Mikä vuosi /mitkä vuodet on olleet teille rankimpia?

Viimeiset 15 vuotta, eli lapsen syntymästä asti. Lapsi koliikkilapsi sit taistelu diagnoosista. Vasta kolmannella luokalla saatiin dg (add) ja apua siihen. Oli kovan taistelun takana. Samaan aikaan mulla työpaikkakiusaamista. Sit äidin sairastuminen ja kuolema. Sit työpaikan ulkoistus ihan kamalaan paikkaan. Oman terveyden romahtaminen niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Loppua ei näy...

Se alkoi 2015 ja kuulemma jatkuu vaan.

1986. Äitini sairastui silloin skitsofreniaan ja ensimmäiset vuodet olivat vaikeita, kun diagnoosia eikä hoitoa saanut. Olin tuolloin 10-vuotias ja opin, mikä on psykoosi. Yritin selvittää sitä sitten aikuisille. Äiti mm. luuli, että olen piru ja uhkasi minua leipäveitsellä tullessani koulusta.

2006, 2012, 2015

2011. Mies yritti itsemurhaa ja päätyi ensiavusta akuuttipsykiatrialle. Pitkään sen jälkeen en uskaltanut luottaa mihinkään ja traumahan siitä jäi.

2009-2012(ahdistusta ja masennus)  ja 2016- (työttömyyttä)

Läheinen kuoli oman käden kautta. En sano vuotta, mutta tämä vuosi oli sellainen etten muista siitä paljoakaan ja tapahtumien järjestys on yhä sekaisin päässäni. Toisaalta seassa on lyhyitä hetkiä, jotka muistan terävästi kuin eilisen päivän (muistan istuneeni talvisella suojasäällä haudalla kynttilää tuijottaen kun tuuli kohisi männikössä ja ilma tuoksui happamelle mullalle, muistan syöneeni jonkin aikaa pelkästään paistettuja munia ja nakkeja koska ne olivat ainoaa ruokaa mikä ei maistunut verelle, muistan...), .

Osa siitä mitä muistan tapahtuneen on virheellistä (=vääriä muistoja) koska toivuttuani olen huomannut, että muutama maailman tapahtuma, jotka mielestäni ovat tältä kirotulta vuodelta onkin tapahtunut muina vuosina.

Nytkin kun kirjoitan tätä sormeni tuntuvat kankeilta ja ajattelu muuttuu tahmeaksi ja vaikeaksi. Siksi en yleensä yritä miettiä tätä.

Viimeiset neljä vuotta ja jatkuu edelleen. Mies ja yksi lapsista vakavasti sairaita, taistelevat elämästä. Lisäks tänä aikana oma äiti ja anoppi kuolleet.

2015

Ja vaikka sitä ei kysyttykään, vastapainoksi 2017 oli kenties paras vuosi elämässäni. Hämmästyin, miten hyvin se meni. 2018 on nyt sitten taas laskenut tasoa vähän, ja tästä näyttää tulevan taas tasaista rämpimistä eteenpäin.

Jostain 90-luvun puolivälistä noin 15 vuotta eteen päin, kun ympäriltä kuoli läheisiä enemmän kuin lääkäri määrää. Jos puhelin soi illalla vähänkin myöhempään, kysyin heti, kuka nyt lähti. On niitä hautajaisia riittänyt muutamat sen jälkeenkin, mutta ei ihan niin taajaan eikä enää niin läheisiä vainajia (läheisiä ei juuri enää edes ole hengissäkään).

Joka ikinen vuosi lapsien syntymän jälkeen... Onneksi enää parivuotta niin nuorin on täysi-ikäinen ja päästään miehen kanssa lapsista eroon

Oon nelikymppinen, eikä mulle ole sattunut mitään tuollaista rankkaa tai ikävää koskaan. En ole myöskään kultalusikka suussa syntynyt, mutta jostain syystä välttynyt kaikilta isoilta ongelmilta. Kaikki perheessä terveitä, ydinperhe ja molemmilla hyvät työpaikat. Joten vastaan että mulle on ollut rankinta joskus 14-v kun omat vanhemmat erosivat.

2016

Ehdottomasti 2015. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeaminen ja sen johdosta kokemani mania ja masennusjaksot. Itsemurhayritykset, pelimiesten pelattavaksi joutuminen, neitsyyden menetys ja itseni myyminen maniapäissäni, osastojakso, terapiassa käymisen+mielialalääkkeiden aloitus. Hullu vuosi ja päivääkään ei mene etten tuota vuotta ajattele. Voi kun saisi nuo muistot pyyhittyä pois. Hirveitä muistoja :(