Mitä yleisesti hyväksyttyä asiaa et voi ymmärtää?
Minkä asioiden tekeminen vielä melkein 2020-luvulla tuntuu sairaalta ja epäedistykselliseltä?
Aloitan: Yksityissaastuttimella ajaminen samaan paikkaan johon pääsee julkisilla / pyörällä.
Kommentit (845)
Naisten valitus miehiä keskimääräisesti huonommasta palkasta miehiä keskimääräisesti alemman palkkatason töissä.
KÄNNYKÄN TUIJOTTAMINEN JOKAVITUNPAIKASSA
Taukoamaton miesten halvennus mediassa & sosiaalisessa mediassa, puistattavaa sekä ihmetystä herättävää.
Miksi koneiden ja laitteiden hoivaamisesta maksetaan paremmin kuin ihmisten. Ja koneiden tekemää työtä muutenkin arvostetaan enemmän kuin ihmisten. Kone ei esimerkiksi osaa kääntää yhtä hyvin kuin ihminen, mutta silti yritetään sinnikkäästi kehittää konekäännösohjelmia ja niihin kaadetaan miljoonakaupalla rahaa. Samanaikaisesti ihmisten tekemä käännöstyö kärsii palkkioiden poljennasta ja aliarvostuksesta.
Alkoholin juonnin romantisointi ja se, että on suuri kauhistus jos ei haluakkaan ottaa ilman mitään kummempaa syytä. Selitykseksi ei kelpaa se että "ei vain maistu" ja heti pidetään tylsänä/erikoisena tapauksena.
Se, että Suomi (kin) käyttää miljardeja sota-varusteiden päivittämiseen joita LÄHTÖKOHTAISESTI ei tulla koskaan käyttämään
Että vielä vuonna 2018 muut matalapalkkaiset korkeakoulutetut naiset eivät halua toisen (korkeakoulutetun) naisvaltaisen alan nousevan palkkakuopasta. Että varhaislapsuuden merkitystä ei edelleenkään haluta nähdä, vaikka millainen tutkimus lyötäisiin silmien eteen. Että ei ymmäretä, että 24 lapsen hoito, kasvatus ja opetus ryhmässä kolmen hengen tiimissä ei ole sama asia kuin kurahousujen pukeminen ja riisuminen. Eikä ymmärretä, että se ei ole samaa asiaa kuin äitiys. Eikä ymmärretä, ettei se vähennä äitiyden tai isyyden arvoa, että siinä tiimissä on korkeakoulutettu ihminen, joka pyrkii miettimään miten saadaan niille 24:lle lapselle hyvä itsetunto, sosiaaliset taidot ja oppimisvalmiudet, kun ovat elämänsä ensimmäisessä vertaisryhmässään ilman vanhempiaan ja sisaruksiaan.
Näin ensimmäisen vastauksen innoittamana. Toki näistä iso osa lienee (työttömän ja naisettoman) Pera 40v trolleja, mutta silti, siltä välillä tuntuu kun lukee sosiaalista mediaa ja tätäkin palstaa, että vieläkään ei ymmärretä, että jos lastentarhanopettajista 90% olisi miehiä, niin palkka olisi vastannut jo aikapäiviä koulutustasoa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten hyväksyttyä on vihapuhe jos se kohdistuu ylipainoisiin, työttömiin tai mt-potilaisiin.
Ja se, että iltapäivälehdet saavat tehdä sitä luvan kanssa. Aika monta kansankiihotusuutista on tehty ihan tarkoituksella vailla mitään omantunnontuskia.
Vierailija kirjoitti:
Että vielä vuonna 2018 muut matalapalkkaiset korkeakoulutetut naiset eivät halua toisen (korkeakoulutetun) naisvaltaisen alan nousevan palkkakuopasta. Että varhaislapsuuden merkitystä ei edelleenkään haluta nähdä, vaikka millainen tutkimus lyötäisiin silmien eteen. Että ei ymmäretä, että 24 lapsen hoito, kasvatus ja opetus ryhmässä kolmen hengen tiimissä ei ole sama asia kuin kurahousujen pukeminen ja riisuminen. Eikä ymmärretä, että se ei ole samaa asiaa kuin äitiys. Eikä ymmärretä, ettei se vähennä äitiyden tai isyyden arvoa, että siinä tiimissä on korkeakoulutettu ihminen, joka pyrkii miettimään miten saadaan niille 24:lle lapselle hyvä itsetunto, sosiaaliset taidot ja oppimisvalmiudet, kun ovat elämänsä ensimmäisessä vertaisryhmässään ilman vanhempiaan ja sisaruksiaan.
Näin ensimmäisen vastauksen innoittamana. Toki näistä iso osa lienee (työttömän ja naisettoman) Pera 40v trolleja, mutta silti, siltä välillä tuntuu kun lukee sosiaalista mediaa ja tätäkin palstaa, että vieläkään ei ymmärretä, että jos lastentarhanopettajista 90% olisi miehiä, niin palkka olisi vastannut jo aikapäiviä koulutustasoa.
hä?
Lastentarhanopettajakoulutuksen voisi hyvin siirtää ammattikoulun puolelle. Ei sitä mihinkään lentokoneensuunnitteluun voi verrata.
Uskoisin että tulevaisuudessa siirretään, niin saadaan palkka vastaamaan koulutustasoa.

järkipuhetta!
höhhöh empäs tiennytkään että tarhantätit on jotain maistereita heh vähän huonoja työnhakijoita sitten!!
Face bookiin liittymistä - ja vielä lukematta "sopimusta"...
lasten ja vanhusten tarhaaminen epäinhimillisiin oloihin sen tähden että voidaan pitää yllä yhä paisuvaa kulutuskulttuuria, ostaa enemmän paskaa, lennellä ympäri palloa grillaamassa omaa nahkaa ja päivittää kohta someen miten on otettu (v)esille se hieno paatti. (ja ei, en ole tästä täysin ulkopuolinen, mutta kuvotan itse itseäni monesti)
Vierailija kirjoitti:
Lastentarhanopettajakoulutuksen voisi hyvin siirtää ammattikoulun puolelle. Ei sitä mihinkään lentokoneensuunnitteluun voi verrata.
Uskoisin että tulevaisuudessa siirretään, niin saadaan palkka vastaamaan koulutustasoa.
No oletko opiskellut alaa ja tehnyt päivähoidossa töitä kun tiedät? Tuli vain mieleeni. Minä nimittäin en ole, enkä edes tarkalleen osaa hahmottaa päiväkodin henkilökunnan päivää ja työmäärää.
Ei minustakaan lentokoneen suunnittelijaksi olisi, mutta korkeakoulutuksesta oli hyötyä koodarin työhöni. Minusta on vain hyvä, että lapsillani on koulutettua henkilökuntaa heitä hoitamassa ja kasvattamassa kun olen itse töissä. On hyvä, että siellä on monen alan ammattilaisia. Ei se ole sama asia olla kotona sisaruksen kanssa, kuin olla siellä parinkymmenen muun lapsen kanssa. Sen verran kuitenkin asian päälle ymmärrän.
Hoitajat myös ansaitsisivat palkankorotuksen, totta kai.
-Maisteri ja kahden lapsen äiti.
fitfashionin kiusaamismammoja. ilmeisesti kateellisia vanhoja ja rupsahtaneita äiti ihmisiä ja healts kitchen typy nuori ja vapaa
kato etees kirjoitti:
KÄNNYKÄN TUIJOTTAMINEN JOKAVITUNPAIKASSA
Caps lockin ja v-sanan käyttö yhtään missään paikassa. Siis v-sanaa ei tarvitse missään käyttää, mutta caps lockia voi tietyissä paikoissa käyttää (kuten isot alkukirjaimet).
Turkiksien käyttämistä edelleen takinhupuissa yms. Vaikka varmasti kaikki tietoisia siitä mitä kidutusta se on eläimille elää pikku häkeissä. Samoin lihantuotanto , se pitäisi lopettaa tai vähentää radikaalisti.
Sitä, että lähihoitajana teen täysin samaa työtä yksikössäni saaden surkeampaa palkkaa ja yleisissä käsitteissä olen " vaan lähihoitaja".
Myös sh-työkaverit puhuvat meistä "me sairaanhoitajat" mikä ottaa päähän, sillä.työ ei korreloi palkkaani.
Ja ilman vastaväitteitä: minun työ on todellakin täysin samaa kuin sairaanhoitajilla meidän työpaikassa. Ero on palkassa. Jokunen vuosi sitten tuli tämä sh hypetys, jolloin lähihoitajan vakanssit vapauduttuaan muutettiin sairaanhoitajiksi. Nyt huomattu, että onkin taas halvempi palkata meitä lähihoitajia. Tämän yleinen hyväksyntä suorastaan v-tuttaa!
Mun mielestä alinta kastia ovat sellaiset, jotka haluavat alentaa toisten koulutusta ja tekemää työtä, tietämättä siitä itse mitään! Kun selviää että joillekin maksetaan aivan liian pientä palkkaa koulutukseen nähden, aletaan lällyttely ettei teitä tarvittaisikaan, kuka tahansa millä tahansa koulutuksella voisi tehdä töitä. Hyi olkoon, mitä entisiä koulukiusaajia olette? Eikö teidän itsetunto kestä sitä, että lastentarhanopettajaon koulutetumpi kuin te itse vai mistä kenkä puristaa? Ihan kauheaa lukea, kuinka helposti ihmiset lyttäävät ja alentavat toista ihmistä ammattivalinnan vuoksi. Ei ilmeisesti monikaan vanhempi siedä sitä, että jonkun mielestä lapsen kasvattamiseen ja opettamiseen tarvitaan päiväkotiolosuhteissa korkeakoulututkinto? Eikä oikeasti ymmärretä, että päivähoidossa on erilaista kuin kotona?
Kolahti nimittäin, kun oma lapseni on lastentarhanopettaja, ja tekee työtään niin kovalla panostuksella ja sydämellä. Miten jaksaakin, kun ihmisten kiitos kaikesta hankitusta tiedosta ja sen soveltamisesta on tämä. Aion vieläkin kovempaan ääneen puhua kaikkien lastentarhanopettajien puolesta.
Ja kärjistetysti: jos tämä palsta ja nämä lastentarhanopettajien koulutusta ja työtä halventavat keskustelut kertovat siitä, kuinka hyvään tulokseen on ihmiskunta päässyt ihmisten kasvattamisessa, niin ehkä sekä varhaiskasvatus ja peruskoulu tarvitsevat kaksinkertaisen määrän rahaa ja koulutettuja ihmisiä. Jos ei osata tehdä muuta kuin ivata ja pilkata, eikä edes perustella omia argumentteja kun päätetään lytätä toisten ihmisten työ, niin jotain on mennyt jossain pieleen ja pahasti.
Naiselle ja miehelle eri palkka täysin samanlaisesta työstä samanpituisessa työsuhteessa.