Omituisimpia itse kokemiasi nettikirppistapauksia?
Minulla fb-kirppiksellä:
1. Olin myymässä 4 eurolla lasten takkia. Ostaja sanoi ensin, ettei pysty tarkalleen sanomaan, mihin kellonaikaan käy hakemassa seuraavana päivänä. Odotettiin koko päivä kotona. Klo 20 ilmoitin, että mennään nyt nukkumaan, oletan, että ostaja ei ole tulossa. Hän vastasi olevansa meillä 10 min. päästä. Osti 4 euron ostoksensa, ja tuhlasi kaikkien aikaa siihen koko päivän.
2. Myyjä oli myymässä muumimukeja. Vastasin sähköpostilla, että voin ostaa, ja maksan pyyntihinnan 15€. Myyjä vastasi viikon päästä, että on ollut matkoilla, mutta ei myy sillä hinnalla. Vastasin vihaisena, että jos hän itse määrittelee hinnaksi 15€, niin miksi kenenkään pitäisi maksaa enemmän. Hän vastasi, että on tutustunut huutonetin hintoihin, ja sama muki on siellä puolet kalliimpi. En vastannut enää mitään. Hän laittoi vielä yhden viestin, että jos kiinnostaa, voin tulla mukia katsomaan, on priimakuntoinen.
Kertokaa omia kokemuksianne!
Kommentit (2608)
Käytetyn läppärin vein tietosuojaroskikseen. Käytetyn hyvän Bang & Olufsen television vein kaupungin sähköromunkeräyspisteeseen. Vaatteet ja muut tekstiilit panen polttokelpoiseen jätteeseen. Arvottomat kirjat, muovikupit ja astiat panen roskikseen. Joustinpatjasängyn vein sekajätteeseen kaatopaikalle ja maksoin viennistä.
Keräilyarvoa omaavat tavarat annan jo nyt eläessäni veljen lapsille jos joku asia vain heitä kiinnostaa. Ehkä he innostuvat keräilystä, vanhoista rahoista ja historiasta.
Syy tähän menettelyyn; rahattomat ja muut feikit soittelee.
Vierailija kirjoitti:
Aina näillä oharin tekijöillä on hyvä selitys: auto meni rikki, lapsi sairastui, itse joutui sairaalaan, ylitöihin tms. Miksei voi vaan sanoa että muutti mielensä eikä haluakaan ostaa?
Suosikkini on "mies vei auton". Kerran on myös ollut toisinpäin "vaimo vei auton".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään koetan myydä ja kohtuullistan hintaa reilulla kädellä. Kenkiä haluttaisiin tulla sovittamaan, mutta kun en vaan halua.
Hyi, tämä on kamalaa. Miksi joku edes kuvittelee, että vaatteita tai kenkiä saa tulla sovittamaan. Jos haluaa sovitella niin menköön kaupasta ostamaan.
Yleensä sovittelijoilla on massasta poikkeava rakenne tai ovat muuten jahkailijoita eli hyvin suurella todennäköisyydellä kaupat eivät toteudu sovituksen jälkeen. Jokainen järkevä ostaja ymmärtää, että hutiostokset voi laittaa takaisin kiertoon. Jos ei ole valmis myymään eteenpäin tai lahjoittamaan, ei ole sitten ostamassa tarpeeseen.
Ilmoittakaa kaikki alaston kuvien pyytäjät ylläpidolle!!! Autat estämään heitä häiriköimästä.
Jostain älyttömän vanhasta lastulevykaapista myyjä kertoo hinnaksi 400 euroa.
Juu-u, sehän on mummonmarkoissa 2400 markkaa. Väri oli ruskea.
Silloin oli pakko viestittää, että kas kun ei 4000 euroa eli 24000 markkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myin käyttämätöntä reppua ja ostaja ilmoitti, että ostaa sen ja voi tulla noutamaan. Sovittiin aika ja ilmoituksessa oli, että maksu mobilepay tai tilisiirto, ei käteinen. Ostaja laittaa viestiä että sopiiko maksaa käteisellä. Ilmoitan, että mielellään ei, että mobilepay tai tilisiirto. Hetken päästä ostaja laittaa viestiä, että missä voi käydä maksamassa tilisiirrolla, että hänellä ei ole nettiä. Vastasin, että en tiedä. Ostaja laittaa uudestaan viestiä, että menossa maksuautomaatille ja tulee sieltä noutamaan. Hetken päästä laittaa viestiä automaatilta, että miten se toimii tai miten saa maksun tehtyä. Soitan ostajalla ja neuvon. Lähtevät automaatilta minun luokseni ja odotan pihalla. Kestää ja kestää, mitään ei kuulu. Soitan ostajalle, että missä ovat niin toteaa että taloni edessä. Sanon että eivät ole koska seison itse taloni edessä ja ketään ei näy. Ostaja kysyy minulta, että olenko varma. Häh? Varma siitä että olenko taloni edessä. Jankutetaan tätä hetki ja totean, että en jaksa enää odottaa, on kylmä ja olisi muutakin tekemistä. Sitten selviää että ovat väärällä kadulla ja neuvon heitä tulemaan oikeaan paikkaan. Miksi ihmiset jotka ovat avuttomia kaikessa ostavat mitään netistä. Ei todellakaan kannattaisi.
Mikä ihme siinä käteisessä oli vikana kun ei kelvannut? Olet kyllä aika outo.
Ehkä hän ei vain jostain syystä halua käteistä jos sulle ei oikein ole käyttöä? Pointti on siinä, että myyjä on kirjoittanut maksutavat selkeästi ilmoitukseen ja jos tämä ei ostajalle maistu, ei kannata alkaa jankkamaan vaan siirtyä eteenpäin.
Ai käteiselle ei ole käyttöä!??? Minkä ikäisiä oikein olette? Tietääkseni lähes jokaisessa ruokakaupassa, baarissa, apteekissa, alkossa jne. käteinen käy edelleenkin maksuvälineenä.
Tuossa esimerkissä vaikeutettiin huomattavasti ostajan toimia, ja täysin turhaan.
Ainoa vaikeuttaja oli tuo pösilö ostaja, joka ei osaa lukea; jos etukäteen ilmoitetaan maksutavat, niin ne on sitten ne.
Vierailija kirjoitti:
Kerron aina ilmoituksissani, että maksu etukäteen tililleni, ennenkuin tuote lähtee tulemaan ostajalle.
Jos käy sitten niin, että posti hukkaa tai hajottaa sen matkalla, niin sitten kai on neuvoteltava esim. 50/50 hinnanalennus, koska silloin sitä tavaraa ei ole enää kummallakaan osapuolella.
Yksityisten välisessä kaukokaupassa sovelletaan kauppalakia ja tällöin tulkinta on se että vaaranvastuu siirtyy ostajalle, kun myyjä luovuttaa lähetyksen rahdinkuljettajalle, yleensä postille.
Lue: jos lähetys katoaa, niin myyjällä ei ole mitään velvollisuutta/tarvetta tarjota mitään 50/50 diilejä.
Näitä käy joskus että sovitaan kaupat ja sitten pyydetään maksutietoja, sit kun ne on antanut ei ostajasta kuulu enää mitään. Sitten näitä kun sovittu että ostaja tulee hakemaan jonkun tavaran, puoli tuntia ennen sovittua noutoa tulee viesti että olin just autokolarissa tai jouduin sairaalaan tms. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myin käyttämätöntä reppua ja ostaja ilmoitti, että ostaa sen ja voi tulla noutamaan. Sovittiin aika ja ilmoituksessa oli, että maksu mobilepay tai tilisiirto, ei käteinen. Ostaja laittaa viestiä että sopiiko maksaa käteisellä. Ilmoitan, että mielellään ei, että mobilepay tai tilisiirto. Hetken päästä ostaja laittaa viestiä, että missä voi käydä maksamassa tilisiirrolla, että hänellä ei ole nettiä. Vastasin, että en tiedä. Ostaja laittaa uudestaan viestiä, että menossa maksuautomaatille ja tulee sieltä noutamaan. Hetken päästä laittaa viestiä automaatilta, että miten se toimii tai miten saa maksun tehtyä. Soitan ostajalla ja neuvon. Lähtevät automaatilta minun luokseni ja odotan pihalla. Kestää ja kestää, mitään ei kuulu. Soitan ostajalle, että missä ovat niin toteaa että taloni edessä. Sanon että eivät ole koska seison itse taloni edessä ja ketään ei näy. Ostaja kysyy minulta, että olenko varma. Häh? Varma siitä että olenko taloni edessä. Jankutetaan tätä hetki ja totean, että en jaksa enää odottaa, on kylmä ja olisi muutakin tekemistä. Sitten selviää että ovat väärällä kadulla ja neuvon heitä tulemaan oikeaan paikkaan. Miksi ihmiset jotka ovat avuttomia kaikessa ostavat mitään netistä. Ei todellakaan kannattaisi.
Mikä ihme siinä käteisessä oli vikana kun ei kelvannut? Olet kyllä aika outo.
Ehkä hän ei vain jostain syystä halua käteistä jos sulle ei oikein ole käyttöä? Pointti on siinä, että myyjä on kirjoittanut maksutavat selkeästi ilmoitukseen ja jos tämä ei ostajalle maistu, ei kannata alkaa jankkamaan vaan siirtyä eteenpäin.
Ai käteiselle ei ole käyttöä!??? Minkä ikäisiä oikein olette? Tietääkseni lähes jokaisessa ruokakaupassa, baarissa, apteekissa, alkossa jne. käteinen käy edelleenkin maksuvälineenä.
Tuossa esimerkissä vaikeutettiin huomattavasti ostajan toimia, ja täysin turhaan.Ainoa vaikeuttaja oli tuo pösilö ostaja, joka ei osaa lukea; jos etukäteen ilmoitetaan maksutavat, niin ne on sitten ne.
Niinpä. Mutta minusta myyjäkin on aika toope kun rajaa käteismaksajat ulkopuolelle. Ja heitä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
2020 olin lomautettuna ja myin paljon torissa tavaraa.
Tein joka päivä ilmoituksia.En tiedä mikä silloin oli menossa, mutta ehkä 90% yritti tingata noutaessa.
Jos pyysin jostain 20 e, ehdotettiin 10 e. Kerroin kaupat on jo sovittu tähän hintaan. Otatko vai etkö. Sitten oli lompakko jäänyt kotiin jne. Vastasin asia selvä ja lähdin kotiin. Sovin treffit aina kodin läheisyydessä.
Kaikki muut löysivät sitten jostain rahaa, 1 ei suostunut maksamaan sovittua hintaa. Tää tuli julkisilla ja luult matka kesti n 1,5 h suunta
No ainakin silloin oli koronahysteria menossa.
Moni muukin oli varmasti lomautettuna tai lomautusuhan alla.
Korona-aikaan yleistyi myös se, että monet halusi tehdät kaupat ilman kontaktia, tyyliin nouto terassilta tai rapun edestä ja maksu mobile pay:lla.

Ihmiset olivat ja ovat edelleen aivottomia tolloja,ihan kuin ilmassa olis leijaillut jotain ainetta joka tehnyt ihmisistä aivottomia zombeja,nyt eletään taas kuin ei mitään, koronahysterian aikaan mulkoiltiin ja uhkailtiin jos bussissa tms yleisessä ajoneuvossa kehtasi yskiä ja niiskuttaa, jotkut ovat vieläkin hysteerisiä ja luulevat että se paperimaski auttaa.
Vierailija kirjoitti:
2020 olin lomautettuna ja myin paljon torissa tavaraa.
Tein joka päivä ilmoituksia.En tiedä mikä silloin oli menossa, mutta ehkä 90% yritti tingata noutaessa.
Jos pyysin jostain 20 e, ehdotettiin 10 e. Kerroin kaupat on jo sovittu tähän hintaan. Otatko vai etkö. Sitten oli lompakko jäänyt kotiin jne. Vastasin asia selvä ja lähdin kotiin. Sovin treffit aina kodin läheisyydessä.
Kaikki muut löysivät sitten jostain rahaa, 1 ei suostunut maksamaan sovittua hintaa. Tää tuli julkisilla ja luult matka kesti n 1,5 h suunta
Kun tinkisivät jo ennen noutoa! Mutta, kun pitää tulla väkisin hakemaan matkojen päästä ja kas kun 40 sijaan onkin vain 20e taskussa... sitten suututaan, kun toivotan hyvää matkaa tai hakemaan se puuttuvan puoliskon rahasta... En todellakaan myy puoleenhintaan. En edes tingi hinnasta, jos jokin on sovittu ennen noutoa ja jos ei, noudettaessa hinnaksi on sovittu ilmoituksen pyyntihinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina näillä oharin tekijöillä on hyvä selitys: auto meni rikki, lapsi sairastui, itse joutui sairaalaan, ylitöihin tms. Miksei voi vaan sanoa että muutti mielensä eikä haluakaan ostaa?
Suosikkini on "mies vei auton". Kerran on myös ollut toisinpäin "vaimo vei auton".
Kannattaa kysyä, että veikö se vaimo/mies vielä puhelimenkin kun ei voinut ilmoittaa?
Näissä paras on vielä se että yrittävät sopia uutta aikaa...Yksi maton ostaja tekei kahdesti oharit ilmoittamatta ja silti sitkeäasti vielä yritti sopia kolmatta noutoa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2020 olin lomautettuna ja myin paljon torissa tavaraa.
Tein joka päivä ilmoituksia.
En tiedä mikä silloin oli menossa, mutta ehkä 90% yritti tingata noutaessa.
Jos pyysin jostain 20 e, ehdotettiin 10 e. Kerroin kaupat on jo sovittu tähän hintaan. Otatko vai etkö. Sitten oli lompakko jäänyt kotiin jne. Vastasin asia selvä ja lähdin kotiin. Sovin treffit aina kodin läheisyydessä.
Kaikki muut löysivät sitten jostain rahaa, 1 ei suostunut maksamaan sovittua hintaa. Tää tuli julkisilla ja luult matka kesti n 1,5 h suunta
No ainakin silloin oli koronahysteria menossa.
Moni muukin oli varmasti lomautettuna tai lomautusuhan alla.
Korona-aikaan yleistyi myös se, että monet halusi tehdät kaupat ilman kontaktia, tyyliin nouto terassilta tai rapun edestä ja maksu mobile pay:lla.
Tein kaikki kaupat ulkona. Ihan aluksi laittoi ostaja rahat minigripp pussiin ja viikon päästä otin vasta tahat, jos mobile paytä ei ollut.
Pointti oli siinä, että matkustit julkisilla ja perillä sanotaan tää on liian paljon, on varaa maksaa vain puolet jne.
Näille sitten sanoin suoraan heippa ja yleensä tässä vaiheessa rahaa löytyikin. Jäi mieleen se yks, jolla meni 1,5 h per suunta tulla ja ei maksanut sovittua, lähti tyhjin käsin kotiin, 1,5 h päähän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin toukokuussa nettikirppiksellä tuotteen, joka kiinnosti. Otin yhteyttä myyjään. Hän kyseli, että noudanko vai haluanko tuotteen positettavan. Kerroin, että mieluummin postitettavan. Aikoi katsoa helpoimman tavan lähettää.
Meni kuukausi. Otin uudelleen yhteyttä ja totesin tuotteen ilmeisesti menneen jollekin toiselle. Myyjä kertoi tuotteen olevan vapaana, mutta olleen kiireitä, mutta lähettävän tuotteen samalla viikolla. Tavara otettiin pois myynnistä.
Tuote tuli parin kuukauden kuluttua takaisin myyntiin ja toimitusmuotona oli lähetys. Kerroin olevani edelleen kiinnostunut. Myyjä kertoi itsellään olleen kiireisen kesän, mutta lähettävän tuotteen ensi sijassa. Tuote poistui taas myynnistä.
Muutama viikko sitten se taas palautui myyntiin. En ottanut elää yhteyttä. Tuote ei ole harvinaisuus, paremminkin päinvastoin. Ihmettelen, kun se on myynnissä eikä sitä haluta minulle myydä. Rahasta emme ole puhuneet vielä ollenkaan.
Onko jollakin tällaiselle toiminnalle jotain selitystä.
Näyttää tuote, jota minulle ei haluttu myydä, olla myynnissä vieläkin.
Tuote on edelleen myynnissä!!!!????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myin Torissa vähän käytettyä tietokonetta edulliseen hintaan. Ostaja löytyi nopeasti, ja kaupat hoidettiin asiallisesti. Hän hoiti maksunkin nopeasti. Kysäisin sitten tarkkaa osoitetta, johon voisin postittaa tuotteen. Sitä seurasi todella absurdi viestinvaihto, jotakuinkin näin:
Minä: Hienoa, rahat tulivat tänään tilille. Laittaisitko minulle tarkan osoitteen, niin voin postittaa koneen?
Ostaja: Joko lähetit koneen? Milloin se tulee?
M: Valitettavasti en voi lähettää pakettia ilman osoitetta, voisitko laittaa sen minulle mahdollisimman pian?
O: Joko olet postittanut koneen?
M: En edelleenkään voi postittaa tuotetta ilman osoitetta, laittaisitko sen minulle?
O: Milloin kone tulee perille?
M: Tarvitsisin nyt ihan oikeasti sen osoitteen.
O: [osoite]
M: Kiitos, tässä seurantakoodi. Kiitos hyvistä kaupoista.
En vielä vuosienkaan jälkeen ymmärrä, miten tyypillä ei mennyt kaaliin, ettei pakettia voi postittaa ilman osoitetta.
Mulla kävin vst. En tiennyt ihmisen sukunimeä.
Huusi, äiti maksoi. Kysyin onko sinulla sama sukunimi. Oletko postittanut -kysymyksiä tuli 5.
Lopulta, kun uhkasi poliisilla, kirjoitin isoilla
MIKÄ ON SINUN SUKUNIMESI
vein seuraavana päivänä postiin.
Huoh
Luoja että voi aikuinen ihminen kirjoittaa ala-arvoinen surkeasti. Mikä hel.......vetin "huusi, äiti maksoi" ?!?!?!?!?!?!? Jos tuo on tarkoittavinaan, että tyyppi kirjoitti isoilla kirjaimilla: "ÄITI MAKSOI", niin tuon voi ilmaista ihan sujuvastikin. En käsitä tätä MONIEN tapaa kirjoittaa näin: Hän sanoi, mennään jo.
OPETELKAA KIELIOPIN ALKEET!!!!!
HÄN SANOI, ETTÄ "MENNÄÄN JO."
HÄN SANOI: "MENNÄÄN JO."
Ei mikään v....un HÄN SANOI, MENNÄÄN JO. MINÄ SANOIN, OLEN TULOSSA. HÄN KYSYI, MITEN MENEE. Huoh.
Ala-arvoisen surkeasti*
Kirjoitan puhelimella, joka muuntaa sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Näitä käy joskus että sovitaan kaupat ja sitten pyydetään maksutietoja, sit kun ne on antanut ei ostajasta kuulu enää mitään. Sitten näitä kun sovittu että ostaja tulee hakemaan jonkun tavaran, puoli tuntia ennen sovittua noutoa tulee viesti että olin just autokolarissa tai jouduin sairaalaan tms. :D
Itselle on käynyt, ettei myyjästä ole kulunut mitään, kun kysyn maksutietoja. Ihmettelen, miksei tavaroita suostuta myymään minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ala-arvoisen surkeasti*
Kirjoitan puhelimella, joka muuntaa sanoja.
Ota autocorrect pois päältä niin puhelin ei muuta sanoja.
Aina näillä oharin tekijöillä on hyvä selitys: auto meni rikki, lapsi sairastui, itse joutui sairaalaan, ylitöihin tms. Miksei voi vaan sanoa että muutti mielensä eikä haluakaan ostaa?