Kertokaa, miten lestadioilaiset yleensä suhtautuvat ei-uskoviin
Sain juuri tietää, että suuri osa työpaikkani johdosta ja työntekijöistäkin on lestadioilaisia ja pelottaa, mitä olen mennyt puhumaan omasta elämästäni.
Osa noista tuntuu suhtautuvan minuun nuivasti, minä esimerkiksi olen tottunut edellisessä, samankaltaisessa työssä samankaltaisine sääntöineen todellakin siihen, että liukuva työaika on liukuva työaika, eikä silti suositus, että kävisi siitä huolimatta 8-16 vaikka paperilla toisin sanotaankin.
Minulta usein kysellään, miten oikein kuljen, koska no, kuljen liukuvan työajan mukaan eli milloin mitenkin.
On pieniä asioita paljon, joita olen ihmetellyt ja jotka avautuivat minulle kun sain tietää tämän työyhteisön olevan vähintään 90% noista piireistä, kaikki tuntevat toisensa ennestään.
Miten voin enää soluttautua porukkaan, kun olen jo paljastanut ajattelevani omilla aivoillani ja esim. kritisoivani tiettyjä ääneen sanomattomia sääntöjä, tai ihmetellyt että paperilla työaika on liukuva, mutta pitäisi silti kulkea 8-16?
Kommentit (7)
Vaihtelevasti ja suhtautuminen on hyvin yksilökohtaista. Lestadiolaisuus on lähellä klrttiläisyyttä eli herännäisyyttä, molemmissa ryhmissä suhtaudutaan ei mitenkään. Enemmän tuo on näissä uuskarismaattisissa ja amerikkalaisperäisissä jerätysliikkeissä joissa uskonnottomat ja ateistit lytätään maan rakoon. Mutta kuten sanoin, se on hyvin yksilökohtaista.
Olin vuosia töissä yrityksessä missä johto ja enin osa työkavereista oli (esikois)lestadiolaisia. Vähän täytyi suodattaa mistä puhuu ja miten esittää asiansa (kännäämisistä ja irtosuhteista ei tullut puhuttua, uskoa ei tullut kritisoitua, eikä kiroilu sopinut etikettiin), mutta kyllähän nuokin elävät tässä todellisuudessa ja tietävät että ihmiselämään mahtuu paljon sellaista mistä he itse kieltäytyvät.
Hoidin oman työni kuten oli sovittu, eikä ikinä ollut mitään ongelmia. Kokemukseni mukaan uskovaiset sitoutuvat myös työnantajana työsuhteeseen jopa tiukemmin kuin me maalliset ihmiset. Kun irtisanouduin työstä, niin minulle tarjottiin jopa palkankorotusta mikäli jäisin taloon.
Mikä olisi pahinta, mitä voisin tehdä ajattelemattani? Yritän miettiä taaksepäin, mitä oikein olen puhunut (kun olen tapani mukaan lörpötellyt niitä näitä) ja en esimerkiksi tietenkään mitään ryyppäysjuttuja ONNEKSI ole mennyt puhumaan (enkä sellaista muissakaan paikoissa tee), mutta en esimerkiksi kuulu kirkkoon ja mietin onko tämä tullut ilmi..
Miten liukuva työaika liittyy lestadiolaisuuteen?
Suhtautuvat sinuun suunnilleen samoin, kuin tavikset esim mt-potilaisiin, muslimipakolaisiin tai rikollisiin: Ystävällisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi pahinta, mitä voisin tehdä ajattelemattani? Yritän miettiä taaksepäin, mitä oikein olen puhunut (kun olen tapani mukaan lörpötellyt niitä näitä) ja en esimerkiksi tietenkään mitään ryyppäysjuttuja ONNEKSI ole mennyt puhumaan (enkä sellaista muissakaan paikoissa tee), mutta en esimerkiksi kuulu kirkkoon ja mietin onko tämä tullut ilmi..
En nyt ymmärrä, miksi kirkkoon kuulumattomuutesi olisi ongelma. Lestadiolaisilla on sen verran tiiviit piirit, että he ovat sinut palkatessaan taatusti tienneet, että sinä et ole kestadiolainen. Lestadiolaisten (oletan, että tarkoitat vanhoillislestadiolaisia) mielestä taas kaikkinei-lestadiolaiset ovat epäuskoisia siitä huolimatta, kuuluvatko he kirkkoon vai ei.
Pahinta, mitä voisit tehdä, olisi haukkua ääliöiksi tms. kaikki ne, joilla on sinua konservatiivisempia näkemyksiä (esim. homoliittojen vastustajat). Voit kyllä ihan hyvin sanoa itse kannattavasi homoliittoja. Lestadiolainen kyllä ymmärtää, että kaikki eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin hän. Mutta siinä vaiheessa, kun haukut homoliittojen vastustajia ääliöiksi, oikeastaan sanot lestadiolaiselle työkaverillesi, että hän ääliö.
En nyt varsinaisesti lähtisi retostelemaan alkoholi- tai seksijutuilla, mutta ei sinun toisaalta tarvitse peitellä lestadiolaiselta työkaverilta, että käytät joskus alkoholia ja että sinulla on seksisuhteita. Eivät lestadiolaiset oletakaan muiden elävän samalla tavalla kuin he itse.
Älä kiroile.