Miksi monet kissanruuat sisältävät porkkanaa, viljaa ym. kasvikunnan tuotteita, vaikka kissahan on 100%:sti lihansyöjä?
Pyrkivätkö kissanruokaa valmistavat yhtiöt säästämään tuotantokustannuksissa lisäämällä noihin ruokiin kaikenlaista siihen kuulumatonta paskaa vai mistä on oikein kyse?
Kommentit (23)
Siitä, että kissat syövät luontaisesti mm. saaliseläimen vatsalaukkujen sisällön ja myös vähäisissä määrin pureskelevat myös heiniä (jokainen kissanomistaja tietää, että tietyt sisäkasvit saa kyytiä).
Mutta osa kasveista on varmaan myös säästötarkoituksessa lisättyjä.
Säästötpä hyvinkin.
Oletko ap joskus tutkinut mitä eri "hedelmämehut" sisältävät? Suurin osa niistä koostuu pääasiassa porkkana- tai rypälemehusta, johon on maun vuoksi laitettu tilkka mandariinia tai mitä hedelmää siinä laatikon kyljessä sitten mainostetaankaan.
Whiskasilla on 7+ vuotiaiden hyytelöruoka vielä ok (ei kasviksia, kasvisproteiinitiivisteitä, viljaa tai sokeria). Pelkään kyllä että muutos tulee huonompaan siinäkin, kun niin moni ruoka on jo muuttunut huonoksi :/
Samoin Pirkan ja Rainbown jotkut vuokaruoat olleet laadukkaampia ja Mjau-merkki.
100% lihansyöjä? Tjaa. Ainahan ruokavaliota voi muuttaa, ei kai ole mikään pakko syödä samaa kuin mitä luonnossa söisi. Eihän me ihmisetkään syödä läheskään samaa kuin mitä simpanssit syö, tai mitä ihmiset vielä 20 000 vuotta sitten söivät. Ei meidän evoluutio ole 20 000 vuodessa kehittynyt läheskään yhtä paljon kuin meidän ruokavalio.
Jotkut tarjoavat koirilleen 100% vegaaniruokavaliota, ja ihan terveinä ja hyvinvoivina pysyvät ne koirat. Kissoista en tiedä.
Vierailija kirjoitti:

Kissa kuolee vegaaniruokavaliolla, eikä se koirallekaan ole mitään huippuelämää.

Ei todellakaan aleta kissojen tai koirien ruokavaliota muuttamaan jonkun itupellen mielenhäiriöiden takia. Niille pitää tarjota just sitä mitä ne tarvitsevat, pois eläimet tuollaisilta hulluilta!!
Vierailija kirjoitti:
100% lihansyöjä? Tjaa. Ainahan ruokavaliota voi muuttaa, ei kai ole mikään pakko syödä samaa kuin mitä luonnossa söisi. Eihän me ihmisetkään syödä läheskään samaa kuin mitä simpanssit syö, tai mitä ihmiset vielä 20 000 vuotta sitten söivät. Ei meidän evoluutio ole 20 000 vuodessa kehittynyt läheskään yhtä paljon kuin meidän ruokavalio.
Jotkut tarjoavat koirilleen 100% vegaaniruokavaliota, ja ihan terveinä ja hyvinvoivina pysyvät ne koirat. Kissoista en tiedä.
Ihminen on sekasyöjä joten se pärjää kasvisruuallakin, kissa taas on lihansyöjä. Koira vissiin voi jotenkin pärjätä kasvisruualla koska ei ole täysi lihansyöjä.
Meidän kissa ei suostu syömään mitään märkäruokia, oli sitten mitä sheebaa tai shaibaa tahansa. Tollo vaan rouskuttelee raksuja, niistäkin hiton ronkeli.

Huonosti syö meidänkin nuori tyttö niitä märkäruokia. Monesti lipittelee ne kastikkeet tai hyytelöt ja ne pulpurat jää kuivettumaan. Raksuja söisi kilon päivässä, mutta heinää napostelisi kuin lehmä konsanaan.
Kissa on 100% liha/kala/linnun syöjä. Ne kasvikset on laitettu mukaan märkäruokiin ihmistä miellyttämään vai mitä sanotte esimerkiksi ruoasta Gold Delicatesse Merikalaa Pinaatti-Béchamel-kastikkeessa.
Kuulostaa todella maukkaalta ihmisten ruoalta mutta, kissalle ravinto ei sovi.
Tämä ruoka aiheuttaa sen, että kissoilla on paljon sairauksia koska ne syövät vääränlaista ravintoa joka ei millään tavalla ole tarkoitettu kissapedoille.
Itse suosin eläinkaupan almo nature märkäruokia. Tarjosin näitä myöskin veljeni kissalle. Kissa oli aiemmin syönyt marketista ostettua märkäruokaa ja oksentanut käytännössä joka kerta syötyään. Nyt söi hyvällä ruokahalulla usean päivän ilman oksentamista.
Ostin ruoat bitiba nimisestä verkkokaupasta ja uskoakseni tämä on tällä hetkellä halvin verkkokauppa josta saa lemmikkien ruokaa.
Laittakaa viestiä jos tiedätte halvemman.
Meillä rakastetaan possun sydäntä. Kissa on lihansyöjä. Parhaat purkkiruuat matkivat hiirtä tai lintua koostumukseltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
100% lihansyöjä? Tjaa. Ainahan ruokavaliota voi muuttaa, ei kai ole mikään pakko syödä samaa kuin mitä luonnossa söisi. Eihän me ihmisetkään syödä läheskään samaa kuin mitä simpanssit syö, tai mitä ihmiset vielä 20 000 vuotta sitten söivät. Ei meidän evoluutio ole 20 000 vuodessa kehittynyt läheskään yhtä paljon kuin meidän ruokavalio.
Jotkut tarjoavat koirilleen 100% vegaaniruokavaliota, ja ihan terveinä ja hyvinvoivina pysyvät ne koirat. Kissoista en tiedä.
Kissa kuolee vegaaniruokavaliolla, eikä se koirallekaan ole mitään huippuelämää.
Kissa ei ole kuin jonkun 90% vai oliko 91% lihansyöjä (karnivori), mutta sen loput se on sekasyöjä (omnivori). Ainakin meillä käy kissä jäystämässä kurkkuka kasvihuoneessa vaikka kuinka ollaan joka kesä yritetty estää pääsy. Kissa ei kuitenkaan ole mikään kasvissyöjä (herbivori), vaikka sillä onkin taipumus kasviksiin, juureksiin ja viljatuotteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Säästötpä hyvinkin.
Mitkä säästöt? Jos kissa ei ravinnokseen voi käyttää jotain ruoassa olevaa, niin eihän siinä silloin mitään säästetä. Sehän on pelkkä ylimääräinen kustannus laittaa ruokaan jotain ylimääräistä.
Sen sijaan kuluttajien kusettamista se voi olla, jos kuluttaja tyhmänä vain katsoo kilohintaa eikä ravintoarvoa kissan kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
100% lihansyöjä? Tjaa. Ainahan ruokavaliota voi muuttaa, ei kai ole mikään pakko syödä samaa kuin mitä luonnossa söisi. Eihän me ihmisetkään syödä läheskään samaa kuin mitä simpanssit syö, tai mitä ihmiset vielä 20 000 vuotta sitten söivät. Ei meidän evoluutio ole 20 000 vuodessa kehittynyt läheskään yhtä paljon kuin meidän ruokavalio.
Jotkut tarjoavat koirilleen 100% vegaaniruokavaliota, ja ihan terveinä ja hyvinvoivina pysyvät ne koirat. Kissoista en tiedä.
Ihminen on sekasyöjä joten se pärjää kasvisruuallakin, kissa taas on lihansyöjä. Koira vissiin voi jotenkin pärjätä kasvisruualla koska ei ole täysi lihansyöjä.
Kissalle on tärkeitä että se saa tarpeeksi B12 -vitamiinia ja aminohappoja, sekä runsaasti tauriinia ja arginiinia. Niin ja unohtamatta kalssiumia. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä. Kissat myös tarvitsevat A-vitamiinia varten beta-karoteenia jota on eniten porkkanassa. Pelkän lisan syöttäminen taas tekee kissasta sairaan, edes luonnossa afrikan villikissoilla ei ole tuuri pikkulintujen ja jyrsijöiden metsästyksessä, joten niilläkin on vaihtoehtoinen energian lähde.
Jonkun toisen epävirallisen tutkimuksen mukaan kissat syövät ruohonkorsia saadakseen aikaan oksennusrefleksin ja karvapallon ulos vatsastaan. Tästä syystä mm. eläinkaupat myyvät kissoille tarkoitettua ruohoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
100% lihansyöjä? Tjaa. Ainahan ruokavaliota voi muuttaa, ei kai ole mikään pakko syödä samaa kuin mitä luonnossa söisi. Eihän me ihmisetkään syödä läheskään samaa kuin mitä simpanssit syö, tai mitä ihmiset vielä 20 000 vuotta sitten söivät. Ei meidän evoluutio ole 20 000 vuodessa kehittynyt läheskään yhtä paljon kuin meidän ruokavalio.
Jotkut tarjoavat koirilleen 100% vegaaniruokavaliota, ja ihan terveinä ja hyvinvoivina pysyvät ne koirat. Kissoista en tiedä.
Kissa kuolee vegaaniruokavaliolla, eikä se koirallekaan ole mitään huippuelämää.
Kissa ei ole kuin jonkun 90% vai oliko 91% lihansyöjä (karnivori), mutta sen loput se on sekasyöjä (omnivori). Ainakin meillä käy kissä jäystämässä kurkkuka kasvihuoneessa vaikka kuinka ollaan joka kesä yritetty estää pääsy. Kissa ei kuitenkaan ole mikään kasvissyöjä (herbivori), vaikka sillä onkin taipumus kasviksiin, juureksiin ja viljatuotteisiin.
Vaihtoehtoinen lähde syödä porkkanoita kasvimaalta? Ihme ettei avara luonto dokumenteissa ole sitä näytetty?

On sekin puoli, että kissanruoan hinta nousee heti jos se tehdään 100% lihasta tai kalasta.
Itse ostan kissalleni allergiaruokaa eläinkaupasta, ja siihen ei ole lisätty viljaa tai muita allergisoivia aineita. Kissalleni ei sovi myöskään kana, vaan saa pelkkää kalaa. Osatan erilaisia kalaruokia: tonnikala-lohi missä ei ole muuta lisätty kuin vesi. Tai mustekalaa tms.
Ja hintaa tulee, mutta en kestä katsella miten se repii niskansa verille kun se kutiaa ja ravistelee korviaan ja kärsii. Ennemmin maksan kunnon ruoasta.
Mitään ruokakaupan kissanruokaa ei voi tarjota. Myös kuivaruoka eläinkaupasta ja allergiatestattua.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun toisen epävirallisen tutkimuksen mukaan kissat syövät ruohonkorsia saadakseen aikaan oksennusrefleksin ja karvapallon ulos vatsastaan. Tästä syystä mm. eläinkaupat myyvät kissoille tarkoitettua ruohoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
100% lihansyöjä? Tjaa. Ainahan ruokavaliota voi muuttaa, ei kai ole mikään pakko syödä samaa kuin mitä luonnossa söisi. Eihän me ihmisetkään syödä läheskään samaa kuin mitä simpanssit syö, tai mitä ihmiset vielä 20 000 vuotta sitten söivät. Ei meidän evoluutio ole 20 000 vuodessa kehittynyt läheskään yhtä paljon kuin meidän ruokavalio.
Jotkut tarjoavat koirilleen 100% vegaaniruokavaliota, ja ihan terveinä ja hyvinvoivina pysyvät ne koirat. Kissoista en tiedä.
Kissa kuolee vegaaniruokavaliolla, eikä se koirallekaan ole mitään huippuelämää.
Kissa ei ole kuin jonkun 90% vai oliko 91% lihansyöjä (karnivori), mutta sen loput se on sekasyöjä (omnivori). Ainakin meillä käy kissä jäystämässä kurkkuka kasvihuoneessa vaikka kuinka ollaan joka kesä yritetty estää pääsy. Kissa ei kuitenkaan ole mikään kasvissyöjä (herbivori), vaikka sillä onkin taipumus kasviksiin, juureksiin ja viljatuotteisiin.
Meillä kissa syö paljon ruohoa, päivittäin vetää ja puputtaa sitä kuin rusakko konsanaan. Kertaakaan ei ole okse tanut, vaan ruohot poistuvat puolisulanneina kakan mukana. Aluksi luulin että kissalla oli matoja kun näin valkoisia kiemutelevia ruohonkorsia tuoreessa kissan pökäleessä, mutta lääkärillä käytettää ja tptesi ettei kissalla ole lainkaan loisia ja miutenkin poikkeuksellisen terve.
Mun kissat ei huoli pakastelihaa, edes sydäntä. Sheebaa vaan syövät. Kun sheeba kuivahtaa kupissa niin hiutaleet jää jäljelle. Oispa kiva tietää mitä kumihöttöä se on.
Ja ois kiva saada nuo 1v ikäiset syömään lihaa...
Sitä just. Pelkkä liha on kallista. Ja tulee kaikki säilymisongelmat yms.