Antaisitko miehellesi anteeksi kertahairahduksen?

En ymmärrä miten niin moni pitäisi känniä lieventävänä asianhaarana kun ei lakikaan niin tee. Kyllä se olisi suhteen loppu oli kännissä tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Riippuisi tilanteesta. Jos kyseessä olisi kännipano, niin todennäköisesti, jos taas joku pitkä ihastuminen joka lopulta johtaa sänkyyn, niin ehkä en. Parasta olisi, jos en koskaan edes saisi siitä kännipanosta tietää.

Kännipano= aikuinen ihminen ei tiedä rajojaan alkoholinkäytössä tai tietää mutta tietoisesti  juo liikaa ja mokaa siksi= kenkää heti. Koska "join liikaa ja harkinta petti" ei ole validi perustelu mihinkään sen jälkeen kun on ekan kerran vetänyt kännit . Sen jälkeen pitää se oma raja tietää.

En antaisi anteeksi. Luottamus on minulle tärkeää, enkä valitettavasti voisi luottaa puolisooni enää tuollaisen jälkeen.

En antaisi tuollaisessa tapauksessa anteeksi. Siis, että työmatkalla on houkutus käynyt liian suureksi. Oikeastaan pahempaa ,ettei edes ole ollut kännissä, jota nyt pystyisi jollain tavalla pitämään osatekijänä kontrollin pettämiseen. Toisaalta olen sietänyt omalta mieheltäni sen, että alkoi seurustelemaan kanssani ennenkuin ero edellisestä oli täysin selvä.

En antaisi anteeksi. Olen joskus menneessä suhteessa kerran antanut anteeksi tuollaisen, kun vaikutti katuvan niin hirveän paljon. Ei olisi kannattanut, kadun että annoin anteeksi. Petti minua nimittäin toisen kerran 10 vuotta myöhemmin. Silloin jätin. Nykyään en antaisi anteeksi todellakaan enkä nykyisessä liitossani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En luottaisi tuollaiseen, joka juo itsensä känniin ja on vietävissä.

Ajopuu. Yäk.

Eivät olleet humalassa. ap

Eli muuten vaan vietävissä. Ei luotettava.

Luotettava ihminen päättää itse mitä tekee, ja kantaa teoistaan vastuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuisi tilanteesta. Jos kyseessä olisi kännipano, niin todennäköisesti, jos taas joku pitkä ihastuminen joka lopulta johtaa sänkyyn, niin ehkä en. Parasta olisi, jos en koskaan edes saisi siitä kännipanosta tietää.

Mies pitää naisesta muttei ole ihastunut tähän - vannoo rakastavansa ainoastaan minua. Eivät olleet juoneet alkoholia, joten mikään kännipano ei ollut. ap

Tuossa tilanteessa ei olisi anteeksiantoa.

Mies heikko, jatkossakin pettäisi.

Vierailija kirjoitti:

Totta puhuen antaisin miehelleni anteeksi. Rakastan häntä enemmän kuin mitään enkä voi kuvitella elämää ilman häntä. Tosin mies on tehnyt selväksi ettei hänellä ole mitään kunnioitusta pettäjiä kohtaan niin tuskin tulisi pettämäänkään

Niin sanovat kaikki muutkin, ketkä sitten lopulta ovatkin ajautuneet pettämään ja todenneet että "oho, mites tässä nyt näin kävi". Ei kannata koskaan olla liian itsevarma, sinunkaan suhteessa mieheen tai itseesi.

Jos mies rehellisesti kertoisi asiasta niin antaisin anteeksi. Meidän parisuhde kuitenkin loppuisi tuohon hetkeen koska luottamus olisi menetetty.

Saman virheen tein itsekin kuin muutama edeltäväkin että annoin anteeksi ja jatkoin suhdetta. Tunteet kuolivat nopeasti vaikka miten yritin taistella vastaan eikä luottamus koskaan palautunut - hyvästä syystä, mies petti uudestaan. Moni pettäjä tuntuu näkevän anteeksiannon lupana käydä vieraissa.

Mies tuli itkien kotiin - tuossa kohtaa jo alkaa etomaan.

Mies pettänyt selvinpäin - tuossa kohtaa etovuus toistuu, pahasti.

Meidän suhde olisi näillä tiedoilla ja teoilla taputeltu. Anteeksi antaisin, mutta mies saisi alkaa elämään ihan miten parhaakseen näkee, vaihtaa työpaikkaa tai ei.

En ole satavarman ehdoton pettämisen suhteen, mutta ap:n tapaus on niin noloa, etten jäisi moista miestä katselemaan.

Lapsen vuoksi varmaan yrittäisin yhden kerran jälkeen vielä rakentaa suhdetta kasaan. Pahoin vain pelkään, että luottamus ei koskaan palaudu samanlaisena ja ajan kanssa johtaa inhon sekä välinpitämättömyyden tunteisiin miestä kohtaan. Se taas ajaisi sitten eroon lopulta kuitenkin, vaikka pettäminen ei toistuisikaan. Jokaisen tulisi parisuhteessa ymmärtää, että se alun sokea, kaunis luottamus ja yhteys on todellakin rikki jo kerrasta.

Vierailija kirjoitti:

Mies tuli itkien kotiin ja tunnusti pettäneensä työmatkalla. Tapasin naisen yhteisillä juhlilla jonne meidät oli kutsuttu ja huomasin kuinka hän himoitsi miestäni. Mies kertoi, että nainen on lähennellyt ja yrittänyt tehdä lähempää tuttavuutta, mutta aiemmin mies on tojunut hänet. Mies itkee ja katuu - vannoo ettei koskaan enää petä ja on valmis hakemaan siirtoa tai uutta työpaikkaa kunhan pysymme yhdessä.

Antaisin kenkää. Toi itkun vääntäminen on niin noloa muutenkin, kun pettänyt ja tulee polvilteen eteen. Oikein vannoo. Minä erosin avovaimostani, kun kertoi pettäneensä ja itkien pyysi anteeksi ja ne tavalliset pettäjän ruikutusskaalan kävi läpi. Sanoin, että etpä ole ainoa nainen maailmassa että tämä suhde on tasan tässä.

Vierailija kirjoitti:

Mies tuli itkien kotiin - tuossa kohtaa jo alkaa etomaan.

Mies pettänyt selvinpäin - tuossa kohtaa etovuus toistuu, pahasti.

Meidän suhde olisi näillä tiedoilla ja teoilla taputeltu. Anteeksi antaisin, mutta mies saisi alkaa elämään ihan miten parhaakseen näkee, vaihtaa työpaikkaa tai ei.

En ole satavarman ehdoton pettämisen suhteen, mutta ap:n tapaus on niin noloa, etten jäisi moista miestä katselemaan.

Pettäminen on väärin, mutta mieskö ei saa näyttää tunteitaan saati itkeä? ap

Luulen, että pettämiseen johtaneet syyt voivat olla yhtä moninaiset kuin on erilaisia ihmisiä tai parisuhteitakin. Siksi vaikea sanoa voiko pettämistä antaa anteeksi tai voiko toiseen luottaa enää pettämisen jälkeen. Hyvä sinänsä, että miehesi itse tunnusti asian. Hyvä myös, että asia on tapahtunut vain kerran. Sekin hyvä, että mies kertoo olevansa valmis "tekemään mitä vain" tapahtuneen korjaamiseksi. Tuossa on kuitenkin jo jotain lähtökohtia anteeksiannolle.

Oma eksäni petti minua aikanaan eikä koskaan kunnolla asiaa hyvitellyt. Pyysi kyllä ns. muodollisesti anteeksi, mutta edelleenkään tapahtuneen jälkeen en tuntenut olevani miehen silmissä kaunis ja arvostettu. Mies oli kai tuolloin liian pelkuri lähteäkseen, ei osannut jättää minua kun näki kuinka rikki olin. Jatkoimme yhdessä. Läheisyyttä riitti hyvin vaihtelevasti tuon jälkeen. No, lopulta mies kuitenkin lähti, aivan yllättäen, parin vuoden jälkeen. Tuosta lähdöstä en tiedä, oliko kuvioissa toisia naisia. Miehen lähtö tuntui itselleni edelleen todella pahalta pitkän aikaa. Lopulta ymmärsin, että olimme hyvin erilaisia ja oli vain ajan kysymys milloin parisuhde loppuisi joka tapauksessa. Kiintymykseni tuohon mieheen ei ollut ollut tervettä ja olin varmaan läheisriippuvainen kun olin ollut valmis kaiken katsomaan läpi sormien. Muuten olisin ymmärtänyt jo paljon aikaisemmin itse päättää suhteen, joka ei oikeastaan koskaan ollut tasa-arvoinen.

Nyttemmin elän avioliitossa uuden miehen kanssa, joka arvostaa minua juuri tällaisena kuin olen. En ole päivääkään epäillyt että puolisoni kokisi tarvetta pettää minua. Olemme parhaat ystävät. Mutta en myöskään takerru häneen kuten aiemmassa suhteessa aikanaan tein. Pärjäisin myös omillani.

Miksi näin pitkä sepustus - en usko kaikkien parisuhteiden joissa pettämistä tapahtuu, olevan yhtä huonoja lähtökohdiltaan, kun omani eksäni kanssa oli. Enkä toivoisi yhtään yhtä kipeää kokemusta kuin itse koin, kenellekään turhaan koettavaksi. Edelleenkin olen sitä mieltä, että liian helposti ei koskaan pitäisi luovuttaa, varsinkaan jos on jo perhettäkin perustettu. Asia on teidän kahden välinen. Jos uskot miehen olevan täysin vilpitön, on varmaan olemassa vielä mahdollisuus että luottamuksen voi pikkuhiljaa rakentaa takaisin?

Todella sydäntä särkevä tilanne. Olen aina sanonut että en ikinä antaisi anteeksi.

Ajattelen, että jos olisin tarpeeksi rohkea, lähtisin. Eli vastaus kysymykseesi: en antaisi anteeksi.. En pystyisi enää elämään miehen kanssa,  rakkaudesta huolimatta.

Jos itse olisin haluton ei mulla olisi muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä jos haluan pitää parisuhteeni. Ja ihan reiluakin. Sama tietty toisinpäin.

Mutta mieheni saa kaiken kotoa, hänellä on fiksu ja huoliteltu vaimo joka on aktiivisempi sängyssä kuin hän itse, kokeilunhaluisempikin.

Ihan en ymmärrä miksi hänelle tuli kännipäissään pettäminen edes mieleen? 100% varmuutta pettämisestä ei ole mutta kortsuja löytyi laukusta.

Mä annoin anteeksi. Tapahtuneesta on nyt kulunut kaksi vuotta, mutta ei kulu päivääkään, ettenkö sitä ajattelisi. Suhteessamme meni jotain peruuttamattomasti rikki, kuten myös itsessäni. Olin ennen positiivinen ja iloinen, nykyään pessimistinen ja katkera. Olisi pitänyt vaan lähteä.

Mutta silti, kuten joku jo aikaisemmin totesikin, suhteita on erilaisia. Ihmisiä on erilaisia. Ei kukaan voi sanoa kuinka teidän käy, se riippuu teistä itsestänne.

Edellisessä parisuhteessa tulin petetyksi useammin kuin kerran, joten tiedän, että luottamuksen takaisin saaminen olisi vaikeinta. Anteeksi pystyn kyllä antamaan. Mutta eroa en siis laittaisi vireille, ajattelen, että avioliitossa joutuu jonkun verran paskaa sietämään jos aikoo yhdessä pysyä. Ja on nuo lapsetkin tuossa. Olen pyytänyt miestäni pitämään turpansa kiinni ja kantamaan tekonsa aiheuttamat syyllisyydentunteet ihan yksinään, jos joskus pettämistä tapahtuisi. Pidempikestoinen sivusuhde ihastumisineen olisi vaikea niellä, enkä siinä tapauksessa pidättelisi miestä jos paremman löytäisi.

Jotenkin vaan ei kiinnosta mitä mieheni puuhaa. Hän ei voi sietää pettämistä, mutta jos ihme tapahtuisi ja hän hairahtaisi, antaisin kyllä anteeksi.