Lue keskustelun säännöt.
Oletteko kokeneet koskaan täydellistä tyhjyydentunetta?
25.04.2018 |
On kellään ollut sellaista hetkeä jolloin oma olemassaolo on täysin tyhjää vaan ja ainut ajatus on että miksi olen täällä ja mitä varten kun on vain tyhjyyttä?
Kommentit (41)
Ei tuollaista tyhjyyden tunnetta. Mutta on ollut tyhjyyden tunne, jossa kaikki ympärillä katosi ja leijuin vain jossain epämääräisessä pimeässä ja hiljaisessa tilassa, jossa ei ollut mitään eikä ketään. Tämä tapahtui vuotoshokissa hetkeä ennenkuin menetin tajuntani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehhkä ihmisissä on paljon tiedostamaattaan tyhjyyttä, kosska internet nyt kuitenkinn tyydyttää ihmisen edes jollain tasolla harhaiisesti, sitten toinen äääripää on se ihmiseen elämä on mennyt niiin että he ovat kävelleet ohi käsityskykynsä ja tekeevät sen mitää heiltä odotetaan tekevään, mutta inhimilllisyyden perimmmäinne kysymys on kuitenkin ehhkä siinä etttä ei ole ittseriiittoinen vaan...
Eräs kaunis päivä tajusin että elämäni oli ja on täysin arvotonta minulle itselleni. Se oli valaistumisen hetki.
Täytyy sanoa, että ei ole minkäänlaista kokemusta tuollaisesta. Taidan olla onnekas.
N31
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että ei ole minkäänlaista kokemusta tuollaisesta. Taidan olla onnekas.
N31
Autuaan tietämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs kaunis päivä tajusin että elämäni oli ja on täysin arvotonta minulle itselleni. Se oli valaistumisen hetki.
Niiin varmaan ehkä osaaltaan johtu siitä ettei ihmiselllä ole enää aikaa muodostaa mitään käsityksiä, ihminenn sidotaan kaikkeen ja kaikki on todeellisuuusdessa vain tuulen huuuhtomaa.
Tän yliopisto-opiskelun kanssa on toi tunne. Kestää varmaan valmistumiseen asti jos ees valmistun milloinkaan. T: M24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viime vuosiin asti oli sisällä aina lämmin tunne. Oli aina jotain mitä odottaa, ja jotain mistä nautti. Nyt on sisällä pelkkää kylmyyttä. Ei enää mitään mitä odottaa, pelkkä hyytävä tunne kaiken tyhjyydestä.
Kun liian moni asia ja ihminen poistuu elämästä, kuolee sisäpuolelta jo etukäteen.
Sama. Olen mennyt todella alas. Luulen kyllä että tiedostan mitkä kaikki tekijät tähän ajoi. Tuli mieleen tänään, että miksi täältä maailmasta poistuu tai jotenkin kuin temmataan pois nuorinakin aina ne hyvät ihmiset ja ihanat persoonat, joilla on kaikki hyvin ja joilla on paljon tehtävää täällä. Minne ne menee? Onko jossain joku heidän arvoinen paikka.. Ihan kuin kaikki tyhjänpäiväiset ja keskeinkertaiset, ilkeät ja pahat ihmiset olisi vain tarkoitettu tänne tuhoamaan toistensa elämiä mahdollisimman paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki on lopulta vain tuulen tavoittelua ja kohta sekin loppuu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuosiin asti oli sisällä aina lämmin tunne. Oli aina jotain mitä odottaa, ja jotain mistä nautti. Nyt on sisällä pelkkää kylmyyttä. Ei enää mitään mitä odottaa, pelkkä hyytävä tunne kaiken tyhjyydestä.
Kun liian moni asia ja ihminen poistuu elämästä, kuolee sisäpuolelta jo etukäteen.
Näin se on. Ennen minulla oli aina jotain, mitä odottaa innolla. Halusin opiskelemaan, halusin löytää miehen, halusin lapsen, halusin toisenkin lapsen. En ikinä onnistunut pääsemään kunnolla työmarkkinoille ja se on minulle ihan hirveä häpeä. Lapsia rakastan yli kaiken. Mies halusi "vain" kaksi ja ainoa mitä odotan on lasten kasvaminen ja muuttaminen pois kotoa ja sitäkin odotan kauhulla. Sitten minulla ei todella ole enää mitään. Olen lukenut erilaisia elämäntaidon kirjoja ja kerran tajuntaani oikein jysähti, että olen liian luuseri lukemaan edes niitä. Niissä kun sanottiin "totta kai ihmiset väsyvät, kun työelämässä on rankkaa", "sinusta tuntuu, että vain epäonnistut, mutta todellisuudessa hoidat työsi hyvin", "onneksi voit jutella ystäviesi kanssa" jne. jne. Entä kun ei ole töitä, ei ole ystäviä? Missä ovat ne kirjat, jotka on tarkoitettu ihan oikeasti syrjäytyneille, ei niille, joiden ongelmat ovat tyyliin "vähän väsyttää ainainen samppanjan juominen edustustilaisuuksissa"? Miten meitä todella luusereita voisi auttaa eteenpäin?
Itse olen opetellut nauttimaan syrjäytyneen elämästä. Vapautta riittää, voi tehdä oikeastaan ihan mitä haluaa, mitä pienillä resursseilla pystyy. Liikkumaan luonnossa, kasvattamaan kasveja, huolehtimaan ihmisistä ja paikoista. Askartelemaan, kierrättämään ja vaikuttamaan. Läheiseni kokevat sen turvallisena, kun tietävät, että olen aina hädän tullen tavoitettavissa ja valmis auttamaan. Onhan se statuksellisesti tosi noloa, mutta koen elämän mielekkäämmäksi sellaisissa paikoissa, missä ei tarvitse erityisesti kilpailla olemassaolostaan. Työelämässä joutuu aina jonkinnäköiseen riepotukseen ja myymään omat arvonsa.
Kuulostaa minusta kyllä ihanalta. Olen alkanut ajatella, että ehkä minulle on tehnyt vain hallaa se ajattelu, että kyllä minäkin sitten joskus, kyllä minä voin mitä vaan, kun haluan jne. Nyt olen alkanut ajatella, että hei, kyllä minä vaan olen enemmän tai vähemmän syrjäytynyt, miksi ihmeessä sitä asiaa pitäisi jotenkin peitellä ja selitellä paremmaksi? Mieheni on juuri työelämässä hyvin menestynyt ja tuntuu, että kyllä siinä pyörityksessä ihminen vain muuttuu, eikä aina parempaan suuntaan. En oikeastaan edes haluaisi mihinkään uraputkeen. Haluaisin kyllä keksiä jonkin keinon tienata alkeellisen elantoni, mutta nykyisin tuntuu, että työelämä on sitä, että täysillä pitää tykittää ja olla ihan pro, tavallinen vajavainen ihminen on sieltä ajettu pois.
Mutta tosiaan aiemmin minulla oli ihan omituisen suuria unelmia, joita suorastaan kehotetaan haaveilemaan noissa kirjoissa. Mutta mielestäni ne vain syövät itsetuntoa, eivät innosta eteenpäin. Kun lähtee ihan oikeasti tasolta nolla monissa asioissa, on minusta aika kyseenalaista kehottaa tällaista ihmistä asettamaan itselleen suuria tavoitteita oman yrityksen pyörittämisestä tms. Kyllä sen käsityöyrittäjän on ensin opeteltava ketjusilmukka sen sijaan että piirretään haavekuvia omasta putiikista. Luulen, että minun mielenterveydelleni on parempi ihan suoraan myöntää, että pieleen on mennyt monessa asiassa ja lähteä eteenpäin ihan pienistä asioista. Tuntuu, että ihan oksettaa lähteä edes haaveilemaan mitään suurta ja innostavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30-40 ikävuosien välillä toi oli tuttu tunne. Välillä tuli tunne kuin maa altani olisi vajonnut ja olisin pudonnut tyhjyyteen, jossa ei mitään. Vaikein tunnetila, jonka olen kohdannut. Jouduin työstämään tunnettani paljon, miettimään sen alkuperää. Sittemmin ehkä myös aika ja ikääntyminen hoiti tunteen pois.562
Elättilätti kirjoitti:
Koko keskustelupalsta on yksinhuoltajasossupummien ruikutuspalsta. Mitään järkevää tai yhteiskuntaan tai talouteen liittyvää ei täällä näy. Syystä, että kukaan ei ymmärrä niistä yhtään mitään. Elämä pyörii näillä niin viisaiksi mielletyillä yksinhuoltajasossupummeilla oman perseen ympärillä. Tällainen pummiyhteiskunta romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Pummit olettavat rahan tulevan jostain maagisesta lähteestä siihen sossun taikaseinään, josta saa rahaa vetää. Opettelisitte edes talouden perusasiat. Julkinen sektori ei ole veronmaksaja vaikka sossut niin valehtelevat. Nehän saavat palkkansa verovaroista. Me nettoveronmaksajat maksamme koko paskan. Suomessa saa sossupummailla ja tehdä pentuja toisten piikkiin. alkaa kyllästyttämään tämä riisto. Vastatkaa tekemisistänne itse. Opitte elämästä jotain tai sitten ette. Yksinhuoltajat ovat tämän sossuyhteiskunnan suosikkielättejä.
Kyllä se taidan olla minä joka sinunkin mielenterveyshoitosi maksan, hyvätuloisena yksinhuoltajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elättilätti kirjoitti:
Koko keskustelupalsta on yksinhuoltajasossupummien ruikutuspalsta. Mitään järkevää tai yhteiskuntaan tai talouteen liittyvää ei täällä näy. Syystä, että kukaan ei ymmärrä niistä yhtään mitään. Elämä pyörii näillä niin viisaiksi mielletyillä yksinhuoltajasossupummeilla oman perseen ympärillä. Tällainen pummiyhteiskunta romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Pummit olettavat rahan tulevan jostain maagisesta lähteestä siihen sossun taikaseinään, josta saa rahaa vetää. Opettelisitte edes talouden perusasiat. Julkinen sektori ei ole veronmaksaja vaikka sossut niin valehtelevat. Nehän saavat palkkansa verovaroista. Me nettoveronmaksajat maksamme koko paskan. Suomessa saa sossupummailla ja tehdä pentuja toisten piikkiin. alkaa kyllästyttämään tämä riisto. Vastatkaa tekemisistänne itse. Opitte elämästä jotain tai sitten ette. Yksinhuoltajat ovat tämän sossuyhteiskunnan suosikkielättejä.
Kyllä se taidan olla minä joka sinunkin mielenterveyshoitosi maksan, hyvätuloisena yksinhuoltajana.
Sen tyhjyyden voi täyttää vain Jeesus ja usko. Se tyhjyys aiheutuu siitä, ettei mikään materia täytä sitä rakkauden kaipuuta.
Vierailija kirjoitti:
Sen tyhjyyden voi täyttää vain Jeesus ja usko. Se tyhjyys aiheutuu siitä, ettei mikään materia täytä sitä rakkauden kaipuuta.
Aamen. Toki ihminen voi väliaikaisesti täyttää tyhjyyttä monenlaisin asioin, siis ihan hyvin ja arvokkainkin asioin, mutta Jeesus on se, joka pysyy ikuisuuteen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Kerran oli voimakas tyhjyyskohtaus. Heräsin talvella pimeässä huoneessa päiväunilta. Makasin sängyllä ja tunsin olevani pelkkää tyhjää ja kuoret siinä sängyllä. Tuolloin elämässäni oli olo, etten ollut valinnut oikeita valintoja ja olin taitekohdassa. Elämä tuntui täysin tyhjältä. En muista kauanko tuo kohtaus kesti, mutta mitään sellaista en ole kokenut toiste. Ihan kuin oma itse olisi kadonnut kuorien sisältä.
Juuri tällainen oli minunkin tyhjyyden tunne, osasit oikein kuvata mitä on kun on täydellinen tyhjyys päällä ja se tuli aivan yhtä- äkkiä, tavallaan kamala kokemus, mutta samalla en antaisi kokemusta pois.
Ap.
Mielenkiintoinen tämä ketjun aihe. Olen nuorempana kuullut puhuttavan tyhjyyden tunteesta, ja joskus jossain masennus-/ahdistustestissä oli kysymys "tunnetko koskaan olosi tyhjäksi?" tms. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitetaan.
Onkohan niin, että tuohon tyhjyyden kokemukseen pätee se sama, mitä sanotaan rakastumisesta, että jos ei ole varma että on kokenut sen, niin se on merkki siitä, ettei ole...
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin joskus kokea sellaisen tunteen että sais aivot pois päältä, Mä en jaksaisi ajatella koko ajan kaikkea mahdollista, ja useimmiten kun pitäis nukkua niin päässä pyörii vaan kaikki negatiivinen ja mitään ratkaisua ei saa, eikä sitten saa nukuttuakaan.
Itseäni auttoi että katkaisin ajattelun. Ihan tylysti virta pois tyyppisesti - en ajattele!
Alkuun tosi outoa, pää löi tyhjää että mitä sitten ajattelen kun en saa murehtia ja pelätä tulevaa tai katua mennyttä. Energia meni hokemiseen: en ajattele. Ajattelen vaikka mitä kaupasta tai ollappa Michel Knight Ihmeautossa tai ihan mitä vaan.
Murehdi en. Kaikki tapahtuu jos tapahtuu js etukäteen en voi mihinkään vaikuttaa.
Itse olen opetellut nauttimaan syrjäytyneen elämästä. Vapautta riittää, voi tehdä oikeastaan ihan mitä haluaa, mitä pienillä resursseilla pystyy. Liikkumaan luonnossa, kasvattamaan kasveja, huolehtimaan ihmisistä ja paikoista. Askartelemaan, kierrättämään ja vaikuttamaan. Läheiseni kokevat sen turvallisena, kun tietävät, että olen aina hädän tullen tavoitettavissa ja valmis auttamaan. Onhan se statuksellisesti tosi noloa, mutta koen elämän mielekkäämmäksi sellaisissa paikoissa, missä ei tarvitse erityisesti kilpailla olemassaolostaan. Työelämässä joutuu aina jonkinnäköiseen riepotukseen ja myymään omat arvonsa.