Pitäkää kissanne poissa toisten pihoilta
Kesä ja irtokissat on täällä taas.
Vuosi vuodelta pinna lyhenee. Kissanomistajat on vastuuttomia, mutta se on sitten kissa, joka saa kärsiä seuraukset, kun ihmisillä menee niihin hermot.
Kommentit (198)
Kävelytän kissaamme päivittäin remmissä. Silti se jostain puskasta kaivoi linnunpoikasen ja olisi sen tappanut ellen olisi mennyt väliin. Luuletteko te ihan oikeasti, että teidän katit on jotenkin periaatteellisia ja napsii vain niitä sairaita, vanhoja yksilöitä?
Tästähän on vaikka kuinka paljon dataa, että kissa ja minkki ovat biodiversiteetin pahimpia vihollisia.
Pidin ennen kissojani vapaana ulkona, ja ne pyydystivät pääasiassa hiiriä. Ehkä kerran yksi toi linnun kotiin, mutta muuten linnut saivat olla ihan rauhassa. Nykyiset kaksi kissaani opetin pienestä pitäen valjaissa ulkoileviksi sisäkissoiksi, että pysyisivät kotona turvassa pahoilta ihmisiltä, autoilta ja mahdollisilta villipedoilta. Kissani eivät edes osaisi tappaa oikeita saaliita, kun eivät ulkoilleet lainkaan ennen kuin tänne tulivat, eli emo ei opettanut saalistamaan. Mutta ovatpahan turvassa. Nyt sitten kukkapenkissä myllää kesäisin myyräkanta ja talvisin hiiriä tunkee sisälle asti.
https://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/koirat-kissat507
Suomessa on noin 600 000 kissaa (2016), joiden kulkualue vapaana on keskimäärin noin neliökilometri. Kissoja ei saa pitää vapaana. Suomessa kissat tappavat arviolta yli miljoona lintua vuosittain, Ruotsissa tutkimuksen mukaan noin 7 miljoonaa, ja Englannissa arviolta 27 miljoonaa lintua kesäisin (BirdLife Suomi). Yksikin "vapaa kissa" aiheuttaa siis keskimäärin suuremmat lintutuhot kuin esimerkiksi tuulivoimala keskimäärin.
Lintujen pesimäaika on jälleen kiivaimmillaan. Metsissä, soilla sekä pihoissa ja puutarhoissa on lintuja hautomassa pesissään, ruokkimassa poikasiaan ja pian myös vielä lentokyvyttömiä poikasia piipertämässä.
Lintujen pesimisen häirintää pitäisi välttää kaikin tavoin. Moni laji häiriintyy helposti ja jotkut voivat jopa hylätä pesänsä, jos emot joutuvat häirityiksi pesällään. Poikaset ja munat taas kylmettyvät viileällä säällä nopeasti, jos emot eivät pääse niitä lämmittämään.
Säännöllisesti kysytään, että eikö koirien pitäisi olla kiinni tähän aikaan. Jo pelkästään lintujen ja muiden eläinten pesimisen turvaamiseksi näin pitäisi olla. Myös lainsäätäjä on ollut samaa mieltä asiasta. Vaikka se oma leppoinen seurakoira ei tuntuisikaan vaaralliselta pedolta, muuttuu
tilanne luonnossa. Pesinnän tuhoutumiseen riittää uteliaan koiran kuonon tunkeutuminen nuuhkimaan linnunpesää - ja sen tekevät kaikki koirat rodusta ja metsästysvietistä riippumatta.
Sen paremmin ei kissojakaan tulisi päästää yksin ulos kevään ja kesän aikana. Kissa on yksi tehokkaimpia tappajia kesäisessä luonnossamme. Ihan leppoisan lihava kotikissa pyydystää oravista ja pikkulinnuista alkaen
kaikkea. Kotikissan tappamana on löytynyt jopa teeriä ja telkkiä.
Muistattehan siis pitää koiranne ja kissanne kiinni luonnoneläinten pesimisen aikana!
Kissaa ei kyllä pitäisi päästää ulkoilemaan itsekseen. Ensinnäkin se on hirmuinen ninjatuhoaja kissoihin tottumattomille ekosysteemeille ja toisekseen se voi joutua pulaan ulkosalla. Tietysti ennestään ulkoilemaan tottunut kissa masentuu jäädessään jumiin sisätiloihin ja sitä pitäisi elämänsä loppuun saakka pitää ulkokissana, mutta ainakaan uutta kissaa tuskin kannattaa kasvattaa ulkoiluun. Sen sijaan sille olisi syytä keksiä mielekästä, säännöllistä aktiviteettia sisätiloissa, ja samalla saisi yhteistä aikaa kissan kanssa. Näin joskus videon, jossa joku oli rakentanut huisannäköiset kiipeilytelineet kissalleen katonrajoja myöten, eli tilanpuutteenkaan ei tarvitse olla iso ongelma.
Olen kuullut aivan käsittämättömiä juttuja vastuuttomista kissanomistajista. Joku kertoi sisäsiittoisista kissoistaan ("joo ne oli sisko ja veli"), että "sinne jonnekki ne jäi ku me muutettiin". Teki mieli käydä puhujan kurkkuun ja ois varmaan pitänytkin. Enhän mä ees palkkatöissä siinä firmassa ollut, harjoittelijana vaan.
Jos teillä kissat kuitenkin ulkoilee, niin pitäkää huolta leikkaamisesta ja rokotuksista. Vaikka kissa onkin halpa eläin, se ei kuitenkaan ole arvoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä oo koskaan ymmärtänyt, mikä niissä kissoissa niin v*tuttaa. Okei, jos ne kuseksii jatkuvasti kuistille ja kenkiin niin joo, mutta en jaksa uskoa että se on niin yleistä kuin väitetään. Täällä meillä on jokkaisella neljällä naapurilla jotka asumme lähekkäin kissa tai kissoja, jotka liikkuvat ulkona vapaasti. Koskaan ei kenellekään ole toisten (saati omista) ollut riesaa. Yhden naapurin koiratkin ulkoilevat joskus irti ja käyvät meidänkin pihassa kylässä, eikä mitään ongelmaa.
Seuraavaksi villieläinten pesimäajoista tulee varmaan kakkamyrsky, mutta kyllähän niillä on luonnossakin niitä petoja riesana, luultavasti enemmän keskenään syövät toisiaan kuin kissat esim lintuja. Meilläkin pyytävät hiiriä ja ei oo niistä riesaa kissojen ansiosta.
Vastuuttomia ei olla, terveitä ja hyväkuntoisia kissoja jokkainen joista huolehditaan.
Oletko ikinä ajatellut, mitä ne kissat tuolla luonnossa lintujen pesimäaikaan tekee? Aiheuttavat todella paljon haittaa, vaikka eivät sinua haittaisikaan.
Itse kyllä pidän kissoista, mutta totuus on että ne eivät Suomen luontoon kuulu.
No jos tähän naurettavaan kliseeseen lähdetään, niin et kyllä kuulu sinäkään Suomen luontoon. Jatka ajatusta tästä eteenpäin, kuten haluat...
Ei ole mikään naurettava klisee, vaan totuus on että kissa tuhoaa luonnonvaraista pieneläimistöä, ja aiheuttaa pahimmillaan ihan oikeita häiriöitä paikallisissa eläinkannoissa. Jos joku on naurettava klisee, niin se että puolustellaan sitä että tuodaan vieras petoeläin häiritsemään paikallista eläimistöä, sillä että ihminenkin on vieraslaji. Ihminen tekee taatusti enemmän tuhoa kuin kissa, mutta kaksi väärää ei tee oikeaa - ihmisen tehtävä on suojella sitä luontoa, eikä edesauttaa sen tuhoamista tuollaisilla typerillä verukkeilla.
Ja edelleen, pidän kissoista, en ole tuo kirjoittaja joka niiden eliminoinnista puhuu, en todellakaan satuttaisi kissaa. Silti ihmiset voisivat ottaa vähän vastuuta lemmikeistään. Mutta tämä on kai tätä kun näiden "eläinrakkaiden" eläinrakkaus ylettyy vain söpöihin ja pörröisiin kissoihin ja koiriin.
Kissa ei ole mikään laatikossa elävä akvaariokala. Kyllä kissa toteuttaa parhaiten itseään vapaasti ulkoillen. Jos olet nuin huolissasi linnuista niin mene vaikka haravan kanssa niitä vartioimaan. Katsotaan montako kissaa yhden vuorokauden aikana joudut hätistelemään tiehensä. Tuskin ainuttakaan.
Kissat ovat meillä sekä rakkaita lemmikkejä, että työntekijöitä. Monet eivät tunnu tajuavan, että kissan irti pitäminen maaseudulla on hyvä juttu. Kuvittelevat vain sen jonku lähiön missä asutaan postimerkin kokoisilla tonteilla vierivieressä ja häiriinnytään ihan jokaisesta elollisesta ja elottomasti asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä loukkuja saa ja maksaako omistaja/valtio taksimaksut autottomalla kun lähtee kuskaamaan sitä loukkua ties minne?
Jos pitkä matka on ja loukkukin pitää erikseen hommata, niin monella varmaan mielenkiinto loppuu asiaan sillä sekunnilla ja kissa kadotetaan muilla keinoilla.
Hyviä pointteja!
Tää se just on, että puutarhanhoidossa kiinnostaa ihan muut kysymykset kuin kissantorjunnan hienoudet.
Se on haitta, josta haluaa vain eroon kerralla.
Parempi olisi, jos kissoja ei pidettäisi ollenkaan, kun ei niitä omistajat saa pysymään aisoissa.
Eduskuntaan aloite?
Mua ainakin v*tuttaa, kun naapurin katti pyörii meidän pihalla "metsästämässä". Toistaiseksi en ole nähnyt sen saaneen mitään kiinni ja toivon ettei saakaan, mutta silti ottaa päähän, kun se pyörii tossa joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Kävelytän kissaamme päivittäin remmissä. Silti se jostain puskasta kaivoi linnunpoikasen ja olisi sen tappanut ellen olisi mennyt väliin. Luuletteko te ihan oikeasti, että teidän katit on jotenkin periaatteellisia ja napsii vain niitä sairaita, vanhoja yksilöitä?
Tästähän on vaikka kuinka paljon dataa, että kissa ja minkki ovat biodiversiteetin pahimpia vihollisia.
Niin kauan kun ihminen tuhoaa tätä palloa kissaan verrattuna, surutta potenssiin miljoona, ei kenelläkään pitäisi olla yhtäkään vasta-argumenttia näiden upeiden eläinten suhteen. Näitä eläimiä kritisoivat/ vihaavat ihmiset ovat jotenkin täysin sokeita luonnon faktoille ja ihmisen itsensä tuhoisuudelle koko tätä MAAILMAA kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Allergisena ja autottomana en kyllä ala toisten kissoja kuskaamaan yhtään mihinkään. Myrkyt isken pihaan ennemmin. Oveakaan uskalla kohta varmaan auki pitää, ettei tule kissat sisälle kusen kanssa huonekaluja kuorruttamaan. Kai omistaja kustantaa uudet pihakalusteet tuhoutuneiden tilalle?
Kissat tulee kuseksimaan huonekalut 😂 nyt meni jo yli jopa kaltaisiltanne kissanvihaajilta😂😂
Kissa sopii huonosti lemmikiksi.
Yksi naapuri kippaa kissanhiekat roskakatoksen viereen. Siinä on jo melkoinen ruma keko, missä ei mikään kasva.
Luonnossa kissa on tuholainen.
Pihoilla haitta.
Ratkaisu? Ei kissoja Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
https://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/koirat-kissat507
Suomessa on noin 600 000 kissaa (2016), joiden kulkualue vapaana on keskimäärin noin neliökilometri. Kissoja ei saa pitää vapaana. Suomessa kissat tappavat arviolta yli miljoona lintua vuosittain, Ruotsissa tutkimuksen mukaan noin 7 miljoonaa, ja Englannissa arviolta 27 miljoonaa lintua kesäisin (BirdLife Suomi). Yksikin "vapaa kissa" aiheuttaa siis keskimäärin suuremmat lintutuhot kuin esimerkiksi tuulivoimala keskimäärin.
Lintujen pesimäaika on jälleen kiivaimmillaan. Metsissä, soilla sekä pihoissa ja puutarhoissa on lintuja hautomassa pesissään, ruokkimassa poikasiaan ja pian myös vielä lentokyvyttömiä poikasia piipertämässä.Lintujen pesimisen häirintää pitäisi välttää kaikin tavoin. Moni laji häiriintyy helposti ja jotkut voivat jopa hylätä pesänsä, jos emot joutuvat häirityiksi pesällään. Poikaset ja munat taas kylmettyvät viileällä säällä nopeasti, jos emot eivät pääse niitä lämmittämään.
Säännöllisesti kysytään, että eikö koirien pitäisi olla kiinni tähän aikaan. Jo pelkästään lintujen ja muiden eläinten pesimisen turvaamiseksi näin pitäisi olla. Myös lainsäätäjä on ollut samaa mieltä asiasta. Vaikka se oma leppoinen seurakoira ei tuntuisikaan vaaralliselta pedolta, muuttuu
tilanne luonnossa. Pesinnän tuhoutumiseen riittää uteliaan koiran kuonon tunkeutuminen nuuhkimaan linnunpesää - ja sen tekevät kaikki koirat rodusta ja metsästysvietistä riippumatta.Sen paremmin ei kissojakaan tulisi päästää yksin ulos kevään ja kesän aikana. Kissa on yksi tehokkaimpia tappajia kesäisessä luonnossamme. Ihan leppoisan lihava kotikissa pyydystää oravista ja pikkulinnuista alkaen
kaikkea. Kotikissan tappamana on löytynyt jopa teeriä ja telkkiä.Muistattehan siis pitää koiranne ja kissanne kiinni luonnoneläinten pesimisen aikana!
Jos pitää valita pihassa pesivät ja paskovat linnut tai kissa, niin valitsen 10 kissaa.
Vierailija kirjoitti:
Kissa on paska lemmikki!
Sinä olet ihmisenä samanlainen, onnea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa loukkuun ja ajelulle kohti löytöeläintaloa. Ei kannata ottaa tähtäimeksi sitä lähintä.
Oletko hölmö?
En koske vieraisiin kissoihin, enkä todellakaan lähde kuljettamaan niitä minnekään.Tämäkin ketju varmaan poistetaan.
Se ei muuta asiaa.
Teitä on varoitettu, kissanomistajat.
Jos päästätte elikkonne itsekseen ulos, sen ei käy hyvin.
Kukaan muu kuin kissanomistajat eivät näet pidä kissoista. Niistä on luonnossa ja pihoilla pelkkää riesaa.
Onko tämä uhkaus? Oletko eläinrääkkääjä/ tappaja? Tiedätkö että uhkaat rikollisella toiminnalla?
Asun pienen paikkakunnan laitamilla ja meidän pihassamme oleilee kulkukissa satunnaisesti jo useamman vuoden ajan, varmaan 10 vuotta jo. Aika hyvin pärjäilee! On sellainen oranssi lihaksikas kolli, oikea Thomas O'Malley!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä oo koskaan ymmärtänyt, mikä niissä kissoissa niin v*tuttaa. Okei, jos ne kuseksii jatkuvasti kuistille ja kenkiin niin joo, mutta en jaksa uskoa että se on niin yleistä kuin väitetään. Täällä meillä on jokkaisella neljällä naapurilla jotka asumme lähekkäin kissa tai kissoja, jotka liikkuvat ulkona vapaasti. Koskaan ei kenellekään ole toisten (saati omista) ollut riesaa. Yhden naapurin koiratkin ulkoilevat joskus irti ja käyvät meidänkin pihassa kylässä, eikä mitään ongelmaa.
Seuraavaksi villieläinten pesimäajoista tulee varmaan kakkamyrsky, mutta kyllähän niillä on luonnossakin niitä petoja riesana, luultavasti enemmän keskenään syövät toisiaan kuin kissat esim lintuja. Meilläkin pyytävät hiiriä ja ei oo niistä riesaa kissojen ansiosta.
Vastuuttomia ei olla, terveitä ja hyväkuntoisia kissoja jokkainen joista huolehditaan.
Oletko ikinä ajatellut, mitä ne kissat tuolla luonnossa lintujen pesimäaikaan tekee? Aiheuttavat todella paljon haittaa, vaikka eivät sinua haittaisikaan.
Itse kyllä pidän kissoista, mutta totuus on että ne eivät Suomen luontoon kuulu.
No jos tähän naurettavaan kliseeseen lähdetään, niin et kyllä kuulu sinäkään Suomen luontoon. Jatka ajatusta tästä eteenpäin, kuten haluat...
Ei ole mikään naurettava klisee, vaan totuus on että kissa tuhoaa luonnonvaraista pieneläimistöä, ja aiheuttaa pahimmillaan ihan oikeita häiriöitä paikallisissa eläinkannoissa. Jos joku on naurettava klisee, niin se että puolustellaan sitä että tuodaan vieras petoeläin häiritsemään paikallista eläimistöä, sillä että ihminenkin on vieraslaji. Ihminen tekee taatusti enemmän tuhoa kuin kissa, mutta kaksi väärää ei tee oikeaa - ihmisen tehtävä on suojella sitä luontoa, eikä edesauttaa sen tuhoamista tuollaisilla typerillä verukkeilla.
Ja edelleen, pidän kissoista, en ole tuo kirjoittaja joka niiden eliminoinnista puhuu, en todellakaan satuttaisi kissaa. Silti ihmiset voisivat ottaa vähän vastuuta lemmikeistään. Mutta tämä on kai tätä kun näiden "eläinrakkaiden" eläinrakkaus ylettyy vain söpöihin ja pörröisiin kissoihin ja koiriin.
Kissa ei ole mikään laatikossa elävä akvaariokala. Kyllä kissa toteuttaa parhaiten itseään vapaasti ulkoillen. Jos olet nuin huolissasi linnuista niin mene vaikka haravan kanssa niitä vartioimaan. Katsotaan montako kissaa yhden vuorokauden aikana joudut hätistelemään tiehensä. Tuskin ainuttakaan.
Kissat ovat meillä sekä rakkaita lemmikkejä, että työntekijöitä. Monet eivät tunnu tajuavan, että kissan irti pitäminen maaseudulla on hyvä juttu. Kuvittelevat vain sen jonku lähiön missä asutaan postimerkin kokoisilla tonteilla vierivieressä ja häiriinnytään ihan jokaisesta elollisesta ja elottomasti asiasta.
Suurin osa ihmisistä ei asu maalla, missä kissa on oikeissa töissä ja sille on tarve hyötyeläimenä. Kissoja pidetään vapaina myös taajamissa ja asuinalueilla. Viljelyspellot jo itsessään yleensä köyhdyttävät luonnon monimuotoisuuden, mutta tottakai niitä tarvitaan. Suurempi huoli tässä on siis esimerkiksi sellaiset henkilöt, jotka asuvat lähellä lintujen pesimäalueita. Kissa ei tuo kaikkia saaliita kotiin ja kissa ei saalista pelkästään ruoaksi.
Tuolla joku kertoi kissojensa olevan sisäkissoja, jotka eivät edes osaa metsästää. Näin minäkin luulin. Omani olivat koko ikänsä olleet vain valjaissa ulkona. Sitten sisään lensi punarinta. Meni 30 sekuntia ja se oli kuollut. Kyllä sisäkissakin oppii nopeasti tavoille, kun tilanne tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä oo koskaan ymmärtänyt, mikä niissä kissoissa niin v*tuttaa. Okei, jos ne kuseksii jatkuvasti kuistille ja kenkiin niin joo, mutta en jaksa uskoa että se on niin yleistä kuin väitetään. Täällä meillä on jokkaisella neljällä naapurilla jotka asumme lähekkäin kissa tai kissoja, jotka liikkuvat ulkona vapaasti. Koskaan ei kenellekään ole toisten (saati omista) ollut riesaa. Yhden naapurin koiratkin ulkoilevat joskus irti ja käyvät meidänkin pihassa kylässä, eikä mitään ongelmaa.
Seuraavaksi villieläinten pesimäajoista tulee varmaan kakkamyrsky, mutta kyllähän niillä on luonnossakin niitä petoja riesana, luultavasti enemmän keskenään syövät toisiaan kuin kissat esim lintuja. Meilläkin pyytävät hiiriä ja ei oo niistä riesaa kissojen ansiosta.
Vastuuttomia ei olla, terveitä ja hyväkuntoisia kissoja jokkainen joista huolehditaan.
Oletko ikinä ajatellut, mitä ne kissat tuolla luonnossa lintujen pesimäaikaan tekee? Aiheuttavat todella paljon haittaa, vaikka eivät sinua haittaisikaan.
Itse kyllä pidän kissoista, mutta totuus on että ne eivät Suomen luontoon kuulu.
Kuka oikeasti kuvittelee, että kissa on linnuille suurin uhka luonnossa? Kyllä kissan kitaan päätyy loukkaantuneet tai muuten ei terveet yksilöt, jotka päätyisivät minkä tahansa pedon kitaan. Linnut katsos lentävät, kissat eivät. Kyllä ne kissat pääasiassa hiiri- ja myyräkantaa pitävät kurissa ihmisasutuksien luona. Remmissä tai tarhassa on vaikea pitää hiirikantaa täällä maalla aisoissa.
Juuri näin.
Ei kuulu ihminenkään suomen luontoon, tänne vaan on sopeuduttu :)
Asiaan. Kokemusta on Maine coonista ja Norskista. Molemmilla vahva saalistusvietti, mutta pääsääntöisesti saaliseläimet olivat vesirottia, myyriä ja hiiriä.
14 vuoden aikana muutama lintu ja yksi rusakko.
Ennen kissoja kaikki omena, päärynä ja luumupuut olivat talven jäljiltä juuriltaan syötyjä. Yritimme loukuilla, pakokaasulla ja käytävät avaamalla päästä eroon vesirotista ja myyristä.
Ei auttanut. Hankimme nuo kaksi kissaa taloon, eikä ainuttakaan vauriota ole puutarhaan sen jälkeen tullut.
Toki työläiset pitää myös ruokkia hyvin, jotta eivät lähde myyrien loputtua pitkälle saalistukseen.
Meillä päin ainakin kaikki naapurit ovat toivottaneet " kissapartion " tervetulleeksi myös heidän puutarhoihin tuholaisia poistamaan.
s
Vierailija kirjoitti:
Allergisena ja autottomana en kyllä ala toisten kissoja kuskaamaan yhtään mihinkään. Myrkyt isken pihaan ennemmin. Oveakaan uskalla kohta varmaan auki pitää, ettei tule kissat sisälle kusen kanssa huonekaluja kuorruttamaan. Kai omistaja kustantaa uudet pihakalusteet tuhoutuneiden tilalle?
Myrkyt! Toisten lemmikkien tappaminen on rikos! Lisäksi siinä kuolee ne Suomen luontoon kuuluvat samalla. Että se siitä luontorakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa loukkuun ja ajelulle kohti löytöeläintaloa. Ei kannata ottaa tähtäimeksi sitä lähintä.
Oletko hölmö?
En koske vieraisiin kissoihin, enkä todellakaan lähde kuljettamaan niitä minnekään.Tämäkin ketju varmaan poistetaan.
Se ei muuta asiaa.
Teitä on varoitettu, kissanomistajat.
Jos päästätte elikkonne itsekseen ulos, sen ei käy hyvin.
Kukaan muu kuin kissanomistajat eivät näet pidä kissoista. Niistä on luonnossa ja pihoilla pelkkää riesaa.Onko tämä uhkaus? Oletko eläinrääkkääjä/ tappaja? Tiedätkö että uhkaat rikollisella toiminnalla?
Lemmikkieläimen ottaminen ja sen hoidon laiminlyönti on rikos.
Jätän sairaat päätelmäsi omaan arvoonsa.
En käsitä miten paksukalloisia ja röyhkeitä te kissanomistajat olette. Yksityispihat on yksityisiä. Meneekö perille?
Esim. koirien omistaja on hädissään, jos koira karkaa. Se etsitään viipymättä.
Mutta kissanomistajat viis veisaavat vaikka lemmikki on teillä tietymättömillä jatkuvasti.
Kissa on vieraslaji suomalaisessa luonnossa. On hyvä, että vapaana kulkevien kissojen saalistuksesta kerrotaan tieteellistä faktaa, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kaarina Kauhala.
Kauhala on ollut mukana kaupunkiekologiaan liittyvässä tutkimuksessa, jonka osana on tutkittu vapaasti ulkoilevien kissojen saalistusta. Tutkimusta varten etsittiin Turusta ja lähiseudulta kissojen omistajia, jotka pitivät kirjaa vapaasti ulkoilevien kissojensa kotiin tuomista saaliseläimistä.
Yhteensä 66 kissan kulkemiset ja saaliseläimet kirjattiin. Noin puolet kissoista asui taajamissa ja noin puolet maaseudulla. Saaliita kirjattiin maaliskuusta heinäkuuhun, sekä elokuusta joulukuulle kestävien jaksojen aikana.
Yksi kissa toi keskimäärin neljä saaliseläintä kotiin kuukaudessa. Saalieläimistä noin 70 prosenttia oli jyrsijöitä, viidennes lintuja, noin 5 prosenttia hyönteissyöjiä, kuten esimerkiksi päästäisiä ja loput muun muassa nuoria jäniksiä.
"On syytä huomioida, että taajamissa kissojen saaliista suurempi osa, jopa neljännes oli lintuja. On perusteltua pitää kissoja uhkana paikallisille lintukannoille. Maalla kissat tekevät sitä työtä, jota niiden toivotaan tekevän, eli niiden saalistus kohdistuu enemmän jyrsijöihin", toteaa Kauhala.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/vapaana-kulkeva-…