Ahdistaa vuosi vuodelta enemmän kun en halua lapsia :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa vuosi vuodelta enemmän kun en halua lapsia :(

Nyt en kyllä tajua? Et halua lapsia, miksi se sinua ahdistaa?

Pitäisikö minua ahdistaa kun en halua parisuhdetta? Tai en tykkää makaronilaatikosta? Enk lapsista?

Vain koska "niin on tapana ja muutkin tykkää niin minun kin TÄYTYY sitten tykätä ja haluta?

Ympäristön painostusko ahdistaa? Vai asetatko tästä paineita itse itsellesi? Miksi?

Miksi et sallisi itsesi nauttia elämästä ilman lapsia! Niin minä teen ja annan muitten vikinöitten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Et ole epänormaali jos sitä luulet! Meitä on paljon!

No tietenkin se ahdistaa, koska valinta johtaa siihen että minulla ei ole perhettä. Miehelläni ei olisi lapsia. Jää jostain ihan perustavanlaatuisesta paitsi. Tuntuu että voisin ottaa perheen jos se tuosta jostain itselleni humpsahtaisi, mutta kun minulla ei ole mmitään halua alkaa tekemään ja rakentamaan mitään sen eteen, kun sisäsyntyinen motivaatio puuttuu ihan täysin. Haluan siis perheen mutta ei kiinnosta lisääntyä. Ajatus ihmisestä sisälläni kuulostaa samalta kuin ajatus madoista sisälläni, ällöttävältä. Kaikki neuvola, tavaranostamisjutut, milloin mitäkin pitää ja ei pidä tehdä ja syödä... kuka muka jaksaa täyttää päivänsä tuollaisilla?

Kolmen lapsen äitinä tuon sellaisen näkökulman, että ei noilla sinun luettelemillasi asioilla tarvitse mitenkään päiviänsä täyttää. Tavaraa ei ole pakko hankkia enempää kuin tarvitsee. Ja toisaalta, jotkut asiat alkavatkin sitten kiinnostamaan, jotka eivät nyt kiinnosta, jos raskaaksi joskus tulisit. Mutta jos kerran ajatus raskaudesta tuntuu inhottavalta, niin älä hyvä ihminen hankkiudu raskaaksi, ei siitä tarvitse huonoa omatuntoa tuntea! Voithan aina miettiä adoption mahdollisuutta, jos kerran haluat perheen mutta kuvitella raskautta kohdallesi.

Eräs pitkään vauva-äitisuhdetyötä tehnyt psykologi sanoi taannoin, että raskaus kypsyttää naisen äidiksi. Näin myös vahingossa raskaaksi tulleeet. Ei tarvitse haluta vauvaa, iloitakseen tästä. Luonto tekee tehtävänsä. Mutta sille ei enää anneta mahdollisuutta, kun analysoidaan asiat puhki, usein vielä negatiivisen kautta.

AP kuitenkin pitää lapsista noin periaatteessa, mutta oman lapsen "omistaminen" (autovertaus) ei ole tavoitteena. Tässä kohtaa mieleeni tulee joko lähiaikoina tai sitten myöhemmin, kun aika on sopivampi, ryhtyä joko tukiperheeksi tai sijaisvanhemmaksi. Ainakin tukiperheistä on huutava pula.

Varsinkin tukiperheitä tai -henkilöitä arvostan suuresti.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun lukeminen helpotti! Olen aina ajatellut että jossain vaiheessa herää se halu tulla äidiksi. Nyt 26 v eikä vieläkään ole edes pienintä halua hankkia omia lapsia. Vaikka omalla kohdallani ei ole vielä kiire päättää, en usko että tulen ihmisenä enää niin perustavanlaatuisesti muuttumaan, että haluaisinkin elää lapsiperhe-elämää.

Ei ole tosiaankaan kiire päättää. Olet todella nuori ja mielesi ehtii vielä muuttua. Aika monella on niin, että tuossa iässä vielä ei perheem perustaminen kiinnosta, ja muutaman vuoden kuluttua sitten alkaakin kiinnostaa. Ei ole kysymys siitä, että muuttuisit ihmisenä perustavanlaatuisesti, etenet vain seuraavaan vaiheeseen ihmisenä.

Mitä siis haluat? Miksi sinulla pitäisi olla vauvakuume?

Kuulostaa prosessilta jonka päässä odottaa päätös yrittää lasta. Kun ei sinun millään tapaa tarvitse sitä perhettä perustaa..

Itselläni oli kyllä vauvakuumetta, mutta toisaalta paljon epäröintiä ja pohdintaa. Pari vuotta asiaa pyörittelin (olin kyllä alle 30) kunnes eräs vauvauutinen lähipiirissä aiheutti ihan ylimitoitetun tunnemyrskyn. Siitä toivuttuani tajusin että nyt tämä vatvominen loppuu, kyllä minä haluan lapsen.

Miksi se ahdistaa sinua? Jos et kerran halua lapsia niin et halua. Piste ja aamen. Hölmöintä siitä nyt on itse ahdistua. 

Et ole ainoa, ap! Minullakaan ei ole koskaan minkäänlaista halua lisääntyä ja olen jo 38v. Lapset ja kaikki perheasiat eivät vain ole koskaan kiinnostaneet pätkääkään. Olen tyytyväinen tilanteeseen.

Mitä helkuttia taas?

Jos et halua lapsia niin et halua ja piste! Olet täysivaltainen aikuinen ihminen ja teet itse omat päätöksesi.

Ihan sama mitä muut miettii.

Minä taas ehdottomasti halusin 2 lasta. Ja ihan sama mitä muu maailma tästä on mieltä.

Ainoastaan minä ja minun mieheni päätämme tämän asian...onko 0,1,2 vai enemmän lapsia.

Tosin lastenteko ei ole ihan aina niin helppoa kuin uskoisi. Minäkin olin 25v kun aloimme yrittämään 1.lasta ja ei sitä nyt niin vaan tehtykään vaikka olimme nuoria ja terveitä. Ja sama juttu 2.lapsen kanssa.

Mutta jos en olisi lapsia halunnut niin mitä sitä ahdistuu...oma elämä ja omat valinnat.

Vai onko syynä niinkin inhimillinen asia kuin pelko. Pelkäät, että alapääsi repeää. Pelkäät, että lihot ja saat raskausarpia. Pelkäät, että tylsistyt kotona, etkä pääse etenemään työelämässä. Pelkäät, ettei sinusta ole äidiksi.

Minusta elämäänsä ei kannata tuhlata pelkäämiseen. Voi olla, että alapääsi repeää, mutta lääkäri kyllä ompelee tikit, joten parin kuukauden päästä, et edes muista koko asiaa. Se alapää palautuu kyllä entiselleen. Erittäin todennäköistä on myös, että lihot vähän raskauden aikana, mutta se on ohimenevää. Ei mene kauaa, kun olet takaisin raskautta edeltävissä mitoissa, jos imetät, syöt terveellisesti ja harrastat liikuntaa. Raskausarpia ei välttämättä tule ollenkaan.

Voi olla, että lapsen hankkiminen hidastaa työurallasi etenemistä, mutta itse ainakin ajattelen niin, että jos olen pari vuotta pois oravanpyörästä, on minulla silti 30-40 vuotta aikaa tehdä uraa.

Äitinä oleminen ei ole vaikeaa, apinakin sen osaa. ;)

Kasvakaan nyt saatana soikoon oikeasti aikuisiksi ja tehkään niitä aikuisten ihmisten päätöksiä suuntaan tai toiseen.

Elämä on valintoja ja niiden valintojensa kanssa vaan pitää sitten elää, Turha vatvoa ja ahdistua.

Sama fiilis. Olen ajatellut automaattisesti että kyllö ne lapset hankitaan sitten sinne omakotitaloon kun on vakkarityö.... nyt ne olisi mutta varsinaista HALUA ei ole lapsia tehdä. Tavallaan haluaisin mutta tavallaan en... ÄH :D

Ei voi olla noin vaikeaa. Ettekö tunne itseänne ja tunnista omia haluja ja tavotteita varsinkin jos ikää on jo +30 tai melkein 40v....mikä on mennyt noin pieleen?

Ei ihme että ahdistaa jos vaan liilluu epätietoisuudessa. Pitää ottaa vastuu omasta elämästä.

No jos ei nussituta niin ei nussituta,nussimalla se lapsi tulee,ei siinä mitään haluamisia tarvita.

Minuaki nuorempana ahdisti etten halunnut lapsia, olisi vaan ollut niin paljon helpompaa haluta niitä niinkuin esim. sukulaiset olettaa monen kohdalla :D mutta onneksi lopulta kaveripiiristä löytyikin monta jotka olivat päättäneet elää lapsettomana, niin lopulta vapauduin itsekkin siitä asian vatvomisen taakasta. On helpotus kun tajuaa että on ihan yhtä oikein tehdä kun olla tekemättä niitä lapsia, oma keho, oma elämä ja omat päätökset :)

Ei se ole huono asia jos tiedostaa ettei halua perhettä perustaa. Sehän on hyvä. Elä kuten sinusta hyvältä tuntuu, älä välitä ulkopuolisten asettamista odotuksista ja vaatimuksista. Itse ajattelin nuorempana etten perusta koskaan perhettä. Niin kuitenkin kävi. Ja rankkaa on. Olen toki kiitollinen mutta olisi elämä toisinkin voinut mennä. Ei perheen perustaminen ole ainoa oikea tapa elää, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä. Voit olla vapaaehtoisesti lapseton. Maailma on lapsia täynnä eikä kaikilla edes ole syliä eikä vanhempia saati ketää turvallista aikuista lähellään.

Ihania nää täysin mönkään menevät viimesen sivun viestit. Lukisitte ketjun...

En pelkää, lihominen tai repeäminen ei kiinnosta/haittaa yhtään, ja haluaisin sen perheen, mutta haluaisin oikeasti HALUTA sitä. Nyt sitä pitää varmaan alkaa pitkin hampain, ärsyyntyneenä ja ällöttyneenä alkaa suunnitella lisääntymistä. Miksi mulle ei tule tajuttomia tunnemyrskyjä, tyhjää syliä, unelmaa jostain tulevaisuudesta?

Olkaa onnellisia te minun ongelmaani tuskastuneet, neuvonne on kun masentuneelle sanois että mee lenkille; te ette tajua.

Ap:lla taitaa kyllä olla jotain tunnemyrskyjä.. ihmiset saa vastata sinulle aloitusviestiin perustuen,ilman koko ketjun lukemista. Viimesellä sivulla on paria aivopierua lukuunottamatta ihan asiallisia viestejä,jos ne eivät ole ap:n mieleen niin se tuskin on kommentoijien vika. Ikävää kun ihmisten tyhmät kommentit sai sut tolaltaan,kun ne ei vaan ymmärrä sitä että haluat lapsen mut et vaan HALUA sitä ja se on tässä se ongelma...

Sehän on aivan mahtava juttu, jos ei halua lapsia! Ei tarvitse tehdä vaikeita kompromisseja, oma vapaus säilyy, keho välttyy raskauden runteluilta ja säästät n. 150 000 euroa plus ansionmenetykset päälle.

Oikeasti, et taida ymmärtää, miten hyvin sinulla on asiat. Monen on pakko tehdä nuo uhraukset, kun sydän vaatii lasta, eikä se aina mene niin ruusuisesti.

Jos ei halua lapsia niin ei halua. Jos haluaa niin sitten yrittää niitä tehdä. Niin se menee. Ei missään nimessä kannata tehdä lapsia jos niitä ei todella halua, eikä varsinkaan montaa. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä tähän kurjaan maailmaan toivottuna.

Itse olen 28-vuotias nainen ja jaan ajatuksesi. En ole ikinä halunnut tulla äidiksi tai lisääntyä. Sitä tunnetta edes sen mahdollisuudesta, että jonain päivänä SAATTAISIN haluta lapsia, ei ole tullut. Olen aivan äärettömän onnellisessa parisuhteessa unelmieni miehen kanssa, joka on todella huolehtivainen, lempeä ja vakaa. Hän ei myöskään (onneksi!) halua lapsia. Olemme älykkäitä ja korkeissa viroissa. Omaamme hyvät arvot ja kohtelemme muita niiden mukaisesti. Tiedän, että jos hankkisimme lapsia, he saisivat parhaan mahdollisen kasvatuksen ja heistä kasvaisi varmasti hyviä ihmisiä, joita tämä maailma kaipaisi. En sano tätä pröystäilyn vuoksi, vaan ihan todella uskon, että meillä olisi edellytykset hyvään vanhemmuuteen. 

Kaikki olisi paljon helpompaa, jos haluaisi lapsia. Jos haluaisi edes vähän, ei tarvitsisi jäädä jossittelemaan. Mutta jos lapsia ei hanki, on mahdollista, että jää ikuisesti epävarmuuteen siitä, tekikö oikean ratkaisun. Siis tietenkin varmaankin suurin osa saa asiaan selvyyden ja sillä hyvä. Mutta itse saatan aina jäädä miettimään, että olisiko pitänyt. Se epävarmuus ei kuitenkaan ole mitään sen rinnalla, että tekisin lapsia ja se olisikin väärä valinta. Äitiys näyttäytyy minulle painajaismaisena. Olen lukenut tutkimuksia äitien kokemuksista, jotka katuvat katkerasti lasten hankintaa (ks. israelilaisen sosiologin tutkimus). Se olisi pahinta mitä tiedän: menettää oma vapaus ja uhrata omaa aivokapasiteettia jonkun toisen ihmisen kaitsemiseen/huolehtimiseen. Pidän huolta poikaystävästäni, monista ystävistäni ja kavereista, perheestä ja sisaruksista ja annan heille kaikkeni. Mutta em. ihmissuhteisiin ei voi mitenkään verrata sitä sitoutumisen määrää, mitä omaa lasta kohtaan tuntee. 

Kuten joku aikaisempi jo sanoi, olemme tavallamme ne maailman onnekkaimmat, koska meillä ei ole halua lisääntyä, eikä myöskään pakkoa siihen. Me olemme aivan erilailla vapaita, kuin perheelliset. Ymmärrän tietenkin, miksi toiset haluavat lapsia, mutta tässä ei nyt ollutkaan siitä kysymys:)