Miksi yksinhuoltajia mollataan, karsastetaan ja halveksitaan?

Minä arvostan yksinhuoltajia.

Minusta äiti+lapsi ja taustalla muu äidin perhe, on luonnonluoma perhemalli. 

Ydinperhe taas on joku uskovaisten paljon myöhemmin kehittämä perhemalli, joka ei selvästikään useimmissa tapauksissa toimi.

Kai naimisiin haaveilevat ihmiset ja sellaset, ajattelevat että pääsevät sen oman unelmansa tekemään tykä kun samalla halveksivat sellasia jotka eivät välitä olla kenenkään vaimoja tai aviomiehiä.

Kun joillain on se käsitys että se niiden oma satuhääunelma on oltava kaikkien unelma, ja itse kateellisina ihmisinä sitten ovat kuitenkin salaa kateellisia ihmisille jotka uskaltavat elää elämäänsä ilman että menisivät muotin ja kaavan mukaan (avioliitto, ok-talo, kaksi ja puoli lasta, kultainen noutaja jne), vaan elävät ovaa elämäänsä ja kasvattavat vielä lapsensakin hyvin, ilman parisuhdetta, niin perkele, kyllä se saattaa sapettaa sitä joka huomasi ettei niiden satuhäiden ja ok-talon jälkeen tullutkaan onni ja auvo.

Jep, keskustelupalstoilla törmään kyllä tämän ihmeelliseen yh-halveksuntaan, mutten koskaan elävässä elämässä.

Ihmiset ovat livenä varmaankin korrektimipia kuin nimettöminä puskahuutejoina.

Vierailija kirjoitti:

Se huono maine johtuu siitä että osa yhmammoista on näitä sutturoita jotka pamahtaa paksuksi ilman ehkäisyä ties mille baarituttavuudelle /  wt -teinejä jolla vitosen ka peruskoulusta

Just näin. Muistan 80luvulla jos joku oli yh se oli eronnut tai leski. Tuntuu että nyt on just sun mainitsemia ryhmiä , itse en heitä tunne mutta onhan Suomessa valtavasti Jakomäen kaltasia roskapaikkoja jossa akoilla varmaan 5 mukulaa erivankilakundien kanssa ja sossu elättää koko huushollin

;)

Ei heitä mitään karsasteta tai sitten jos karsastetaan, niin syy on se, että he ovat edelläkävijöitä. Kaikkea sitä mikä muuttaa pinttyneitä rakenteita pelätään.

Ei ole tarkoitus mollata kaikkia vaan niitä jotka varta vasten hakeutuvat yksinhuoltajiksi ja näiden määrähän on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Se on huono kehitys.

Japanissa kuulemma vain alle 5% lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella ja ovat meitä fiksumpia monissa muissakin asioissa ja toinen ääripää on USAn mustat joiden lapsista 3/4 syntyy avioliiton ulkopuolella ja tulokset kaikkien nähtävillä.

Olen yh, yksi lapsi. Erosimme koska miehelle puhkesi mielenterveysongelmia ja siksi muuttui väkivaltaiseksi. Ollaan onnellisia tytön kanssa kun ei enää tarvitse pelätä. Olisiko siihen pitänyt jäädä? Kenen mieliksi?

Tytärtä on kiusattu muuten koulussa. Kiusaaja tyttö ei ole yh:n lapsi vaan ihan ydinperheestä ja ilkeä kuin mikä.

Ei se kuule aina ole mikään idylli se ydinperhe. Varmaankin kateutta koska esim rahallisesti meillä menee paremmin kuin tällä perheellä jossa 2 vanhempaa. Itse olen koulutettu ja pystyn tarjoamaan tyttärelle hyvän elämän ja turvallisen kodin sekä yhteistä aikaa yllin kyllin. Tämän kiusaajan kahden vanhemman perheessä on köyhyyttä ja pahoinvointia, siihen on tehty vielä 5 lasta. Alko-ongelmaa ja rahavaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halveksin ihmisiä jotka tekevät penskoja ihmiselle jonka kanssa eivät kykene lasta kasvattamaan. Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin niitä penikoita hankkii.

Niinpä hankkikaa se kristallipallo ja muistakaa, vaikka mies esim 10 vuoden avioliiton jälkeen, pettää, alkoholisoituu tai kasvatte muuten erillenne ja teette toisenne onnettomiksi, niin älkää erotko! On parempi, että elätte elämämme kulissiliitoissa kuin onnellisina. Kyllä se lapsi muistaa kiittää sitten vanhempana kun kaikista riidoista huolimatta päätitte hampaat irvessä pysyä yhdessä.

Jos et osaa valita miestä joka ei petä tai jonka kanssa kasvat erillesi niin vika on sinussa.

Johan on bullshittiä. Ihminen muuttuu. Mä toistan: ihminen muuttuu. Ainakin useimmat, sinä kyllä näytät jääneen viisivuotiaan henkiselle tasollesi.

ohis

Selitä itsellesi mitä haluat, luuseri. Olemme olleet yhdessä 28 vuotta ja tietysti on muututtu vuosien saatossa mutta kun osaa selvittää tietys asiat ennen liittoa ja lapsia niin kaikki kyllä sujuu tai laitetaan sujumaan.

Lapset muuttavat kohta kotoa molemmat ja rakkautta riittää yhä.

Sinä olet ilmeisesti käyttäytynyt kuin viisivuotias ja minä minä asenteella valinnut väärän puolison ja tehnyt vielä wt-kakarat samaan syssyyn.

Jotenkin olisin taipuvainen tähän ajattelumalliin.

Kaikki, siis ihan kaikki, jotka ovat tuttavistamme eronneet, ovat suuressa ensihuumassa pamauttaneet vuoden tapaamisen jälkeen naimisiin hyvin nuorenaja rouva tiineenä jo melkeen häissä, ellei jälkikasvua ole jo ennen naiimisiin menoa. Sitten tehdään perään 2-3 lasta ja yhtäkkiä ollaankin todellakin "kasvettu erilleen" ja "tajusimme olevamme onnettomia yhdessä". Ja aina niillä lapsilla on jotain aspergeria vähintään. Aina. Parhaimmillaan sitten tehdään vielä 1-2 lasta uuden kumppanin kanssa ja niilläkin on sitten joku asperger, kas ihmettä. Sitten taas erotaan ja tehdään uusia lapsia. 

Tasapainoisimmat suhteet ovat pitkään yhdessä olleilla, joilla lapset ovat harkittuja ja se lapsimääräkin mietitty oman elintason mukaan. Se määrä lapsia joka on mahdollista säällisesti elättää.

Minun kaveripiirissä on noita salamarakkauksia ja lapsi laitetaan alulle 3kk seurustelun jälkeen ja naimisiin. Ikää oli silloin 19-22v kavereilla. Jokainen heistä on eronnut ja uusi kumppani ja uuden kumppanin kanssa lapsi ja taas erotaan vuoden päästä. Jokaisella noilla kavereilla on sama kaava. Tapaa miehen, ensihuuma, lapsi. Tosi on niitäkin, jotka on saman kanssa tai ei ole sitten ollenkaan.

Omalla kohdallani muistan heidän ihmettelyn, kun en mieheni kanssa tehnyt siinä iässä lapsia. Minä sanoin, että haluan opiskella kunnolla ja olla töissäkin siinä välissä ennen kun alan lapsia edes miettimään. Minulla ja miehelläni oli aivan selkeät suunnitelmat miten elämämme rakentuu yhdessä jos se rakentuu yhdessä. Aloimme seurustelemaan 18 vuotiaina ja muistan miettineeni, että jos olen hänen kanssa vielä kun täytämme 30v, niin tiedän että hän on oikea ja haluan perustaa perheen hänen kanssa turvalliselle pohjalle. Nuorena kun alkaa seurustelemaan, niin siinä matkalla muuttuu niin moni asia.

Opintojen jälkeen menin töihin ja olin töissä sitten 8 vuotta ja juteltiin siinä ennen 30v ikävuotta kaikki asiat ja unelmat. Meillä oli hyvä pohja perheelle, kun oli säästöjä ja sijoituksia ja oma asunto. 32 vuotiaana tuli sitten lapsi. Nyt ollaan 42 vuotiaita ja työtä tekeviä perusihmisiä.

Meidän kaveripiirissä on muutama muukin, jotka seurusteli sen 10 vuotta ennen lapsia. Ehkä siksi tämä kestääkin.

Älä.

Tällä palstalla ei saa olla elämänhallintaa.

On vain rajoja rikkovia, rikkinäisiä, kaikki on yhteiskunnan vika -tyyppejä, ja heitä kompataan ja ylistetään.

Nuo teidän stereotypia Jakomäen yh:t ei ole yh:ta. Heillä on aina aviomies. Eli ovat parisuhteessa useimman aikaa.

Arvo Ravas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi naisvihan muoto, jota tuntevat miesten lisäksi jotkut naisetkin. Miten muuten voi selittää sen, että kun selkärangaton mies jättää perheensä ja lähtee toisen matkaan, niin yksin lapsista huolehtimaan jäänyt äiti onkin se, jota halveksitaan epäonnistujana.

Nainen päätti tehdä lapsia selkärangattoman miehen kanssa. Jotain se kertoo hänen arvostelukyvystään.

Tämä kommentti kertoo kirjoittajan arvostelukyvystä.

Vielä typerämpi on se joka katsoo hakkaavaa tai pettävää puolisoa kun ei uskalla erota.

Vierailija kirjoitti:

Halveksin ihmisiä jotka tekevät penskoja ihmiselle jonka kanssa eivät kykene lasta kasvattamaan. Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin niitä penikoita hankkii.

Olen yksinhuoltaja, enkä kykene kasvattamaan lapsiani heidän isänsä kanssa, koska mieheni ja lasteni isä kuoli.

Minä halveksin sinua ja kaltaisiasi idiootteja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksinhuoltajia mollataan, karsastetaan ja halveksitaan?

No kun ne ovat niin miee-leet-tömän kiimaisia jakorasioita, että nehän pyytävät melaa ihan joka ukkomieheltä aivan vaal-taa-vaasti.

Oikeastaan yh-äitejä vähän vinoon katsominen tapahtuu pääosin niiden kohdalla, kun nämä yh:t heittäytyvät 100% huoltajiksi ja ovat yhteiskunnan elätettäviä. Sitten tuo toisten rahoilla eläminen näyttäytyy veronmaksajana tosi oudolle.

Kaikki tuet nostetaan, jotka on tarkoitettu lasten hyvinvointiin, mutta äidillä on koiraa, kissaa, jopa hevonen. Äidillä tekoripset ja -kynnet, tiedän ettei noiden tekoripsien ja -kynsien huoltaminen ole halpaa ja ne huolletaan yhteiskunnan varoilla... en ymmärrä, kannattaisiko laittaa vaikka lasten uusiin vaatteisiin? Entä ne kotieläimet, miksi? Niiden ruokakustannukset ja eläinlääkärikulut on aina lasten hyvinvoinnista pois. Ja nämä yh:t naukuu, ettei rahat riitä, enemmän pitää saada, what!?

En tajua tätä rahan käytön logiikkaa? Tuet pienemmäksi, niin nuo höpötykset jää pois.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lapseton nelikymppinen mies. Kun olin teini, vanhemmillani oli huono vaihe avioliitossa, ja silloin ajattelin usein, että heidän ehkä kannattaisi erota. Tuntui, että lähes kaikki kommunikointi heidän välillään oli ikävää nälvimistä. Tuota jatkui muutaman vuoden. Nyt kuitenkin on jo parikymmentä vuotta ollut hyvin seesteistä aikaa, ja olen todella tyytyväinen, että vanhempani ovat pysyneet yhdessä. Lastenlapsiakin heillä on neljä, jotka rakastavat mummolassa käyntejä, kun siellä on kivat mumma ja pappa. 

On ihan turha väittää etteikö ero olisi lapsille todella vaikea kokemus aina. Olen samaa mieltä kuin joku aiempi tässä ketjussa, että usein eroon päätyvät itsekkäät ihmiset, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä, ja asettavat oman mukavuutensa lastensa edun edelle.

Entäpä jos toinen on valmis sitoutumaan, rakastamaan ja tyytyväinen suhteeseen vielä 15 vuoden jälkeen mutta toinen ei? Ja jos se tyytymätön ei halua korjata asioita vaikka rakastava osapuoli haluaisi kuinka nähdä vaivaa tehdäkseen puolisosta jälleen onnellisen? Tyytymätön sanoo vai adios ja toinen jää yh:ksi. Miltä luulet siitä jätetystä tuntuvan, kun kaikki kritisoi eroajia "liian helposta eroamisesta ja kuinka ei kestetä vastoinkäymisiä".

Älkää kritisoiko. Koskaan ette voi tietää onko juuri tämä yh-äiti tai -isä sellainen joka olisi ollut valmis sitoutumaan ja näkemään vaivaa, mutta tuli silti jätetyksi.

Ja aivan kaamea kommentti tuolla alussa jollakin, kuinka Halveksii ihmisiä jotka ovat menneet lisääntymään ihmisen kanssa jonka kanssa ei kykene olemaan loppuelämää. Mistä sellaisen olisi voinut tietää 15 vuotta sitten?

Olen siis tällainen jätetty yh-äiti. Lapset on ihan normaaleja ja kumpikin (jopa poika) tukilapsena jo eskarista saakka. Palkkani on 7keur/kk, olen koulutettu ja arkityö, tehdään iltaisin ja viikonloppuisin kivoja juttuja yhdessä. Koen olevani aivan normaali ja fiksu ihminen.

Sääli jos joidenkin 28-vuotta onnellisessa liitossa eläneiden mielestä olen Halveksittava luuseri.