Ystäväsi pettää. Kerrotko puolisolle?
Monia vuosia sitten ystäväni kertoi minulle tilanteista, joissa oli päätynyt panemaan parisuhteensa ulkopuolella. Näitä sattui parikin. Tuolloin ajattelin ystäväni ennen pitkää kuitenkin eroavan, joten en edes ajatellut sekaantua hänen parisuhteeseensa kertomalla puolisolle. Lisäksi se, että olin ystäväni uskottu, oli minulle tärkeämpää, kuin yleinen moraali. Mutta olisitko sinä kertonut? Tai kertoisitko, jos nyt saisit tietää tällaisesta? Mielipiteitä, kommentteja, spekulaatioita?
En siis vieläkään ole varma, teinkö oikein. Pariskunta on nykyään jo naimisissa, ja nyt en todellakaan aio enää kertoa. Ystävä on paras, joka minulla on.
Kommentit (96)
En todellakaan kertoisi, kuten en kertoisi ystävällenikään, jos hänen puolisonsa pettäisi. Toisten parisuhteisiin parempi olla puuttumatta.
Ystäväsi kevensi taakkaansa sinulle ja se oli siinä. Asia on ollutta ja mennyttä, joten ei kannata enää puhua koko aiheesta. Ihmettelen, miksi yleensäkään enää edes mietit koko asiaa, pitäisikö sinun hankkia jotain muuta sisältöä elämääsi. Vai onko ystäväsi pahoittanut mieltäsi ja haluat ehkä kostaa, koska häneltä ei riitä enää huomiota ysyävyyssuhteellenne.
Vierailija kirjoitti:
En kertoisi, mutta ilmaisisin kyllä että teko ei ole hyväksyttävää ja kehottaisin miettimään parisuhdetta uudelleen jos pitää hakea seksiseuraa toisilta. Jos käytös olisi jatkuvaa ja pettämiset toistuisivat paljon saattaisin kyllä sanoa että miten epäluotettava ja piittaamaton ihminen on miestään kohtaan. Kun oikeasti mennään niille rajoille ettei tekoa kaduta ja sitä tehdään miettimättä toisen tunteita en uskoisi ystävän olevan täysin lojaali minullekaan ja voisin sanoa että kerron miehelle. Onneksi ystäväpiirissäni ei ole tuollaista menoa ainakaan toistaiseksi ollut.
Tilanteissa joissa petetään pitkään eikä kaduta, liitossa on usein paljon muutakin vinksallaan. Esimerkiksi oman tuttavani kohdalla miehellään on alkoholiongelma, peliriippuvuus ja lisäksi kieltäytyy seksistä. Olen kertonut että minun mielestäni on ylipäätään ajan hukkaa pysyä yhdessä, kun hommat on noin pielessä. Jostain syystä kuitenkin pysyvät ja nainen (tai ehkä molemmat) hakee sitten seksiä muualta. Tarvitsisin jonkin koulutuksen, että voisin tuollaista liittoa alkaa sivusta hoitelemaan millään lailla paremmaksi. Itse ovat soppansa keittäneet.
Ihmiset eivät kerro koskaan KAIKKEA. Voit tietää pettämisestä, mutta ehket tiedä siitä, mistä kaikesta se johtuu. Ei elämä ole mustavalkoista! On tosi monenlaisia tapoja olla ja elää parisuhteessa, eikä niistä kaikista nyansseista avauduta vaikka jonkun osan saisitkin tietoosi. Toisten parisuhde ei kuulu muille, ja pidän näitä moraalisaarnaajia ja totuudentorvia todella yksinkertaisina ihmisinä, suurin osa lienee myös hyvin nuoria ja vailla sen moninaisempia kokemuksia ihmissuhteista. Se että itse haluaisi tietää puolison pettämisistä ei ole riittävä syy tyrkyttää moraalisanomaansa muillekin. Yllättävän moni EI HALUA TIETÄÄ, sitä voi olla hankala tajuta jos tarkastelee tällaisia kysymyksiä vain siitä vinkkelistä, että "totuus on kaiken yläpuolella" ja itse kuvittelisi haluavansa tietää vastaavassa tilanteessa. Se kun ei ole mikään totuus.
Varmaan sanoisin ensin ystävälle, että kerron miehelle jos hän ei kerro itse. Voihan olla, että on jo tuon tehnyt, ellette ole asiasta keskustelleet sen jälkeen?
Minusta olisi ihan ok, että jos menisin pettämään ja olisin itse niin raukka etten pystyisi kertomaan, niin sen saa kyllä sitten joku muu tehdä mun puolestani. Tulee ilmi kuitenkin jossain vaiheessa.
En kertoisi enkä kertonut. Kyseessä paras ystäväni eikä tilanne ollut mikään "panenpa huvikseni kaikkea mikä liikkuu". Mä koen, että mun kuuluu defaulttina olla ystäväni puolella, toki voisin joissain tilanteissa ehdottaa, että kertoisi miehelleen. Ko. tilanteessa siinä ei olisi ollut mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sanoisin ensin ystävälle, että kerron miehelle jos hän ei kerro itse. Voihan olla, että on jo tuon tehnyt, ellette ole asiasta keskustelleet sen jälkeen?
Minusta olisi ihan ok, että jos menisin pettämään ja olisin itse niin raukka etten pystyisi kertomaan, niin sen saa kyllä sitten joku muu tehdä mun puolestani. Tulee ilmi kuitenkin jossain vaiheessa.
Oletteko miettineet tilannetta tuosta eteenpäin kun olisitte kertoneet? Ehkä ette tiedä kaikkea heidän liitostaan? Ehkä miehellä on mielenterveysongelmia? Saatuaan tietää pettämisestä, mies menee ja tappaa perheen lapset kostoksi. Oletteko valmiita miettimään omaa osuuttanne tapahtumiin loppu iän? Itse en ole.
Ihan ihmeellisiä "kavereita" täällä. Onko kaverien tarkoitus tosiaan olla neutraaleja sivustakatsojia ja myötäilijöitä? En kyllä itse ainakaan tekisi tuollaisilla mitään. Eri asia tietenkin jos kaveri/tuttavapiiriin on eksynyt jo valmiiksi vinksahtaneita joiden asioihin ei muutenkaan halua puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on selkeästi naisen pohdintaa ja kiusaus kertoa, koska miesressukkaa on tässä nyt huijattu.
Toisinpäin tilanne, jossa olisi miesystävykset kyseessä ei olisi ikipäivänä puhettakaan, että toisiaan kavaltaisivat.
Minulle kävi vuosia sitten niin, että elin uskottomassa suhteessa jo valmiiksi, humalassa lopulta itsekkin petin ja kaverini (kyllä siis joo yllätysyllätys tyttökaverini) meni kertomaan miehelleni. Sen jälkeen elin hetken sekä uskottomassa, että väkivaltaisessa suhteessa.
Ei kaverit kavalla toisiaan! Onko sinulla kaverisi miestä kohtaan jotain tunteita kenties?
Ap: mä vaan spekuloin, en missään tapaukses kerro näin vuosia myöhemmin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sanoisin ensin ystävälle, että kerron miehelle jos hän ei kerro itse. Voihan olla, että on jo tuon tehnyt, ellette ole asiasta keskustelleet sen jälkeen?
Minusta olisi ihan ok, että jos menisin pettämään ja olisin itse niin raukka etten pystyisi kertomaan, niin sen saa kyllä sitten joku muu tehdä mun puolestani. Tulee ilmi kuitenkin jossain vaiheessa.
Oletteko miettineet tilannetta tuosta eteenpäin kun olisitte kertoneet? Ehkä ette tiedä kaikkea heidän liitostaan? Ehkä miehellä on mielenterveysongelmia? Saatuaan tietää pettämisestä, mies menee ja tappaa perheen lapset kostoksi. Oletteko valmiita miettimään omaa osuuttanne tapahtumiin loppu iän? Itse en ole.
Mitä hemmettiä. Ei se nyt sen kertojan tai pettäjänkään vika ole jos toinen on latvasta laho?! Jos on noin hullu, niin sitten kannattaa juosta jo reippaasti ennen kuin pettää, tai hankkii niitä lapsia.
Kyllä nyt oletan, että jos sanoo asiasta ensin kaverille, niin tämä kyllä kertoo jos on jotain noin raskaasti vaikuttavia tekijöitä. Ihmeellisiä maton alle lakaisijoita koko av täynnä.

Ei tietenkään ole, mutta ihan rehellisesti, pystyisitkö olemaan syyttämättä itseäsi, jos käynnistäisit tuollaisen tapahtumasarjan? Minä en. Ja yleensä perhesurmaajista on sanottu, että ei olisi koskaan uskonut että henkilö tekee sellaista. Et voi tietää etukäteen kenellä napsahtaa. En halua sotkeutua tuollaiseen. Ei ole minun asiani. Voin sanoa, että mielestäni teidän kannattaisi erota tai hakeutua parisuhdeterapiaan. Näen että tämän jälkeen vastuuni asiasta on loppuun käsitelty, eikä jatko kuulu minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ihmeellisiä "kavereita" täällä. Onko kaverien tarkoitus tosiaan olla neutraaleja sivustakatsojia ja myötäilijöitä? En kyllä itse ainakaan tekisi tuollaisilla mitään. Eri asia tietenkin jos kaveri/tuttavapiiriin on eksynyt jo valmiiksi vinksahtaneita joiden asioihin ei muutenkaan halua puuttua.
Ei, kavereiden kuuluu tietenkin olla sellaisia jotka puukottavat sinua selkään kun kuvittelet voivasi uskoutua heille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sanoisin ensin ystävälle, että kerron miehelle jos hän ei kerro itse. Voihan olla, että on jo tuon tehnyt, ellette ole asiasta keskustelleet sen jälkeen?
Minusta olisi ihan ok, että jos menisin pettämään ja olisin itse niin raukka etten pystyisi kertomaan, niin sen saa kyllä sitten joku muu tehdä mun puolestani. Tulee ilmi kuitenkin jossain vaiheessa.
Oletteko miettineet tilannetta tuosta eteenpäin kun olisitte kertoneet? Ehkä ette tiedä kaikkea heidän liitostaan? Ehkä miehellä on mielenterveysongelmia? Saatuaan tietää pettämisestä, mies menee ja tappaa perheen lapset kostoksi. Oletteko valmiita miettimään omaa osuuttanne tapahtumiin loppu iän? Itse en ole.
Mitä hemmettiä. Ei se nyt sen kertojan tai pettäjänkään vika ole jos toinen on latvasta laho?! Jos on noin hullu, niin sitten kannattaa juosta jo reippaasti ennen kuin pettää, tai hankkii niitä lapsia.
Kyllä nyt oletan, että jos sanoo asiasta ensin kaverille, niin tämä kyllä kertoo jos on jotain noin raskaasti vaikuttavia tekijöitä. Ihmeellisiä maton alle lakaisijoita koko av täynnä.
Ei tietenkään ole, mutta ihan rehellisesti, pystyisitkö olemaan syyttämättä itseäsi, jos käynnistäisit tuollaisen tapahtumasarjan? Minä en. Ja yleensä perhesurmaajista on sanottu, että ei olisi koskaan uskonut että henkilö tekee sellaista. Et voi tietää etukäteen kenellä napsahtaa. En halua sotkeutua tuollaiseen. Ei ole minun asiani. Voin sanoa, että mielestäni teidän kannattaisi erota tai hakeutua parisuhdeterapiaan. Näen että tämän jälkeen vastuuni asiasta on loppuun käsitelty, eikä jatko kuulu minulle.
Miten niin käynnistäisin.
Hän sen käynnisti jo levittelemällä ensin limaista reikäänsä randomeille ja leuhkimalla tästä kyvystään myöhemmin minulle.
No hyvä jos sinä pystyisit ajattelemaan että et vaikuttanut mitenkään siihen miten tapahtumat etenivät. Itse en pystyisi noin ajattelemaan, vaan miettisin olisiko lapset jääneet henkiin jos olisin ollut hiljaa. Nämä ei ole edes harvinaisia tilanteita. Joka vuosi Suomessa kuolee kymmeniä naisia ja muutamia lapsia näissä tilanteissa. Omaan lähipiiriinikin on sattunut kaksi tapausta, joissa mies ampui vaimonsa. Pidän oikeutenani olla puuttumatta toisten parisuhdeongelmiin. Teille nuoremmille nämä ehkä tuntuu vielä utopistisilta asioilta, joita tapahtuu vain elokuvissa, mutta valitettavasti ovat ihan todellisia asioita.
Ai siitä huolimatta on tärkeintä vaan käydä hinkkaamassa itseään randomeihin, vaikka asettaisi lapsensa kuolemanvaaraan? o_O
Turha etsiä logiikkaa sieltä mistä sitä ei löydy (muijan päistä).

No mutta se ei ole minun asiani. Sehän on sen naisen oma asia, josta taas en ole vastuussa. Olen vastuussa omista tekemisistäni.

No tuolla logiikalla olet vastuussa miehenkin kuolemasta, jos hän tekee itsarin luullessaan itseään huonoksi ihmiseksi vertailukohtana saasta jonka näkee timanttina. Ja olet vastuussa myös jos hän tekee itsarin kuullessaan uutiset tai jos hän kuulee ne muuta kautta ja sinulta kuullessaan ei olisi tehnyt tai jos kertomalla olit pelastanut hänet hengitysongelmilta koska hän olisi lähtenyt hometalosta uutiset kuultuaan ajoissa.
NIIN MUISTAKIN SITTEN ETTÄ SINÄ OLET VASTUUSSA!!!!!
En tietenkään kertoisi, enkä edes miettisi tuommoisia vuosien takaisia.

Aika helppoa jos ei mieti paljon muutakaan.

Tiedän vain sen, että syyttäisin itseäni jos mies uutisen kuulleessaan sekoaisi ja vahingoittaisi perhettään. En ymmärrä miksi siitä tarvitsee kiihtyä noin kovasti. Jotenkin huolestuttavaa tuokin että kuvitteellinen tilanne pettämisestä saa tuollaisen raivon valtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sanoisin ensin ystävälle, että kerron miehelle jos hän ei kerro itse. Voihan olla, että on jo tuon tehnyt, ellette ole asiasta keskustelleet sen jälkeen?
Minusta olisi ihan ok, että jos menisin pettämään ja olisin itse niin raukka etten pystyisi kertomaan, niin sen saa kyllä sitten joku muu tehdä mun puolestani. Tulee ilmi kuitenkin jossain vaiheessa.
Oletteko miettineet tilannetta tuosta eteenpäin kun olisitte kertoneet? Ehkä ette tiedä kaikkea heidän liitostaan? Ehkä miehellä on mielenterveysongelmia? Saatuaan tietää pettämisestä, mies menee ja tappaa perheen lapset kostoksi. Oletteko valmiita miettimään omaa osuuttanne tapahtumiin loppu iän? Itse en ole.
Mitä hemmettiä. Ei se nyt sen kertojan tai pettäjänkään vika ole jos toinen on latvasta laho?! Jos on noin hullu, niin sitten kannattaa juosta jo reippaasti ennen kuin pettää, tai hankkii niitä lapsia.
Kyllä nyt oletan, että jos sanoo asiasta ensin kaverille, niin tämä kyllä kertoo jos on jotain noin raskaasti vaikuttavia tekijöitä. Ihmeellisiä maton alle lakaisijoita koko av täynnä.
Ei tietenkään ole, mutta ihan rehellisesti, pystyisitkö olemaan syyttämättä itseäsi, jos käynnistäisit tuollaisen tapahtumasarjan? Minä en. Ja yleensä perhesurmaajista on sanottu, että ei olisi koskaan uskonut että henkilö tekee sellaista. Et voi tietää etukäteen kenellä napsahtaa. En halua sotkeutua tuollaiseen. Ei ole minun asiani. Voin sanoa, että mielestäni teidän kannattaisi erota tai hakeutua parisuhdeterapiaan. Näen että tämän jälkeen vastuuni asiasta on loppuun käsitelty, eikä jatko kuulu minulle.
Kyllä varmaan jonkin verran potisin huonoa omaatuntoa, mutta tuossa tilanteessa olisi jo niin moni muu asia väärin, etten voisi kyllä ottaa mitään vastuuta siitä jos ukolla pärähtää ja lahtaa perheensä. Sellainen tyyppi on jo lähtökohtaisesti niin arvaamaton ja ahdistunut, että kyllä niin voi käydä ilman tuotakin.