja missään nimessä, ei vaikka olisi ollut mikä tilanne.
-ap 20v-
Kävikö vanhempasi kurkkimassa hameesi alle kun olit lähdössä ulos? Aika sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Suostuisin ja käytänkin, jopa välillä töissä. Kesällä sukkahousut on liian kuumat ja haluan että sääreni näyttävät hyviltä ja stay-up:t korostavat ainakin omien jalkojeni ulkonäköä. Ja pieni sukan reunuksen vilahdus iltapuvun halkiosta saa miehet tosi kuumiksi. Olen iskenyt useamman miehen illaksi kotiin ainoastaan vähän vilauttamalla sukan vartta. Suosittelen vain kokeilemaan rohkeasti.
Jos haluaa iskeä sukkafetisistejä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhanaikaisia juttua nuo stay upit.
Joo, leggarit on in!
Vierailija kirjoitti:
Eli näyttää olevan yleistä ja normaalia noiden käyttäminen. Itsestä vaan tuntuu vähän hutsulta tai halvalta kun laitan ne jalkaan. Ehkä se on vaan mielikuva jostain elokuvista.
Lupasin jo miehelleni että laitan tänään ne kun menemme teatteriin.
Ps. Olen vielä niin nuori ja juuri vasta muuttanut pois kotoa ettei edes ole ollut mahdollisuutta noita oikein käyttää aiemmin. Vanhempani eivät olisi sallineet stayuppeja missään nimessä, ei vaikka olisi ollut mikä tilanne.
-ap 20v-
Nyt on sitten hyvä tilaisuus opetella uusia juttuja :) Ennen pitkää huomaat, että stayup-sukat on vain sukat, kun vain muistat ettei sukkien reunuksia vilautella ihmisten ilmoilla.
Arkuutesi johtuu vaan siitä, että asia on vieras sinulle :)
Itse aloin ehkä alta parikymppisenä käyttämään niitä. Ne on oikeesti tosi kätevät verrattuna sukkahousuihin. Esim vessassa käynnillä ei tarvitse riisua sukkiksia ja oikoa niitä takaisin, kunhan pudottaa pikkarit. Itseä ainakin ärsyttää se pukeminen ja oikominen. Ja kesähelteillä ilma kiertää ihanasti, eikä haarat hikoile niin pahasti.
Ja kyllä jotkut miehet kuumentuu jos pitsireunus vilahtaa. Oikun oma mieskin toivoisi jotain tuommoista <3
Yhden kerran ole kokeillut, mutta toista kertaa:kiitos ei !
Inhoan sitä silikonikumista 'iilimato'- tunnetta niiden sukkien yläosan nauharenkaassa, joka kitkallaan takaa niiden sukkien päällä pysymisen.
Hikoaa pian siitä kohtaa, kun ei yhtään hengitä läpi.
Sukkikset vaan mulle silloin kun sukkia tarvitsen, tai vaikka sitten polvisukat, mutta ei enää ikinä mitään 'stay-uppeja'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisin ja käytänkin, jopa välillä töissä. Kesällä sukkahousut on liian kuumat ja haluan että sääreni näyttävät hyviltä ja stay-up:t korostavat ainakin omien jalkojeni ulkonäköä. Ja pieni sukan reunuksen vilahdus iltapuvun halkiosta saa miehet tosi kuumiksi. Olen iskenyt useamman miehen illaksi kotiin ainoastaan vähän vilauttamalla sukan vartta. Suosittelen vain kokeilemaan rohkeasti.
Jos haluaa iskeä sukkafetisistejä.
Mitä pahaa sukkafetisseissä on? Sinänsä hän stay-uppit on vaan sukat.
Vierailija kirjoitti:
Eli näyttää olevan yleistä ja normaalia noiden käyttäminen. Itsestä vaan tuntuu vähän hutsulta tai halvalta kun laitan ne jalkaan. Ehkä se on vaan mielikuva jostain elokuvista.
Lupasin jo miehelleni että laitan tänään ne kun menemme teatteriin.
Ps. Olen vielä niin nuori ja juuri vasta muuttanut pois kotoa ettei edes ole ollut mahdollisuutta noita oikein käyttää aiemmin. Vanhempani eivät olisi sallineet stayuppeja missään nimessä, ei vaikka olisi ollut mikä tilanne.
-ap 20v-
Mistä ihmeestä sun vanhemmat tietäisivät että onko sulla sukkahousut vai sukat? Eikö aikuinen ihminen pukeudu ihan itse ilman että vanhemmat näkee? En minä ole ollut katsomassa tyttäreni pukeutumista juurikaan sen jälkeen kun hän oppi itse pukemaan itsensä, en tiedä missä vaiheessa hän alkoi ostaa ja käyttää sukkia sukkahousujen sijaan. Onhan se pervoa että naisen isä kyyläisi että mitä hameen alla on.
Minä olen lihava (oikeasti lihava) ja mulla on pitkät jalat, sukkahousujen käyttäminen on helvetillistä. Sukkahousuja ei tehdä tarpeeksi isoja niin että ne olisi mukavat pukea päälle ja käyttää, yleensä ne jää liian lyhyeksi.
Siksi stay upit on paljon paremmat, jos niitä saa jostain tarpeeksi isoa kokoa, toki en mistään saa niin isoja että ne saisi vedettyä niin ylös kun hoikat ihmiset, eli ihan reiden yläosaan, mutta mulle riittää sekin että ne on reiden alaosaan asti, mulla kun ei ole hame yleensä lyhyempi kuin polvipituinen. Ja toisaalta, mua ei haittaa vaikka sukan reunakin vilahtaisi, siihen ei kukaan kuole.
Yleensä käytän hameen alla lyhyitä legginsejä koska reidet hankaa yhteen kävellessä, ei stay uppeja ainakaan kesällä ole sen takia kätevää käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani eivät olisi sallineet stayuppeja missään nimessä, ei vaikka olisi ollut mikä tilanne.
-ap 20v-
Kävikö vanhempasi kurkkimassa hameesi alle kun olit lähdössä ulos? Aika sairasta.
No mutsi olis varmasti löytänyt ne kaapistani ja kai noita voi pestäkin. Pyykkikorista jos olis tuollaiset löytyneet niin ensin olisin saanut selkääni äidiltä ja sitten isältäni. Meillä sai piiskaa / rangaistuksia pienemmistäkin asioista. Viimeksi olen saanut ihan oikeaa piiskaa 17 vuotiaana, kun jäin kiinni tupakan poltosta. Sain itse valita otanko piiskaa vai kuukauden iltapoistumista.
Vanhempani ovat hieman vanhoillisia ja myös melkoisen uskonnollisiakin. Sunnuntaisin käydään kirkossa tai vähintään katsotaan televisiosta hartaus. Mukana piti olla aina jos ei ollut töitä tai koetta seuraavana päivänä. Myös hartaus piti katsoa televisiosta hiljaa paikallaan istuen.
-ap-
Ap on olemassa myös sukkanauhoilla kiinnitettäviä stay-uppeja. Eli jos silikoni reunus ärsyttää niin kannattaa kokeilla noita. Hankit vaan sukkanauha liivit, ne on siinäkin mielessä kätevät että nauhojen pituutta saa säädettyä, eli sukat saa oikealle korkeudelle.
Vierailija kirjoitti:
Miten lyhyitä hameita käytät? Itse käytän stay-uppeja aina kun käytän hametta. Oletan ettei mun haarani kiinnosta muita kuin miestäni, joten ihan sama minkä verran siellä yläosassa on neulosta.
Levitäpä haarojasi vähän istuessa, niin näet kiinnostaako.

No pitäisin pienenä ihmeenä jos jotakuta kiinnostaa lähes kuusikymppisen mummelin haarat, mutta ihan kiva kuulla, että kysyntää olisi.
Öh, minulla on yleensä muutakin ylläni kuin pelkät sukat. Ihan vinkiksi sinullekin, mekkoja/hameita saa myös pidempiä kuin pelkän pimpin peittäviä-