Mitä asioita tai tapoja vihasit lapsuudenkodissasi?
Kärsin itse herkkänä lapsena siitä ettei meillä koskaan pyydetty anteeksi keltään,mitään.
Lisäksi minua harmitti se,etteivät vanhemmat koskaan sanoittaneet olevansa lapsistaan ylpeitä.
Olen pitänyt huolen,etten toista samoja "virheitä" omieni kanssa.
Kommentit (31)
2 jatkaa: Ei käytetty sanoja kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Ne olivat melkein yhtä kiusallisia sanoja kuin rakastaa.
Ei halattu.
Ryyppääminen, vanhempien riitely, en saanut huomiota, uskonto.
Vanhoillislestadiolaisuus, sitä inhosin lapsuudenkodissani sydämeni pohjasta.
Ei tehty ikinä mitään perheenä, vanhemmat eivät kehuneet ja lasten kavereita vähäteltiin ja tukea kaverisuhteiden muodostamiseen ei ollut. Harrastuksiin ei saanut olla, kun tuli vaivaa kuskaamisesta. Lapsethan sen maalla asumisen valitsi...
Ihan samat kuin ap ja ykkönen.
Olen yrittänyt ajatella, että sodan vammauttama mieli äitini isällä on vammauttanut myös äitini ja hänen sisarustensa mielen ja tunne-elämän. Nyt olisi aika katkaista tämä perintö. Vaikeaa. Mutta mahdollista.
Keväisin puutöihin joutuminen. Näin jälkeenpäin menisin mielelläni, mutta silloin (11-16-vuotiaana) oli kamalinta pakkopullaa ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Me lapset saimme selkäämme.
Tiesitkö, että vanhemmat nauttivat siitä? Seksuaalisesti.
Juopottelu
Vähäinen rakkauden ja hyväksynnän osoitus
Löyhät säännöt mutta ahdistava kuri = koskaan ei tehnyt oikein
Puhumattomuus
Harrastuksiin ja koulutöihin painostaminen
Narsistiäitiä puolustava isä
Lasta ei kuunneltu, olin ilmaa
Vanhemmat eivät koskaan kehuneet tai olleet ylpeitä meist lapsista. Tunteista ei puhuttu eikä mistään muustakaan asiasta. Äitini yritti kasvattaa minusta miehen palvelijaa, hän oikeasti oli sitä mieltä että naisen on passattava miehiä. Hän melkein teki minusta miesvihaajan.
No en minä varsinaisesti vihannut mitään.
Aamupuuroa inhosin ja monia ruokia. Nykyisin aikuisena en syö aamiaista koskaan enkä niitä inhokkiruokiakaan. Mutta ei voi ainakaan sanoa, etteikö olisi maistettu ja kasvatettu kokeilemaan :D
Se kun äitini hoki, että ”sitten kun te tytöt muutatte kotoa pois” tai kun äiti tilitti, että ”isänne halusi lapsia - minä en” tai kun äiti sanoi ”sitten kun isänne kuolee”.
Viikonlopputissuttelua.
Vanhempien riitelyä.
Huutamista minulle.
Syyllistämistä ihan ihme jutuista: sain usein kuulla teininä vertailemista musikaaliseen kaveriini, voivoi kun minä en koskaan mennyt pianotunneille kun olisihan se nyt niin hienoa ollut. Hei haloo, ei kai arka ekaluokkalainen edes osaa etsiä mistään pianonsoiton opettajaa itselleen, puhumattakaan siitä että uskaltaisi soittaa tälle. Muutenkin taitaa vanhempien homma olla tuo harrastukseen ilmoittaminen.
Konemaista suorittamista koulussa ja harrastuksissa. Pahalle henkiselle ololle ei oikein riittänyt ymmärrystä, vaan piti "ottaa itseään niskasta kiinni" ja ahdistukseen sanottiin "lopeta ahdistuminen". Vanhemmillakin oli henkisesti paha olla ja sen vaistosi jo teini, mutta ei sillekään mitään tehty tai haettu apua, vaan pakotettiin vaan itseään ponnistelemaan.
Pääsin kaikista mielenterveyden ongelmista eroon 3kk sisällä kotoa muutosta, kun lähdin yliopistoon. En oikein vieläkään tykkää saada vanhempiani kylään, koska heidän ongelmansa ja lapsuudenkodin ahdistus tuntuvat ikään kuin seuraavan kutsumattomana vieraana perässä. Se ikään kuin huokuu heistä.
Olisi hyvä tehdä ketju ”vanhempien teinijutit - asioita, joita et olisi halunnut kokea tai nähdä”.
Ei ollut sääntöjä.
Mutta valitettiin, jos tehtiin väärin.
Ei nukkumaanmenoaikoja, ei ruokailuaikoja, ei käsketty pesemään hampaita, ei tarkistettu läksyjä.
Herkkujen tyrkyttäminen.
Ei työelämän mallia.
Ei hyvää parisuhteen esimerkkiä.
Väkivallan pelko.
Ei puhuttu tulevaisuudesta.
Perheen ulkopuolisiin varautunut suhtautuminen.