Jos äitinne olisi häipynyt elämästänne teini-iässänne, olisiko teitä haitannut?

Olisi haitannut, olisin jäänyt yksin. 

Olisi - olisin menettänyt hirvittävän paljon. Olen nyt viiskymppinen ja äitini yli 80-vuotias. Niillä tiedoilla, mitä minulla nyt on suhteestamme, olisin jäänyt niin paljon paitsi rakkaudesta ja viisaudesta. 

Sitten meille muille olisi jäänyt enemmän kotitöitä eli joo

Mua ei ois haitannut. Olisin tarvinnut pari vuotta isää, sitten en ketään, tai isoäiti oli elossa jos jotain tukeutumisen tarvetta aikuiseen olisi tullut.

ap

No kauhea sanoa mutta olisin tavallaan ehkä päässyt vapautumaan tietyistä asioista aiemmin mikäli äitiä ei olisi ollut enää kuvioissa mukana.

Kaikilla ei ole sellaista äitisuhdetta joka tukee ja vie eteenpäin.

Ei äiti paha ollut muttei tavallaan ymmärtänyt.. eikä omien rajallisuuksiensa takia kyennyt..

Nyt äiti on jo kuollut ja suhtaudun muistoonsa ymmärtäen. Vähän haikeudella sillä jotainhan multa aina puuttui.

Minulle kävi niin. Ei haitannut, kun ei hänestä äidiksi ollut koskaan ollut, tilanne tavallaan vaan selkiintyi. 

Itse olen sitten ollut ihan erilainen äiti omille lapsilleni.

Varmasti olisi vaikuttanut paljonkin, jos äitini olisi minut hylännyt täysin teini-iässä, tai missä iässä tahansa, ei sen puoleen. Koska minulla ei ole isää, niin olisin johonkin laitokseen päätynyt. Ja koska teini-ikäni ei muutenkaan ole ollut helpoimmasta päästä, olisin ehkä joutunut sangen huonoon seuraan. En voi kuvitella, missä olisin nyt. Nytkään siis en elä mitään mukavaa seesteistä elämää, vaan olen syrjäytynyt, josta nouseminen tavalliseen elämään on työlästä. Äitini on edelleen elossa, välit ovat "haastavat", mutta pakko myöntää, että ilman apuaan, en pärjäisi. Toisaalta elämäni ei olisi näin vaikeaa, jos ei häntä enää olisi.

Mukavan ristiriitaista? Elämää, ei sen kummempa.

No kyllä tosiaankin olisi haitannut, kun isä kuoli kolarissa ollessani 13v niin olispa ollut ihan hirveän kiva, jos äiti olisikin päättänyt jossain mielenhäiriössä häipyä.

No oikeastaa häpipyikin. En muista, että olisi ollut millään tavalla apuna, tukena tai edes paikalla teini-iän myrskyissä. Äidillä oli, silloin harvoin kun oli kotasalla, aina johonkin seuroihin meno. Muuten vietti aikaa miesystävänsä luona eri paikkakunnalla. Että sellainen yksihuoltaja. Isä ei ollut kuvioissa millä tavalla. Olen uskonnon  uhri.

Äitini kuoli teini-iässä, enkä koskaan ole toipunut siitä.

Olisi tietenkin. 

En osaa kuvitella elämää ilman äitiä, vaikka olen 46.