Yläkoulun opettaja, kurinpitoneuvoja please!

Vierailija kirjoitti:

Tässä entiseltä aineenopelta ja nykyiseltä erityisopettajalta:

- less is more eli valitse asiat, joista olet valmis taistelemaan ja sitten pysyt jämäkkänä niissä. Pahinta on semmoinen puolivillainen joka asian kietäminen ja samalla ei vahdi kieltojen toteutusta.

- huumoria, huumoria, lämmintä tunnelmaa luokkaan

- oppilaan pitää kokea, että opettaja pitää hänestä. Erityisesti häiriköt ja vastaavat haluavat, että heistä tykätään ja ovat paljon käsiteltävämpiä sen jälkeen.

- kahden keskiset juttelut pahimpien kukkasten kanssa

- suoraa puhetta. Pojille ainakin saa sanoa ihan suoraan, missä mennään. Ei tylytystä, mutta ei tarvi kermaankaan kuorruttaa sanomisiaan.

Ja sitten se fakta, että luokissa on eroa ja jokaisella opettajalla on uralla useita luokkia, joiden tunnit on vaan raskaita...

Tässä hyviä ja toimivia neuvoja joita kokeillut itsekin. 14 vee opetustyötä yläkoulussa takana.

Ymmärrän oikein hyvin keskustelun aloittajaa. Itse totesin parin vuoden jälkeen, etten kerta kaikkiaan sovi työskentelemään yläkoululaisten kanssa. Esimerkiksi kaikki tällä palstalla mainitut neuvot tuli kuultua ja kokeiltua, mutta en silti saanut juuri minkäänlaista kontaktia hankalimpiin oppilaisiin. Siinä sitten mentiin vuosi loppuun hammasta purren, sairastellen ja stressaten, uniongelmat kaupanpäällisinä. Olen noiden vuosien jälkeen työskennellyt jonkin aikaa lukiossa, joka on yläkouluun verrattuna aivan eri maailmasta. Lukiokaan ei tietenkään ole täynnä motivoituneita ja oppimishaluisia nuoria, mutta se osa, joka ei ole täysin sisäistänyt, mistä opiskelussa on kyse, tekee hallaa lähinnä itselleen ja näkee seuraukset heti esimerkiksi kurssin keskeytymisenä tai huonona arvosanana. Vakituista työpaikkaa minulla ei ole vieläkään, eikä yhä harvenevaan lukioverkostoon ole aivan yksinkertaista päästä, mutta minusta on kuitenkin parempi, etten enää hae työpaikkoihin, joissa en pärjää tai tunne voivani olla oma itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistukset eivät koskaan auta. Opettajan on saatava oppilaat puolelleen. Anna äänekkäille vastuuta ja mahdollisimman paljon hyvää palautetta. Käytä huumoria.Vältä jonkin aikaa sellaista ohjelmaa, jonka tiedät aiheuttavan kuhinaa. Jos tunti epäonnistuu, jätä oppilas heti tunnin jälkeen juttelemaan. Kysy joskus, mitä oppilas toivoo sinulta. Oppilaat halveksivat opettajaa, joka yrittää hallita heitä Wilman kautta. Se ei onnistu koskaan.

T. Yläkoulun opettajana 18 v.

Samaa mieltä. Vaikka perusopetuslaki salliikin rangaistukset, niin nykyaikainen kasvatustieteen sekä lapsi- ja nuorisopsykologian tutkimus ei millään lailla tue niiden käyttöä. Rangaistus ainoastaan katkeroittaa oppilaan mielen, saa hänet inhoamaan opettajaa ja koulua sekä usein aiheuttaa traumaattisia kokemuksia.

Ehkä nyt vähän kuitenkin realismia peliin. Millähän fakiirin taidoilla opettaja saa vaikkapa 300 oppilasta tykkäämään itsestään niin paljon että oppilaat sen takia haluaisivat vaihtaa viikonloppubileistä vouhkaamisen vaikkapa ruotsin kieliopin opiskeluun. Vanhoilla opettajilla tuntuu olevan mottona "vihatkoot, kunhan pelkäävät". Joo minä en osaa olla sellainen ärjy. Mutta ne kiukkuisen kääkät saavat ainakin työrauhan aikaan. Voi olla että hinta on joidenkin traumat, mutta saisiko heitä kumminkaan oppimaan mitään?

Opettajan tehtävä ei ole saada oppilaita tykkäämään itsestään vaan saada oppilaat oppimaan mahdollisimman hyvin ja mahdollistaa se hyvällä työrauhalla. Jos joku tykkää niin se on bonusta. Kauneinta mitä minusta on oppilas sanonut on että olen vaativa opettaja.

Ja Wilmaa saa ja pitää käyttää. Jos oppilas tekee jotain tosi pöllöä niin kyllähän siitä on kotiin ilmoitettava. Oppilas on alaikäinen ja huoltajalla kasvatusvastuu ja eikö suurin osa halua lapsestaan hyvin käyttäytyvää.

Opettajat, jotka pyrkivät siihen että oppilaat tykkäävät hänestä, sahaavat kaikkien oksaa. Se, että tykätään, vaatii nimittäin usein niiden yhdessä sovittujen sääntöjen venyttämistä. Tähän syyllistyvät useimmiten kaikenikäiset miesopettajat.

Yritän siis haarukoida mitä voin tehdä parantaakseen kurinpitotaitoani. Tuolla kiellettiin rankaisemista ja sanottiin että oppilaan pitää kokea että opettaja pitää hänestä. No silloin asia on kyllä niinkin päin että oppilas pitää opettajasta. Eihän kukaan voi pitää toivottavana niitä että joku sellainen tyyppi tykkää, mitä itse inhoaa...? En pyri siihen että minusta tykättäisiin kurin ja sääntöjen noudattamisen kustannuksella. Tosin täytyy myöntää, että jos häirikkö on kerrankin hiljaa, en jaksa aloittaa uutta tappelua vaikkapa hatusta päässä. Omaa heikkoutta, myönnän. Mutta kun jotain pitäisi joskus opettaakin...

Jos opettaja kiljuu päivät pitkät ja haukkuu luokan ongelmaluokaksi, kiitos siellä häiriköivien poikien. Niin entäs luokan tytöt, joutuvat kuuntelemaan sitä samaa huutoa ja luokan haukkumista? Pitävätkö opettajasta, no eivät.

Sinänsä meni nyt vähän sivuraiteille, koska on työrauhasta kyse, eikä tykkäämisestä. Ei ne luokan tytöt tykkää siitäkään, että opettajan sijasta pojat kiljuu, eikä opiskelusta tule mitään. Ja jatkuva huutaminen on joka tapauksessa jonkin muun synti kuin tän ap:n.

Vierailija kirjoitti:

No minulla on jakotiloja onneksi käytössä. Kerron mitä tehdään ja mistä alkaa. Sitten päästän oppilaat vapaasti työskentelemään haluamaansa vapaaseen tilaan ja odotan, että joku tarvitsee minua. Kierrän katsomassa joskus miten ryhmissä menee, mutten tuputa neuvoja, niitä täytyy itse tulla kysymään.

Toisinaan rohkaisen myös ottamaan selvää toiselta ryhmältä, mistä he lähtivät liikkeelle.

Tasaisen tappavasti käyn keskusteluja oppilaiden kanssa heidän oppimisestaan ja pidän vanhemmatkin kartalla miten menee, tavoitellaanko numeroa 5,7,9, vai jotain muuta.

Oppilaalla on vastuu omasta oppimisestaan, näin se yläkoulussa menee ihan opetussuunnitelman mukaan. Jos joku päättää perseillä jakotilassaan, fine. Kaikki eivät kuitenkaan opi kaikkea. Mutta kun saa edetä tasollaan, alkaa oppiminen monesti motivoida. Oppilas itse päättää, haluaako tehdä kympin tasoisen kokeen, käsin kokeen vai ehkä vitosen. Oppilaita ei verrata keskenään, joten heitä ei tarvitse arvioida samoin mittarein.

Ei ole ollut pitkään aikaan työrauhaongelmia. Tai jos joku perseilee, ei se ole keneltäkään muulta pois kuin häneltä itseltään.

Ja opettajana on aika palkitsevaa, kun saa opettaa silloin kun sitä pyydetään.

Eli et edes yritä ylläpitää kuria, ratkaiset sitten suoraan numerolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minulla on jakotiloja onneksi käytössä. Kerron mitä tehdään ja mistä alkaa. Sitten päästän oppilaat vapaasti työskentelemään haluamaansa vapaaseen tilaan ja odotan, että joku tarvitsee minua. Kierrän katsomassa joskus miten ryhmissä menee, mutten tuputa neuvoja, niitä täytyy itse tulla kysymään.

Toisinaan rohkaisen myös ottamaan selvää toiselta ryhmältä, mistä he lähtivät liikkeelle.

Tasaisen tappavasti käyn keskusteluja oppilaiden kanssa heidän oppimisestaan ja pidän vanhemmatkin kartalla miten menee, tavoitellaanko numeroa 5,7,9, vai jotain muuta.

Oppilaalla on vastuu omasta oppimisestaan, näin se yläkoulussa menee ihan opetussuunnitelman mukaan. Jos joku päättää perseillä jakotilassaan, fine. Kaikki eivät kuitenkaan opi kaikkea. Mutta kun saa edetä tasollaan, alkaa oppiminen monesti motivoida. Oppilas itse päättää, haluaako tehdä kympin tasoisen kokeen, käsin kokeen vai ehkä vitosen. Oppilaita ei verrata keskenään, joten heitä ei tarvitse arvioida samoin mittarein.

Ei ole ollut pitkään aikaan työrauhaongelmia. Tai jos joku perseilee, ei se ole keneltäkään muulta pois kuin häneltä itseltään.

Ja opettajana on aika palkitsevaa, kun saa opettaa silloin kun sitä pyydetään.

Eli et edes yritä ylläpitää kuria, ratkaiset sitten suoraan numerolla?

En rupea paimentajaksi, olen opettaja.

Enkä myöskään rankaise numerolla. Oppilaan kanssa on istuttu alas ja käyty keskustelu, mitä numeroa hän tavoittelee, jonka jälkeen olemme keskustelleet siitä, mitä numero vaatii ja kuinka realistinen tavoite on. Osa luokasta tekee tosiaan vanhoja ylioppilaskokeita, osan vielä kerratessa perusasioita. Jokainen saa edetä omalla tasollaan, jolloin kaikki oppivat. Oppilaat arvioivat jatkuvasti omaa oppimistaan, mutta antavat myös palautetta toinen toisilleen.

Jos joku haluaa käyttää tunnit pelleilyyn, pysäytän oppilaan kahdenkeskisellä keskustelulla, että miten oppiminen etenee ja mitä muutoksia pitäisi tehdä pysyäkseen tavoitteessa. Vastuu on tosiaan oppilaalla, mutta minä olen käytettävissä, samoin luokkakaverit. Näin minun aikani kuluu ainoastaan ja vaan opettamiseen, ei kurinpitoon.

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä kysyt neuvoja toukokuun puolivälissä? Jos olet menossa töihin syksyllä, ota tämän keskustelun neuvot käyttöön jo elokuussa.[/

- Kysyn nyt neuvoa ihan siksi että nyt alkaa uuvuttaa ja vituttaa. Toisaalta tietysti ihan hyvä merkki, että vasta nyt. Työkokemusta on takana viitisen vuotta, ikää 50+. Alussa jokainen päivä oli tuskaista paniikkia ja selviytymistaistelua, nykyään yleensä tunnen olevani ihan hyvä opettaja. Mutta koska olen tunnollinen ysin tyttö, niin haluan tietenkin olla täydellinen.🤓. Siksi kysyn neuvoja. Mutta valitettavasti nyt tulleissa ei ole periaatteessa mitään uutta, sellaista jota en olisi vähintään kokeillut tai harkinnut kokeilla. Ei mitää semmoista Heureka-elämystä. Fiksuin ratkaisu lienee se entinen ohjenuorani, että elämä pitää rakentaa sellaiseksi, että itse nauttii. Että teen työni niin kuin minua eniten innostaa ja vedän sillä sitten mukaan sen "yleisönkin". Vanhana akkana frontaaliopetus ja tarinointi on se minun juttuni, ja kaikki eriyttämiset ovat tosiasiassa vain huonoja yrityksiä hoitaa huono kuulijakunta pois silmistä. Tarkemmin ajatellen tämänhetkinenkin ketutus johtuu siitä, että meluisen ryhmätöitten jälkeen yritän turhaan saada levottomia oppilaita kuuntelemaan toistensa esityksiä. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä kysyt neuvoja toukokuun puolivälissä? Jos olet menossa töihin syksyllä, ota tämän keskustelun neuvot käyttöön jo elokuussa.[/

- Kysyn nyt neuvoa ihan siksi että nyt alkaa uuvuttaa ja vituttaa. Toisaalta tietysti ihan hyvä merkki, että vasta nyt. Työkokemusta on takana viitisen vuotta, ikää 50+. Alussa jokainen päivä oli tuskaista paniikkia ja selviytymistaistelua, nykyään yleensä tunnen olevani ihan hyvä opettaja. Mutta koska olen tunnollinen ysin tyttö, niin haluan tietenkin olla täydellinen.🤓. Siksi kysyn neuvoja. Mutta valitettavasti nyt tulleissa ei ole periaatteessa mitään uutta, sellaista jota en olisi vähintään kokeillut tai harkinnut kokeilla. Ei mitää semmoista Heureka-elämystä. Fiksuin ratkaisu lienee se entinen ohjenuorani, että elämä pitää rakentaa sellaiseksi, että itse nauttii. Että teen työni niin kuin minua eniten innostaa ja vedän sillä sitten mukaan sen "yleisönkin". Vanhana akkana frontaaliopetus ja tarinointi on se minun juttuni, ja kaikki eriyttämiset ovat tosiasiassa vain huonoja yrityksiä hoitaa huono kuulijakunta pois silmistä. Tarkemmin ajatellen tämänhetkinenkin ketutus johtuu siitä, että meluisen ryhmätöitten jälkeen yritän turhaan saada levottomia oppilaita kuuntelemaan toistensa esityksiä. -ap

Mitä teit ennen opettajan hommia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä kysyt neuvoja toukokuun puolivälissä? Jos olet menossa töihin syksyllä, ota tämän keskustelun neuvot käyttöön jo elokuussa.[/

- Kysyn nyt neuvoa ihan siksi että nyt alkaa uuvuttaa ja vituttaa. Toisaalta tietysti ihan hyvä merkki, että vasta nyt. Työkokemusta on takana viitisen vuotta, ikää 50+. Alussa jokainen päivä oli tuskaista paniikkia ja selviytymistaistelua, nykyään yleensä tunnen olevani ihan hyvä opettaja. Mutta koska olen tunnollinen ysin tyttö, niin haluan tietenkin olla täydellinen.🤓. Siksi kysyn neuvoja. Mutta valitettavasti nyt tulleissa ei ole periaatteessa mitään uutta, sellaista jota en olisi vähintään kokeillut tai harkinnut kokeilla. Ei mitää semmoista Heureka-elämystä. Fiksuin ratkaisu lienee se entinen ohjenuorani, että elämä pitää rakentaa sellaiseksi, että itse nauttii. Että teen työni niin kuin minua eniten innostaa ja vedän sillä sitten mukaan sen "yleisönkin". Vanhana akkana frontaaliopetus ja tarinointi on se minun juttuni, ja kaikki eriyttämiset ovat tosiasiassa vain huonoja yrityksiä hoitaa huono kuulijakunta pois silmistä. Tarkemmin ajatellen tämänhetkinenkin ketutus johtuu siitä, että meluisen ryhmätöitten jälkeen yritän turhaan saada levottomia oppilaita kuuntelemaan toistensa esityksiä. -ap

Mitä teit ennen opettajan hommia?

Olin suurperheen kotiäiti ja kouluttamaton perhepäivähoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, miten kehittäisin kurinpitotaitojani. Useimpien luokkien kanssa tulen ihan ok toimeen. Sitten on kuitenkin näitä, joissa on useampi suurisuu ja näiden vanavedessä puhkeaa vähän väliä yleinen hälinä. Olen yrittänyt pitää näitä luokkia kurissa ns. Taulurasteilla. Eli olen laittanut pahimpien meluajien nimet taululle, nimestä ja parista rastoista perään sitten punaista. Se hillitsee jonkun verran, mutta nyt parin luokan oppilaat ovat alkaneet ilmaista kokevansa sen epäoikeudenmukaiseksi. Kun eihän juuri merkinnän saanut ole mikään ainoa meluaja ja miksei toi toinen sitten saa...? Höpisijöitä on niin paljon, etten pysty kaikkia rekisteröimään saati muistiin kirjoittelemaan. Siksi pahimmat rikoksenuusija ja kovimmat huutavat sinne päätyvät kerta toisensa jälkeen. Muutkin pysyvät hiljaa jos nämä tiennäyttäjä ovat. Mutta alkavat nyt käydä uhmakkaiksi ja välinpitämättömäksi rangaistuksia kohtaan. Luokan karjaisu kerralla hiljaiseksi ei vaan ole vaihtoehto. Sitä en osaa, olen liian "kiltti". Mitä muita vaihtoehtoja olisi?

No alternatives

Omilta kouluajaltani muistan enkun ja ruotsin opet. Toisen tunneilla oli aina täysi hulina, hänestä aisti, ettei välittänyt sen kummemmin oppilaistaan, ei vaivautunut valmistelemaan tuntejaan jne. ja lisäksi piti suosikkijärjestelmää. Oli jotenkin reppanan oloinen ja epäjohdonmukainen.

Enkun ope osasi asiansa, oli vaativa, mutta reilu. Joskus yllätti soittamalla esim. Dylanin musiikkia, jossa on hienoa lyriikkaa. Kaikesta aisti, että hän kunnioitti ja arvosti oppilaitaan, sekä myös itseään ja työtään. Ikinä ei tarvinnut minkäänlaisia kurinpitotoimia.

Kummassakin tapauksessa metsä vastasi niin kuin sinne huudettiin.

Vierailija kirjoitti:

Omilta kouluajaltani muistan enkun ja ruotsin opet. Toisen tunneilla oli aina täysi hulina, hänestä aisti, ettei välittänyt sen kummemmin oppilaistaan, ei vaivautunut valmistelemaan tuntejaan jne. ja lisäksi piti suosikkijärjestelmää. Oli jotenkin reppanan oloinen ja epäjohdonmukainen.

Enkun ope osasi asiansa, oli vaativa, mutta reilu. Joskus yllätti soittamalla esim. Dylanin musiikkia, jossa on hienoa lyriikkaa. Kaikesta aisti, että hän kunnioitti ja arvosti oppilaitaan, sekä myös itseään ja työtään. Ikinä ei tarvinnut minkäänlaisia kurinpitotoimia.

Kummassakin tapauksessa metsä vastasi niin kuin sinne huudettiin.

Epäilemättä niin, mutta omalta kohdaltani tunnen pikemminkin olevani itse se metsä. Kohtelen mielestäni kaikkia niin hyvin kuin kykenen, olen pääsääntöisesti itse innostunut ja hyvin valmistautunut. Mutta silti joissain luokissa tulee paskaa niskaan, kun taas toisissa menee erittäinkin kivasti. Mikä tietysti pidemmän päälle vaikuttaa omaankin mielialaan ja asenteeseen ko. luokkaa kohtaan. Pidän kyllä haasteista, mutta jos en saa otetta luokasta en hyvässä enkä pahassa niin mitähän sitten jää vaihtoehdoksi? Räpeltää ontuen ne kolme vuotta ärsyluokan kanssa ja huokasta helpotuksesta kun niistä pääsee eroon? Onhan sitä tullut tehtyä, mutta enää ei haluais. Haluais löytää jonkun viisastenkiven....

MUTTA... kohta alkaa loma, pitkä ihana loma, lämmin loputon loma...

Jotkut luokat vaan on haastavampia, melkeinpä opettajasta riippumatta. Tässä ketjussa on tullut valtavan hyviä juttuja ryhmänhallintaan. Ainoa mikä pistää silmään, on se ainainen valitus kympin tyttöjen sopivuudesta opetusalalle...voisi jo vaihtaa levyä. Todella monentyyppiset ihmiset voivat olla loistavia opettajia, tai tulla sellaisiksi vuosien myötä. Ei tarvitse olla se räväkkä seiskan poika tai tyttö oppilaiden kanssa pärjätäkseen ja kyllä myös sitä vahvaa aineenhallintaa tarvitaan. Eniten harmittaa että tässäkin ketjussa jotkut opettajat itse sortuvat tähän kategorisointiin. Annetaan myös kollegoina arvo toinen toisillemme 😊 Rentouttavaa kesälomaa opet!

Vierailija kirjoitti:

Tässä entiseltä aineenopelta ja nykyiseltä erityisopettajalta:

- less is more eli valitse asiat, joista olet valmis taistelemaan ja sitten pysyt jämäkkänä niissä. Pahinta on semmoinen puolivillainen joka asian kietäminen ja samalla ei vahdi kieltojen toteutusta.

- huumoria, huumoria, lämmintä tunnelmaa luokkaan

- oppilaan pitää kokea, että opettaja pitää hänestä. Erityisesti häiriköt ja vastaavat haluavat, että heistä tykätään ja ovat paljon käsiteltävämpiä sen jälkeen.

- kahden keskiset juttelut pahimpien kukkasten kanssa

- suoraa puhetta. Pojille ainakin saa sanoa ihan suoraan, missä mennään. Ei tylytystä, mutta ei tarvi kermaankaan kuorruttaa sanomisiaan.

Ja sitten se fakta, että luokissa on eroa ja jokaisella opettajalla on uralla useita luokkia, joiden tunnit on vaan raskaita...

Tuo ensimmäinen on tärkein juttu. Moni etenkin naisopettajista ryhtyy nalkuttamaan jokaisesta muotoseikasta. Siitä seuraa inflaatio. Jos niin pääsee käymään, peli on menetetty. Minä ärjäisen ehkä muutaman kerran vuodessa ja tuolloin se tarkoittaa oppilaille sitä, että nyt on joku raja ylitetty. Jatkuvaan naputukseen turtuu kuka vain.

Suupalteille pitää myös pystyä pistämään jauhot suuhun, mutta huumorin keinoin. Servaus on kurinpidon parhaita instrumentteja. Suupaltin kaverit eivät naurakaan suupaltin jutuille, vaan opettajan servaukselle. Suupaltti pelkää tuota paljon enemmän kuin mitään muita rangaistuksia. Istumiseen se on jo tottunut ja naputusta se on kuunnellut koko kouluaikansa.

Anteeksianto on tärkeää. Jos konflikti tulee, opettajan pitää unohtaa se heti, kun käytös korjaantuu. Ihan heti. Jos oppilaalle tulee fiilis, että opettajalla on jotain hampaankolossa, yhteiselosta tulee hankalaa. Liittyy tuohon, että oppilas kokee opettajan pitävän hänestä. Sen pitää päteä ristiriitatilanteen jälkeenkin.