Onko täällä muita, jotka "inhimillistävät" tavaroita? Esim. Antamalla niille nimiä?

Autoillani on aina ollut nimet (naisen), paitsi yksi auto, joka kulutti todella paljon bensaa, se oli Topi (Sorsakosken mukaan). Nykyinen autoni on Helmi. Kelloni on Manta, se on aina vähän etuajassa, etten myöhästy. Imurini on Imppa (yksi kaverini veti tupakkaa kuin korsteeni). Telkkari on Teuvo. Kirjahyllyt on numeroitu niin, että yksi ylä- ja alaosa muodostaa kokonaisuuden eli Rambo 1-12. Tiettyä kirjaa etsiessä voi sanoa, että se on Rambo 3:n yläosassa. Tosin vain perheenjäsenet tietää tämän. Kaverit voi kysyä, että oletko liikkeellä Helmin kanssa, joten ne tietää, että olen ajokunnossa, jos olen.

Vierailija kirjoitti:

Majoneesi on meillä kuolematahnaa.

Olen marmattanut miehelle, kun se käyttää niin paljon majoneesia. "Verisuonet menee tukkoon ja sydänkohtaus iskee ". 😂.

Mies alkoi kutsua sitä kuolematahnaksi. Aika osuva nimi minusta.

Mitä pahaa siinä majoneesissa on, siis jos puhutaan oikeasta majoneesista. Öljyä, kananmunaa ja sitruunamehua. Minä ainakin teen majoneesit itse, on sen verran helppoa tehdä.

Minua säälittää heittää käytetty hammasharjani pois. Jotkin niistä säilyvät siivousapuna yhä. Käytän hammasharjaa n. 3 kk ja sitten vaihdan uuteen. Inhimillistän niitä ja ajattelen, että loukkaantuvat kun heitän vanhan pois.

Tietokoneen olen nimennyt Ulpukaksi

Kuulostat minulta.

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää heittää käytetty hammasharjani pois. Jotkin niistä säilyvät siivousapuna yhä. Käytän hammasharjaa n. 3 kk ja sitten vaihdan uuteen. Inhimillistän niitä ja ajattelen, että loukkaantuvat kun heitän vanhan pois.

Mulla sama! Enkä raski heittää pois mitään, minkä oon saanut, lahjaksi tai muuten, joltakulta rakkaalta ihmiseltä, etenkin sellaiselta, joka on jo kuollut.

Kyllä nimeän kaikenlaisia esineitä, miehenikin tässä hupsutuksessa mukana. :D

Ostin pienen ja kauniin Philips-imurin ja kutsuin sitä imurin poikaseksi. Ei huvittanut käyttääkään sitä, ettei olisi likaantunut. Järki kuitenkin voitti, ja hyvin on pieni, mutta pippurinen imuri pitänyt lattiat siistinä.

Äiti puhuu aina autolleen! Nimeä niillä ei ole ollut, Saabeja vaan kaikki. Mutta aina automatkalla juttelee autolle ja stressaa katsastuksessa ihan kuin olis lemmikki eläinlääkärissä. Itki vuolaasti kun eka saabi pistettiin kuutioks. Tää on ollut jotenkin tosi symppistä mun mielestä aina ja oon ehkä itsekin oppinut tuollaikseksi, kiinnyin kauheesti poikaystäväni Fiat Puntoon :D Puhuin sille ja kohtelin nätisti, sydän murtui kun se myytiin mulle kertomatta.

Mä nimeän aina auton, vaikka Keijo-Marjatta ja varaosia ostaessa saatan vahingossa lipsauttaa että Keijo-Marjatta tarvii uuden jarrulevyn. Tällä on monet pitkät katseet ansaittu.

Myös työkaluilla on nimet, harava voi olla Päivi, lapio Pena, traktori Raimo ja sit lähdetään Raimon kanssa pellolle ja otetaan Pena ja Päkä mukaan.

Pihapuut on yleensä vain herra Mänty ja rouva Omenapuu. Huonekasveilla taas on nimet.

Autoja olen nimennyt. Nimet taipuvat auton merkistä ja jos en tykkää siitä autosta, nimi on vähemmän imarteleva. Yhden skodamme nimi oli skeida. Sitten on ollut fiiu, volksu ja reetta.

Muita hengettömiä juttuja en nimeä, mutta juttelen niille. En itse edes tiedosta asiaa, mutta jengi ihmettelee. Kerran puhuin pyykkikoneellemme samalla kun olin puhelimessa ("jokos sinä oot valmis") ja tottakai kaveri ihmetteli kenelle puhun. Autoille puhun lähes joka kerta kun ajan. "joo mä tiedän että on kylmä, mut koita nyt silti jaksaa", "et perk*le ala nyt ulisemmaan" jne.

Muistan, kun joskus kansakoululaisena itkin kauheasti, kun mun lyijykynän tynkä hukkui. Sitä ei ollut enää varmaan viittäkään senttiä jäljellä ja uusia oli odottamassa, mutta tuo kynä oli niin rakas. Autot nyt ovat ihan oma lukunsa. Niistä luopuminen on tosiaan kuin osa itsestäsi lähtisi. Autiotalot saavat mut ihan suunniltaan. En voi ymmärtää, miten kukaan voi hylätä taloa! Tai tietysti ymmärrän, että voi olla pakko, mutta silti se on kamalaa. 

Mä en nimeä asioita, mutta juttelen tavaroille ja huonekasveille. Jos maalaan jotain huonekalua sanon että maalataanpas sinut nyt ja tulipas sinusta hieno, jos törmään johonkin tai pudotan vahingossa jonkun jutun sanon sille automaattisesti anteeksi :)

Tämä on humaanein ketju pitkäään aikaan..😍

T. Panuauton omistaja😍🤗

Meillä on vain huonekasveilla nimet. Agricola voi hyvin, Ebenezer paleltui parvekkeella. Nimeäminen alkoi siitä, mies sai äidiltään kaktuksen taimen, jonka ruukussa oli aiemmin ollut rucola, se luki ruukun kyljessä. Joskus kynällä sitä muokkailin, ja nimi jäi elämään.

Pehmoleluillakin on nimiä, mutta lapsen kasvettua niitä ei olla juuri käytetty. Saa lapsi nimetä ne oman tahtonsa mukaan.

Meillä annetaan toisinaan oudoille vaatteille, kengille ja asusteille nimiä. Esimerkiksi miehen kammottava nyppyinen fleece-liivi on nimeltään Turilas, hirveät mustanharmaat karvatossut ovat Sudet, vanhoja paksupohjaisia kävelykenkiä kutsutaan Kavioiksi ja käytettynä kirppikseltä ostettu flanellipaita tuo mieleen kuuluisan ympäristöfilosofin, joten sen nimi on tietenkin (Pentti) Linkola.

Nimitin kånkenreppuani paskasäkiksi.

Autoni on Tiikerimobiili, vaikka on kunnoltaan ja teholtaan ihan muuta kuin tiikeri. Puolison kanssa kehumme sitä pitkän ajomatkan jälkeen, että hyvin jaksoit taas.

Vierailija kirjoitti:

En nimeä tavaroita mutta tunnen suurta surua jos näen pudonneen yksinäisen lapasen.

Mä taas aina pyykkejä ripustaessani laitan lapsen sukat ja vaatteet narun keskelle ja mun ja miehen sukat ja vaatteet reunoille, niin että lapsen vaatteet ovat turvassa äidin ja isän vaatteiden välissä.

Aina ajattelen, että lapsen vaatteet ”pelkäävät” jos ovat yksin jossain pimeällä vintillä tai narun reunassa ripustettuna ilman vanhempien vaatteiden tuomaa turvaa. 🤗

Itselleni varsin tuttua on se, kun minun alkaa käydä sääliksi tavaroita, jotka eivät mene kaupaksi jossain. Esimerkiksi UFF:iin jonkun lahjoittama laukku, jota kukaan ei osta edes alennuspäivien aikana, kun sen saisi 1 eurolla. Se ei siis kelpaa kenellekään. Itse en ole nimennyt tavaroitani paitsi rakkaimman pehmoleluni kun olin lapsi.