Lue keskustelun säännöt.
Pärjääkö tosi herkkä ihminen psykologina/psykoterapeuttina?
07.05.2018 |
Harkitsen alanvaihtoa. Auttamistyö kiehtoo eniten, ja psykologia erityisesti aineena.
Olen tehnyt monta vuotta vertaistukityötä mielenterveyspotilaiden parissa, ja olen saanut paljon hyvää palautetta "tuettaviltani". Saan valtavasti virtaa keskustelemisesta ja olen mielestäni hyvä analysoimaan ihmispsyykettä. Haluaisin siis ensisijaisesti tehdä työtä terapeutin roolissa.
Mutta. Olen ihan hirveä itkupilli ja herkkis, ja jos jotakuta tuttuani vaikkapa ahdistaa, niin minuakin ahdistaa. Onko teillä itsellänne tai omassa lähipiiristänne kokemusta, voiko herkkis kouliintua sellaiseksi, ettei rankat ihmiskohtalot sureta ja toisaalta mahdolliset vaaratilanteet, uhkaukset yms. vie mielenterveyttä?
Tämä on ihan vain spekulointia, koska minulla on tutkinto toiselta alalta, ja ensikertalaiskiintiöt + psykan suosio tappaa mahdollisuuteni jo käytännössä. Siksipä haluan harkita tarkkaan soveltuuko ala minulle ennen kuin lähden pääsykoerumbaan.
Kommentit (30)
Miten tasapainossa yleisesti ottaen olet itsesi kanssa? Toki elämäntilanteet vaihtelevat, mutta itse olen yleisesti ottaen sen verran taipuvainen ahdistumaan, etten pystyisi tuollaiseen työhön. Jos elämä olisi ollut toisenlaista, niin sitten ehkä kokisi herkkänä ihmisenä, että minulla voisi olla paljonkin annettavaa tuollaisessa työssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten joku jo mainitsi, niin psykoterapeuttikoulutukseen sisältyy terapeuttiopiskelijan oma psykoterapia, jossa varmasti saa välineitä tulevaan ja itsetuntemuskin vahvistuu. Lisäksi työnohjaukset ja muut työpaikalla tuovat tukea työn haasteisiin.
Minusta kuulostat viestiesi perusteella vastuuntuntoiselta ja analysointikykyiseltä, ja taustasikin on varmasti valmistanut sinua erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Herkkyys ja empatiakyky eivät missään nimessä ole ongelma, jos itse on sinut niiden kanssa ja osaa hyödyntää niitä työssään asiakkaiden hyväksi. Alalla on valitettavan paljon itsensä kanssa eksyksissä olevia, asenteellisia, rajattomia ja leipääntyneitä terapeutteja. Juuri siksi minusta herkkä mutta analyyttinen, empaattinen mutta haastavia ihmisiä hyvin kohtaava ap olisi tervetullut ihminen alalle :)
Vierailija kirjoitti:
Psykoterapeutiksihan voi opiskella ilman että on psykologi.
Kyllä, esimerkiksi moni psykiatrinen sairaanhoitaja hankkii psykoterapeutin pätevyyden lisää opiskelemalla.
Vierailija kirjoitti:
Onko terapiasta hyötyä rumalle lihavalla ja tyhmän puoleiselle ihmiselle, jonka on vaikea saada seksiä ja työpaikkaa?
Auttaa, suosittelen! :) Yleensä ihan lyhytterapia riittää. Minusta tuli neljässä viikossa hoikka, kaunis, menestynyt, älykäs ja ruskettunut. Töitäkin sain, eräs agentti minut nappasi monikansallisen suuryrityksen listoille. Terapeuttina voisin kaikille näyttää, että you can do it too! AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko terapiasta hyötyä rumalle lihavalla ja tyhmän puoleiselle ihmiselle, jonka on vaikea saada seksiä ja työpaikkaa?
Auttaa, suosittelen! :) Yleensä ihan lyhytterapia riittää. Minusta tuli neljässä viikossa hoikka, kaunis, menestynyt, älykäs ja ruskettunut. Töitäkin sain, eräs agentti minut nappasi monikansallisen suuryrityksen listoille. Terapeuttina voisin kaikille näyttää, että you can do it too! AP
Ei ollut kyllä minun viesti tämä. :D Mutta kiitos metatrollauksesta...
AP (se oikea)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä koin/koen, että en pärjäisi. Olen psykologi ja opiskeluaikana ajattelin haluavani psykoterapiakoulutuksen siihen päälle ja terapeutiksi. Kliinisessä harjoittelussa huomasin, että se oli minulle todella raskasta ja koin, ettei minulla ole mitään eväitä pärjätä siinä. Juuri ennen valmistumista sain työpaikan tutkimusryhmästä ja jäin sille tielleni. Tutkimustyö todella sopii minulle, tosin nyt kun 40 vuoden ikä lähestyy ja olen saanut enemmän elämänkokemusta, tuntuu siltä, että ehkä voisinkin pärjätä myös kliinikkona (en aio siihen enää kuitenkaan ryhtyä, tuskin onnistuisikaan).
Näin jälkikäteen ajateltuna mun ongelma oli se, että mulla oli entisenä koulukiusattuna ja epävakaista kotioloista tulleena todella huono itsetunto ja itseluottamus, enkä pystynyt vaativissa vuorovaikutustilanteissa ikään kuin pääsemään itseni yli ja keskittymään toiseen ihmiseen. Luulen, että tavallinen herkkyys (ilman huonoa itsetuntoa) ei ole samalla lailla ongelma, vaan pikemminkin positiivinen asia terapeutin työssä. Ja niitä omia liiallisia tunnereaktioita opitaan hallitsemaan ja käsittelemään terapiakoulutuksen aikana.
Sinällään kuulostaa tosi hyvältä, että olet käynyt itse terapiassa aiemmin. Se tarkoittaa sitä, että olet ihmisenä sellainen, joka luultavasti kykenee ottamaan apua vastaan ja etsimään tapoja selvitä tuon työn aiheuttamasta kuormituksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoisin, että työssä siedättyy ja kypsyy käsittelemään vaikeita tunteita muilla tavoilla. Ammattilaisen tehtävänä on kuitenkin pysyä rauhallisena ja tarjota henkistä tukea, eikä romahtaa itse. Keskity vaikka ajattelemaan sitä, että annat toiselle voimaa olemalla turvallinen ja vakaa ihminen, kenelle voi puhua kipeistäkin asioista.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että työssä siedättyy ja kypsyy käsittelemään vaikeita tunteita muilla tavoilla. Ammattilaisen tehtävänä on kuitenkin pysyä rauhallisena ja tarjota henkistä tukea, eikä romahtaa itse. Keskity vaikka ajattelemaan sitä, että annat toiselle voimaa olemalla turvallinen ja vakaa ihminen, kenelle voi puhua kipeistäkin asioista.
Erittäin hyvä neuvo. Olen itse auttamistyössä ja juuri tuo asenne on auttanut minua säilyttämään todellisuudentajuni sekä olemaan kuormittumatta liikaa.
Psykoterapeutiksihan voi opiskella ilman että on psykologi.