Mies ei osallistu vauvan perushoivaan

Vierailija kirjoitti:

Jokin idea siinä on, että lapsen ensinmäinen hoivaaja on nainen. Jokin idea on myös siinä, että isän- ja äidinvaistot on erinlaisia. Äidiltä lapsi oppii hoivan ja emapatia ja isä on se joka kehottaa lasta kasvamaan ja isyys alkaa vasta siitä kun lapsen kanssa voi tehdä jotain konkreettistakin.

En ole tämän kirjoittaja, mutta järkyttää alapeukkujen määrä. 

Ihan biologiaa ja kehityspsykologiaa tämä. Isä tulee henkisesti vähän myöhemmin täysillä kuvioon. 

Mies voi toki olla erityinen ja kokea vauva-ajankin eri tavoin. Olemme erilaisia. Mutta tyypillistä isyyteen ihan normaalisti kuuluvaa on, että isyys rakkauden kokemuksineen tulee vähän myöhemmin kuin äidillä. 

Mikä tässä on väärää?

Tuo on varmaan yksilökohtaista. Tunnen useita ihan miehisiä miehiä, jotka hoitavat onnessaan omaa pientä vauvaa. Toisaalta olemme erilaisia, ehkä ne halut hoitaa tulevat kun lapsi kasvaa.

Isä ei tee asioita, koska sen ei ole pakko. Nyt kun kyse ei ole enää mistään vastasyntyneestä, voit hyvin alkaa jättää vauvaa kahdestaan isän kanssa vaikka kauppareissun ajaksi. Tai lähdet kavereiden kanssa kahville, tarvitset myös sitä aikaa itsellesi.

Ja kun isä sitten on saanut vaipat vaihdettua ja pyllyt rasvattua ja jonkun vaatteenkin vauvalle päälle, niin et mene arvostelemaan etkä opastamaan, miten se olisi pitänyt tehdä. Kaveri on osannut tehdä vauvoja, kyllä se noi perusjututkin oppii omalla tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Mies EI ole nainen eikä äiti. 

Mikä miehen käsistä tekee niin erilaiset, ettei niillä voi vaihtaa vaippaa, syöttää, pukea ja ennen kaikkea sylitellä?

Ap:n miehelle sanoisin, että tee vaan rohkeasti, että sustakin tulee parempi.

Mites muute, jutteleeko mies vauvalle, hakee kontaktia yms? Monet miehet tuntuu odottavan sitä, että lapset kasvaa niin, että niitten kanssa voi puuhailla enemmän esim ulkopelejä, askartelua yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin idea siinä on, että lapsen ensinmäinen hoivaaja on nainen. Jokin idea on myös siinä, että isän- ja äidinvaistot on erinlaisia. Äidiltä lapsi oppii hoivan ja emapatia ja isä on se joka kehottaa lasta kasvamaan ja isyys alkaa vasta siitä kun lapsen kanssa voi tehdä jotain konkreettistakin.

En ole tämän kirjoittaja, mutta järkyttää alapeukkujen määrä. 

Ihan biologiaa ja kehityspsykologiaa tämä. Isä tulee henkisesti vähän myöhemmin täysillä kuvioon. 

Mies voi toki olla erityinen ja kokea vauva-ajankin eri tavoin. Olemme erilaisia. Mutta tyypillistä isyyteen ihan normaalisti kuuluvaa on, että isyys rakkauden kokemuksineen tulee vähän myöhemmin kuin äidillä. 

Mikä tässä on väärää?

Mä ainakin tunnen naisena sisimmässäni, etten ole mitenkään luonnostani tässä täysillä mukana, vaan kyllä se vaatii ponnistelua. Siksi suoraan sanottuna v*ituttaa kuulla, että tämä muka olisi minulle helpompaa. Veikkaan, että sama kokemus on muillakin alapeukuttajilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde pois kotoa miehen tullessa töisyä ja jä heifät pärjäämään. Sitten pidennä jaksoja ja lopulta mies voisi olla koti-isänä esim pari kk.

Se on sekä lapsen että miehen oman edun mukaista, että heille tulee hyvät välit. Oma mieheni oli vauvan koti-isänä jopa puoli vuotta ja hän osaa hoitaa kodin js on täysivaltainen aikuinen eikä mieslapsi. Hänellä on läheinen suhde kaikkiin lapsiinsa ja on varmasti siitä valinnastaan ikionnellinen aikanaan kuolinvuoteellaan.

Totuus on kuitenkin se, että äiti on vauvoille tärkeämpi kuin isä. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että on lapselle hyväksi jättää se pääasiallisesti isän hoitoon vauvana.

Vauvoille on tärkeää edes yksi ihminen, joka huolehtii perustarpeitten (ruoka, puhtaus, uni) lisäksi leikittelystä ja hellimisestä. Toki tämä tulee naisilta enemmän luonnostaan, kun kantavat sitä lasta sen yhdeksän kuukautta, mutta kyllä isänrakkauden pitäisi pystyä samaan. Ei tuota voi käyttää tekosyynä sille, miksi miesten (isien) ei tarvitse huolehtia lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin idea siinä on, että lapsen ensinmäinen hoivaaja on nainen. Jokin idea on myös siinä, että isän- ja äidinvaistot on erinlaisia. Äidiltä lapsi oppii hoivan ja emapatia ja isä on se joka kehottaa lasta kasvamaan ja isyys alkaa vasta siitä kun lapsen kanssa voi tehdä jotain konkreettistakin.

En ole tämän kirjoittaja, mutta järkyttää alapeukkujen määrä. 

Ihan biologiaa ja kehityspsykologiaa tämä. Isä tulee henkisesti vähän myöhemmin täysillä kuvioon. 

Mies voi toki olla erityinen ja kokea vauva-ajankin eri tavoin. Olemme erilaisia. Mutta tyypillistä isyyteen ihan normaalisti kuuluvaa on, että isyys rakkauden kokemuksineen tulee vähän myöhemmin kuin äidillä. 

Mikä tässä on väärää?

 

Mä ainakin tunnen naisena sisimmässäni, etten ole mitenkään luonnostani tässä täysillä mukana, vaan kyllä se vaatii ponnistelua. Siksi suoraan sanottuna v*ituttaa kuulla, että tämä muka olisi minulle helpompaa. Veikkaan, että sama kokemus on muillakin alapeukuttajilla.

Jep. Ja sitten nainen, joka rehellisesti kokee näin, on "luonnoton". Ja miehelle se vaan on "luonnollista" kokea niin. Vaan jos se olisi luonnollista että nainen hoivaa ja mies ei, ei täällä olisi naisia, joita se asia haittaa! Hehän vain onnellisina toimisivat luontonsa määräämällä tavalla!

Naiset haluaa vapautta ja sitten kun sitä antaa koska "et sinä osaa tehdä tuota(kaan) oikein, anna kun minä näytän" niin alkaa ajan kanssa turhauttaa kun mikään ei kelpaa ja missään ei onnistu vaan aina osaa toinen muka paremmin.

Lopulta ollaan sitten siinä tilanteessa että miestä ei oikeasti enää kiinnosta koska kokee olevansa turhake ja "hyvin se on tähänkin asti vetäny ilman minua, joten ei varmaan tarvitse puuttua nytkään".

Sitten alkaa valitus siitä että mies on niin tekemätön ja passiivinen. Miehet parisuhteen alussa usein on hyvinkin avuliaita mutta naisen vaan on pakko tulla väliin pätemään "oikeasta" ja "väärästä" tavasta hoitaa asia jossa ei sellaista ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin idea siinä on, että lapsen ensinmäinen hoivaaja on nainen. Jokin idea on myös siinä, että isän- ja äidinvaistot on erinlaisia. Äidiltä lapsi oppii hoivan ja emapatia ja isä on se joka kehottaa lasta kasvamaan ja isyys alkaa vasta siitä kun lapsen kanssa voi tehdä jotain konkreettistakin.

En ole tämän kirjoittaja, mutta järkyttää alapeukkujen määrä. 

Ihan biologiaa ja kehityspsykologiaa tämä. Isä tulee henkisesti vähän myöhemmin täysillä kuvioon. 

Mies voi toki olla erityinen ja kokea vauva-ajankin eri tavoin. Olemme erilaisia. Mutta tyypillistä isyyteen ihan normaalisti kuuluvaa on, että isyys rakkauden kokemuksineen tulee vähän myöhemmin kuin äidillä. 

Mikä tässä on väärää?

Mä olen samaa mieltä siitä, että pienen vauvan kuuluisi saada olla äidin lähellä lähes jatkuvasti, mutta ei se nyt sitä estä, että isä ei voisi vaihtaa vaippaa, kylvettää, rasvata, ja hoitaa vauvaa esim. tuntia, että äiti pääsee vaikka lenkille. Tästähän ap:lla oli kysymys.

Miksi se mies ei sitten sanonut että ei halua lapsia, kun ei selvästikään halua että lapsi siinä on? Sehän tässä mättää. Olisi sitten rehellisesti sanonut, että hommataan vaan jos äiti hoitaa kaiken. Jos on niin paljon miestä että pystyy siittimensä reikään tökkäämään ja lapsia alulle saattamaan, niin ottakoon vastuun.

Minä tekisin miehelle samaa kuin ap:n mies tekee ap:lle. Että nyt on nälkä ja vessahätä ja mitä näitä on, ja työntäisin vauvan miehen syliin. Ja käynpä tässä kaupassa ja rikkaruohot on kitkemättä, teenpä tässä ruoan jne. Toki hoitaisin omankin osuuden, mutta kylmän viileästi järjestäisin niin että sen miehenkin on yksinkertaisesti hoidettava oma osansa. Talouden työt lisääntyvät vauvan tulon myötä aika radikaalisti, niin kyllä siinä on sylin tarve ja kotitöiden tekemisen tarve itse kullakin. Ei siinä ole silloin mitään "väärää" että pistä vauvan isukin syliin jos on oikeasti hommiakin tehtävänä. Ja samalla tietysti tsempaten ja yrittäen ymmärtää sitä (anteeksi, mutta) palikkaa, että sillä kestää mennä jakeluun että tätä tää nyt on. Hyvässä hengessä ja pottuuntumatta. Ja miettisin samalla omia odotuksia myös, että ovatko ne kohtuullisia. Useinhan se paskin mieli tulee siitä, että rakentelee pilvilinnoja ja todellisuus ei vastaakaan unelmia. Ei ole realistista odottaakaan 100% täydellisyyttä, mutta jos vaikka 80% hyvään suoritukseen tyytyisi niin oma ketutus jäisi vähemmälle. Hyväksyy myös sen, että elämä menee vähän kausittain, ja on niitä parempia ja vähemmän hyviä ajanjaksoja. Tilanne elää ja muuttuu. Tsemppiä tulevaan! :)

Onpa harmillista!😔 Vauvan ja isän välinen kiintymyssuhde ei pääse kehittymään.

Vierailija kirjoitti:

Olisitteko miehen kanssa joka ei osallistu vauvan 4kk perushoivaan? Ei vaihda vaippoja, ei juuri koskaan vaihda vaatteita, ei pese/hoida rasvauksia yms. Sanoo vaan, että hoida sä kun oot parempi. Jos pitää vauvaa sylissä niin alkaa hetken päästä mankumaan ä, että ota tää kun pitää mennä vessaan tai on nälkä yms. Onko tämä mielestänne oikeasti isänä toimimista tai voiko tällaiselle miehelle ja haistattaa vitut ja sanoa ettei hänellä ole lapseen oikeutta kun ei kerran hoitamaan suostu ?

Paljon sulla on ikää?

Miten meni noin niinkun omasta mielestä tuo "isukin" valinta?

Vierailija kirjoitti:

Miksi se mies ei sitten sanonut että ei halua lapsia, kun ei selvästikään halua että lapsi siinä on? Sehän tässä mättää. Olisi sitten rehellisesti sanonut, että hommataan vaan jos äiti hoitaa kaiken. Jos on niin paljon miestä että pystyy siittimensä reikään tökkäämään ja lapsia alulle saattamaan, niin ottakoon vastuun.

Minä tekisin miehelle samaa kuin ap:n mies tekee ap:lle. Että nyt on nälkä ja vessahätä ja mitä näitä on, ja työntäisin vauvan miehen syliin. Ja käynpä tässä kaupassa ja rikkaruohot on kitkemättä, teenpä tässä ruoan jne. Toki hoitaisin omankin osuuden, mutta kylmän viileästi järjestäisin niin että sen miehenkin on yksinkertaisesti hoidettava oma osansa. Talouden työt lisääntyvät vauvan tulon myötä aika radikaalisti, niin kyllä siinä on sylin tarve ja kotitöiden tekemisen tarve itse kullakin. Ei siinä ole silloin mitään "väärää" että pistä vauvan isukin syliin jos on oikeasti hommiakin tehtävänä. Ja samalla tietysti tsempaten ja yrittäen ymmärtää sitä (anteeksi, mutta) palikkaa, että sillä kestää mennä jakeluun että tätä tää nyt on. Hyvässä hengessä ja pottuuntumatta. Ja miettisin samalla omia odotuksia myös, että ovatko ne kohtuullisia. Useinhan se paskin mieli tulee siitä, että rakentelee pilvilinnoja ja todellisuus ei vastaakaan unelmia. Ei ole realistista odottaakaan 100% täydellisyyttä, mutta jos vaikka 80% hyvään suoritukseen tyytyisi niin oma ketutus jäisi vähemmälle. Hyväksyy myös sen, että elämä menee vähän kausittain, ja on niitä parempia ja vähemmän hyviä ajanjaksoja. Tilanne elää ja muuttuu. Tsemppiä tulevaan! :)

Hyvässä hengessä? "Mies on palikka", joo-o.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde pois kotoa miehen tullessa töisyä ja jä heifät pärjäämään. Sitten pidennä jaksoja ja lopulta mies voisi olla koti-isänä esim pari kk.

Se on sekä lapsen että miehen oman edun mukaista, että heille tulee hyvät välit. Oma mieheni oli vauvan koti-isänä jopa puoli vuotta ja hän osaa hoitaa kodin js on täysivaltainen aikuinen eikä mieslapsi. Hänellä on läheinen suhde kaikkiin lapsiinsa ja on varmasti siitä valinnastaan ikionnellinen aikanaan kuolinvuoteellaan.

Totuus on kuitenkin se, että äiti on vauvoille tärkeämpi kuin isä. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että on lapselle hyväksi jättää se pääasiallisesti isän hoitoon vauvana.

Vauvoille on tärkeää edes yksi ihminen, joka huolehtii perustarpeitten (ruoka, puhtaus, uni) lisäksi leikittelystä ja hellimisestä. Toki tämä tulee naisilta enemmän luonnostaan, kun kantavat sitä lasta sen yhdeksän kuukautta, mutta kyllä isänrakkauden pitäisi pystyä samaan. Ei tuota voi käyttää tekosyynä sille, miksi miesten (isien) ei tarvitse huolehtia lapsistaan.

Tuo on niin totta! Jännästi tässä langassa nousee esiin isyyteen kohdistuva kaksinaismoralismi:

"Isän nyt vaan ei osaa vaihtaa vaippaa, se on puhdasta biologiaa!"

Mutta samalla:

"Lapsi tarvitsee sekä isän ja äidin, vain äidun kanssa elävät lapset jäävät ilman tärkeää miehen mallia!"

Ja mitenköhän se miehen malli tulee? Silläkö, että isä pyörii vaimonsa hameenhelmoissa kädettömänä miesvauvana? :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se mies ei sitten sanonut että ei halua lapsia, kun ei selvästikään halua että lapsi siinä on? Sehän tässä mättää. Olisi sitten rehellisesti sanonut, että hommataan vaan jos äiti hoitaa kaiken. Jos on niin paljon miestä että pystyy siittimensä reikään tökkäämään ja lapsia alulle saattamaan, niin ottakoon vastuun.

Minä tekisin miehelle samaa kuin ap:n mies tekee ap:lle. Että nyt on nälkä ja vessahätä ja mitä näitä on, ja työntäisin vauvan miehen syliin. Ja käynpä tässä kaupassa ja rikkaruohot on kitkemättä, teenpä tässä ruoan jne. Toki hoitaisin omankin osuuden, mutta kylmän viileästi järjestäisin niin että sen miehenkin on yksinkertaisesti hoidettava oma osansa. Talouden työt lisääntyvät vauvan tulon myötä aika radikaalisti, niin kyllä siinä on sylin tarve ja kotitöiden tekemisen tarve itse kullakin. Ei siinä ole silloin mitään "väärää" että pistä vauvan isukin syliin jos on oikeasti hommiakin tehtävänä. Ja samalla tietysti tsempaten ja yrittäen ymmärtää sitä (anteeksi, mutta) palikkaa, että sillä kestää mennä jakeluun että tätä tää nyt on. Hyvässä hengessä ja pottuuntumatta. Ja miettisin samalla omia odotuksia myös, että ovatko ne kohtuullisia. Useinhan se paskin mieli tulee siitä, että rakentelee pilvilinnoja ja todellisuus ei vastaakaan unelmia. Ei ole realistista odottaakaan 100% täydellisyyttä, mutta jos vaikka 80% hyvään suoritukseen tyytyisi niin oma ketutus jäisi vähemmälle. Hyväksyy myös sen, että elämä menee vähän kausittain, ja on niitä parempia ja vähemmän hyviä ajanjaksoja. Tilanne elää ja muuttuu. Tsemppiä tulevaan! :)

Hyvässä hengessä? "Mies on palikka", joo-o.

No AP:n mies nyt kertoman mukaan on ja niin on valitettavan moni muukin tuore isä. Lusmuilevat koska voivat, esittävät taitamatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde pois kotoa miehen tullessa töisyä ja jä heifät pärjäämään. Sitten pidennä jaksoja ja lopulta mies voisi olla koti-isänä esim pari kk.

Se on sekä lapsen että miehen oman edun mukaista, että heille tulee hyvät välit. Oma mieheni oli vauvan koti-isänä jopa puoli vuotta ja hän osaa hoitaa kodin js on täysivaltainen aikuinen eikä mieslapsi. Hänellä on läheinen suhde kaikkiin lapsiinsa ja on varmasti siitä valinnastaan ikionnellinen aikanaan kuolinvuoteellaan.

Totuus on kuitenkin se, että äiti on vauvoille tärkeämpi kuin isä. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että on lapselle hyväksi jättää se pääasiallisesti isän hoitoon vauvana.

Vauvoille on tärkeää edes yksi ihminen, joka huolehtii perustarpeitten (ruoka, puhtaus, uni) lisäksi leikittelystä ja hellimisestä. Toki tämä tulee naisilta enemmän luonnostaan, kun kantavat sitä lasta sen yhdeksän kuukautta, mutta kyllä isänrakkauden pitäisi pystyä samaan. Ei tuota voi käyttää tekosyynä sille, miksi miesten (isien) ei tarvitse huolehtia lapsistaan.

Ei ole ihan sama kuka nuo perustarpeet hoitaa, vaan sen pitäisi olla yksi ja sama henkilö.

Pistä mies ottamaan vastuuta. Annat vauvan syliin ja sanot että lähdet nyt ottamaan päiväunet, eikä sinua saa herättää ainakaan pariin tuntiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se mies ei sitten sanonut että ei halua lapsia, kun ei selvästikään halua että lapsi siinä on? Sehän tässä mättää. Olisi sitten rehellisesti sanonut, että hommataan vaan jos äiti hoitaa kaiken. Jos on niin paljon miestä että pystyy siittimensä reikään tökkäämään ja lapsia alulle saattamaan, niin ottakoon vastuun.

Minä tekisin miehelle samaa kuin ap:n mies tekee ap:lle. Että nyt on nälkä ja vessahätä ja mitä näitä on, ja työntäisin vauvan miehen syliin. Ja käynpä tässä kaupassa ja rikkaruohot on kitkemättä, teenpä tässä ruoan jne. Toki hoitaisin omankin osuuden, mutta kylmän viileästi järjestäisin niin että sen miehenkin on yksinkertaisesti hoidettava oma osansa. Talouden työt lisääntyvät vauvan tulon myötä aika radikaalisti, niin kyllä siinä on sylin tarve ja kotitöiden tekemisen tarve itse kullakin. Ei siinä ole silloin mitään "väärää" että pistä vauvan isukin syliin jos on oikeasti hommiakin tehtävänä. Ja samalla tietysti tsempaten ja yrittäen ymmärtää sitä (anteeksi, mutta) palikkaa, että sillä kestää mennä jakeluun että tätä tää nyt on. Hyvässä hengessä ja pottuuntumatta. Ja miettisin samalla omia odotuksia myös, että ovatko ne kohtuullisia. Useinhan se paskin mieli tulee siitä, että rakentelee pilvilinnoja ja todellisuus ei vastaakaan unelmia. Ei ole realistista odottaakaan 100% täydellisyyttä, mutta jos vaikka 80% hyvään suoritukseen tyytyisi niin oma ketutus jäisi vähemmälle. Hyväksyy myös sen, että elämä menee vähän kausittain, ja on niitä parempia ja vähemmän hyviä ajanjaksoja. Tilanne elää ja muuttuu. Tsemppiä tulevaan! :)

Hyvässä hengessä? "Mies on palikka", joo-o.

No AP:n mies nyt kertoman mukaan on ja niin on valitettavan moni muukin tuore isä. Lusmuilevat koska voivat, esittävät taitamatonta.

En vetäisi suoraan niin vahvoja johtopäätöksiä, koska seassa tulee ilmi lause "tee sä kun olet parempi". Tässä on pari skenaariota.

Joko se on klassinen nalkuttaja-passiivitilanne, eli mies on suhteen aikana yrittänyt tehdä asioita mutta on tullut liian usein torpatuksi koska muka "tekee väärin" ja lopulta siihen kyllästyy ja alkaa "lusmuilla" koska tosiaan tulee olo että se vaimo on vaan niin samperin hyvä kun en osaa hänen mielestään mitään ja hän tekee "aina oikein". Lopulta sitten alkaa se "nalkutus" että sä et tee MITÄÄN vaikka aikanaan omasta halustaan on kovasti saattanut yrittääkin. Todella klassinen asetelma jo ennen lapsiakin. Turha olettaa että tilanne yhtäkkiä muuttuisi kun sitä tilannetta on siihen asti kasvatettu tuohon suuntaan.

Toinen tsäänssi on se, että mies ei koe VIELÄ sitä samaa läheisyyttä lapseen ja on edelleen hämillään tilanteesta että "mikäs se tämä pökäle on"? Vie aikansa tottua ja "kasvaa", tulla isäksi. Äiti on kuitenkin jo kantanut tuota lasta 9kk ja miehen vaimosta ja rakastajasta on nyt oikeasti tullut "äiti" oikein kertapierasulla.

Kolmas on sitten se, että EVVK ja lapsi ihan oikeasti on tehty "koska oli pakko" ja se sitten myös näkyy ihan kaikessa. Tuskin tulee kauhean läheiset suhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde pois kotoa miehen tullessa töisyä ja jä heifät pärjäämään. Sitten pidennä jaksoja ja lopulta mies voisi olla koti-isänä esim pari kk.

Se on sekä lapsen että miehen oman edun mukaista, että heille tulee hyvät välit. Oma mieheni oli vauvan koti-isänä jopa puoli vuotta ja hän osaa hoitaa kodin js on täysivaltainen aikuinen eikä mieslapsi. Hänellä on läheinen suhde kaikkiin lapsiinsa ja on varmasti siitä valinnastaan ikionnellinen aikanaan kuolinvuoteellaan.

Totuus on kuitenkin se, että äiti on vauvoille tärkeämpi kuin isä. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että on lapselle hyväksi jättää se pääasiallisesti isän hoitoon vauvana.

Vauvoille on tärkeää edes yksi ihminen, joka huolehtii perustarpeitten (ruoka, puhtaus, uni) lisäksi leikittelystä ja hellimisestä. Toki tämä tulee naisilta enemmän luonnostaan, kun kantavat sitä lasta sen yhdeksän kuukautta, mutta kyllä isänrakkauden pitäisi pystyä samaan. Ei tuota voi käyttää tekosyynä sille, miksi miesten (isien) ei tarvitse huolehtia lapsistaan.

Ei ole ihan sama kuka nuo perustarpeet hoitaa, vaan sen pitäisi olla yksi ja sama henkilö.

On hyvä, että vauvalla on yksi hoivaava henkilö, joka ei katoa pitkiksi ajoiksi, mutta edelleenkään jos äiti on tämä henkilö se ei tasan tarkkana estä isää vaihtamasta vaippoja tai juttelemasta vauvalle. Sillä lailla siitä isästä tulee vähitellen yhtä tärkeä, herran jestas.

Ei osallistu. Tämä kertoo jo aika paljon. Minä sanoisin, että mies ei hoida omaa lastaan. Sehän on totuus. Molemmat vanhemmat ovat huoltajia ja velvollisia osallistumaan perheen elatukseen ja töihin kykyjensä ja taitojensa mukaan. Vaipanvaihto ei ole rakettitiedettä, joten kuka tahansa sen osaa tehdä, jos on vain vähänkään kiinnostusta asiaan. Ei ihme, että naiset haluavat eron viimeistään toisen lapsen tehtyään tuollaisille vätyksille. Miksi kukaan tekee lapsia tuollaisille ikiteineille, jotka eivät ikinä kasva aikuiseksi.