Vihaan työtäni, lapsiperhe-elämä rasittaa liikaa ja parisuhde vain ottaa eikä anna mitään eikä omiin harrastuksiin ole tarpeeksi aikaa eikä energiaa

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäkö, hyvä kroppa ja kunto ovat minulle tärkeitä arvoja, ehdin ja jaksan toimia niiden eteen tässä tilanteessa 3-5 tuntia viikossa mikä on liian vähän.

En todellakaan ole unohtanut itseäni ja varmaan juuri siksi koenkin tämän elämänvaiheen tuskallisena.

Ap

En ole ikinä ymmärtänyt miten ulkonäköön tai kropan ja kunnon hoitamiseen menee joillain niin kauheasti aikaa. Ei ihminen tarvitse useita tunteja treeniä paitsi jos ammattina on urheilu. Kauneuteen menee 5 min aamulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäkö, hyvä kroppa ja kunto ovat minulle tärkeitä arvoja, ehdin ja jaksan toimia niiden eteen tässä tilanteessa 3-5 tuntia viikossa mikä on liian vähän.

En todellakaan ole unohtanut itseäni ja varmaan juuri siksi koenkin tämän elämänvaiheen tuskallisena.

Ap

En ole ikinä ymmärtänyt miten ulkonäköön tai kropan ja kunnon hoitamiseen menee joillain niin kauheasti aikaa. Ei ihminen tarvitse useita tunteja treeniä paitsi jos ammattina on urheilu. Kauneuteen menee 5 min aamulla.

Riippuu tavoitteista. Naisella eivät kyllä lihakset erotu jos harrastaa kävelylenkkejä ja ”hyötyliikuntaa”. Ap

Eikä viidessä minuutissa käy edes suihkussa ja kuivaa hiuksia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuttuja ovat nämä tunteet. Nimenonaan tunteet, vaikka ei niinkään elämäntilanne. Oma ongelmani on että viimeisen vuoden asiat elämässä ovat menneet aivan pieleen. Talonrakennus, paikkakunnan vaihdos, isoja muutoksia, miehen yllättävää työttömyyttä ja ongelmia työnhaussa. Nämä kaikki ovat väistämättä heijastuneet koko perheeseen. Itse olen joutunut tekemään vähemmän töitä koska perheen tilanne on ollut sellainen, että kotona on tarvittu minua. Oma työni on haastavaa, mutta aikaavievää jos sen haluaa tehdä hyvin. Koska kotona on ollut haastavaa, olen tehnyt virheitä ja joutunut tekemään työni huonosti. Se aiheuttaa myös ahdistusta.

Kaikesta tästä johtuen on stressi nostanut painoa. Olen myös syönyt ahdistukseeni, enkä aina pelkkää kaurapuuroa. Pelkkä suklaapatukka tai lakupussi pari kertaa viikossakin alkaa näkyä näillä ikävuosilla kun ei pääse säännöllisesti lenkkipolulle tai salille niitä polttelemaan. Niinä hetkinä kun pääsisi lenkille tai salille, on aivan poikki. Silloin kun haluaisi mennä, ei pääse. Kierre aiheuttaa lisää ahdistusta. Painon nousu aiheuttaa ahdistusta. Omat negatiiviset ajatukset aiheuttaa ahdistusta.

Parisuhde, no joo. Riidat on olleet kaiken tämän ahdistuksen ja negatiivisen keskellä aivan kamalia. Onneksi ne on saatu pidettyä lasten silmien ulkopuolella. Henkisesti on kuitenkin etäänyttänyt miehen tapa kaataa omat työongelmat ja ailahtelevat tunteet minun niskaani. Ja huutaa ja raivota. Ja sen päälle kun otan hiukan etäisyyttä pitääkseni itseni koossa valittaa läheisyyden puutetta. Itse en kaipaa läheisyyttä vaan nimenomaan etäisyyttä. Omaa aikaa ja aikaa olla oma itseni. Että saisin edes päivän tai jopa kaksi muistella millainen ihminen olen, kun ei tarvitse koko ajan stressata. En uskalla jättää miestä lasten kanssa kaksin pitkäksi aikaa, koska hän on väsynyt ja ailahteleva. Niin alan olla minäkin, mutta saan pidettyä tilanteen vielä jotakuinkin hallinnassa.

Että semmoinen elämä. Silti löydän tästä hyvääkin. Kaksi suloista lasta, välillä ihan hurjana huutavat riiviöt ja sitten taas halipusivat söpöliinit, jotka nytkin istuvat sohvalla katsomassa omaa ohjelmaansa. Mulla on kupissa tuoretta kahvia ja edessä ihana aamupalaleipä avokadolla. Tänään on lauantai ja aion käydä ulkoilemassa ja illalla pakotan itseni salille pitkästä aikaa, koska päätin sen nyt. Aion laittaa myöhäisillassa lasten nukahdettua saunan päälle ja istua tulikuumassa höyryssä yön pimeydessä miettien ratkaisuja parempaan elämään.

Ei tämä todellakaan herkkua aina ole, mutta itse ajattelen niin, että niin kauan kuin edes yrittää tehdä päivittäin edes yhden asian joka vie kohti parempaa (tai sitten se ei vie mutta tulipa tehtyä edes se yksi asia) on kokonaisuuden lopulta käännyttävä parempaan. Esim. jos et kerkeä salille, ehdit takuulla aina tehdä vaikka 50 askelkyykkyä. Aina ehdit halata puolisoa (vaikka ei tekisi mielikään, mutta voihan sitä läheisyyden halua yrittää houkutella ja tulee siitä sille toiselle ainakin hyvä mieli). Vaikka ei ehtisi laihduttaa kunnolla, voi niitä järkeviä valintoja tehdä joka päivä. Vaikka ei laihtuisi, on terveellinen valinta aina se terveellinen valinta. Keho kiittää, runsaasta vedestä, kasviksista, täysjyvästä.

Tsemppiä Ap, meitä samojen asioiden kanssa painivia on niin monia. Itketään itkut ja kihistään ahdistukset, mutta jatketaan eteenpäin uskoen että se parempi aika kyllä vielä takuulla koittaa. Ei niin pitkää pimeää ettei nousisi aamu.

Edellisen vastauksen kirjoittaja. Tässä analyysini sinusta: olet aika yksinäinen ja hieman skitso lisäksi tykkäät tunkea nokkasi toisten persvakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäkö, hyvä kroppa ja kunto ovat minulle tärkeitä arvoja, ehdin ja jaksan toimia niiden eteen tässä tilanteessa 3-5 tuntia viikossa mikä on liian vähän.

En todellakaan ole unohtanut itseäni ja varmaan juuri siksi koenkin tämän elämänvaiheen tuskallisena.

Ap

En ole ikinä ymmärtänyt miten ulkonäköön tai kropan ja kunnon hoitamiseen menee joillain niin kauheasti aikaa. Ei ihminen tarvitse useita tunteja treeniä paitsi jos ammattina on urheilu. Kauneuteen menee 5 min aamulla.

No se nyt vaan on tosiasia, että 1-2 tuntia viikossa treeniä ei todellakaan pidä kroppaa kunnossa. Onhan se tyhjää parempi, mutta jos haluaa kiinteän ja sopivasti lihaksikkaan kropan, kyllä se vaan vaatii sen 3-6 treenikertaa viikossa eli tunteja kertyy helposti ihan perusharrastajalla 4-10 viikkoon. Ellei sitten tyydy olemaan löysä selluliittireitinen "kyllä mä zumbaan ja kävelen melkein joka viikko" -mamma.

Vierailija kirjoitti:

Eikä viidessä minuutissa käy edes suihkussa ja kuivaa hiuksia. Ap

No ei todellakaan! Ymmärrän ap sinua hyvin. En ikinä menisi töihin käymättä suihkussa ja pesemättä hiuksia eli vaikken edes meikkaisi, aamutoimiin menisi puoli tuntia.

Mulla oli ap ihan sama olo vielä noin 8-10 vuotta sitten. Pitkän (=vuosien) vatvomisen ja kaikenlaisen terapoinnin jälkeen tajusin, että ongelma oli parisuhteessa. Mies vaan oli mulle väärä ja vei kaiken energian ja sai minut näkemään kaiken harmaana ja käyttäytymään ikävästi kaikkia kohtaan. En lähtökohtaisesti todellakaan suosittele avioeroa kenellekään, etenkään jos mukana kuviossa on lapsia, koska se on helkkarin raskas tie ja tuo mukanaan todella paljon kipeitä tunteita ja haasteita arkeen. Mutta joskus se on monesta huonosta ratkaisusta vähiten huono. Minun elämäni se muutti täysin, tosin tietenkin olen joutunut myös tekemään töitä itseni kanssa rankimman kautta. Nyt, vuosia myöhemmin, olen miljoona kertaa mukavampi ja onnellisempi ihminen, sain voimia etsiä uuden kivemman työn ja ihan se perusarkikin maistuu hyvältä. Kivaa on toki sekin, että eron jälkeen löytämäni uusi kumppanini tukee minua mm. minulle elintärkeässä liikuntaharrastuksessani eikä ole exän tavoin naama nyrpyllä kun lähden "hukkaamaan perheen yhteistä aikaa" omien harrastusten pariin.

Miksi teette lapsia jos kaikki on paskaa? Ei pitäisi tulla yllätyksenä. Jotenkin huvittavaa avautua täällä omista valinnoista, olisitte miettineet ennenkuin menitte lisääntymään. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.