Mitä tekisit, jos lapsesi kertoisi olevansa transsukupuolinen?

Transsukupuolinen ei aina tarkoita sitä kuitenkaan, että haluaisi käydä muodon muutoksen läpi. Jotkut hyväksyvät tilanteensa niineenkin.

Keskustelisimme lapsen tuntemuksista ja kyselisin, millä perusteella hän on tämän huomannut. Haluaisin, että hän ymmärtää, että hän ei ole trans sen takia, että tykkää mekoista tai kravateista, vaan kuka vain voi tykätä mistä haluaa ilman, että se vaikuttaa mihinkään sukupuoleen, vaikka joku hänelle toisin sanoisikin. Omassa kehossa viihtymisestähän transsukupuolisuudessa on kyse.

Olen itse viettänyt nuoruuteni sateenkaaripiireissä ja tunnen noin 50 trans/ muunsukupuolista ihmistä, joista osalle on tehty leikkauksia ja joilla kaikilla on erilainen tyyli elää, ja olen todella hyväksyvä ja tottunut. Silti joidenkin kohdalla minulle tulee väkisin semmoinen ei näin -fiilis. Tunnen erään transnaisen, jolla on transpoika, ala-asteikäinen, ja olen monesti miettinyt, onko hänen (pojan) transsukupuolisuuttaan määritetty muuta kuin sen perusteella, että hän ei yhtään viihdy mekossa. Tuntuu, että tälle ko. vanhemmalle on ollut meriitti, että myös oma lapsi on trans, ja varmasti ko. vaihtoehto on lapselle varhain asetettu tarjolle perinteisten sukupuoliroolien rinnalle. On omituista, että toisinaan näissä piireissä ei haluta luokitella mitään ulkoista (vaatteet, ammatti, värit, harrastus, hiusten mitta, meikki, kävelytyyli) mihinkään sukupuoleen paitsi silloin, kun on kyse transsukupuolisuudesta. Silloin on ehdottomasti eri sukupuolta kuin syntyessään, jos vain stereotyyppiset vastakkaisen sukupuolen jutut kiinnostavat.

Kerron oman kokemukseni miten vanhemmat suhtautuivat mun transsukupuolisuuteeni. En siis missään vaiheessa suoraan niin sanotusti "tullut ulos kaapista" vaan vanhempani arvasivat asian nähtyäni minulla transsukupuolisesta pojasta kertovan kirjan. Silloin molemmat vanhempani tulivat keskustelemaan kanssani ja kysyivät, että tunnenko syntyneeni väärään kehoon. Tämä tapahtui siis silloin kuin olin 16 vuotias. Äitini kertoi, että huomasi jo kun olin pienempi, että olen ns. "poikatyttö". Molemmat vanhemmat siis ottivat asian erittäin hyvin ja sanoivat hyväksyvänsä minut ja rakastavansa minua joka tapauksessa. Vanhempani toivoivat, että odottaisin siihen asti, että täytän 18 ja sitten vasta hakeutuisin transpolille. Kunnioitin heidän toivettaan, vaikka hieman pahalta välillä tuntui se odottaminen. Nyt kuitenkin 19 vuotiaana minusta tuo oli ihan järkevä ratkaisu ja nyt olenkin jo muutaman kerran käynyt transpolilla ja alkaa vihdoin tuntua siltä, että vielä jonain päivänä voin olla onnellinen omassa kehossani.

Pieni transpoika :) kirjoitti:

Kerron oman kokemukseni miten vanhemmat suhtautuivat mun transsukupuolisuuteeni. En siis missään vaiheessa suoraan niin sanotusti "tullut ulos kaapista" vaan vanhempani arvasivat asian nähtyäni minulla transsukupuolisesta pojasta kertovan kirjan. Silloin molemmat vanhempani tulivat keskustelemaan kanssani ja kysyivät, että tunnenko syntyneeni väärään kehoon. Tämä tapahtui siis silloin kuin olin 16 vuotias. Äitini kertoi, että huomasi jo kun olin pienempi, että olen ns. "poikatyttö". Molemmat vanhemmat siis ottivat asian erittäin hyvin ja sanoivat hyväksyvänsä minut ja rakastavansa minua joka tapauksessa. Vanhempani toivoivat, että odottaisin siihen asti, että täytän 18 ja sitten vasta hakeutuisin transpolille. Kunnioitin heidän toivettaan, vaikka hieman pahalta välillä tuntui se odottaminen. Nyt kuitenkin 19 vuotiaana minusta tuo oli ihan järkevä ratkaisu ja nyt olenkin jo muutaman kerran käynyt transpolilla ja alkaa vihdoin tuntua siltä, että vielä jonain päivänä voin olla onnellinen omassa kehossani.

Näin vanhempana transihmisenä toivotan sulle onnea matkallesi! Sulla on vielä koko elämä edessä ja tulevaisuus koettavana. Odotusajat on pitkiä, mitä transasioihin tulee, mutta senkin jälkeen sä olet vielä nuori.

Paina vain rohkeasti eteenpäin ja kiinnitä omaan hyvinvointiisi huomiota. Älä tukeudu ikinä liikaa päihteisiin tai muuhun vastaavaan.

Häpeäisin silmät päästäni enkä enää tapailisi häntä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiesithän ap, että juuri kaltaistesi henkilöiden takia on olemassa tutkimukset. Juuri teidän takianne transsukupuolisuus ei ainakaan Suomessa ole ilmoitusasia eikä hoitoja saa sormia napsauttamalla. Juuri teidän tajuamme meitä aitoja transsukupuolisia vähäteltiin lapsena ja kerrottiin todellisen identiteettimme olevan vain vaihe ja kun vaihe ei täysi-ikäisenäkään mennyt ohi pääsimme sentään tutkimuksiin, jossa piti vielä vuosien ajan vääntää psykiatrille ja psykologille kuinka on kokenut itsensä pojaksi koko ikänsä eikä kyse ole vain siitä, ettei sopeudu naisen rooliin. Joten mitä ihmettä vingut, kaltaisiasi suojellaan hartaasti meidän aitojen transsukupuolisten kustannuksella kyllä, sitähän peräänkuulutit.

Olipa vastenmielinen ja katkera tilitys. Totta kai täytyy selvittää onko ihminen todella transsukupuolinen vai ei, ennen kuin tehdään mitään peruuttamatonta tai vaikeasti korjattavaa.Lääketieteessä tutkiminen ja arviointi on aina tarpeen. Tätä prosessia voisi varmasti parantaa, mutta on äärimmäisen noloa hyökätä sellaista ihmistä vastaan, joka on kokenut epävarmuutta sukupuolestaan ja kehodysforiaa olematta kuitenkaan trans.

Niin, se voi tosiaan olla katkera tilitys, kun olet elänyt 30 vuotta kuunnellen, kuinka et ole oikeasti olemassa ja kuinka kyseessä on vaan vaihe ja olet oikeasti hullu. Suurin osa ihmisistä komppaa juuri ap:tä ja hänen kaltaisiaan pysähtymättä pohtimaan meitä oikeita transihmisiä, joiden elämää poljettiin lapsuudesta alas ja jotka on olleet osastolla naisiksi kasvatettavina ja pituuskasvu pysähtyi 12-vuotiaana ja lukio jäi kesken lahjakkuudesta huolimatta, kun liikunnankursseja ei pystynyt suorittamaan.

Homontappaja kirjoitti:

Häpeäisin silmät päästäni enkä enää tapailisi häntä!

Osa transsukupuolisista on toki homoja ja lesboja, mutta suurin osa muuttuu yhteiskunnan silmissä heteroiksi prosessin myötä, joten olisit vain tyytyväinen. Tosin jos sinulla on tapana "tapailla" lastasi, ehkä sen lopettaminen onkin parasta...