Lue keskustelun säännöt.
Nautitko elämästäsi?
Kommenttikenttään voi laittaa syitä ja perusteluja.
Kommentit (224)
Nautin vain tiettyinä hetkinä, mutta niitä on vain rajallisesti. Mun elämässä ei oikein ole kuin työ ja sen takia työ on myös koko ajan mielessä. Olen myös muuttunut niin helkkarin negatiiviseksi ja näen kaikessa vaan epämukavuutta. Kivaa on vaan lomalla ja tilipäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on ihan ok, vaikka välillä olen ollut aika alamaissa. Olen lukenut onnellisuus-opusta, joka kertoo että joka hetki voi muuttaa ajatuksensa ja asenteensa. Kun tähän pyrkii, niin kyllä se vähän helpottaa.
Nauttisin jos olisi rahaa! En tarkoita mitään ihmeellistä vaan sitä että se riittäisi edes joka päiväiseen elämiseen. Paska palkka, paska työ, paskat työkaverit ,en viihdy yhtään työpaikalla ja pakko sinne aina murnia että saa edes syötyä jotain ja maksaa katon pään päälle. Ja en ole saanut miestä pitkään aikaan, kohta vuoden kestänyt kuiva kausi :/ kyllä vituttaa!
Väärän miehen kanssa kimpassa ja ihan liian kauan.
Sanotaanko niin, että mun pieneen elämääni on mahtunut tähän mennessä jo niin paljon vastoinkäymisiä ja kamalia asioita, että elämästä nauttiminen on aika mahdotonta. Hyviä päiviä vielä silloin tällöin on, mutta aika vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nautin. Erosin vaikeasta parisuhteesta vajaa vuosi sitten ja elän nyt onnellisena yksikseni vailla miehiä lähimainkaan. Minulla on kiva työpaikka, jossa viihdyn ja siellä mukavat työkaverit. Ei elämässäni mitään ihmeellistä tapahdu, mutta olen onnellinen. Nautin yksinkertaisista asioista ja varmasti myös tuo mennyt parisuhde opetti arvostamaan elämää aivan erilailla.
Näinhän se menee. Pienet arkiset asiat tekevät elämästä elämisen arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nautin. Erosin vaikeasta parisuhteesta vajaa vuosi sitten ja elän nyt onnellisena yksikseni vailla miehiä lähimainkaan. Minulla on kiva työpaikka, jossa viihdyn ja siellä mukavat työkaverit. Ei elämässäni mitään ihmeellistä tapahdu, mutta olen onnellinen. Nautin yksinkertaisista asioista ja varmasti myös tuo mennyt parisuhde opetti arvostamaan elämää aivan erilailla.
Näinhän se menee. Pienet arkiset asiat tekevät elämästä elämisen arvoisia.
Selvä pyy sanoi Manninen varista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mull vaihtelee mieli päivittäin, joskus jopa lyhyemmälläki ajanjaksolla. Just nyt vastasin että en nauti ku oon ollu koko päivän sisällä lukemassa tenttiin, vaikka ulkona on ihana aurinkoinen sää.. Omatunto soimaa jos lähen lenkille, eilen kävin puolentoista tunnin lenkillä ja huomenna menee suurin osa päivästä ulkotöitä tehdessä niin siksi tänään piti kyhjöttää vaan sisällä. Mut ahistaa, vituttaa, mulla ei ole ollut lomaa kahteen vuoteen ja nyt kesällä mulla tulee olemaan ihmeen kaupalla (no, kukkaro tyhjenee kyllä) 4 vkoa lomaa, mutten osaa oikein iloita siitä kun tiedän että sekin koko aika pitää lukea syksyllä taas jatkuvaan koulun takia. Pitää lukea etukäteen jotta läpäsen alkutestit (jos ne feilaa nii sit on kuses, opiskelen siis ulkomailla) ja muutenki oon ihan paska niin pitää lukee vanhojaki juttuja jotta en oo pihalla asioista.
Jos vastaisin tähän joku toinen päivä niin sanoisin että kyllä nautin, koska koen opiskelut motivoivaksi ja tuntuu, että teen tämän kaiken tulevaisuuttani varten ja että odotan jo kesää, jolloin voin rennosti riippumatossa siemailla juomaa sekä opiskella innokkaasti etukäteen syksyä varten <3
Nautin hetkittäin joka päivä.
Silti päivään voi sisältyä ahdistusta ja itsemurha-ajatuksia.
Äänestin kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi -maailman onnellisin kansakunta!
Onko täällä jokin otantaharha? Olen ajatellut, että suurin osa nauttii elämästään. Ihan mielenkiinnosta, kuinka vanhoja te vastaajat olette? Vastasitteko, koska otsikko herätti voimakkaan tunteen, että ''en nauti'' (pohdin tosiaan sitä otantaharhaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mitään mistä nauttia; kamala, hajottava parisuhde, vakava sairaus, köyhyys ja yksinäisyys. Elämä on aamuisin heräämistä, kestämään taas uutta paskaa päivää. Ja kohtahan se on jo ohi.
Olen viimeksi ollut onnellinen 8 vuotta sitten. Sen jälkeen tasaista ja masentavaa, mutta nyt viim. vuosi aivan kamalaa. Jos helvetti olisi olemassa, se olisi juuri tämä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä, 90 -luvulla, vaikka oli lamat ym. vaikeudet, ihmiset auttoivat toisiaan ja uskoivat tulevaisuuteen, oli vapauden ja toivon tunnetta. Nyt tuntuu siltä, että ei ole enää toivoa. Suomi ahdistaa, se ei enää ole se maa jota joskus rakastin. Pois täältä.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin pieni, äiti antoi pari elämäohjetta. Ensimmäinen niistä oli, että pidä huolta itsestäsi äläkä nai juoppoa ja jälkimmäinen että koska ihmisen elämä on käytännössä suurimmaksi osaksi arkea, arjestaan kannattaa tehdä mahdollisimman mukavaa.
Ja kas. Tämmöisestä elämästä voi nauttia! Elämäni on arkea, mutta niin kivaa!
Tämä!
Arjestaan kannattaa ihan oikeasti tehdä omannäköistään niin pitkälle kuin se vain on mahdolista. Silloin ei tarvitse odottaa lomia puolta vuotta vaan on vähän niin kuin koko ajan lomalla.
En nauti enkä ole nauttinut 9 vuoteen. Elämä on vain pelkkää ahdistusta, murhetta, itkua ja stressiä. Raha asiat vaivaa, oma terveys vaivaa, pelottaa minkälaiseen byrokratian rattaisiin vielä tulen joutumaan kun olen kuntoutustuella neljättä vuotta ja aina saa pelätä että mitä jos tuleekin nyt jatkohakemuksesta kelalta hylky ja mitäs sitä sitten tekee..
Lääkärillä käyntiä, lääkkeiden napsimista, terapiassa ravaamista, yksinäisyyttä.. En uskalla ajatellakaan tulevaisuutta enkä edes päivää pidemmälle.. :( Ikääkin vasta 28vuotta.
Sairastuin juuri ennen lukion aloittamista vakavaan masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön ja myöhemmin vielä paniikkihäiriöön. En ole siis noin 9 vuoteen tehnyt mitään, eikä oireeni ole helpottaneet lainkaan.
Että todella ihanaa tämä elämä.
Olen työnarkomaani, joten töitä on n. 100h/vko.
Ja kieltämättä niinä päivinä kun olen töissä lähes kellonympäri niin en nauti elämästäni, koska ei ehdi.
Mutta sitten taas niinä päivinä kun on vain yksi työvuoro, niin nautin sitäkin enemmän. Vapaa-aikaa todellakin osaa arvostaa. 😊
Pääsääntöisesti en nauti. Toivoisin, että voisin enemmän nauttia elämästä. Välillä tulee hetki, että ahdistus, väsymys, ilottomuus ja murheet väistyy. Toivoisin jotenkin, että olisin tavallisempi enkä näin ahdistunut. Tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi ja väsyn tosi nopeaa. Kärsin nuorena vakavasta masennuksesta ja syömishäiriöistä, joista on jäänyt jäljelle kuoleman kaipuu ja ahdistus.
Viimeisen vuoden olen ollut onnellisempi kuin koskaan. Ehkä tässä ollaan siis menossa parempaan suuntaan. Saan nukuttua eikä ole ahdistanut niin paljon kuin ennen. Pystyn liikkumaan yksin ihmisten keskellä ilman, että seuraava yö menisi valvoessa. Toivoa siis on.
Tällä hetkellä toivoisin, että voisin palata työelämään ja saisimme enemmän rahaa. Olisi ihanaa matkustella miehen ja lasten kanssa. Mies matkustelee paljon työn vuoksi ja laittaa aina kuvia kivoista paikoista ja alle tekstiä, että olisi kiva olla kyseisessä paikassa yhdessä.
Onnellisuus vaatisi sitä, että pystyisin olla avoimempi maailmalle ja muille ihmisille. Että kokisin itseni yhtä arvokkaaksi, hyväksi ja tärkeäksi kuin muut ihmiset. Lisäksi maailma on aika kurja paikka ja inhorealistina sitä aina pohdin, onko täällä pallolla edes mahdollista saavuttaa aitoa onnea. Miten voi olla onnellinen, jos muut kärsivät?
En. Elämäni tuntuu olevan samaa paskaa päivästä toiseen. Olen introvertti persoona enkä jaksa mitään sellaisia sosiaalisia tilanteita mitkä ahdistavat. Viihdyn enemmän yksin, kuin että lähtisin töiden jälkeen mihinkään kyläilemään. Menen mieluummin yksin salille kuin kaverin kanssa lenkille. Ahdistaa, jos äiti tai joku muu sukulainen laittaa viestiä ja minun pitäisi vastata. Jos en vastaa niin sitten syytän itseäni siitä, että olen huono ihminen ja niin syyttää äitinikin. Aina saa kuulla valitusta miksen ikinä pidä yhteyttä ja miksi en käy ikinä sukulaisilla. Mutta, kun se ahdistaa. Viikonloppuisin tapaan ystäviä ja pidän hauskaa, kun silloin on mahdollisuus nukkua aamuisin eikä ole niin hemmetin väsynyt aikaisten työaamujen takia. Tunnen itseni kuitenkin todella yksinäiseksi ja onnettomaksi.
Vihaan säälittävää vuokrayksiötäni, pidän itseäni säälittävänä, koska olen 30v pienessä vuokrayksiössä asuva ikisinkku. Matkustelen suht paljon ja ulkomaan reissut ovatkin niitä harvoja ilonpilkahduksia.
En nauti, minulla on krooninen sairaus joka haluamattani täyttää elämäni. Kaikki aika ja raha menee siitä huolehtimiseen ja joka päivä on kipua ja vaivaa.