Maksoin kämppäni - nyt minulla on huono omatunto, etten säästä perintöä lapsilleni, enkä auta säännölliseti

Voi hyvänen aika minua, olen kerrasaan höpelö ylihuolehtiva juntti!

Olen nyt maksanut osakkeen, jossa eron jälkeen olen asunut viisitoista vuotta. Lapset ovat muuttaneet pois jo vuosia sitten, mutta olemme päivittäin tekemisissä. Rikkaita heistä ei koskaan, tai ei ainakaan lähitulevaisuudessa tule: toinen on valitettavasti ja suureksi surukseni työkyvyttömyyseläkkeellä, ja toinen käy töissä, käy aikuislukiota ja suunnittelee yliopisto-opintoja.

Ja nyt, kaiken yksinhuoltajana kituuttamisen jälkeen aion matkustella. Aion olla kuukauden ulkomailla vuosittain. Aion tehdä asioita ihan yksin! Aion olla vapaa!

Mutta miksi minulla on niin huono omatunto tilatessani matkaa: miten voin olla antamatta rahaa lapsilleni! He tietävät, että minulla on muutamien tonnien "jemmarahasto" tulevia hammasremontteja ja hautajaisia varten.

Olen maksanut autokoulut ja semmoiset. Kohtuulliset koltut meillä on ollut päällä kaikilla, emmekä nälkään ole kuolleet. Olen ollut hyvä budjetoimaan: joka päivä ei ole joulu.

Miten pääsen tästä huonosta omastatunnosta: olen itse ylioppilas, maisteri ja silleen. Nykyisin olen aika huonopalkkainen, saan käteen noin 2200. Arvostan koulutusta, ja haluaisin niin tukea opiskeluintoista tytärtäni antamalla vaikka 200e kuussa. Ja toistakin, tietenkin. Ja minulla on niin huono omatunto siitä, että toinen käy sossun luukulla, vaikka minulla on viisi tonnia säästössä.

Minulle on ollut kunnia-asia elättää lapseni. (toisin kuin lasten isällä, viiteen vuoteen en saanut elatusmaksuja, mutta se on jo toinen tarina...)