Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tympiintyminen parisuhteessa
04.05.2018 |
Tiedän että tämä aihe on varmasti keskustelupalstojen ikiaihe ja siihen on varmasti turha kysyä neuvoa. Toivoisin kuitenkin mielelläni vertaistukea ja.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 14 vuotta, aloimme seurustelemaan jo lukion loppuvaiheessa. Meillä molemmilla oli tuolloin jo kokemusta seurustelusta, minulla oli ollut vuoden suhde ensirakkauteni kanssa.
Minun ja mieheni suhde lähti käyntiin ilman suurempia hullaantumisen tunteita. Meillä synkkasi, oli hauskaa ja helppoa yhdessä, ajattelimme asioista samalla tavalla ja tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Pikkuhiljaa suhde eteni ja ennen kuin huomasinkaan, asuimme jo yhdessä. Rakastimme toki toisiamme, mutta minä en kokenut mitään suurta huumaa, mikä oli mulavaa vaihtelua vaikean ja huumaavan edellisen suhteen jälkeen.
No, vuosia on vierinyt, meillä on mennyt kivasti. Olemme naimisissa, meillä on kaksi lasta, koulutukset, työpaikat ja omistusasunto kalliilta alueelta. Saamme ihan kivasti parisuhdeaikaa ja omaa aikaa, lasten isovanhemmat hoitavat lapsia niin paljon kuin tarve vaatii. Lapset nukkuvat jo hyvin jne, elämä heidän kanssaan on mukavaa vaikka ovatkin molemmat alle 5-vuotiaita.
Viime aikoina olen kuitenkin useammin huomannut, etten oikein välitä miehestäni. Hän on oikein kiva tyyppi, luotettava,rauhallinen, kiltti, vakaa, romanttinen ja mahtava isä lapsillemme. Hän hoitaa mukisematta puolet kotitöistä, jopa enemmänkin. Kannustaa minua viettämään omaa aikaa ja tyttöjen iltoja, kokkaa lapsille kasvisruokia ja vie heitä museoihin. Puhuu ja pussaa. Siis käytännössä täydellinen mies. Minä vaan en oikein tunne oikein mitään.
Seksiä meillä on silloin tällöin, se on ihan hyvää. Olen kuitenkin havahtunut siihen, etten oikein enää haluaisi seksiä hänen kanssaan. Ei se vastenmielistäkään ole, mutta joudun pinnistelemään että pääsen mukaan fiilikseen.
Minusta on ihan ok viettää aikaa miehen kanssa, mutta en saa siitä ihmeempiä onnenfiiliksiä. Siinä hän on, elämäni loppuun saakka. Iltaisin television valossa katsomassa komediasarjoja vieressäni.
Tätäkö on pitkä parisuhde? Pitäisikö minun yrittää vielä kovemmin ihastua häneen uudelleen vai antaa olla? Olen monesti miettinyt että olisi pitänyt lähteä ennen lapsia ja yhteistä asuntolainaa, nyt kaikki on paljon vaikeampaa. En halua lapsille eroperhettä eikä minulla olisi yksin varaa kustantaa itselleni ja lapsille nykyistä elintasoa. En myöskään tiedä miten lasten asumisen kanssa tehtäisiin, näin pienille ei kai suositella viikko-viikko systeemiä mutta tuntuisi julmalta että mieheni näkisi lapsia vain viikonloppuisin. Itselleni viikonloput eivät ainakaan riittäisi.
Pohdintani pyörivät siis sen ympärillä, että milloin tilanteen miinukset ovat suuremmat kuin plussat. Järjellä ajateltuna suhteeseen kannattaisi jäädä, ainakin lasten, arjen helppouden, kustannusten ja yhteisten ystävien ja perheiden takia. Eroa ei oikeastaan puolla kuin tämä paska fiilis. Pelkäänkin, että huono oloni johtuukin jostain muusta kuin miehestäni, mitä jos olenkin hieman masentunut esimerkiksi työstäni johtuvien paineiden takia?
Kommentit (98)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Törmäsin hiljattain tällaiseen ajatukseen, joka pomppasi mieleeni nähtyäni ongelmasi, jonka kanssa painit. Laitan alkuperäisen tekstin tähän sekä vapaan suomennoksen:
"your relationship doesn’t have to be toxic to be a bad one. it can be unfulfilling, exhausting, loveless. and someone doesn’t have to be terrible to you for you to leave them. if you aren’t primarily happy in your relationship, you have a valid reason to not be in it. don’t beat yourself up because your situation “could be worse.” if it isn’t what you want, you don’t have to stay in it."
"Ihmissuhteesi ei tarvitse olla vahingollinen ollakseen huono. Ihmissuhde voi olla epätyydyttävä, väsyttävä, rakkaudeton, eikä kenenkään tarvitse olla sinulle suoranaisesti paha, jotta sinulla olisi oikeus jättää heidät taaksesi. Jos ei ole onnellinen nykyisessä suhteessasi, sinulla on jo oikeutus sille, ettet ole suhteessa enää pidempään. Älä soimaa itsesi tästä asiasta sanomalla, että 'No kun asiat voisivat olla huonomminkin.' Jos ihmissuhde ei ole sitä mitä sinä haluat, sinun ei tarvitse jäädä siihen."
Tämä ajatus oli annettu kattamaan kaikenlaisia ihmissuhteita. Olen itse noudattanut tätä ja ollut tyytyväinen. Onko se ollut helppoa? Ei. Onko se pitkällä tähtäimellä osoittautunut oikeaksi tieksi minulle itselleni? On.
Miten se elämä erosta muuttuu paremmaksi? Löydät tuosta vaan pimpelipom miehen johon olet täysin hullaantunut?
Et ole täydellisen onnellinen ja etsit syytä miehestäsi. Ei hyvät lähtökohdat siihen, että olisi huumaa tulossa.
En käsitä.
Valittavan ja ilkeän miehen kanssa huuma ei auta, kun ei oo edes siedettävää.
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä toi hyvin esiin, että ap on tehnyt virheen rakentaessaan suhteen juuri tähän mieheen, koska suhteeseen ei liittynyt erityisiä hullaantumisen tunteita. Minä en näe virhettä, vaan naisen, joka ensimmäistä kertaa elämässään joutuu kohtaamaan ITSENSÄ.
Ap, nyt sinulla on kaikki ulkoiset puitteet, joita olet halunnut, mutta koet jonkinlaista tyhjyyttä. Voit toki etsiä uutta sisältöä elämään miestä vaihtamalla, mutta mitä jos antaisit itsellesi aikaa etsiä syvempiä arvojasi?
Tiedätkö itsekään, mitä toiselta ihmiseltä kaipaat, jota et mieheltäsi saa?
Voitko eritellä, mitä se on?
Hmm.. ajatuksia herättävä viesti. On totta että hektisen elämänrakentamisvaiheen jälkeen (opiskelut, valmistumiset, urat, asunnot, lapset) jälkeen ehkä ensimmäistä kertaa pysähdyn nyt miettimään että mitä tulikaan tehtyä.
En todellakaan tiedä mitä kaipaan toiselta ihmiseltä, en oikein tiedä mitä kaipaan itseltäni. Jonkinlainen tyhjyys kai on nyt päällä, vaikka elämä onkin ihan täyttä ja mielekästä. Viihdyn töissä, puuhailen mielelläni lasten kanssa ja näen paljon ystäviä ja perhettä. Nämä asiat ovat kunnossa ja tuottavat tyydytystä.
Parisuhteen osalta taas en tiedä. Olen yrittänyt muuttaa asennettani mutta en ehkä tarpeeksi. Mieheni ei tarvitse muuttua, hänessä vika ei ole. Kaipaan ehkä jotain eroottista latausta, jännitystä ja tunnetta siitä että hän on mies. Tosi kliseisiä juttuja siis, eikä tällaisten asioiden takia lähdetä parisuhteesta. Oikeastaan haluaisin vain olla ilman miehiä.
-ap
Anna itsellesi aikaa tutustua itseesi syvemmin. Saatat löytää elämääsi uusia asioita, joista myös rakas miehesi voi iloita. Voi olla, että uusi kipinä syttyy, kun annat itsesi muuttua ja muutut jännittäväksi miehesi silmissä. 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet somen ja blogien uhri. Vertaat elämääsi niihin ja ihmettelet, kun ei omasi ole niin hohdokasta. Et tajua, ettei se ole niillä bloggareillakaan. Ne kertovat elämästään vetävän version saadakseen lammasmaiset seuraajansa pysymään, muutoin rahantulo loppuu.
Mitä jos itse tekisit jotain luovaa? Kirjoittaisit vaikka runon tai piirustelisit kuvan, edes huonon. Tai vaikka menisit harrastelijanäyttelemään. Löytäisit itsestäsi jonkun uuden puolen. Toisit edes itse elämääsi ja ihmissuhteisiisi jotain kipinää. Ettet vain odottaisi, että tulisi joku, joka kaataisi elämääsi merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koetko että miehesi olisi nyt, tai olisi jossain vaiheessa, ollut hullaantunut sinuun? Koetko olevasi/olleesi miehesi silmissä haluttava ja sytyttävä?
Onko sillä merkitystä tunteidesi laimenemiseen, miten intohimoisesti mies kohtelee sinua?
Vai ovatko tunteesi miestä kohtaan erillään siitä, mitä koet hänen tuntevan sinua kohtaan?
Olemme keskustelleet asiasta ja mieheni on hullaantunut alussa minuun. Nyt jälkiviisaana olen miettinyt että ehkä hänen hullaantumisensa sekoitti minunkin arvostelukykyni.
Mies on ihan ok romanttinen ja kohtelee minua normaalin intohimoisesti, mutta koen että en enää halua häneltä tällaisia tunteita, koska en pysty vastaamaan niihin. En siis usko että syunä olisi se että mieheni olisi jotenkin ruvennut epäromanttiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten se elämä erosta muuttuu paremmaksi? Löydät tuosta vaan pimpelipom miehen johon olet täysin hullaantunut?
Et ole täydellisen onnellinen ja etsit syytä miehestäsi. Ei hyvät lähtökohdat siihen, että olisi huumaa tulossa.
En käsitä.
Valittavan ja ilkeän miehen kanssa huuma ei auta, kun ei oo edes siedettävää.
Kyse onkin tässä vaiheessa ehkä enemmän siitä että voisin itsekseni miettiä mitä haluan elämältä, ilman että mieheni tarvitsisi elää vastentahtoisen ämmän kanssa viittäkymmentä vuotta. Hän on sellainen easygoing-tyyppi, joka varmasti löytäisi uuden vaimon. En halua sotkea miestäni tähän omaan sisäiseen myllerrykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos itse tekisit jotain luovaa? Kirjoittaisit vaikka runon tai piirustelisit kuvan, edes huonon. Tai vaikka menisit harrastelijanäyttelemään. Löytäisit itsestäsi jonkun uuden puolen. Toisit edes itse elämääsi ja ihmissuhteisiisi jotain kipinää. Ettet vain odottaisi, että tulisi joku, joka kaataisi elämääsi merkitystä.
Tämä voisi toki auttaa. Nuorempana valokuvasim paljon mutta se on nyt jäänyt. Voisin kyllä ottaa sen asiakseni, josa vaikka saisin siitä uutta sisältöä.
-ap
Ps.aiemmatkin vastaukset olivat minulta!
Vierailija kirjoitti:
Anna itsellesi aikaa tutustua itseesi syvemmin. Saatat löytää elämääsi uusia asioita, joista myös rakas miehesi voi iloita. Voi olla, että uusi kipinä syttyy, kun annat itsesi muuttua ja muutut jännittäväksi miehesi silmissä. 🙂
Miten itseensä voi tutustua syvemmin? Teini-iässä tein paljon itsetutkiskelua mutta nyt asia on unohtunut. En enää oikein muista edes millaista tämä itseensä tutustuminen on, olen ollut niin pitkään niin kiireinen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sen kuule pitkässä parisuhteessa kuulukaan olla sellaista että saisi jotain ylitsepursuavia onnentunteita toisen läsnäolosta. Hanki jotain muuta sisältöä elämääsi ennen kuin alat kuvittelemaan että se mitä sun elämästäsi perheellisenä naisena puuttuu on joku Hollywood-rakkaustarina. Se ei ole todellista ja aikuisen ihmisen pitäisi se tajuta.
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin hiljattain tällaiseen ajatukseen, joka pomppasi mieleeni nähtyäni ongelmasi, jonka kanssa painit. Laitan alkuperäisen tekstin tähän sekä vapaan suomennoksen:
"your relationship doesn’t have to be toxic to be a bad one. it can be unfulfilling, exhausting, loveless. and someone doesn’t have to be terrible to you for you to leave them. if you aren’t primarily happy in your relationship, you have a valid reason to not be in it. don’t beat yourself up because your situation “could be worse.” if it isn’t what you want, you don’t have to stay in it."
"Ihmissuhteesi ei tarvitse olla vahingollinen ollakseen huono. Ihmissuhde voi olla epätyydyttävä, väsyttävä, rakkaudeton, eikä kenenkään tarvitse olla sinulle suoranaisesti paha, jotta sinulla olisi oikeus jättää heidät taaksesi. Jos ei ole onnellinen nykyisessä suhteessasi, sinulla on jo oikeutus sille, ettet ole suhteessa enää pidempään. Älä soimaa itsesi tästä asiasta sanomalla, että 'No kun asiat voisivat olla huonomminkin.' Jos ihmissuhde ei ole sitä mitä sinä haluat, sinun ei tarvitse jäädä siihen."
Tämä ajatus oli annettu kattamaan kaikenlaisia ihmissuhteita. Olen itse noudattanut tätä ja ollut tyytyväinen. Onko se ollut helppoa? Ei. Onko se pitkällä tähtäimellä osoittautunut oikeaksi tieksi minulle itselleni? On.
Näin se varmaan on ja ajatusta voikin helposti noudattaa uusien tai pinnallisempien tuttavuuksien kanssa. Jotenkin vaan kun lapsiakin on mukana, tuntuu vaikealta ajatella että voin tuosta noin vain heittää suhteemme pois ja rikkoa perheen. Onko se sitten oikein?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se elämä erosta muuttuu paremmaksi? Löydät tuosta vaan pimpelipom miehen johon olet täysin hullaantunut?
Et ole täydellisen onnellinen ja etsit syytä miehestäsi. Ei hyvät lähtökohdat siihen, että olisi huumaa tulossa.
En käsitä.
Valittavan ja ilkeän miehen kanssa huuma ei auta, kun ei oo edes siedettävää.
Kyse onkin tässä vaiheessa ehkä enemmän siitä että voisin itsekseni miettiä mitä haluan elämältä, ilman että mieheni tarvitsisi elää vastentahtoisen ämmän kanssa viittäkymmentä vuotta. Hän on sellainen easygoing-tyyppi, joka varmasti löytäisi uuden vaimon. En halua sotkea miestäni tähän omaan sisäiseen myllerrykseen.
HeH, HEH!
Vai et halua sotkea miestäsi sisäiseen myllerrykseen. Miksi sitten teet niin?
Huvittavaa, että kuvittelet olevasi joku laupeuden työ, kun otat eron. No voihan sen itselleen selittää noinkin ettei tuu pahamieli.
Mene ap itseksesi juttelemaan terapeutille! Kuulostaa ihan siltä että sulla on hukassa ennen kaikkea ittes: keski-iän kriisi. On ihan hyvä vähän tuulettaa ajatuksiaan jonkun ulkopuolisen kans, ettei tule epähuomiossa syytettyä väärää tahoa eli miestäs siitä että kipuilet oman kasvusi kans.. Ja luulen että osa ongelmaa on juuri se että kaikki on mennyt niin helposti. Jos takkuilisit taloudellisten ongelmien, sairaan lapsen tai väkivaltaisen suhteen kans et miettis tällaista. Ps. Vähän niinkuin omakohtaista kokemusta tästä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se elämä erosta muuttuu paremmaksi? Löydät tuosta vaan pimpelipom miehen johon olet täysin hullaantunut?
Et ole täydellisen onnellinen ja etsit syytä miehestäsi. Ei hyvät lähtökohdat siihen, että olisi huumaa tulossa.
En käsitä.
Valittavan ja ilkeän miehen kanssa huuma ei auta, kun ei oo edes siedettävää.
Kyse onkin tässä vaiheessa ehkä enemmän siitä että voisin itsekseni miettiä mitä haluan elämältä, ilman että mieheni tarvitsisi elää vastentahtoisen ämmän kanssa viittäkymmentä vuotta. Hän on sellainen easygoing-tyyppi, joka varmasti löytäisi uuden vaimon. En halua sotkea miestäni tähän omaan sisäiseen myllerrykseen.
HeH, HEH!
Vai et halua sotkea miestäsi sisäiseen myllerrykseen. Miksi sitten teet niin?
Huvittavaa, että kuvittelet olevasi joku laupeuden työ, kun otat eron. No voihan sen itselleen selittää noinkin ettei tuu pahamieli.
Noh, yritän toimia niin että hänellä olisi mahdollisimman vähän paha mieli. Melko ilkeä kommentti sinulta, oletko aina tuollainen kun jollakulla on ongelmia? Myönnän ihan avoimesti että olen asian suhteen tosi hukassa ja yritän punnita että paljonko vaakakupissa painaa minun onneni ja paljonko perheeni ehkänä pysyminen. Samalla pohdin sitä että jos päätän jäädä, mitä mieheni ajattelisi jos tietäisi minun vain tyytyvän häneen. Olemme toki keskustelleet asiasta mutta emme näin konkreettisesti.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Tää saa varmasti tuhat alapeukkua, mutta oon kyllä eri mieltä kun nää tyypit joiden mielestä sulla on vaan ollut liian helppo elämä. Oon ollu pitkälti samassa tilanteessa, vähemmän aikaa vain, ja tiedän ettei se että asiat on paperilla noin hyvin ja mies on "täydellinen" aina vaan riitä. Vaikka alkuhuuma loppuu ja asiat arkistuu, niin ei ole kohtuutonta vaatia että tuntisi jotain. Meillä on välillä nykyisen mieheni kanssa elämäntilanteista johtuen mälsää, mutta silti esim. nauretaan katketaksemme yhteisille, tyhmille jutuille päivittäin vielä vuosienkin jälkeen ja voin rehellisesti sanoa, ettei mulle riittäisi se että mies on "oikein hyvä tyyppi". Muistelen monia entisiä miehiä lämmöllä ja jopa ajattelen, että jonkun kanssa elämä olisi varmasti ollut "täydellisempää" jos olisin saanut itseni sitä haluamaan. Luettelemasi asiat (lapsien lisäksi siis) ei kuitenkaan loppupeleissä ole niitä, jotka tekee ihmisestä onnellisen. Se että kuuntelee tälläisissa asioissa tunteitaan(kohtuuden rajoissa) ei ole pelkkää vastuuttomuutta ja kiittämättömyyttä.
Pisti silmään "Muistelen MONIA entisiä miehiä...."
Näinhän se menee, jos haluaa elää jatkuvasti alkuhuumaa.
Vierailija kirjoitti:
Mene ap itseksesi juttelemaan terapeutille! Kuulostaa ihan siltä että sulla on hukassa ennen kaikkea ittes: keski-iän kriisi. On ihan hyvä vähän tuulettaa ajatuksiaan jonkun ulkopuolisen kans, ettei tule epähuomiossa syytettyä väärää tahoa eli miestäs siitä että kipuilet oman kasvusi kans.. Ja luulen että osa ongelmaa on juuri se että kaikki on mennyt niin helposti. Jos takkuilisit taloudellisten ongelmien, sairaan lapsen tai väkivaltaisen suhteen kans et miettis tällaista. Ps. Vähän niinkuin omakohtaista kokemusta tästä..
Tämän keskusteluketjun pohjalta voisin kyllä vakavasti harkita terapiaa tai muuta keskusteluapua. En olisi aiemmin ajatellut mutta ehkä jonkinlainen itsestäni vieraantuminen voi osaltaan aiheuttaa tätä oloa. Kiitos siis paljon, sain tästä uuden näkökulman! Juuri tätä hainkin! Rehellisesti sanottuna mieleeni ei tullut kehittää itseäni, jotenkin ajattelin että asia ei auta rakkauselämässä.
Nyt itsensä kehittäminen ja etsiminen olisi mahdollista, lasten vauva-aikana omaa aikaa oli aika vähän ja saattaa olla että siitä jäi jonkinlainen tyhjiö päälle.
Varmastikaan en pohtisi näitä asioita jos elämäni olisi ollut hankalampaa. Mutta koska olen selvinnyt helpolla, saan pienestäkin ongelmasta suuren. Ymmärrän kyllä maslowin tarvehierarkiapyramidin perusteet.
Ap, kuulostaa että sinulla on menossa eksistentiaalinen kriisi päällä, etsit itseäsi ja siinä samalla käyt läpi myös ihmissuhteitasikin. Oletko ajatellut käydä vaikka puhumassa ihan jonkun ammattilaisen kanssa? Tuo tyhjyys sisällä kuulostaa liittyvän muuhunkin, kuin mieheesi. Sinulla olisi nyt hieno paikka tutustua itseesi, kuka ja millainen oikeasti olet, mitä haluat ja toivot elämältäsi, mistä pidät jne. Miehen vaihtaminen ei välttämättä tyhjyyttä täytä.
Ymmärrät varmaan, että tällä palstalla on aivan valtava määrä katkeria ihmisiä, jotka tarttuvat vain tuohon ''kiittämättömyyteen'' (kenelle ap:n pitäisi olla kiitollinen? Jumalalle? Kohtalolle? Miehellä, joka hänen kanssa on? Mikä helkutan suhde nyt perustuu johonkin kiitollisuuteen ja kohtalonusko nyt on naiivia haihattelua) Harva kykenee asettumaan asemaasi. Kyllä tunteet voivat kuolla tai suhde muuttua kaverisuhteeksi, ihan normaaliahan se on. Eri ihmiset kokevat asiat eri tavalla, joku haluaa epätoivon vimmalla sen kaveri-kumppanin rinnalleen arkea jakamaan, joku sitten kaipaa jotain enemmän. Joka tapauksessa on ''reilua'', että puhut myös miehellesi ja annat hänelle mahdollisuuden käsitellä asioita kanssasi - ehkä jokin voi parisuhteessannekin muuttua sen myötä.
Alue: Aihe vapaa
Pahoittelut, tarkoitin siis että lasten kanssa on helppoa ja tämä tilanne ei johdu pikkulapsiperhearjen vaativuudesta tai väsymyksestä, vaikka lapset ovatkin vielä pieniä. Muotoilin asian huonosti. On ihan totta etten tiedä mitä itse haluan, sitähän tällä aloituksella haen.