Mitä asioita tai tapoja vihasit lapsuudenkodissasi?

Vierailija kirjoitti:

Konemaista suorittamista koulussa ja harrastuksissa. Pahalle henkiselle ololle ei oikein riittänyt ymmärrystä, vaan piti "ottaa itseään niskasta kiinni" ja ahdistukseen sanottiin "lopeta ahdistuminen". Vanhemmillakin oli henkisesti paha olla ja sen vaistosi jo teini, mutta ei sillekään mitään tehty tai haettu apua, vaan pakotettiin vaan itseään ponnistelemaan. 

Pääsin kaikista mielenterveyden ongelmista eroon 3kk sisällä kotoa muutosta, kun lähdin yliopistoon. En oikein vieläkään tykkää saada vanhempiani kylään, koska heidän ongelmansa ja lapsuudenkodin ahdistus tuntuvat ikään kuin seuraavan kutsumattomana vieraana perässä. Se ikään kuin huokuu heistä.

Hienoa, että olet selvinnyt!!

Ensimmäiset 10v olimme rutiköyhiä,kylän kurjimmat,viha liian vahva sana. Mut koulun jälkeen sai esim lähteä myymään äidin tekemiä luutia, tinki maitoa naapuruston maataloista oli joka iltainen tehtävä,ennen koulun ikää joskus aamullakin. Vaatteet kiersi isommalta pienimmälle jne.

Eniten on jäänyt mieleen vähävaraisuus ja sen tuomat mielenterveys ongelmat. Jotka itse koin välinpitämättömyytenä. Kumpikaan vanhemmista ei ole enne. Aikuisikää sanonut välittävänsä tai olevansa ylpeä minusta.

Omille lapsille sanon joka päivä jotain hyvää ja kannustavaa. Rahaa ei ole liikaa, mutta niin ettei keltään puutu mitään mitä tarvitsee.

Olin ainoa lapsi, joten olin joskus tosi yksinäinen. Kavereiden kanssa ajan viettämiseni on isäni mielestä joskus ärsyttävää. Pitääkö aina olla jossain luuhaamassa. Olisi siis ollut parempi olla yksin kotona. Tavarat piti olla omassa huoneessani yläkerrassa. Alakoululaisena alitajuisesti toin tavaraa alakertaan missä muutkin perheen jäsenet oli, mutta se oli huono juttu. Olisi kai pitänyt yksin omassa huoneessa leikkiä ja touhuta. Oman lapsen kohdalla en tee näitä virheitä. Lapsi saa tuoda tavaroitaan olohuoneeseen ja isompana kaverit on varmasti tervetulleita.

Vihaaminen on omalla kohdalla ehkä liian vahva sana, mutta seuraavista asioista en pitänyt.

Vanhempien piti aina ensin varmuuden varaksi sanoa ei pyyntöihin. Eli jos kysyin saanko mennä vaikka leirille, niin ensin vastaus oli ei. Ja sitten puolen tunin kuluttua asiaa mietittyään vastasivat sen oikean vastauksen.

Lasten vähättely ettei meistä tulisi ylpeitä. Jokainen meistä lapsista menestyi eri asioissa ja kaikki koulussa. Mutta esimerkiksi siskon menestystä reaaliaineissa, arvioitiin niin, että koska hän on hyvä kirjoittamaan hän saa parempia arvosanoja ihan kirjallisten kykyjen ansiosta. 

Piilotettu tyttöjen ja poikien asettaminen eriarvoiseksi. Olin perheen vanhin poika, joten minua arvostettiin enempi kuin siskojani. Sain siis enempi vapauksia ja oikeuksia. 

Kun vertaa ketjun muihin kirjoituksiin niin nämä on pieniä asioita.

Moittimista, ei koskaan kehumista.

Jatkuvaa ankaruutta ja arestissa oloa.

Äitipuoltani.

Vihasin väkivaltaa ja kännisiä ihmisiä.

Minuun kohdistettiin perheessäni jatkuvasti henkistä, fyysistä (3 perheenjäsentäni hakkasi minua) ja seksuaalista väkivaltaa (2 perheenjäsenistäni käytti seksuaalisesti hyväkseen), ja osalle maistui ryyppykavereineen viina liian hyvin ja toiset tyytyivät huumeisiin.

Tänä päivänä olen onnellinen että olen ylipäätään elossa, ja pahemmin en uusille tuttavuuksille lapsuudenperheestäni puhu vaikka puheeksi tulisi.

Yleinen ankeus ja ilottomuus. Oltiin kovin kunnollisia. Kaikenlainen nuukailu ja harmaus/ilottomuus oli suoranainen hyve.

Hyi helvetti! Nykyään järkytän äitiäni pitämällä ripsienpidennyksia vaikka niihin menee raha turhaan =)

Sitä, että me lapset saimme olla yleisönä ja sijaiskärsijöinä vanhempieni parisuhdedraamassa. Vaikka varsinaisia "kohtauksia" saattoi olla välillä vain yksi tai kaksi vuodessa, ne silti leimasivat minun elämääni. Ilmapiiri kiristyi ja sen kärjistymistä odotti. Sitten oli huutoa ja nimittelyä ja hillumista, juomista ja uhkailua. Sitten se yhtäkkiä loppui taas ja piti olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sitten sama uudestaan jonkin ajan päästä.

Vanhempani olivat aika pitkälle omissa maailmoissaan eli pää työasioissa tai parisuhdeasioissa. Ei meihin lapsiin taidettu persoonina, ihmisinä kiinnittää juuri mitään huomiota leikki-iän jälkeen. Meitä asui viisi samaa taloa, mutta kaikki olimme jotenkin yksin silti.

Ja sitten minusta tuli alapeukuttaja. Pahan olon kierre jatkuu. Kostan syyttömille.

Äidin jatkuvaa mykkäkoulua, henkistä ja fyysistä väkivaltaa.