Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Myrskyisää elämää teinipojan kanssa. Ja äiti jaksaa. Tietenkin.
27.04.2018 |
On teini-ikäisiä ja on teini-ikäisiä. Meille osui nyt sellainen haastavampi malli, joka koettelee vanhempiensa mielenterveyttä oikein urakalla. Myrskyt alkoivat 11-vuotiaana ja nyt 14-vuotiaana on jo sen sortin taifuuni että ei meinaa mulla aivot ja hermot pysyä perässä.
Tuohon ikään mennessä on kokeillut kaikki tyhmyydet, voisin sanoa että tosiaan ihan kaikki. On kokeiltu kepit ja porkkanat, hyvällä ja pahalla, kaikkea on kokeiltu, mutta myrskyt ei laannu yhtään.
Nyt on alkanut se, että "milläs estät?". "Mitäs aiot tehdä?". Ja huutoa ja raivoa ja ovet paukkuen häivytään. Jooh.
Se on kuin lohikäärme, jonka syöksee tulta naamalle varoittamatta. Ei tässä mitään, kunhan kirjoitin. Alkaa vain pikku hiljaa tympäistä jatkuva huuto ja karjuminen. Välillä on ihan ok, voidaan jutella, tekee kotityöt, auttaa siskoaan, käy kaupassa hakemassa maitoa jne. Ja sitten se taas alkaa, kahden vuorokauden raivoaika.
Onko täällä muita lohikäärmeiden äitejä?
Kommentit (12)
Remmiä vaan perseelle tai näyttää ovea niin oppii kyllä olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule, on käyty kuraattorit ja psykologit, yhtä tyhjän kanssa. Poika on fiksu ja terve ja osaa kyllä käyttäytyä. Vaan tuo murrosiän myrsky saa mut kohta hakeutumaan johonkin terapiaan.... ap
Entäs isä? Miten isän kanssa nuori käyttäytyy ? Poika varsinkin tarvitsee isää.
Vierailija kirjoitti:
Entäs isä? Miten isän kanssa nuori käyttäytyy ? Poika varsinkin tarvitsee isää.
Pojalla on isä ja olemme siis ydinperhe. Isänsä kanssa viettää vähintäänkin yhtä paljon aikaa. Samat raivot isälle. ap
Autismin kirjoa seassa. Tai sitten teillä on suvussa jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei poika ole kovinkaan paha, kerran viikossa tai parissa saattaa leimahtaa mutta puolessa tunnissa tasoittuu, ikää siis kohta 16. Mutta tyttö näyttääkin sitten olevan ihan eri maata...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 14-vuotias ei ihan silmille hypi, mutta muuten tuttua. On tullut törttöiltyä, on yhteydet sosiaalihuoltoon, kuraattoriin ja koulupsykologille, puhutaan ja välitetään kotona; välillä on rauhallisempaa, sitten taas mennään. Ei nimittele tai haistattele eikä yleensä paisko ovia, mutta juuri tuo liioiteltu välinpitämättömyys kyllä iskee yhtä lailla kuin miekka sydämeen. Ja tuo "minkäs teet, kuinka aiot estää". Toistaiseksi (koputan puuta) ollaan menty sillä, että olen rauhallisesti kertonut, että fyysisesti en ala estämään (esitän hermoni hillitsevää viilipyttyä joka ei "alennu" fyysiseen vääntöön, tosiasiassa tiedän että häviäisin sen taiston urheilijanuorukaiselle :D), että jos sun pitää mennä vastoin kieltoa niin sitten menet, mutta sitten on jotain hyvin vakavalla tavalla rikottu meidän välisestä luottamuksesta...... Tässä vaiheessa menee sitten sitä ovea paiskoen huoneeseensa huutaen miksi juuri mun pitää olla sen äiti, mutta vielä on tehonnut.
Silti toisinaan on juuri se ihana kultapoika, joka tekee kotityöt (vastahankaisesti ja viivytellen, mutta tekee kuitenkin, kun olen oppinut antamaan tarpeeksi aikaa, eli ei niin että "veisitkö nyt roskat", vaan esim. "vietkö aamuun mennessä", niin saa hän itsekin jotain kontrollia tilanteeseen), halaa päivittäin, nauraa ja naurattaa, luottaa, avautuu ja rakastaa. Kai sen voimalla jaksaa ne pahemmat tuokiot taas, vaikka silloin lähinnä tuntuu itsestä että miksi ikinä menin tekemään lapsia.....
Isää ei ole kiinnostanut olla kuvioissa, muuten läheisiä miessuhteita sukulaisiin onneksi on.
Meillä oli ihan samaa: kaikki kokeiltiin ja just tossa iässä oli pahinta. Monet itkut tuli itkettyä. 15-v etappi rauhoitti vähän, kun tää gangsterinalku tiesi sen rikosoikeudelliskeksi rajaksi. Sekin helpotti kun sai mopon, oikein kunnon kiristysruuvi vanhemmille. (Kepistä ei ollut MITÄÄN iloa, uhma vaan nousi). Mopoa rahoittaakseen hommas mm töitä itselleen. Nyt 17-v ja niin vaan alkoi tolkku kasvaa, on vahva luonne ja vieläkin vähän kuohahtelee, mutta nyt voi jo jutella kaikesta ja raivonkin hetkellä tolkku pysyy mykana. Itse tiedät parhaiten onko tarvetta tutkimuksille. Ihmiset on erilaisia ja toiset vaan on temperamenttisempia ( meidän perheessä esim 3/4), kaikkea EI tarvi patologisoida eli jätä nää autismikirjot huuteleen omiaan. Se on tän palstan perusratkaisu kaikkeen. Sen kummemmin en osaa auttaa: sitkeyttä, murrosikä helpottaa ja on tärkeintä että välit säilyy edes jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ihan samaa: kaikki kokeiltiin ja just tossa iässä oli pahinta. Monet itkut tuli itkettyä. 15-v etappi rauhoitti vähän, kun tää gangsterinalku tiesi sen rikosoikeudelliskeksi rajaksi. Sekin helpotti kun sai mopon, oikein kunnon kiristysruuvi vanhemmille. (Kepistä ei ollut MITÄÄN iloa, uhma vaan nousi). Mopoa rahoittaakseen hommas mm töitä itselleen. Nyt 17-v ja niin vaan alkoi tolkku kasvaa, on vahva luonne ja vieläkin vähän kuohahtelee, mutta nyt voi jo jutella kaikesta ja raivonkin hetkellä tolkku pysyy mykana. Itse tiedät parhaiten onko tarvetta tutkimuksille. Ihmiset on erilaisia ja toiset vaan on temperamenttisempia ( meidän perheessä esim 3/4), kaikkea EI tarvi patologisoida eli jätä nää autismikirjot huuteleen omiaan. Se on tän palstan perusratkaisu kaikkeen. Sen kummemmin en osaa auttaa: sitkeyttä, murrosikä helpottaa ja on tärkeintä että välit säilyy edes jotenkin.
Ihana! :D Sitä odotellessa sitten......
erään 14-vuotiaan äiti
Poika vetää mitä ilmeisimmin huumeita ja on vain ajan kysymys milloin se tekee Aviciit, joten varo vaan...!!!
Alue: Aihe vapaa
Tuiskahtelu on murrosikäiselle normaalia, mutta kahden vuorokauden mittainen raivoaika ei. Käyttäytyykö kuitenkin koulussa ym ok? Mielestäni voisit joka tapauksessa keskustella asiasta vaikkapa koulupsykologin kanssa.