Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Meillä piti olla miehen kanssa ihana kahdenkeskinen mökkiloma, siitä näköjään tuleekin miehen kaveriporukan lomailua :(

Vierailija
28.04.2018 |

On parina vuonna vuokrattu sama isohko mökki, mutta ei joka vuosi. Siellä on tilaa kyllä, kolme makkaria, parvi ja tuvassakin peti tilaa, taisi olla 10 hengelle petipaikkoja. Sijainnin takia on vuokrattu tätä mökkiä ja on ollut laatuunsa nähden kohtuuhintainen. Mutta olen nauttinut siitä rauhasta ja hiljaisuudesta, naapureitakaan ei ihan lähellä ole. Mies on tätä kehunut kavereilleen ja nyt nämä noin vain ilmoitttautuvat mukaan ja mies on mennyt lupaamaan. Aiemmin oli käymässä sama, joten ilmoitin, että minä en lähde ja mies loukkaantui ja koko homma peruuntui. Miehen mielestä on hyvä, että on enemmän maksajia, toki hintakin nousee, koska siitä maksetaan perusmaksun lisäksi henkilöluvun mukaan. Mä olisin halunnut rauhallisen loman. Yksi kaveri on tulossa puolisoineen ja pari ilman. Valitettavasti nämä tulevat myös juhlimaan rankasti ja melkein arvaan, että minun odotetaan olevan kodin hengetär. Tänä vuonna kieltäydyn vasta pari päivää ennen lähtöä, menköön mies.

Kommentit (213)

Vierailija
161/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ollaan sovittu että loma on meille kahdelle niin sitten se on.

Ei varmasti tule kummankaan kavereita eikä sukulaisia mukaan. Ne lomat on ihan erikseen.

Edes kerran vuodessa pitää saada olla rauhassa niin että ei tarvitse ottaa muita huomioon kuin se oma puoliso.

Vierailija
162/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne ruokaa osaavat ostaa ja laittaa, siitä ei ole kyse, mutta jos joku nainen on mukana, se taito unohtuu. Sekä kyllä mies minut haluaa mukaan, siitä tuo peruminen vastaavassa tilanteessa jo kerran ja loukkaantuminen. Mut tää tyyppi, johon en luota, on sellainen, jonka kanssa en vain halua joutua olemaan kahden kesken ollenkaan ja saattaa mennä hallinnasta. Mies on ylisosiaalinen ja kun olen säästäväinen, hän sanoo, että saadaan jaettua kuluja. Mä olen enemmän sellainen, että haluan joskus rauhaa ilman muita ihmisiä.

Johan sä olet päättänyt että et sinne mökille ole menossa , joten mitä vielä vingut ja vikiset?

Kuvittelet palstamammoille vinkumalla ja yläpeukkuja keräämällä saavasi miehesi muuttamaan mieltä?

Yrität siis alistaa miestäsi kaikin keinoin, ja niin olet tehnyt varmaan jo vuosikaudet.

Miehesi on varmaan  onnellisempi kavereidensa seurassa kuin kaltaisesi vinkuvan, vikisevän ja nalkuttavan päsmäröijän seurassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ollaan nytkin kalastuskunnan mökillä, mies just pilkillä 6-vuotiaan kanssa ja odottelen että vauva herää. Välillä ollaan täällä vaan perheen kesken, toisinaan mies pyytää kavereita mukaan ja joskus on lapsia mukana. Ihan ok! Harvoin tulee sellaista tilannetta että joku kahdenkeskinen spesiaalireissu tarvis tehdä.

Miehen kaverit kyllä osaa käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja siivota jälkensä. En ole koskaan ottanut piian roolia tässä vaikka toki voin kahvit keittää jos aikaa on :) Me kyllä puhutaan näistä etukäteen, siinä se ero.

Vierailija
164/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minun mieheni tekisi tuollaisen tempauksen että muuttaisi meidän romanttisen loman miesten kaverireissuksi niin menisin mukaan mutta olisin kuin niitä muita ukkoja ei olisikaan. Sytyttelisin kynttilät, laittaisin seksikkään alusasun päälleni ja avaisin kuohuviinipullon. Mies varmaan olisi huuli pyöreänä että mit vit johon minä vaan tuumaisin että eikö tämän pitänyt olla romanttinen loma. Ihan sama mitä ne kalastuskaverit miettisi. 

Ja miten tuo kuvio jatkuisi? Aiotko masturboidakin miehen ja kavereiden edessä, jos he edelleen tuijottavat hoomoilasena, kun yrität väkisin kaveri-illasta vääntää yksinäsi romanttista iltaa? 

No onpa siinä onnistunut romanttinen ilta, jos sen päätteeksi joutuu masturboimaan. Vai merkitseekö romanttinen sinulle mastuboimista?

Sanoit, että aiot yksin seksikkäissä alusasussa viiniä juoden viettää romanttista iltaa. Eli miten tämä sinun yksinäinen romanttinen iltasi päättyy kun miehesi viettää sillä aikaa iltaa kavereidensa kanssa?

En kirjoittanut sitä aiempaa viestä, kommentoin vain sinun kirjoitusta.

Vierailija
165/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne ruokaa osaavat ostaa ja laittaa, siitä ei ole kyse, mutta jos joku nainen on mukana, se taito unohtuu. Sekä kyllä mies minut haluaa mukaan, siitä tuo peruminen vastaavassa tilanteessa jo kerran ja loukkaantuminen. Mut tää tyyppi, johon en luota, on sellainen, jonka kanssa en vain halua joutua olemaan kahden kesken ollenkaan ja saattaa mennä hallinnasta. Mies on ylisosiaalinen ja kun olen säästäväinen, hän sanoo, että saadaan jaettua kuluja. Mä olen enemmän sellainen, että haluan joskus rauhaa ilman muita ihmisiä.

Johan sä olet päättänyt että et sinne mökille ole menossa , joten mitä vielä vingut ja vikiset?

Kuvittelet palstamammoille vinkumalla ja yläpeukkuja keräämällä saavasi miehesi muuttamaan mieltä?

Yrität siis alistaa miestäsi kaikin keinoin, ja niin olet tehnyt varmaan jo vuosikaudet.

Miehesi on varmaan  onnellisempi kavereidensa seurassa kuin kaltaisesi vinkuvan, vikisevän ja nalkuttavan päsmäröijän seurassa.

Sinä kun tunnut tietävän kaiken tuon pariskunnan elämästä, niin kerropa, miksei mies ole laittanut eroa vireille jo vuosia sitten?

Vierailija
166/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka olen ap:n kanssa samaa mieltä, en ymmärrä sitä joidenkin mielipidettä, että naisten on ostettava ruuat mökille, että joka aterialla olisi jotain terveellistä.

Jos on kyse yhdestä viikosta, tuskin kenekään terveys ehtii romahtaa ilman parsakaalia. Tuo on liiallista kontrolloimista, kun on kyse aikuisista miehistä. Syökööt makkaraa ihan rauhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä taas. Osa jättää (tahallaan?) viesteistäni osan lukematta. Olen kirjoittanut, että mies käy sangen paljon kalassa myös kavereiden kanssa. Jos vielä tarkennan suurimman osan lomistaan on kalassa jossain tämä olisi ainoa meidän viikko kodin ulkopuolelle. Mies ei lähde mihinkään ulkomaille tai muuhun sellaiseen paikkaan, mikä minusta voisi olla kivaa, joustan niin paljon, etten edes ehdota, kun ei kerran viihdy. Koko mökki on alunperin minun ideani, koska sinne miehen sain mukaan ja mies on aina käyttänyt suurimman osan lomasta kalastamiseen. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli joka kesä vuokralla sellainen mökki, mikä soveltui lapsiperheelle, ja se silloin aikanaan oli miehen idea (sen jälkeen, kun anoppi oli huomauttanut, että etkö sä yhtään lomaile perheen kanssa vaan ainako oot vaan kalalla). Tämän mökin olemassaolosta sain vinkin nimenomaan minä alunperin omilta tuttaviltani, jotka eivät sinne ole olleet koskaan tunkeutumassa samaan aikaan.

Ensimmäisellä kerralla mies ei edes ajatellut, että sinne tulisi muita. Mutta kun tajusi mökin tilavuuden, alkoi mainostaa sitä kavereilleen ja kaverit hoksasivat, että koska sitä on vaikea saada, hehän sopivat sinne samaan aikaan.

Talvella mies on normaali ja on perheen (nykyään minunkin) kanssa, mutta kesä=1. kalastus 2. kalastus 3. kalastus. Mä olisin halunnut vain yhden viikon. En minä niin romantiikasta välitä, vaan omasta rauhasta. Minulla on koko kevät ollut töissä älyttömän kiire ja olin haaveillut että saan rauhoittua yhden viikon.

Kumpa olisikin provo :(. Olen mä tästä pari yksityiskohtaa muuttanut, ettei nuo kaverit tunne itseään, siitäkin huolimatta, etten usko heidän vauva palstalla käyvän.

Niin, eli olet jo vuosikymmenet päsmäröinyt ja päättänyt kaiken mitä perheessänne tapahtuu.

Miehetkö eivät muka osaa kokata eivätkä maksaisi omaa osuuttaan ruoista?

Tämä on vain sinun asenteellinen haihatelmasi.

Mene sinä vaikka muualle, niin mies saa kerrankin viettää lomansa niin kuin haluaa.

Olet myöskin loisinut miehen lompakolla vuosikausia kotona lasten kanssa maaten, joten mistään tasavertaisesta maksamisesta sinun on turha edes sönköttää.

Mökki ei ole sinun eikä sinun päätettävissäsi. Mies sen kuitenkin varmaan lopulta maksaa kun sinä ruikutat ja koitat päteä ja päsmäröidä.

Mitä väliä? Jos miehelle ok niin minulle ok. Se maksaa, kustantaa ja ylläpitää jolla on rahaa. Meillä on rahaa ihan mukavasti.

(Loinen on aika harmiton. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Mikäli organismi tappaa isäntänsä tarkoituksellisesti, sen sanotaan olevan parasitoidi.)

Miehet osaa tehdä jotain perusruokia mutta ruoka on aika mielikuvituksetonta. Kuten sinun kommenttisikin.

Vierailija
168/213 |

*HUUTONAURUA*

Voi reppana, siellä se posket punoittaen kirjoittaa kiukuspäissään. Mene vaikka suunnittelemaan omaa lomaa vaimon kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/213 |

Huh, kylläpä naiset ovat karmeita otuksia. Onneksi ilmankin pärjää, eikö niin?

Vierailija
170/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko se olisi viettää romanttinen loma miesten kalakavereiden kanssa kun mies on romanttisen loman ensin luvannut tai ainakin rauhallisen niinkuin ap:n mies.

Meille nyt loma kaksin vaan merkitsee rauhan lisäksi seksiä...paljon seksiä.

En minä olisi niitä ukkoja pyytänyt mukaan. Mies koittaisi vaan luovia siinä välissä kun on sopan keittänyt.

Ei minulta olisi mitään kysytty niin miksi minä luopuisin omasta lomastani? Vietän sen niinkuin olisimme alunperin suunnitelleet.

Juu ja ei tarvitse mitään tankotanssia veivata. Se ei ole romanttista tai seksikästä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä taas. Osa jättää (tahallaan?) viesteistäni osan lukematta. Olen kirjoittanut, että mies käy sangen paljon kalassa myös kavereiden kanssa. Jos vielä tarkennan suurimman osan lomistaan on kalassa jossain tämä olisi ainoa meidän viikko kodin ulkopuolelle. Mies ei lähde mihinkään ulkomaille tai muuhun sellaiseen paikkaan, mikä minusta voisi olla kivaa, joustan niin paljon, etten edes ehdota, kun ei kerran viihdy. Koko mökki on alunperin minun ideani, koska sinne miehen sain mukaan ja mies on aina käyttänyt suurimman osan lomasta kalastamiseen. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli joka kesä vuokralla sellainen mökki, mikä soveltui lapsiperheelle, ja se silloin aikanaan oli miehen idea (sen jälkeen, kun anoppi oli huomauttanut, että etkö sä yhtään lomaile perheen kanssa vaan ainako oot vaan kalalla). Tämän mökin olemassaolosta sain vinkin nimenomaan minä alunperin omilta tuttaviltani, jotka eivät sinne ole olleet koskaan tunkeutumassa samaan aikaan.

Ensimmäisellä kerralla mies ei edes ajatellut, että sinne tulisi muita. Mutta kun tajusi mökin tilavuuden, alkoi mainostaa sitä kavereilleen ja kaverit hoksasivat, että koska sitä on vaikea saada, hehän sopivat sinne samaan aikaan.

Talvella mies on normaali ja on perheen (nykyään minunkin) kanssa, mutta kesä=1. kalastus 2. kalastus 3. kalastus. Mä olisin halunnut vain yhden viikon. En minä niin romantiikasta välitä, vaan omasta rauhasta. Minulla on koko kevät ollut töissä älyttömän kiire ja olin haaveillut että saan rauhoittua yhden viikon.

Kumpa olisikin provo :(. Olen mä tästä pari yksityiskohtaa muuttanut, ettei nuo kaverit tunne itseään, siitäkin huolimatta, etten usko heidän vauva palstalla käyvän.

Niin, eli olet jo vuosikymmenet päsmäröinyt ja päättänyt kaiken mitä perheessänne tapahtuu.

Miehetkö eivät muka osaa kokata eivätkä maksaisi omaa osuuttaan ruoista?

Tämä on vain sinun asenteellinen haihatelmasi.

Mene sinä vaikka muualle, niin mies saa kerrankin viettää lomansa niin kuin haluaa.

Olet myöskin loisinut miehen lompakolla vuosikausia kotona lasten kanssa maaten, joten mistään tasavertaisesta maksamisesta sinun on turha edes sönköttää.

Mökki ei ole sinun eikä sinun päätettävissäsi. Mies sen kuitenkin varmaan lopulta maksaa kun sinä ruikutat ja koitat päteä ja päsmäröidä.

Mitä väliä? Jos miehelle ok niin minulle ok. Se maksaa, kustantaa ja ylläpitää jolla on rahaa. Meillä on rahaa ihan mukavasti.

(Loinen on aika harmiton. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Mikäli organismi tappaa isäntänsä tarkoituksellisesti, sen sanotaan olevan parasitoidi.)

Miehet osaa tehdä jotain perusruokia mutta ruoka on aika mielikuvituksetonta. Kuten sinun kommenttisikin.

Niin, kuten sanoin, johan olet päättänyt että et ole menossa mökille.

Mitä vielä vingut ja itket?  Miehet on naisia parempia kokkeja, montako maailman naishuippukokkia osaat nimetä?

Vierailija
172/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne ruokaa osaavat ostaa ja laittaa, siitä ei ole kyse, mutta jos joku nainen on mukana, se taito unohtuu. Sekä kyllä mies minut haluaa mukaan, siitä tuo peruminen vastaavassa tilanteessa jo kerran ja loukkaantuminen. Mut tää tyyppi, johon en luota, on sellainen, jonka kanssa en vain halua joutua olemaan kahden kesken ollenkaan ja saattaa mennä hallinnasta. Mies on ylisosiaalinen ja kun olen säästäväinen, hän sanoo, että saadaan jaettua kuluja. Mä olen enemmän sellainen, että haluan joskus rauhaa ilman muita ihmisiä.

Johan sä olet päättänyt että et sinne mökille ole menossa , joten mitä vielä vingut ja vikiset?

Kuvittelet palstamammoille vinkumalla ja yläpeukkuja keräämällä saavasi miehesi muuttamaan mieltä?

Yrität siis alistaa miestäsi kaikin keinoin, ja niin olet tehnyt varmaan jo vuosikaudet.

Miehesi on varmaan  onnellisempi kavereidensa seurassa kuin kaltaisesi vinkuvan, vikisevän ja nalkuttavan päsmäröijän seurassa.

Käsi sydämellä, ottaisitko tätä tyyppiä (ulisijamies) mukaan kalareissuun? Tämä ensin on hyvillään äijien reissusta ja kehuu kaiken.

Sitten se palelee ja kiroaa ja valittaa, kaikki on huonosti. Ei tule kalaa ja kädet väsyy ja ilma on huono ja ei ole kenttää ja tuli nukuttuakin huonosti.

Valitusta, vinkumista, vikinää ja nalkutusta. Aikuinen mies! Miten se viitsii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selkärankareaktioni olisi tehdä samoin, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan paras idea. Kerro rauhallisesti miehellesi, ettet halua niin vilkasta lomaa vaan rauhallisen loman kahdestaan. Miksi maksaa yhtään mitään jostain, mitä ei halua.

Miehesi on selvästi ihana ja sosiaalinen ihminen ja tällaisia ihmisiä tossutetaan. Hän nimenomaan tarvitsee sinun jämäkkyyttäsi sanomaan ei kaikenmaailman pummeille ja siipeilijöille.

Ilmoitat siis, ettei käy. Joko sinä tai vieraat tai esim. puolet ajasta sinä ja JÄLKIMMÄINEN osa vieraat, ettei sotkut jää sinulle. Sinun täytyy muutaman kerran tehdä sekä miehellesi että sukulaisille että tutuille selväksi, että vaikka miehesi on tossu, niin sinä et ole.

Meillä osat ovat hieman toisin päin ja monta kertaa mies on sanonut jälkeen päin ei, kun minä olen jo mennyt jotain lupaamaan. Tosin ei nyt mitään mökkilomia, mutta pienempiä juttuja. Luvatessa ei vaan tule ajatelleeksi, että siinä tulee vetäneeksi koko perheen mukaan lupaukseen, jos se on jotain, joka esim. tapahtuu kotona kuten lastenhoito. 

Mutta topakkuus auttaa; sekä mies että ympäristö oppii, ettei asioita voi sopia ilman sinua, koska ei tulee kumminkin jälkeen päin.

Naapurit olivat taas lomalla, mutta eivät tällä kertaa raahanneetkaan jyrsijäänsä meille hoitoon. Syy? Viime kerralla mieheni pakotti viemään elikon takaisin juuri kun olivat pakkaamassa autoa. On oltava jämpti.

Vierailija
174/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies voi mennä kavereiden kanssa. Tee sinä oma matka jonnekin. Yksin tai kaverin kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä taas. Osa jättää (tahallaan?) viesteistäni osan lukematta. Olen kirjoittanut, että mies käy sangen paljon kalassa myös kavereiden kanssa. Jos vielä tarkennan suurimman osan lomistaan on kalassa jossain tämä olisi ainoa meidän viikko kodin ulkopuolelle. Mies ei lähde mihinkään ulkomaille tai muuhun sellaiseen paikkaan, mikä minusta voisi olla kivaa, joustan niin paljon, etten edes ehdota, kun ei kerran viihdy. Koko mökki on alunperin minun ideani, koska sinne miehen sain mukaan ja mies on aina käyttänyt suurimman osan lomasta kalastamiseen. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli joka kesä vuokralla sellainen mökki, mikä soveltui lapsiperheelle, ja se silloin aikanaan oli miehen idea (sen jälkeen, kun anoppi oli huomauttanut, että etkö sä yhtään lomaile perheen kanssa vaan ainako oot vaan kalalla). Tämän mökin olemassaolosta sain vinkin nimenomaan minä alunperin omilta tuttaviltani, jotka eivät sinne ole olleet koskaan tunkeutumassa samaan aikaan.

Ensimmäisellä kerralla mies ei edes ajatellut, että sinne tulisi muita. Mutta kun tajusi mökin tilavuuden, alkoi mainostaa sitä kavereilleen ja kaverit hoksasivat, että koska sitä on vaikea saada, hehän sopivat sinne samaan aikaan.

Talvella mies on normaali ja on perheen (nykyään minunkin) kanssa, mutta kesä=1. kalastus 2. kalastus 3. kalastus. Mä olisin halunnut vain yhden viikon. En minä niin romantiikasta välitä, vaan omasta rauhasta. Minulla on koko kevät ollut töissä älyttömän kiire ja olin haaveillut että saan rauhoittua yhden viikon.

Kumpa olisikin provo :(. Olen mä tästä pari yksityiskohtaa muuttanut, ettei nuo kaverit tunne itseään, siitäkin huolimatta, etten usko heidän vauva palstalla käyvän.

Niin, eli olet jo vuosikymmenet päsmäröinyt ja päättänyt kaiken mitä perheessänne tapahtuu.

Miehetkö eivät muka osaa kokata eivätkä maksaisi omaa osuuttaan ruoista?

Tämä on vain sinun asenteellinen haihatelmasi.

Mene sinä vaikka muualle, niin mies saa kerrankin viettää lomansa niin kuin haluaa.

Olet myöskin loisinut miehen lompakolla vuosikausia kotona lasten kanssa maaten, joten mistään tasavertaisesta maksamisesta sinun on turha edes sönköttää.

Mökki ei ole sinun eikä sinun päätettävissäsi. Mies sen kuitenkin varmaan lopulta maksaa kun sinä ruikutat ja koitat päteä ja päsmäröidä.

Mitä väliä? Jos miehelle ok niin minulle ok. Se maksaa, kustantaa ja ylläpitää jolla on rahaa. Meillä on rahaa ihan mukavasti.

(Loinen on aika harmiton. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Mikäli organismi tappaa isäntänsä tarkoituksellisesti, sen sanotaan olevan parasitoidi.)

Miehet osaa tehdä jotain perusruokia mutta ruoka on aika mielikuvituksetonta. Kuten sinun kommenttisikin.

Niin, kuten sanoin, johan olet päättänyt että et ole menossa mökille.

Mitä vielä vingut ja itket?  Miehet on naisia parempia kokkeja, montako maailman naishuippukokkia osaat nimetä?

Ei ne tavalliset miehet osaa kokata. Jos olet katsonut jonkun kokkiohjelman telkusta niin ethän sä mitään osaa. Joko maustat niin, että ruuan maku peittyy tai sitten kypsytät liikaa. Et ymmärrä mitään jälkilämmöstä tai vakuumista. Se mielikuvituksen puute on pahin. Kaikki pöperö maistuu lähes samalta. Ja makunystyröt, et vaan erota vivahteita ja mikä sopii minkäkin kanssa.

Vierailija
176/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap tilaa äkkilähdön etelän aurinkoon ja rentoutuu viikon rauhassa.

Mies menee kavereiden kanssa sinne mökille kalastamaan koska kalastus ja kaverit on nro 1.

Ja miehen on ihan turha suuttua koska on ihan itse päättänyt muuttaa mökkiloman kaverilomaksi joten vaimoa ei siinä tarvita.

Vierailija
177/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä taas. Osa jättää (tahallaan?) viesteistäni osan lukematta. Olen kirjoittanut, että mies käy sangen paljon kalassa myös kavereiden kanssa. Jos vielä tarkennan suurimman osan lomistaan on kalassa jossain tämä olisi ainoa meidän viikko kodin ulkopuolelle. Mies ei lähde mihinkään ulkomaille tai muuhun sellaiseen paikkaan, mikä minusta voisi olla kivaa, joustan niin paljon, etten edes ehdota, kun ei kerran viihdy. Koko mökki on alunperin minun ideani, koska sinne miehen sain mukaan ja mies on aina käyttänyt suurimman osan lomasta kalastamiseen. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli joka kesä vuokralla sellainen mökki, mikä soveltui lapsiperheelle, ja se silloin aikanaan oli miehen idea (sen jälkeen, kun anoppi oli huomauttanut, että etkö sä yhtään lomaile perheen kanssa vaan ainako oot vaan kalalla). Tämän mökin olemassaolosta sain vinkin nimenomaan minä alunperin omilta tuttaviltani, jotka eivät sinne ole olleet koskaan tunkeutumassa samaan aikaan.

Ensimmäisellä kerralla mies ei edes ajatellut, että sinne tulisi muita. Mutta kun tajusi mökin tilavuuden, alkoi mainostaa sitä kavereilleen ja kaverit hoksasivat, että koska sitä on vaikea saada, hehän sopivat sinne samaan aikaan.

Talvella mies on normaali ja on perheen (nykyään minunkin) kanssa, mutta kesä=1. kalastus 2. kalastus 3. kalastus. Mä olisin halunnut vain yhden viikon. En minä niin romantiikasta välitä, vaan omasta rauhasta. Minulla on koko kevät ollut töissä älyttömän kiire ja olin haaveillut että saan rauhoittua yhden viikon.

Kumpa olisikin provo :(. Olen mä tästä pari yksityiskohtaa muuttanut, ettei nuo kaverit tunne itseään, siitäkin huolimatta, etten usko heidän vauva palstalla käyvän.

Niin, eli olet jo vuosikymmenet päsmäröinyt ja päättänyt kaiken mitä perheessänne tapahtuu.

Miehetkö eivät muka osaa kokata eivätkä maksaisi omaa osuuttaan ruoista?

Tämä on vain sinun asenteellinen haihatelmasi.

Mene sinä vaikka muualle, niin mies saa kerrankin viettää lomansa niin kuin haluaa.

Olet myöskin loisinut miehen lompakolla vuosikausia kotona lasten kanssa maaten, joten mistään tasavertaisesta maksamisesta sinun on turha edes sönköttää.

Mökki ei ole sinun eikä sinun päätettävissäsi. Mies sen kuitenkin varmaan lopulta maksaa kun sinä ruikutat ja koitat päteä ja päsmäröidä.

Mitä väliä? Jos miehelle ok niin minulle ok. Se maksaa, kustantaa ja ylläpitää jolla on rahaa. Meillä on rahaa ihan mukavasti.

(Loinen on aika harmiton. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Mikäli organismi tappaa isäntänsä tarkoituksellisesti, sen sanotaan olevan parasitoidi.)

Miehet osaa tehdä jotain perusruokia mutta ruoka on aika mielikuvituksetonta. Kuten sinun kommenttisikin.

Niin, kuten sanoin, johan olet päättänyt että et ole menossa mökille.

Mitä vielä vingut ja itket?  Miehet on naisia parempia kokkeja, montako maailman naishuippukokkia osaat nimetä?

Kumma, kun se miesten ylimaallinen kokkaustaito ei näy perheiden arjessa. Luulisi, että joka perheessä mies suunnittelee ruuat, käy kaupassa ja tekee ruuat, kun ne osaa sen homman niin paljon naisia paremmin.

Vierailija
178/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten joku huippukokki tähän liittyy tai loiset. Ap halusi vain viettää rauhallisen viikon miehen kanssa kaksin. 

Vierailija
179/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo ulinamies pärjää hyvin ilman naisia kun on pakko. Ja onhan ne naiset aika pelottavia ja jopa vaativia.

Haluaa lomaa, rauhaa ja seksiä HUI!

Vierailija
180/213 |
29.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle kelpaisi, miehen kaverit ovat ihania!

En tosiaan silti alkaisi emännöimään ketään, vaan sanoisin miehelle että se emännöi, joka kutsuu porukan. Muutaman kerran olen joutunut myös sanomaan, kun miehen kavereita on tulossa illanviettoon, ja joku on ottamassa tyttiksensä mukaan, että mies sitten itse katsoo kavereineen että tällä tyttiksellä riittää seuraa, että minä en ala väkisin olemaan tyttiksen kanssa kahdestaan, ja "äijät autotallissa". 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme kahdeksan