Lue keskustelun säännöt.
Aino ystävä hylkäsi. Toteanko, että joudun tallustelemaan polkujani yksin vai taistelenko ystävyytemme puolesta.. silläkin seurauksella, että olisin pelkkä säälittävä takertuja?
14.05.2018 |
Minulla on ollut ihanaakin ihanampi ystävä parin vuoden ajan. Olen vaalinut ystävyyttämme kuin kultakimpaletta, joka se on minulle ollut, koska hän on ollut ainoa ystäväni. Olen kyllä huomannut, että ihan samanlaista vastakaikua en saa ystävältäni. Mutta ei se haittaa. Ymmärrän, että hän ei ehkä ole sen tyylinen, että haluaisi ylimääräistä vaivaa. Mutta tooodella mukavaa meillä on ollut! Siis todella ihanaa! Kunnes yksi pieni mitätön riita muutti kaiken silmänräpäyksessä. Hän loukkasi minua. Möksähdin toki asiasta mutta minä olin se, joka seuraavana päivänä pyytelin anteeksi kun olin loukkaantunut asiasta. Ei vastausta. Ajattelin, että kyllä hän leppyy. Onhan hän aika äkkipikainen. Yritin ottaa yhteyttä mutta en saanut vastakaikua. Yritin ehdottaa näkemistä muttei hän ehdi. Kysyin suoraan haluaako hän enää nähdä minua tai kuulla mitä minulle kuuluu? Kyllä hän haluaa. Mutta silti hän ei enää ota minuun päin yhteyttä eikä ehdi näkemään vaikka kuinka olen ehdottanut. Minusta jo tuntuu, että olen aika säälittävä tapaus, kun yritän mutta miksi hän ei sitten kertonut suoraan ettei enää halua olla tekemisissä kanssani?? Minulle meidän ystävyys on ollut kaikki kaikessa ja haluaisin taistella sen puolesta mutta onko minun aika luovuttaa? Olenko ollut näin väärässä hänen suhteen, että ei hän oikeasti edes välittänyt ystävyydestämme? Olenko katsellut häntä vaaleanpunaisten lasien läpi ja kuvitellut, että hän pitäisi minua ystävänään? Voiko hän olla niin julma, että antaa ristiriitaista tietoa, jotta minä kärsisin mahdollisimman pitkään hänen peräänsä haikaillessa? Minä välitin hänestä oikeasti ja olisin ollut valmis tekemään hänen puolestaan mitä vain. Asiasta tekee minulle vaikean sen takia, koska hän on tosiaan ollut ainoa ystäväni ja olen ollut todella surullinen tämän takia. Ja niinkin epätoivoinen, että jopa tänne kirjoitan ongelmastani :)En ole enää missään nuoruusiässä ja tähän ikävuoteen asti en ole onnistunut oikein solmimaan ystävyyssuhteita. Omasta mielestäni olisin ihan hyvää ystävämateriaalia mutta ehkä joudun nyt toteamaan tämänkin tapauksen vuoksi, että vika on minussa ja olen tuomittu kulkeamaan polkuni ihan yksikseni. Aion kyllä hankkia koiran..se ei hylkää minua..toivottavasti :D
Kommentit (18)
Olet jo tehnyt niin paljon että minusta ei kannata enää väkisin yrittää. Se tosiaan luultavasti on toisesta ahdistavaa takertumista ja työntää häntä vain kauemmas.
Meitä ihmisiä on niin erilaisia. Esim. itse en ole koskaan mitään erityistä ystävyyttä kaivannut. On kivaa että on ihmisiä ympärillä, tykkään jutella ihmisten kanssa, käydä syömässä tms, mutta en oikeastaan koskaan ole pitänyt ketään mitenkään erityisenä, sellaisena johon olisin niin kiintynyt että olisi jotenkin surullista jos hän ei enää halua tavata minua.
Tiedän, että ainakin yksi ihminen on tästä syvästi loukkaantunut koska oli sellainen ystävyyskeskeinen ihminen ja kiintyi minuun kovasti. Enkä minä tajunnut tätä ajoissa, että hän näkee minut sydänystävänä ja itselleen tosi tärkeänä, kun minulle taas hän oli vain yksi monien kivojen tuttujen joukossa, joita voi nähdä sitten kun siltä tuntuu. Meiltä sitten valitettavasti loppui kaveruuskin kun minua alkoi ahdistaa hänen yhä lisääntyvä takertumisensa, ja lopulta sanoin suoraan mitä ajattelen ystävyydestämme, että minua ahdistaa olla hänelle sellaisessa roolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä takerru. Hän sanoi ystävyytenne irti joten se lakkasi olemasta. Jos vastoin hänen tahtoaan pidät yhteyttä saat syytteen vainoamisesta.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Yksi ainoa ystävä on huono juttu.
Siihen pakostakin takertuu liikaa.
Hanki kavereita, tai varmaan sul onkin joitain.
Hanki se koira. Koiraharrastuksen kautta tutustuu helposti muihin ihmisiin. Ainakin lenkkikaveri on suht helppo löytää koirapuistosta tai agilitystä, toivottavasti hyväkin ystävä.
Minulle kerran eräs ystävä, johon tutustuin ensin työkaverina,kertoi ettei hänellä ole muita naisystäviä. Hän on vilkas, puhelias, huumorintajuinen...Ihmettelin asiaa kunnes näiden vuosien kuluessa olen tajunnut miksi ei ole.
Hän puhuu, puhuu ja puhuu, vain itsestään ja omista asioistaan tuntitolkulla. Vaivottamasti puhe kulkee asioista toiseen taukoamatta. Puhelu hänen kanssaan ei ole vastavuoroista keskustelua miten normaalit ihmiset puhuvat. Ei.
Puhelun loputtua on tyhmä olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunpa hän olisi vain sanonut sen minulle suoraan, ettei halua enää. Olisin minäkin päässyt korjailemaan särkynyttä sieluani enkä olisi yrittänyt enää.. enkä olisi jäänyt roikkumaan ja hänen elämäänsä häiritsemään. Olisipa hän kunnioittanut minua edes sen verran.. Hyvästi rakas ystävä. Menen katselemaan itseäni peilistä ja miettimään mikähän minussa mättää.
Ihmiset ovat kelvottomia ystäviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se vaan haluaa olla hetken rauhassa? Maaninen viestittely vtuttaa entistä enemmän. Anna tilaa.
Jos on jotain korjattavaa, anteeksipyydettävää ja sovittavaa puolin ja toisin, niin se kannattaa selvittää. Ystävyys voi siitä elpyäkin.
Jos sellaista ei ole, vaan toista ei vain enää kiinnosta, niin en itse ainakaan "taistelisi" sellaisen suhteen pelastamiseksi.
Ystävyysuhteen kuuluu minusta olla sellainen, missä molemmilla osapuolilla on mukavaa ja rentoa, missä vallitsee yhteisymmärrys ja ollaan samalla aaltopituudella. Ystävyyssuhde ei ole sellainen kuin avioliitto, jonka puolesta taistellaan kuolemaan asti, käydään yhdessä läpi myötä- ja vastoinkäymiset ja jaetaan intiimit asiat. Ihmisillä on tietysti erilaisia käsityksiä ja toiveita ystävyydelle.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä jutella asiasta avoimesti vielä kerran. Jos ystävä ei suostu tapaamaan tai vastaa puhelimeen, kirjoita vaikka viestillä miten hämmentynyt ja pahoillasi olet ja että teidän ystävyys on sinulle tärkeä kuten hänkin ja sinua harmittaa, jos se nyt on loppumassa kokonaan. Mikäli tämä ei tuota tulosta, sitten on vain paras hyväksyä se, että ystävyys on tullut tiensä päähän ja päästää irti. Ymmärrän sen tuntuvan pahalta, mutta ei väkisin voi yksipuolisesti ystävyyttä pitää yllä, ja toisaalta miksi haluaisitkaan olla jonkun kanssa kuka ei aidosti välitä sinusta ja halua seuraasi.
Jos tuo ystävyyssuhde nyt päättyy, ei se tarkoita, että sinussa on jotain vikaa. Vikaa voi olla toisessakin tai aina ei suoranaisesti kummassakaan, ihmiset ajautuvat erilleen monista eri syistä. Se ei myöskään tarkoita, että olet tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Ei ole ehkä helppo löytää uusia kavereita saati ystäviä, muttei se mahdotontakaan ole, joten kannattaa yrittää parhaansa. Joskus olin itsekin yksinäinen ja ainoat ns. ystäväni olivat äitini ja siskoni, mutta tilanne on muuttunut, vaikka vaatikin kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja myös pettymyksiä. Se kuitenkin kannatti, sillä nyt minulla on neljä ihanaa, läheistä ystävää elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Kunpa hän olisi vain sanonut sen minulle suoraan, ettei halua enää. Olisin minäkin päässyt korjailemaan särkynyttä sieluani enkä olisi yrittänyt enää.. enkä olisi jäänyt roikkumaan ja hänen elämäänsä häiritsemään. Olisipa hän kunnioittanut minua edes sen verran.. Hyvästi rakas ystävä. Menen katselemaan itseäni peilistä ja miettimään mikähän minussa mättää.
Tarpeetonta draamailua. Ei hän välttämättä ole sinua mitenkään lopullisesti hylännyt, hän vaan haluaa juuri nyt omaa tilaa ja rauhaa. Se ei välttämättä edes mitenkään johdu sinusta (tosin voi johtuakin, jos esim on ahdistunut takertumisesta).
Ja joka tapauksessa, vaikka ystävyytenne loppuisikin lopullisesti, niin ei sinussa, tai tässä toisessa, välttämättä mitään erityistä vikaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän ikää tulee, niin sitä enemmän ystävyys tuntuu joltain ylimääräiseltä jota pitää vastentahtoisesti pitää yllä, vähän niin kuin pyörän huolto. Ei ihmisiä kiinnosta muiden elämä, enkä usko että oikeaa ystävyyttä on olemassakaan. Voihan sitä ihmisiin takeruakkin mutta siinä menee itsekunnioitus.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat kelvottomia ystäviksi.
Suomalaiset ihmiset ovat kelvottomia ystäviksi.
Loukkaantuvat herkästi lapsellisesti, ei uskalleta olla sosiaalisia ja ystävällisiä kaikille ja varsinkin lapsissa ja nuorissa helposti eristetään ja tällä tavalla psykologisesti kiusataan ihmisiä.
Asuimme ulkomailla eräässä maassa muutaman vuoden ja aikuiset sekä lapset otettiin kivasti vastaan, kaikki oli kaikkien kanssa jollain lailla kavereita, kutsuttiin moniin juttuihin ja asuinalueen ihmiset juttelivat ja tervehtivät aina meitä ym.
Nyt asumme Suomessa ja "ystävyys" on juuri tuollaista jatkuvaa loukkaantumista ja muuta ruikutusta ja keinottelua. Ei oikein jaksa enää ja työreissujenkin takia viihdymme vain kotona perheen kanssa; lapsistakin vain yksi käy kavereiden kanssa siellä sun täällä, mutta 2 muuta lasta ei vapaa-aikana ole kenenkään kanssa.
Herkkähipiäistä ja lapsellista sakkia koko maa täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunpa hän olisi vain sanonut sen minulle suoraan, ettei halua enää. Olisin minäkin päässyt korjailemaan särkynyttä sieluani enkä olisi yrittänyt enää.. enkä olisi jäänyt roikkumaan ja hänen elämäänsä häiritsemään. Olisipa hän kunnioittanut minua edes sen verran.. Hyvästi rakas ystävä. Menen katselemaan itseäni peilistä ja miettimään mikähän minussa mättää.
Tai sitten voisit lähteä lenkille ja nauttia auringonpaisteesta, uusista koivunlehdistä ja liikunnan endorfiineista. Sitten voisit käydä kahvilla ja lukea samalla uutiset päivän lehdestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat kelvottomia ystäviksi.
Suomalaiset ihmiset ovat kelvottomia ystäviksi.
Loukkaantuvat herkästi lapsellisesti, ei uskalleta olla sosiaalisia ja ystävällisiä kaikille ja varsinkin lapsissa ja nuorissa helposti eristetään ja tällä tavalla psykologisesti kiusataan ihmisiä.
Asuimme ulkomailla eräässä maassa muutaman vuoden ja aikuiset sekä lapset otettiin kivasti vastaan, kaikki oli kaikkien kanssa jollain lailla kavereita, kutsuttiin moniin juttuihin ja asuinalueen ihmiset juttelivat ja tervehtivät aina meitä ym.
Nyt asumme Suomessa ja "ystävyys" on juuri tuollaista jatkuvaa loukkaantumista ja muuta ruikutusta ja keinottelua. Ei oikein jaksa enää ja työreissujenkin takia viihdymme vain kotona perheen kanssa; lapsistakin vain yksi käy kavereiden kanssa siellä sun täällä, mutta 2 muuta lasta ei vapaa-aikana ole kenenkään kanssa.
Herkkähipiäistä ja lapsellista sakkia koko maa täynnä.
Niin ja sieltä ulkomaasta jäi pari ystävää edelleen; vaihdamme silloin tällöin viestejä ja tavattukin on Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa hän olisi vain sanonut sen minulle suoraan, ettei halua enää. Olisin minäkin päässyt korjailemaan särkynyttä sieluani enkä olisi yrittänyt enää.. enkä olisi jäänyt roikkumaan ja hänen elämäänsä häiritsemään. Olisipa hän kunnioittanut minua edes sen verran.. Hyvästi rakas ystävä. Menen katselemaan itseäni peilistä ja miettimään mikähän minussa mättää.
Tarpeetonta draamailua. Ei hän välttämättä ole sinua mitenkään lopullisesti hylännyt, hän vaan haluaa juuri nyt omaa tilaa ja rauhaa. Se ei välttämättä edes mitenkään johdu sinusta (tosin voi johtuakin, jos esim on ahdistunut takertumisesta).
Ja joka tapauksessa, vaikka ystävyytenne loppuisikin lopullisesti, niin ei sinussa, tai tässä toisessa, välttämättä mitään erityistä vikaa ole.
Näin juuri. Ei ihmisillä yleensä ole tarvetta"lopettaa" sovitusti ystävyyssuhteita kuten seurustelusuhteita. Kiusallista jos pitää vastailla sellaisiin kysymyksiin kuin "etkö haluu enää olla mun kanssa?". Jätä rauhaan. Hän ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu.
No kappas.. hän juuri äsken otti yhteyttä. Pyysi palvelusta. Ihan vain sanoi tekisitkö tämän asian. Ei kysynyt mitä kuuluu tai muutakaan vaikka emme ole aikoihin olleet yhteyksissä. Perhana..olen sekaisin nyt. Kasvattaisinko nyt vain selkärangan ja annan hänen olla? Ennen olisin rientänyt hänen avukseen mutta ehkä hän pärjää nyt omillaan.
Älä jää roikkumaan. Se on säälittävää.