Olin ystävän luona ja järkytyin perheen asumisjärjestelyistä
Olin ystävän luona helsingin kantakaupungissa vierailemassa. Hän on perheineen muuttanut uuteen asuntoon. Perheessä on mies ja kaksi lasta. Lapsista toine on päiväkodissa ja toinen ekaluokkalainen.
Mutta se järkytys oli, kun asunto oli 46 neliön KAKSIO. Nelihenkinen perhe, asuu kaksiossa. Heillä ei ollut varsinaista olohuonetta, vaan vanhempien sänky vei koko olohuoneen. Olohuoneeseen ei mahdu pöytää, vain muutama tuoli joilla istuskelimme ja yritimme seurustella ja syödä tarjoiluja. Asunnon makuuhuoneessa on lasten sängyt ja huone oli täysi kaaos. Kaikki lelut aivan sekaisin ja vaatteita mytyssä. Minun oli pakko kysyä hienovaraisesti, että eikö isompi asunto kiinnosta? Ystävä ei onneksi suuttunut, vaan sanoi vain, että enempää ei voi vuokraa maksaa. Tästäkin kaksiosta maksavat jo 1600€ kuukaudessa. Kehyskunnat tai muut kaupunginosat eivät kuulemma ole vaihtoehto, vain kantakaupunki käy. Ystävän mukaan palveluista ja kaupunkiympäristöstä luopuminen olisi ”mahdoton ajatus”.
Minusta tuo on kyllä silti tosi ahdasta asumista, eikä ole vaihtoehto enää kun lapset kasvavat. En voisi kuvitellakaan. Minulle jo parkkipaikan löytäminen oli tuskaa!
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, en voi ymmärtää. Meilläkin on viisihenkinen perhe kolmiossa, mutta neliöitä edes 86 ja tiukkaa tekee.
😏😊 Minä asun 80 neliötä yksin, tulisin hulluksi, jos pitäisi elää noin ahtaasti. Lapsillani on talot n. 200 neliötä, molemmissa perheissä yksi lapsi. Ja juu, töitä on molemmilla, vaikka pikkukaupungissa asutaan, vuositulot molemmilla perheillä yli 140 000 euron. Nuoria ovat. Helsingissä ei viitsisi asua, kun miettii ilmansaasteita (mm. liikenteen päästöt) ja niiden yhteyttä lasten syöpiin, huh. näin lääkärinä ihmetyttää ihmisten tyhmyys.
Lääkärinä varmasti tiedät, että Helsingin päästöt ovat minimaaliset esim Keski-Eurooppaan verrattuna. Kyllä ihmetyttää lääkärin mukaviisaus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisin hulluksi. Enkä ymmärrä miksi ihmiset änkeävät väkisin Helsinkiin. Se viidentoista minuutin junamatka johki suuntaan on jotain niin kauheeta vissiin.
Tuollaista mantraa hokevat itselleen vain ne, joilla ei ole varaa asua Helsingissä.
Voi hyvä ihminen, varaa on, mutta ei halua. Olen viidennen polven ex-Helsinkiläinen. Suvun asunnot on kovalla rahalla vuokrattuna tolloille, ja me asumme niillä rahoilla hulppeasti maalla, saaristossa kesät.
Kun kaupungille halutaan, mennään Tukholmaan, Kööpenhaminaan tai muuhun oikean kaupunkiin. Helsingin jätämme sinne muuttaneille maalaisjunteille. Pitäkää hyvänänne, moukat, jotka kuvittelette, että se rupisessa yksiössä asuminen tekee teistä jotenkin "stadilaisia".
Ja tuolla hinnallako ei muka löytyisi isompaakin kämppää? Itse asun kaksiossa Helsingissä poikaystäväni kanssa, maksamme vuokraa noin 1050 €. Muutama läheinen ystävä myös asuu kaksiossa vuokralla, korkein vuokra 1200 € ja kaikilla muilla sen alle. Eikä meistäkään kukaan asu missään syrjäisessä kaupunginosassa kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, en voi ymmärtää. Meilläkin on viisihenkinen perhe kolmiossa, mutta neliöitä edes 86 ja tiukkaa tekee.
😏😊 Minä asun 80 neliötä yksin, tulisin hulluksi, jos pitäisi elää noin ahtaasti. Lapsillani on talot n. 200 neliötä, molemmissa perheissä yksi lapsi. Ja juu, töitä on molemmilla, vaikka pikkukaupungissa asutaan, vuositulot molemmilla perheillä yli 140 000 euron. Nuoria ovat. Helsingissä ei viitsisi asua, kun miettii ilmansaasteita (mm. liikenteen päästöt) ja niiden yhteyttä lasten syöpiin, huh. näin lääkärinä ihmetyttää ihmisten tyhmyys.
Lääkärinä varmasti tiedät, että Helsingin päästöt ovat minimaaliset esim Keski-Eurooppaan verrattuna. Kyllä ihmetyttää lääkärin mukaviisaus!
Tollona et tiedä, että jatkuva altistus on lapsen terveydelle todella vaarallista. En mistään hinnasta päästäisi lapsenlapsiani jatkuvasti leikkimään puistoon, jota reunustaa kadut. Onneksi on varaa tarjota muuta. Toinen lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun itse asun huomattavasti väljemmin kaupungissa, mutta ei Etelä-Suomessa, niin tuo Helsingissä ahtaasti asuminen tuntuu ajatuksena hyvin ahdistavalta. Tässäkin kaupungissa on kaikki tarvittavat palvelut lähellä. Ei ole koskaan ruuhkaa, sellaista mitä on pääkaupunkiseudulla. Olen asunut myös Helsingissä aikoinani, enkä halua sinne enää asumaan, koska Suomessa on niin paljon muita kivoja kaupunkeja, joissa ei tarvitse asua ahtaasti ja kalliisti.
Mitä tarkoittaa "tarvittavat palvelut"? Jos perus ruokakauppaa, apteekkia, postia, uimahallia jne, niin veikkaan, että helsinkiläinen, joka haluaa välttämättä asua kantakaupungissa, käyttää monipuolisemmin ja erikoistuneempia palveluja kuin vain näitä "tarvittavia palveluja".
Annatko esimerkin näistä "erikoistuneemmista" palveluista, joita saa vain Helsingin kantakaupungissa?
T:Maalaisjuntti
Vierailija kirjoitti:
Tuo asuminen ahtassa kodissa on valintakysymys, aivan samoin ,kun se kaaos kodissa ja ylenmääräinen tavaranpaljous.
Kaikki neljä pystyvät elämään ja asumaan 110% mukavammin ,kun ylimääriset tavarat viedään pois ja jäljelläolevat järjestyksessä.
Onhan nitä parinsadan lukaalejakin ,joita kodeiksi sanotaan.Ovat kuin pommin jäljelta ja ylen likaisia.Valintakysymys.
Noille varmasti on, kun asuvat jossain 1600 euron kämpässä, muttei se kaikille ole valintakysymys. Ei olisi helppoa muuttaa pois Helsingistä, jossa on kaikki sukulaiset ja ystävät, vaikka kaukaa voisi saada paremman asunnon. Helsingissä taas joudun tyytymään pikkiriikkiseen asuntoon, kun kaupungilta ei yksiötä saa.
Me asuttiin lapsen kanssa kaksin 47 neliön kaksiossa. Viime vuonna muutettiin 62 neliön kaksioon ja voi taivas, ihanaa kun on tilaa! Nyt on isot huoneet ja kunnollinen keittiö. Kolmio tietyst olisi parempi vielä, nyt nukutaan samassa huoneessa ja jatkossa minä joudun varmaan olkkariin. Mutta on ihanaa kun on väljää.
47 neliössä kaikki tavarat pidettiin minimissä ja pienikin sekasotku tuntui kaatuvan päälle. Eniten ärsytti pieni keittiö, jossa ei ollut mukava oleilla.
Ei kukaan varmaan enää teinien kanssa noin asu. Käy ihan liian ahtaaksi. Pienten lasten kanssa ok.
Kaksiossa teinin kanssa, hänellä oma huone ja mulla sänky olohuoneessa. Toimii, kun ei turhaa tavaraa, ja sisustus selkeää ja edes jotenkin yhdenmukaista. 50-luvun kerrostalo jossa loistava pohjaratkaisu, huoneet isot, erillinen m vastehuone ja minimaalisen pieni kylppäri/wc. Lasitettu parveke tuo kesällä lisätilaa. Oma asunto, 56 neliötä, kulut 700e/kk.Kaikkk palvelut kävelymatkan päässä säästää rahaa-ja harrastusmatkan ansiosta aikaakin:) Vielä muutama vuosi ja minulla on paljon tilaa itsekseni.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan he ovat sen tyylisiä ihmisiä, että eivät siellä kotona vietä paljon aikaa. Käyttävät tosiaan niitä kaupungin eri mahdollisuuksia hyväkseen ja vapaa-aika vietetään muualla kuin kotona neljän seinän sisällä. He, jotka viihtyvät enimmäkseen kotona, luonnollisesti asuvat väljemmin ja vaikka sitten kauempana palveluista.
Varmaan joo kaksi työssäkäyvää lapsetonta voisi, mutta lasten kanssa kotona ollaan aika paljon. Ei lapset jaksa olla ulkonakaan kaiken aikaa.
Tai siis onhan ne jos on pakko. Kyllähän sodanjälkeinen sukupolvi kertoo lapsuudestaam, että kotona ei juuri oltu kun ei ollut tilaa, oltiin kaverien kanssa metsissä ja kadulla.
Sitä kyllä pidettiin jo silloinkin köyhyytenä, ei rikkautena. Haluaisin kyllä kuulla noiden lasten näkemyksen muutaman vuoden kuluttua, miten paljon ovat arvostaneet niitä vanhempiensa kahviloita ja etnisiä ravintoloita.
Tolleen me asuttiin Krunassa siihen asti kunnes menin kouluun ja isobroidi tarvitsi murrosikäisenä enemmän tilaa. Muutettiin Tölikkään kaksiosta kolmioks duunatussa kämpässä jotta broidi sai nukkua omassa huoneessa, missä mä sain leikkiä päivisin "omassa nurkassani". Ite nukuin vaatekomerossa siihen asti et broidi muutti himasta. Kaiken lisäks mutsi teki vielä yhdessä välissä töitä kotona. Ja kesät vietettiin koko perhe yhdessä pienessä purjeveneessä.
Totta kai jokaista aina välillä ahdisti ja riitoja oli omasta reviiristä, ja etenkin rikkaampien kavereiden isot kodit ja hienot kesämökit herätti kateutta. Joskus esimurrosikäisenä broidi "muutti himasta" ja asusteli yhden kesän frendinsä kanssa niiden puutalon ullakolla, ja yhdessä vaiheessa mä pakenin päivittäin sporaan lukemaan ja kuuntelemaan musaa kun halusin olla yksin.
Toisaalta jo skidinä jotenkin tajus että meidän perheellä on asiat aika todella hyvin, me oltiin sellanen tiivis, rakastava jengi jonka ahtaaseen kotiin oli vieraatkin aina tervetulleita. Olihan se vähän koomista kun syötiin soppaa polvet suussa lattialla, mutta ehkä sen intimiteetin vuoks meidän porukat oli monelle frendille kakkosvanhemmat. Esim. kun faija kuoli pari vuotta sitten, oli meidän lapsuudenystävillä oma delegaatio hautajaisissa ja moni niistä käy tapaamassa meidän mutsia ilman meitä. Ja niin, mutsi voi asua aika leveesti näinä päivinä, sillä sen pienen töölöläiskolmion myyntihinta oli viime vuonna lähes kolminkertainen verrattuna ostohintaan 90-luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Kehyskunnat tai muut kaupunginosat eivät kuulemma ole vaihtoehto, vain kantakaupunki käy. Ystävän mukaan palveluista ja kaupunkiympäristöstä luopuminen olisi ”mahdoton ajatus”.
Tunnen kyseisen mielenterveysongelman kun olen törmännyt siitä kärsiviin aiemminkin.
Pyydäpä sitä luettelemaan kaikki ne palvelut joita ilman tämä "ei voi elää" ja joita on tarjolla ainoastaan kantakaupungissa niin saat paremman käsityksen taudinkuvasta. Siis olettaen ettei se lyö välejä poikki siihen paikkaan.
Nämä ovat juuri niitä tyyppejä joilta ei voi kysyä edes ohimennen töissä "sataako ulkona, ajattelin mennä naapuritalon Sodexhoon lounaalle" saamatta vastausta joka jotenkin ohjautuu siihen miten heillä Kaartinkaupungissa oli niin hieno ilma ja juttelivat siitä juuri aamulla (täytä tähän joku pikkujulkku) kanssa ja naapurissa on siis niin ihana fine dining paikka (jossa ei toki ole koskaan varaa käydä syömässä kun kaikki rahat menevät se siivouskomeron vuokraan.)
Itse olin aiemmin sitä mieltä, etten voisi muuttaa koskaanikinä pois Helsingistä. Olen töissä keskustassa, joten kuvittelin, että työmatkat pitenisivät huimasti. Olin ja olen edelleen sitä mieltä, että turhan pitkät työmatkat ovat hukkaan heitettyä aikaa. Löysimme kuitenkin sattumalta aivan kuin meille tehdyn vajaa sataneliöisen talon 25 minuutin ajomatkan päässä (parkkikselta parkkikselle) kummankin työpaikalta, emmekä ole katuneet valintaamme :) Työmatka piteni 5 minuuttia, mutta samalla rahalla (tai itseasiassa jopa alle) saimme ekstrahuoneen ja muutenkin enemmän tilaa sekä etenkin oman, ison pihan :) Me valitsimme asuinpaikkamme etenkin hyvät liikenneyhteydet silmälläpitäen, mutta myös siten, että peruspalvelut ovat kävelymatkan päässä. Asumiskulut (laina korkoineen, jätemaksut, sähkö ja vesi) ovat talviaikaankin alle 1000 euroa. Ymmärrän, jos joku haluaa asua Helsingissä enkä kritisoi kenenkään ratkaisuja, mutta meidän kohdallamme muutto ympäryskuntaan oli aivan nappi valinta :)
Vierailija kirjoitti:
Olin ystävän luona helsingin kantakaupungissa vierailemassa. Hän on perheineen muuttanut uuteen asuntoon. Perheessä on mies ja kaksi lasta. Lapsista toine on päiväkodissa ja toinen ekaluokkalainen.
Mutta se järkytys oli, kun asunto oli 46 neliön KAKSIO. Nelihenkinen perhe, asuu kaksiossa. Heillä ei ollut varsinaista olohuonetta, vaan vanhempien sänky vei koko olohuoneen. Olohuoneeseen ei mahdu pöytää, vain muutama tuoli joilla istuskelimme ja yritimme seurustella ja syödä tarjoiluja. Asunnon makuuhuoneessa on lasten sängyt ja huone oli täysi kaaos. Kaikki lelut aivan sekaisin ja vaatteita mytyssä. Minun oli pakko kysyä hienovaraisesti, että eikö isompi asunto kiinnosta? Ystävä ei onneksi suuttunut, vaan sanoi vain, että enempää ei voi vuokraa maksaa. Tästäkin kaksiosta maksavat jo 1600€ kuukaudessa. Kehyskunnat tai muut kaupunginosat eivät kuulemma ole vaihtoehto, vain kantakaupunki käy. Ystävän mukaan palveluista ja kaupunkiympäristöstä luopuminen olisi ”mahdoton ajatus”.
Minusta tuo on kyllä silti tosi ahdasta asumista, eikä ole vaihtoehto enää kun lapset kasvavat. En voisi kuvitellakaan. Minulle jo parkkipaikan löytäminen oli tuskaa!
Pointsit kotiin tälle perheelle. Meidän nelihenkinen perhe asuu n. 60 nelion kolmiossa. Isompaa asuntoa ollaan jo tovi etsitty, ei vain ole löytynyt kukkaron kestävää isompaa asuntoa, jonka kanssa voisi säilyttää nykyiset ja toimiviksi havaitut sosiaaliset suhteet & koulut & logistiset ratkaisut yms.
Tiukka vuokra. Onko toi ihan perus? Meillä on omistusasunto eri kaupungissa.
Koti oli asukkaita varten, ei vieraille. Onhan tuo järjetön hinta keskustassakin. Leikkipuistossa on lapsille. Vuodesohva olohuoneessa ratkaisisi paljon. Itse olen lapsena asunut jopa ahtaammin. Mummo oli varaton ja asui meillä. Hänellä oli makuuhuoneessa sänky. Leveä vuodesohva riitti meille neljälle lapselle. Sopu oli hyvä. Koti siivottiin joka päivä. Isä ja äiti nukkuivat keittiön sohvalla. Olin nuorin ja kun täytin 11 vuotta, saimme uuden asunnon, jossa oli 3 makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, johon mahtui ruokapöytä. Ei jäänyt traumoja ja meillä on aina ollut kaikki tarvittava. Isäni oli raitis ja elämän arvot olivat kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tuntuu oudolta neliöiden suhde vuokraan, ovatko jossain Eiran kattohuoneistossa?
Ystäväpariskunta asui lähes samankokoisessa kaksiossa kahden lapsensa kanssa, mutta lapset olivat alle 5-vuotiaita ja sängyt olivat vanhempien makuuhuoneessa. Vuokra taisi olla 1200e luokkaa, 3-4km keskustasta. Nykyään asuvat samalla alueella asunnossa jossa on 4 makuuhuonetta ja vanha kämppä sijoitusasuntona.
Vanha kämppä on nyt sijoitusasuntona, eli omistavat sen. Kuitenkin, kun asuivat siinä, maksoivat siitä vuokraa? Jotain en nyt kyllä ihan hoksaa.
Sitä on vaan pakko joidenkin olla muka trendikkäitä ja asua sitten pienessä kopissa Kalliossa. Aikamoista teatteria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, en voi ymmärtää. Meilläkin on viisihenkinen perhe kolmiossa, mutta neliöitä edes 86 ja tiukkaa tekee.
😏😊 Minä asun 80 neliötä yksin, tulisin hulluksi, jos pitäisi elää noin ahtaasti. Lapsillani on talot n. 200 neliötä, molemmissa perheissä yksi lapsi. Ja juu, töitä on molemmilla, vaikka pikkukaupungissa asutaan, vuositulot molemmilla perheillä yli 140 000 euron. Nuoria ovat. Helsingissä ei viitsisi asua, kun miettii ilmansaasteita (mm. liikenteen päästöt) ja niiden yhteyttä lasten syöpiin, huh. näin lääkärinä ihmetyttää ihmisten tyhmyys.
Lääkärinä varmasti tiedät, että Helsingin päästöt ovat minimaaliset esim Keski-Eurooppaan verrattuna. Kyllä ihmetyttää lääkärin mukaviisaus!
Tollona et tiedä, että jatkuva altistus on lapsen terveydelle todella vaarallista. En mistään hinnasta päästäisi lapsenlapsiani jatkuvasti leikkimään puistoon, jota reunustaa kadut. Onneksi on varaa tarjota muuta. Toinen lääkäri.
Kerroppa mulle sitten, mikä esim Lapissa altistaa mahasyövälle, kun sen esiintyvyys siellä on suurempaa kuin pääkaupunkiseudulla? Eri alueilla Suomessa altistutaan eri sairauksille, se pitäisi toki lääkärinkin tietää ja myös se, ettei aina tiedetä mikä altistaa millekin syövälle.
Onnellisuus on myös hyvän elämän muttari, siellä mussä ihminen on onnellinen, hän elää varmasti parempaa elämää kuin muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun itse asun huomattavasti väljemmin kaupungissa, mutta ei Etelä-Suomessa, niin tuo Helsingissä ahtaasti asuminen tuntuu ajatuksena hyvin ahdistavalta. Tässäkin kaupungissa on kaikki tarvittavat palvelut lähellä. Ei ole koskaan ruuhkaa, sellaista mitä on pääkaupunkiseudulla. Olen asunut myös Helsingissä aikoinani, enkä halua sinne enää asumaan, koska Suomessa on niin paljon muita kivoja kaupunkeja, joissa ei tarvitse asua ahtaasti ja kalliisti.
Mitä tarkoittaa "tarvittavat palvelut"? Jos perus ruokakauppaa, apteekkia, postia, uimahallia jne, niin veikkaan, että helsinkiläinen, joka haluaa välttämättä asua kantakaupungissa, käyttää monipuolisemmin ja erikoistuneempia palveluja kuin vain näitä "tarvittavia palveluja".
Miten niiden "palveluiden" käyttämiseen riittää rahaa, jos pelkästään asumiseen ja perus toimeentuloon menee kaikki rahat?
Oletko ap koskaan kuullut sanontaa "Kukin taaplaa tyylillään"? Niin tekevät myös tuttavasi. Niin, olihan se surullista, että olohuoneeseen ei vanhempien vuoteen lisäksi mahtunutkaan ylimitoitettua divaanisohvaa, jollainen jokaisella ainakin nuorehkolla ihmisellä kuuluu olla asunnossaan, oli sille sitten tilaa tai ei. Iso musta rohjo eikä sitten muuta kuin suuren suuri taulutelkkari seinällä. Oi voi, miten viihtyisää ja kodikasta!
Minun vapaa-ajan asuntoni kerrostalossa on pari neliötä suurempi kuin tuttaviesi asunto (tosin vuokra on paaaljon halvempi) ja minusta se on erittäin tilava. Olen monesti miettinyt, että siinä mahtuisi hyvin asumaan useampikin ihminen, jopa neljä, eikä tekisi edes tiukkaa. Ahtaus riippuu tietenkin siitä, miten asunto on suunniteltu ja onko siinä paljonkin hukkatilaa. Asunnossani neliöt on käytetty viisaasti eikä turhia tiloja ole. Vakituinen asuntoni on aika monta neliötä suurempi, mutta esim. olohuone on todella ahdas. Ja hukkatilaa on aika paljon.
Meillä oli nelihenkinen perhe ja asuimme omakotitalon yläkerrassa huoneen ja keittiön asunnossa monta vuotta. Talvella keittiö oli niin kylmä ja vetoinen, ettei siellä voinut nukkua. Me kaikki nukuimme siis siinä kamarissa, vanhemmat vuodesohvalla, veli lastensängyssä ja minä hetekassa. Usein pitäjiltä tuli sukulaismummoja lääkärireissulle ja yöpyivät meillä hetekani alta vedettävässä toisessa puoliskossa. Kyllä ahtaassakin asunnossa voi asua. Se on siinä asuvien ihmisten koti, ei vieraita varten hankittu.
Meistä jokainen arvostaa eri asioita. Mä voisin sanoa sulle, että siirry teen juontiin, niin et tarvitse sitä satastakaan.
Samantien voit muuttaa jonnekin perähikiälle, josta saat ison omakotitalon alle sadalla tonnilla.
Itsekin asun Espoossa, mutta ymmärrän kyllä, että se mikä mulle on tärkeää, ei välttämättä ole sitä jolle kulle toiselle.