En ymmärrä vanhempia jotka jaksaa seisokella tuntikausia jossain jalkapallokentän tai kaukalon vierellä päivästä toiseen

Jos tämä asia koskee vain laten vanhempia, mitä sä meiltä sitä kysyt?

Jos laten vanhemmat tykkää seistä kentän laidalla, seiskööt mun puolesta..

Pikkulasten peleissä on kyllä vastenmieistä se hullu kannustaminen omien puolesta ja jopa buuaaminen vastapuolelle ja tuomareille kettuilu. 

Itse taputan hyvälle pelisuoritukselle, vaikka se olisi toisen joukkueen. En myöskään ota asiaa niin vakavasti, että huutaisin kannustuksia apinan raivolla omilleni. 

Toivoisin tätä käytöstä muiltakin. Totta kai otteluissa tarvitaan kilpailuhenkeä, mutta tervettä sellaista ja kentän sisäpuolella lähinnä. 

80-luvulla sai harrastaa vapaasti jalkapalloa ilman kentän laidalla notkuvia vanhempia. Olisi ollut kyllä tosi noloa jos olivat olleet siellä.

Tänä päivänä eletään enemmän lasten ehdoilla , siitä huolimatta lapset ovat ongelmallisia enemmän kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ennen ymmärtänyt, mutta kun lapset harrastaa, niin olen alkanut ymmärtämään. Miten muuten viettäisin aikaa 16- ja 13- vuotiaiden kanssa näin paljon? Kuulisin kuulumiset ja tuntisin nuorten kaverit ja vielä ne kaverin vanhemmat? Ei siellä treenien aikana tarvi seistä, voi käydä välillä kaupassa/ lenkillä tms. Peleihin menen mielelläni, sillä onhan se mukavaa ja jännää seurattavaa. Isoimpien peli on oikeasti jo taitavaa ja vauhdikastakin. Meidän joukkueen mammat ei huutele muuta kuin positiiviseen sävyyn. Ihan valmentajan toivekin. Valmentajakaan ei moiti vaan kannustaa ja antaa ohjeita. Mutta näin vuosien kentänreunakokemuksella voin sanoa, että vastustajat ja heidän kannattajansa ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää sekä omia että vastustajia kohtaan.

Eikä ne oman joukkueenkaan kannattajat ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää omia, että vastustajia kohtaan. Yksikään vanhempi ei voi sitä omaa joukkuettaan nostaa jalustalle!

Kyllä sitä vapaa-aikaa on vaativissakin töissä.

Itse en ymmärrä vanhmpia, joita ei kiinnosta yhtään lapsen harrastus.

Lasten jalkapallopelejä ja harjoituksia on kiva katosa, käytännössä tuo aika on pois telkkarin katsomisesta tai jostain veilä turhemmasta.

No en minäkään tavallisia treenejä jää koko ajaksi seuraamaan, vaan käyn lenkillä sillä aikaa. Mutta kaikki pelit käyn katsomassa.

Se säälittää että joukkueessa on lapsia joiden vanhemmat eivät ole koskaan katsomassa pelejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ennen ymmärtänyt, mutta kun lapset harrastaa, niin olen alkanut ymmärtämään. Miten muuten viettäisin aikaa 16- ja 13- vuotiaiden kanssa näin paljon? Kuulisin kuulumiset ja tuntisin nuorten kaverit ja vielä ne kaverin vanhemmat? Ei siellä treenien aikana tarvi seistä, voi käydä välillä kaupassa/ lenkillä tms. Peleihin menen mielelläni, sillä onhan se mukavaa ja jännää seurattavaa. Isoimpien peli on oikeasti jo taitavaa ja vauhdikastakin. Meidän joukkueen mammat ei huutele muuta kuin positiiviseen sävyyn. Ihan valmentajan toivekin. Valmentajakaan ei moiti vaan kannustaa ja antaa ohjeita. Mutta näin vuosien kentänreunakokemuksella voin sanoa, että vastustajat ja heidän kannattajansa ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää sekä omia että vastustajia kohtaan.

Eikä ne oman joukkueenkaan kannattajat ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää omia, että vastustajia kohtaan. Yksikään vanhempi ei voi sitä omaa joukkuettaan nostaa jalustalle!

Ihminen on yleensä sokea sekä omalle käytökselleen, että sen oman muka erinomaisen elinpiirinsä.

On vanhemman loputon tehtävä jaksaa olla läsnä lapsensa arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat nauttii lapsiensa kehityksen seuraamisesta.

Minäkin nautin lapseni kehityksen seuraamisesta, mutta se ei todellakaan vaadi joka ikinen päivä kentän laidalla seisomista.

Itse vien lapseni harkkoihin ja käyn kaupassa tai lenkillä sillä aikaa. Ehkä kerran viikossa seuraan harkkojen alkua tai loppua vartin ja keskustelen muiden vanhempien kanssa jotka eivät myöskään seiso siellä koko aikaa, joten miksi ihmeessä seisoisin siellä joka päivä koko harkkojen ajan?

Vierailija kirjoitti:

Pikkulasten peleissä on kyllä vastenmieistä se hullu kannustaminen omien puolesta ja jopa buuaaminen vastapuolelle ja tuomareille kettuilu. 

Itse taputan hyvälle pelisuoritukselle, vaikka se olisi toisen joukkueen. En myöskään ota asiaa niin vakavasti, että huutaisin kannustuksia apinan raivolla omilleni. 

Toivoisin tätä käytöstä muiltakin. Totta kai otteluissa tarvitaan kilpailuhenkeä, mutta tervettä sellaista ja kentän sisäpuolella lähinnä. 

Tuollaista vastustajalle huutelua valitettavasti tapahtuu, mutta ei onneksi kovin paljon. Oman lapsen jalkapalloharrastuksessa tätä tapahtui parin joukkueen kohdalla, mutta todellakin se oli häpeällinen vähemmistö, ei normaalia toimintaa. Lasten peleissä myös tuomarit ovat usein nuoria, eivätkä uskalla puuttua katsomon toimintaan, mutta jos sattuu jämäkkä tuomari, niin se voi keskeyttää pelin ja pyytää häiriköitä poistumaan.

Olen kentän laidalla vaihtelevasti. Jos en ole, olen joko lenkillä tai kaupassa.

En ole ihan sisäistänyt vielä sitä maailmaa, ja nyt siis puhun tyttöjen jalkapallosta. Siellä kentän laidalla totta kai on monenlaisia vanhempia, mutta yksi ryhmä korostuu yli muiden. Sellainen, jolle en ole löytänyt sopivasti kuvaavaa nimeä. Osa vanhemmista on niitä, jotka ovat mukana kaikessa muussakin: koulun vanhempainyhdistyksessä, taloyhtiön hallituksessa, toisen ja ehkä kolmannenkin lapsen harrastustoiminnassa. Kaikki kunnia heille, itse en yksinkertaisesti halua sellaista. Lapseni, kaikki kolme, ovat minulle tärkeitä ja olen heidän elämässään mukana vaikka olisin lenkillä tai kaupassa harkkojen ajan, tai jos tyttö on mennyt jonkun muun kyydillä. Tylsää, jos ja kun hyvää vanhemmuutta mitataan sillä, kuka seisoo kauiten kentän laidalla ja leipoo eniten lapsensa luokan pulliksiin.

Mutta pakko todeta, että lepsumpi ja mukavampi meno tyttöni harkoissa on, kuin siskoni pojan lätkäharkoissa. Siellä on niitä omia unelmiaan toteuttavia isiä, jotka tuovat kolmevuotiaat poikansa hallille monta kertaa viikossa. Silmät kiiluen ollaan ylpeitä, kun se lapsi rakastaa jääkiekkoa ihan niin kuin isi.

Siinä unohtuu se, että kyllä minunkin alle kouluikäiset lapseni tykkäävät samasta musiikista kuin minä, ja alakouluikäinen on kiinnostunut avaruudesta ja tähdistä koska isikin on. Jännä homma.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla sai harrastaa vapaasti jalkapalloa ilman kentän laidalla notkuvia vanhempia. Olisi ollut kyllä tosi noloa jos olivat olleet siellä.

Tänä päivänä eletään enemmän lasten ehdoilla , siitä huolimatta lapset ovat ongelmallisia enemmän kuin ennen.

Mutta sen ansiosta junioriurheilun taso on nousussa.

Totta... koska saman ajan voi käyttää esim. sauvakävellen, kaljaa juoden, rullaluistellen ysäreittäin sauli niinistön kanssa tai vaikka netissä vauvalla. Tosi hyvä kysymys, koska kaikki ovat selvästi lapsen harrastusta seuraamista parempia vaihtoehtoja.

Ihan hirveitä kyllä ne vanhemmat, jotka kurkku suorana huutavat kesken harjoitusten ja pelien lapsilleen. Tulee vaan mieleen, et nyt yritetään täyttää vanhempien unelmia..

En mäkään aina jaksaisi katsoa joka peliä eikä varsinkaan kiinnostaisi lähteä aamukahdeksalta viikonloppuna turnaukseen, mutta se rakkaus lapsiin on kai suurin syy siihen, että lähdetään silti.

Harmittaa, että omat vanhemmat ei koskaan jaksanut panostaa minun harrastuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ennen ymmärtänyt, mutta kun lapset harrastaa, niin olen alkanut ymmärtämään. Miten muuten viettäisin aikaa 16- ja 13- vuotiaiden kanssa näin paljon? Kuulisin kuulumiset ja tuntisin nuorten kaverit ja vielä ne kaverin vanhemmat? Ei siellä treenien aikana tarvi seistä, voi käydä välillä kaupassa/ lenkillä tms. Peleihin menen mielelläni, sillä onhan se mukavaa ja jännää seurattavaa. Isoimpien peli on oikeasti jo taitavaa ja vauhdikastakin. Meidän joukkueen mammat ei huutele muuta kuin positiiviseen sävyyn. Ihan valmentajan toivekin. Valmentajakaan ei moiti vaan kannustaa ja antaa ohjeita. Mutta näin vuosien kentänreunakokemuksella voin sanoa, että vastustajat ja heidän kannattajansa ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää sekä omia että vastustajia kohtaan.

Eikä ne oman joukkueenkaan kannattajat ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää omia, että vastustajia kohtaan. Yksikään vanhempi ei voi sitä omaa joukkuettaan nostaa jalustalle!

Meitä on kielletty huutelemassa. Valmentaja, joukkueenjohtaja ja seuran johdosta on ohjeet huutelemisesta. Joskus jollain isällä karkaa mopo käsistä ja välittömästi tuli valmentajalta palaute, että nyt ”Pekka” hiljaa siellä!

Kakkoslajissa, eri joukkue siis, tämmöistä yhteistä periaatetta ei ole, ja se näkyy. Järkyttäviä huutelijoita on vanhemmissa. Meen aina eri puolelle katsomoa.

Olen aina miettinyt samaa. Eikö sen pitäis olla lapsen harrastus, eikä vanhempien.

Pidän tollasia vanhempia vähän... hmm.. miten sen sanos.. pyrkyreinä.. se on sellanen tietty vbanhempien "rotu" joka menee joka paikkaan päsmäröimään ja pätemään, en sitten tie mitä egon pönkitystä se on, mutta menee kyllä multa yli hilseen.

Meillä lapset käy harrastamassa ihan itse, ei siellä minua tarvita. Ei riittäisi mulla mielenkiinto, aika eikä pätemisen tarve. 

Eipä varmaan paljon lasta harrastaminen ilahduta, kun äiti tai isä kyttäämässä ja huutelemassa siellä.

Kyllä multa ainakin loppuis halut aika nopeesti, ihmisiä lapsetkin on. Itse en kestäisi kyttäämistä yhtään.

Minusta vanhemmilla ei pitäisi olla mitään asiaa harrastuspaikoilla.

Eri asia sitten jos urheilusta kyse, kun olisi joku ottelu tai kisat, sinne voisivat tulla pällistelemään. Mutta ei ne kyllä minusta kuulu mihinkään tavallisiin treeneihin ollenkaan.

Oma lapsi harrasti teininä tanssimista, eipä ois tullut mieleenkään tunkea sinne katselemaan, eihän se mun harrastus ollut.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat nauttii lapsiensa kehityksen seuraamisesta.

Mä nautin myös että lapsi kehittyy, mutta ei mua silti tarvita sen soittotunnilla ja kuvataidekoulun pajassa.

Ja kyllä se tietää että mua kiinnostaa, kun kyselen ja käyn näyttelyissä ja konserteissa. Mutta ei sen silti kuulu vilkuilla olan yli tunnilla soittaessaan, että näkikö äiti varmasti.

Kyllä minä tunnen lapsen kaverit ja kaverien vanhemmat,vaikka en notku treenien ajan paikalla. Vien ja haen lasta ja kavereita ja tapaan ihmisiä silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat nauttii lapsiensa kehityksen seuraamisesta.

Mä nautin myös että lapsi kehittyy, mutta ei mua silti tarvita sen soittotunnilla ja kuvataidekoulun pajassa.

Ja kyllä se tietää että mua kiinnostaa, kun kyselen ja käyn näyttelyissä ja konserteissa. Mutta ei sen silti kuulu vilkuilla olan yli tunnilla soittaessaan, että näkikö äiti varmasti.

Niinpä.