Raskaana ja mies vähättelee ja kyseenalaista

Mä jättäsin tollasse. Ainakin väliaikaisest häippäsisin ja jos mies olisi valmis kunnon keskusteluun ja terapiaan, voisin harkita takasin tuloa.

Eli olet hyysännyt äijää ja nyt se ihmettelee kun ei palvelu enää pelaa?

Ap, otan osaa. Miehesi käytös on todella ikävää tylytystä.

Mutta lähinnä tulee mieleen, että hänelle tuottaa vaikeuksia sietää sinun heikkouttasi. Se on liian pelottavaa! Hän on tottunut, että sinä olet ahkera mimmi, joka hoitaa asiat, ja kun nyt yhtäkkiä valitat kolotuksia, häntä alitajuisesti pelottaa ja kammottaa tuo tilanne.

Voisit jutella asiasta hänelle vakavasti. Että hän ei voi ensinnäkään tietää sitä, miten suuria vaikeuksia hänen tuntemillaan naisilla on ollut selvitä raskaudesta, ei niitä liitoskipuja tutuille valitetakaan!

Toiseksikin, sinun olosi helpottaa kyllä synnytyksessä. Nyt mieheltä odotetaan vähän enemmän vastuunkantoa. Ja empatiaa.

Miksi muuten olet idioottimaisesti suostunut olemaan ilmainen talouspiika miehellesi? Hänen kuuluu hoitaa puolet kotitöistä, ja on ihan järjetöntä, jos et pane höntä tässä asiassa kuriin. Kohta kotiöiden määrä on nelinkertainen verrattuna kahden aikuisen perheen tilanteeseen, etkä takuulla halua olla silloin vastuussa niistä yksin!!!

Kolmanneksi jokainen raskaus on erilainen, samalla naisellakin. Minulla on kolme lasta, joista ekan raskaudessa oli ihan tolkuton raskauspahoinvointi, kahdessa jälkimmäisessä taas ei.

Neljänneksi. Kannattaa muistuttaa, että mies voi sairastua. Haluaako hän silloin myötäelämistä ja apua, vai vaimon, joka tokaisee, että "mitäs siinä valitat, ihmiset käy syöpähoidoissakin ihan reippaasti, turhaa ruikuttaa jonkun reuman takia, mun työkaverikin käy töissä ja rakentaa taloa, mutta sä se vaan makaat...."

Sano miehelle, että sitä korjaa, mitä kylvää. Sinä olet kaiketi yhteisellä päätöksellä raskaana? Hänen tehtävänsä on raskausaikana vielä todella helppo, myötätunnon osoittaminen ja pieni käytännön apu.

On tullut ihan yllätyksenä, kuinka raihnaiseksi raskaus tekee. Mulla on aina ollut vahva keho, teen fyysistä työtä ja kroppa ei oo kertaakaan pettäny. Lihakset on kipeytyneet, mutta se hoituu venytyksillä. Lisäksi kipukynnys on korkea. Kestän paljon enemmän kuin kanssasisareni, enkä sairasta ikinä.

Mutta, tää raskaus on kaatanut mut sänkyyn. Tuntuu, että lantio repeää. Liitoskivut on ihan järkyttävät. En pysty ulkoiluttamaan meidän koiraa. Töiden jälkeen makaan kuin lahna selälläni seuraavaan aamuun ja mietin miten selviän huomisesta. Ärsyttää itseäni aivan suunnattomasti, että tunnen itseni heikoksi ja väsyneeksi. Väsyn ihan normaaleista asioista kohtuuttomasti. Sitten lisätään vielä henkiset muutokset päälle - ärsyttää kaikki. En pysty päättämään mitään ja mieliala sinkoaa puolelta toiselle jatkuvasti. En kyllä tarttis ku jonkun ap:n miehen kaltasen mussuttamaan tohon niin syyllistyisin tappoon, näillä huvenneilla voimillanikin, kivuista piittaamatta saisin yhden miehen vielä hengiltä. 😀

Neuvolassa sanottiin, että kaikki on ihan normaalia. Jos olisin tiennyt, miten rikki ihminen voi yhdestä raskaudesta mennä, olisin jättänyt lapsen tekemättä. Onneksi puoliso tekee kaiken mikä itseltä ei onnistu, muistuttaen joka päivä siitä miksi haluan tämän elämäni jakaa hänen kanssaan, ja saattaa turvallisesti maailmaan tämän lapsen, joka on hänen unelmansa. Ja onneksi tää kestää enää kolme kuukautta, jos vaan kaikki menee hyvin.

Ehkä hänestä tuntuu, että käytät raskautta tekosyynä kerjätä huomiota heittäytymällä avuttomaksi.

Jos hän on toimelias, ahkera ja hieman koruton persoona, saattaa hän helposti ajatella niin.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että sua ärsyttää, mutta pitäisi kuulla miehenkin mielipide. Onhan se totta, ettei ennen naisten on ollut pakko tehdä töitä loppuun asti raskaudesta huolimatta eikä nykyäänkään raskauden vaivoista niin puhuta. Jos nainen vähän koko ajan valittaa oloansa, niin miehestäkin voi hyvin tuntua, ettei enää tunne puolisoaan, kun se koko ajan valittaa eikä jaksa tehdä mitään.

Se on hyvinkin mahdollista, että jos raskaana oleva nainen valittaa jatkuvasti omasta olostaan, niin puolisollakin palaa hermo jossain vaiheessa. Olen itse raskaana (rv35) ja huomaan kyllä, että mieheni ei jaksa enää kiinnostua jokaisesta ähkäisystä ja vaivasta, eikä se minua haittaa. Muuten kyllä huolehtii ja passaa, mutta valittamisen kuunteleminen jatkuvasti on todella raskasta ja jää helposti itsellekin päälle.

En siis sano että ap tekee näin, sanon vain että jos miehen käytös on muuttunut niin voi miettiä onko myös oma käytös muuttunut. Jos sattuu niin siitä toki sanoa saa. Sulla on vielä yli kolme kuukautta aikaa niin oman mielenterveyden vuoksi suosittelen, että yrität miettiä ratkaisuja ja keskittyä positiiviseen, muuten et jaksa itsekään.

Vierailija kirjoitti:

Moni kantaa 50 kilon ylipainoa mukisematta 24/7.

Minulla on reilusti ylipainoa, ei kuitenkaan 50 kiloa. En koe liikakiloja mitenkään niin hankalaksi, että siitä pitäisi valittaa. Kengännauhojen solmiminen on vaivalloista ja kyykkyyn meno ei oikein onnistu, mutta muuten selviän arjessa oikein hyvin. Olen ollut kaksi kertaa raskaana ja niiden aikaan oli paljon hankalampaa vaikka painoin silloin paljon vähemmän mitä nyt.

Aloittajan pitää keventää hommia niistä, mistä itselle ei ole haittaa. Se tarkoittaa, että ostat kaupasta vain omat tarvikkeesi, teet vain omat ruokasi ja peset vain omat pyykkisi. Siivouspalveluita kannattaa käyttää, mies maksaa laskusta tietenkin puolet, jos ei itse halua siivota.

Siinä vaiheessa kun nainen puhuu rv-sitä ja rv-tota... on white trash varoitus ilmassa ja Emaljungat jo tilattu, sekä seksi julistettu "ku mun tunteet" -akselille.

Tee avioehtosopparit nyt!! Vielä se ne allekirjoittaa.

Vähän kun mun äiti. Itseltään ei kyllä vaadi yhtään mitään eikä ole koskaan vaatinut.

Vierailija kirjoitti:

Moni on epäillyt että olen kauhea valittaja ja kitisijä ja mies ihan syystäkin on kilahtanut.

Tosiasia on että oikeasti en ole pahemmin valittanut raskausvaivoja sillä en ole kokenut niitä tässä vaiheessa vielä niin pahoiksi että pitäisi ääneen sanoa. Toki liitoskivut on yllättäneet ja esim. Satula tuolilla istuminen on välillä hankalaa.

Urheiluharrastuksista olen joutunut luopumaan yksinkertaisesti siksi että en vaan kaiken muun lisäksi enää jaksa raahautua sulkapallokentälle riuhtomaan.

Olen sen verran valittanut miehelle että toivoisin tasaisempaa kotitöiden jakaantumista. Että ne ei siis kaikki jäisi minulle. En siis ole vaatinut häntä tekemään kaikkea vaan että tekisi vaikka edes 1/3. Mies kilahtaa välittömästi tällaisesta ehdotuksesta ja on sitä mieltä ettei hänelle ole homma eikä mikään tehdä töiden ohella kaikkia kotitöitä -miten se minulle voi olla vaikeaa. Edelleenkin, mies ei ole raskaana ja edelleenkin, ryhtyisi sitten sanoista tekoihin ja hoitaisi ne kaupassa käynnit, ruoanlaiton, siivouksen, pyykkäämisen, silittämisen yms. Kovasti vähättelee kotitöiden määrää ja uhoaa hoitavansa kaiken mutta ei sitten koskaan ryhdy sanoista tekoihin.

Tuntuu että mies olisi jotenkin vihainen mulle siitä että muutun ja olen väsyneempi. Mietin että meinaakohan se tosiaan sitten lapsellekin huutaa että lapsi Kitisee turhasta kun on sairaana ja "lohduttaa" kuinka isoäiti ei ikinä edes 40 asteen kuumeessa valittanut..

Ap

Isoäidin aikaan lapsikuolemakin oli arkipäivää eikä siitäkään puhuttu. Miksi jaksamisestakaan olisi puhuttu siihen aikaan? Silloin piti vaan tehdä. Nykyään on monta asiaa paremmin ja se että puhutaan, olisi ollut mummollekin tarpeen. Ehkä hän juuri tunsi olonsa pahaksi ja joutui nielemään kivut?

Tähän perustuu myös miksi suurilla ikäluokilla on ollut masennusta, itsemurhat ja perheväkivalta tulee kun ihminen väsyy liikaa.

Lapsikuolemakin oli todellisuutta. Siinä on vaaransa kun äiti lähtee töihin ja mummo hoitaa. Lapset oppii vahtimaan toisiaan eli samanlaisia vesseleitä lapset aina ovat olleet ja päätyy onnettomuuksiin, eksyy pihasta metsään ja kuolee koska ei ole nykyajan etsintöjä eikä sairaanhoitoa.

Ennevanhaan elettiin koko lähisuku saman katon alla, oli kuitenkin pakko lähteä töihin koska ei ollut tarhoja tai lasten oikeutta varhaiskasvatukseen.

Itselläni on myös lapsia pienellä ikäerolla, myös kokemusta uuvuttavasta väsymyksestä ja pahoinvoinnista. Ei synnytys ole mukava ja seesteinen kun ponnistaa muutaman vuoden välein 4-5 kilosen vauvan.

Itse otin miestä mukaan neuvolaan. Ei hän ole raskaana mutta saa terkalta kuulla että kaikilla on tätä, kaikkia vihloo ja siitä osa päätyy ennenaikaisesti kotiin. Osaa naisista lepuutetaan, tulee liikkumis -ja seksikielto. Aivan varmasti tämän on kohdannut myös isovanhemmat. Raskaus menee pahillaan kesken ja nainen päätyy hoitoon (myös se isoäiti). Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että ennen naiset oli kovempia, olosuhteet olivat huonot.

Jos kumppani väsyy, pitää saada tukea jos sitä tarvitaan ja kaipaa. Ehkä se hammastapurrut mummokin nuorena olisi toivonut apua ja tukea. Se on kurjaa ettei sitä saanut.

Myös sinä itse voit jutella näistä tunteista neuvolassa. Uskon vahvasti että puhutaan täysin yleisestä asiasta.

Jos miehet olisivat raskaana ja synnyttäisivät, niin valitus olisi varmasti aivan eri sfääreissä kuin nykyään. Tämä teille, jotka väitätte ap:n olevan turhan valittaja. Mitä hänen pitäisi tehdä? Salata kipunsa ja väsymyksensä? Miten?

Myös on ihan turhaa moittia ap:ta siitä, että mitäs on mennyt tuollaisen kanssa lisääntymään. On itse asiassa

ihan tavallista, että miehestä tulee esiin uusia puolia isyyden myötä. Olin ollut omani kanssa seitsemän vuotta ennen raskaaksi tuloa, ja suurimman osan ajasta olimme asuneet yhdessä. Silti minulle tuli suurena yllätyksenä, että miehestä paljastui raskauden myötä neurootikko, jolla oli jopa irrationaalisia pelkoja. Neuroottisuus on siitä lähtien oireillut jatkuvasti ja on ehdottomasti huonoin puoli miehessäni, koska hän kohdistaa neuroosejaan myös minuun. Ja tähän puoleen tutustuin tosiaan vasta tuolloin, kun jo luulin tuntevani miehen läpikotaisin. En tiennyt mitään siitä, että hänellä oli ollut ennenkin oireita, erityisesti nuoruudessaan, jolloin emme vielä tunteneet. Uuden elämäntilanteen myötä ne tulivat taas esiin.

Mielestäni ap:n pitäisi keskustella miehen kanssa huolestaan ja sanoa ihan ääneen, että kokee hänet epäempaattiseksi ja on huolissaan tulevaisuudesta. Hyvä mies ei halua raskaana olevan vaimonsa tuntevan näin ja havahtuu ajattelemaan käytöstään. Jos taas mies pitää tätäkin turhan valittamisena, tilanne on surullinen. On täysin mahdollista, että mies oikeasti syvällä sisimmässään on sitä mieltä, että nainen hoitakoon raskaudet ja muut mukisematta, eikä hänen tehtävänsä ole tukea. Aika näyttää, millainen isä hän sitten on lapselle. Voi hyvin olla, että hän on näitä tyyppejä, jotka arvelevat vain hemmottelevansa lapsen pilalle sylillä tai olevan ihan normaalia, että vauva huutaa yksin.

Vierailija kirjoitti:

Moni on epäillyt että olen kauhea valittaja ja kitisijä ja mies ihan syystäkin on kilahtanut.

Tosiasia on että oikeasti en ole pahemmin valittanut raskausvaivoja sillä en ole kokenut niitä tässä vaiheessa vielä niin pahoiksi että pitäisi ääneen sanoa. Toki liitoskivut on yllättäneet ja esim. Satula tuolilla istuminen on välillä hankalaa.

Urheiluharrastuksista olen joutunut luopumaan yksinkertaisesti siksi että en vaan kaiken muun lisäksi enää jaksa raahautua sulkapallokentälle riuhtomaan.

Olen sen verran valittanut miehelle että toivoisin tasaisempaa kotitöiden jakaantumista. Että ne ei siis kaikki jäisi minulle. En siis ole vaatinut häntä tekemään kaikkea vaan että tekisi vaikka edes 1/3. Mies kilahtaa välittömästi tällaisesta ehdotuksesta ja on sitä mieltä ettei hänelle ole homma eikä mikään tehdä töiden ohella kaikkia kotitöitä -miten se minulle voi olla vaikeaa. Edelleenkin, mies ei ole raskaana ja edelleenkin, ryhtyisi sitten sanoista tekoihin ja hoitaisi ne kaupassa käynnit, ruoanlaiton, siivouksen, pyykkäämisen, silittämisen yms. Kovasti vähättelee kotitöiden määrää ja uhoaa hoitavansa kaiken mutta ei sitten koskaan ryhdy sanoista tekoihin.

Tuntuu että mies olisi jotenkin vihainen mulle siitä että muutun ja olen väsyneempi. Mietin että meinaakohan se tosiaan sitten lapsellekin huutaa että lapsi Kitisee turhasta kun on sairaana ja "lohduttaa" kuinka isoäiti ei ikinä edes 40 asteen kuumeessa valittanut..

Ap

Eihän sun mies ole mikään ihana tasapuolinen kumppani ollut aiemminkaan, vaan olet häntä passannut ja hän on tottunut saamaan kaiken valmiina. Nyt tilanne muuttuu ja hän ei siitä pidä. Tässä ei siis ole lainkaan kyse siitä että mies on muuttunut yhtäkkiä vaan käyttäytyy aivan kuten olet hänet opettanut.

Keskustelun paikka, kotitöitä on pakko miehesi myös tehdä (miksi edes olet kaikki hänelle passannut, siitä on vaikea oppia pois?) ja jos ei auta, hanki oma asunto niin mieskin huomaa, ettei se koti puhdistu itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

... ja yhdessä facen vauvaryhmässä naiset valittavat, että mies ei anna heidän kantaa kauppakasseja tai kurotella jakkaralla kaappeihin. Hokevat kilpaa, ettei raskaus ole sairaus ja miehen höösääminen ärsyttää. 

Siinä vaiheessa alkaa raskaus olla sairaus, kun painavien kauppakassien kantamisen päätteeksi istukka repeää...

Lapsen terveys on ykkösenä. Turhia riskejä ei kannata ottaa, vaikka suht normaalisti olisikin. Mulla oli raskausaikana muutto. Kokenut kätilö kielsi kantamasta muuta kuin käsilaukun :)

Ap:n ei kannata kantaa raskaita ostoksia kotiinsa ainakaan loppuraskaudessa. Liitoskivut voivat olla tosi ikäviä. Ilmeisesti mies ei ole sellaista nähnyt koskaan., kun ei ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Moni on epäillyt että olen kauhea valittaja ja kitisijä ja mies ihan syystäkin on kilahtanut.

Tosiasia on että oikeasti en ole pahemmin valittanut raskausvaivoja sillä en ole kokenut niitä tässä vaiheessa vielä niin pahoiksi että pitäisi ääneen sanoa. Toki liitoskivut on yllättäneet ja esim. Satula tuolilla istuminen on välillä hankalaa.

Urheiluharrastuksista olen joutunut luopumaan yksinkertaisesti siksi että en vaan kaiken muun lisäksi enää jaksa raahautua sulkapallokentälle riuhtomaan.

Olen sen verran valittanut miehelle että toivoisin tasaisempaa kotitöiden jakaantumista. Että ne ei siis kaikki jäisi minulle. En siis ole vaatinut häntä tekemään kaikkea vaan että tekisi vaikka edes 1/3. Mies kilahtaa välittömästi tällaisesta ehdotuksesta ja on sitä mieltä ettei hänelle ole homma eikä mikään tehdä töiden ohella kaikkia kotitöitä -miten se minulle voi olla vaikeaa. Edelleenkin, mies ei ole raskaana ja edelleenkin, ryhtyisi sitten sanoista tekoihin ja hoitaisi ne kaupassa käynnit, ruoanlaiton, siivouksen, pyykkäämisen, silittämisen yms. Kovasti vähättelee kotitöiden määrää ja uhoaa hoitavansa kaiken mutta ei sitten koskaan ryhdy sanoista tekoihin.

Tuntuu että mies olisi jotenkin vihainen mulle siitä että muutun ja olen väsyneempi. Mietin että meinaakohan se tosiaan sitten lapsellekin huutaa että lapsi Kitisee turhasta kun on sairaana ja "lohduttaa" kuinka isoäiti ei ikinä edes 40 asteen kuumeessa valittanut..

Ap

Sanasta miestä. Jos kotityöt ei ole miehelle mikään homma, niin jättäköön pulinat pois sitten ja tekemään. Vai onko hän joku suunsoittaja ja tyhjänpuhuja? Kysy, kenen kaikkien silmissä sinun pitää hänet häpäistä kertomalla hänen asenteestaan julkisesti, ennen kuin huvittaa katsoa peiliin? Tosiaan ne vaarit tuskin ovat ehtineet potea sisaruskateutta omaa vaimoa ja lasta kohtaan, kun on ollut kivinen kyinen pelto kynnettävänä ja hevonenkin on pitänyt kengittää.

Tosiasiassahan mies on sekä mustasukkainen että kateellinen samaan aikaan ja pelkää saavutettujen etujen menetystä. Kerro, että ei se vaarikaan ehtinyt menetyksiään laskea, kun oli muutakin tekemistä kuin vajota itsesääliin vain siksi, että vaimo odottaa esikoista. Ei niitä peltoja joka itsekeskeinen nulikka saanut hoidettua.

Teit siis saman virheen kuin minä, rakastuit empatiakyvyttömään mieheen!.

Tutun mies ei antanut raskaana olevan vaimonsa kantaa edes kauppakasseja, kyllä kadehdin pitkään. Miksi mun mies ei huolehtinut samallalailla.

Mä olin yksin raskausajasta 90% isä lähti kun raskaus oli alussa ja tuli takaisin kun olin viimesilläni. Oksensin 9kuukautta, hoidin 3v adhd poikaa samalla (ei vielä toki ollut dg).

Tosi kivaa. Ymmärrän sua ja se mitenmies sua nyt kohtelee, se ei ikinä unohdu.

Varaa kiltti aika tunnekeskeiseen pariterapiaan

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kuin en enää tuntisi miestäni.

Tänään veti maton jalkojen alta taas niin tyylikkäästi että en tiedä mitä sanoa.

Olen rv 28 ja asumme 3.kerroksessa kerrostalossa jossa ei ole hissiä. Viimeaikoina on ollut aika yllättävän kovia liitoskipuja joiden takia portaiden nousu on ollut vähän hankalaa. Tänään sitten sanoin vaan ohimennen miehelle että saa nähdä kuinka vaikeaa portaiden kanssa tulee loppuraskaudessa. Mies siihen kylmästi että: hänen isoäiti hoiti 8 lasta yksin maatilalla kun isoisä oli metsätöissä, että tuskin olisi valittanut yksistä portaista.

Olin ihan että anteeksi mitä v*ttua sä just päästit suustasi?! Että miten toi vertaaminen 50 vuotta sitten eläneeseen isoäitiin millään tavalla on korrektia?!

Muutenkin mies tuntuu vähättelevän ja kyseenalaistavan kaikkia tuomia vaivoja. Raudanpuutteen takia kun olin tavallista väsyneempi, mies sanoi ettei se voi noin paljon väsyttää. Tai turvotus jaloissa on liikunnan puutetta vaan. Ja ei siis mitenkään voi ymmärtää että voimat hiipuu nopeammin. Kun vihjasin että aika moni nainen joutuu sairauslomalle tai tekee lyhennettyä päivää tässä vaiheessa (tai ei tee kotona kaikkia kotitöitä kuten mitä, sen lisäksi että käyn edelleen ihan normaalisti töitä) mies totesi että kaikki hänen tuntemansa äidit on jaksaneet ihan hyvin + parhaan kaverin vaimo jaksoi raskauden läpi vaikka hoiti kahta pientä alle kouluikäistä lastakin siinä sivussa.

En ymmärrä mitä ja ennen kaikkea MIKSI vähättelee ja kyseenalaistaa raskauden tuomia vaivoja. Ja miksi vertaa vähättelevään sävyyn mua muihin äiteihin, ei voi olla niin tyhmä että kuvittelee sen jotenkin parantavan mun mun oloa. Eikä olla mitään teinejä enää, molemmat 35-v.